Kysymyksiä – Vastauksia part 2.

yleinen

Mikä näyttelemisessä on haastavinta?

Avata itsensä ja uskaltaa heittäytyä. Näytteleminen on ”kaikki tai ei mitään”.

Mikä näyttelemisessä on parasta?

Pääsen todella haastamaan itseäni ja saan käydä läpi erilaisia tunnetiloja sekä tarinoita.

Mistä asti olet itse näytellyt?

Aloitin viidennellä luokalla nuorisoteatterissa. Olin samassa teatterissa lukion loppuun asti. Lukion toisella luokalla aloin näytellä Salkkareissa.

Mitä neuvoja antaisit nuorille, jotka ovat kiinnostuneita näyttelemisestä?

Kannattaa uskoa itseensä ja mennä rohkeasti unelmia kohti. Nuorisoteatterit ovat hyvä väylä.. ja tietysti rekisteröityä roolituspalveluun. Kannattaa muistaa, että kaikki on mahdollista 🙂

Kerroit aikaisemmin siitä kuinka et ole virallisesti hakenut edes työhösi, eli miten käytännössä edes olet siellä? 🙂

Nuorisoteatterillemme tuli koekuvaaja ja sain tietää siitä muutama päivä aikaisemmin, että pääsen ryhmästämme koekuvauksiin. Kukaan ei tiennyt kuka tai mistä koekuvaaja oli ja ne oli minun ensimmäiset koekuvat. Pääsin tuolloin pitkälle, mutta en sarjaan asti. Vuosi myöhemmin Salkkareista soitettiin ja ehdotettiin Pepin roolia.

Mistä ostat eniten vaatteita?

Vähän sieltä ja täältä. Ehkä eniten tulee tilattua Forver21. Vaikkakin oon viimeiset vuodet ollut hyvin tarkka ostamistani vaatteista. En osta ostamisen vuoksi, vaan harkitsen.

Kesä vai talvi?

Kesä.

Menittekö naimisiin kirkossa vai maistraatissa? Millaset oli hääjuhlanne? Pienet ja intiimit ? Toivoisin juttua häistänne. t.häähullu

Kirkossa. Pienet ja intiimit.. vielä vähän pohdin, että avaanko tätä häätemaa enemmän. Katsotaan 😉

Mistä ostat sun forever21:n vaatteet? Siis netistä vai jostain myymälästä, jos niin mistä? 🙂

Netistä.. ja jos niin onnellisesti käy, että olen reissussa ja siellä on forever21 niin sitten sieltä. 🙂

Mitkä on sun lempparivaatteet/asu?

Hmmm. Jos yksi olis palkko valita, niin unihousut/kotihousut.

Onko sulla joululahja toiveita?

Eipä oikeastaan. En koe tarvitsevani mitään erityistä.. mielummin ostan aleista sitten jotain kivaa itselleni.

Miltä näytit yläasteikäisenä ? Millainen olit?

Olin aika saman kokoinen ja näköinen kun nytkin, paitsi tukka tyyli muuttui melko tiuhaan.. Olin iloinen ja rakastin kavereiden kanssa oloa. Meillä oli kaiken maailman draamaa tyttöjen kanssa ja myös sydän oli kovilla kaikkien ihastuksien suhteen.. Aloin kasi luokalla seurustella lukio-ikäisen pojan kanssa ja vietin paljon aikaa poikaystäväni ja kavereideni kanssa..

Millainen Matildan synnytys oli? Kiinnostais kuulla jonkinlaista lyhyttä synnytyskertomusta, jos vaan haluut kertoa 🙂 Muutenkin mietin, oliko sulla ns. helppo raskaus ja ootteko ajatellut hankkia lisää lapsia? Itelläni on la ihan muutaman päivän päästä ja siks nää jutut kiinnostaa 😀 Ihanaa joulunodotusta sinne <3

Voi muistan miten kahlasin kaikki mahdolliset synnytysjutut läpi silloin, kun Matildaa odotin. 🙂 Tsemppiä!!! Sen verran voin sanoa, että se ei ollut lainkaan niin paha kun kaikki sanoo. Luota itseesi ja muista, että se on sun synnytys. Ajattele itseäsi ja toimi niinkuin susta tuntuu! Pian tulee olemaan elämäsi ihanin päivä <3 Onnea! ps. Täällä toivotaan kyllä lisää lapsia jossain vaiheessa.

Miten siitä sun vaaleenpunasesta hiusväristä saatii niin vaalee?

Mun tukka värjättiin eka todella vaaleaksi blondiksi, ja siihen päälle laitettiin hoitoaine+ tippa pinkkiä suoraväriä.

Kenen kanssa lähdet kesällä New yorkkiin ja kuinka pitkäksi aikaa ? 🙂

Meitä lähtee meidän perhe+ koko mun perhe. Meitä on yhteensä 10 😀

Lempi lomakohteesi?

Voi niitä olisi varmasti paljon. Nyt odotan New Yorkia kovasti ja se on ollut Miamin kanssa lemppari kohteita missä olen käynyt.

Oletko hyvä kokki?

No en tiedä oonko hyvä, mutta ruuanlaitto on yksi lempi puuhistani. Syömme joka päivä lämpimän aterian ja viikonloppuna usein jotain herkkuja ja ”vähän parempaa” ruokaa. Tykkään myös kokeilla uusia reseptejä.

tähän kysymykseen sun on pakko vastata! oon miettiny tätä iha sairaan paljo. Millo Matilda sano ensimmäisen sanan?missä olitte silloin, mikä se oli ja miten reagoit siihen 🙂 ?

Matildan ensimmäinen sana oli ”äiti” ja hän toisteli sitä jo 4kk ikäisenä 😀 ensin luultiin, että se oli vahinko, mutta pakko se oli jossain vaiheessa uskoa.. se on edelleen ainoa sana minkä hän osaa sanoa. Tuntuu, että nyt hän jo alkaa ymmärtää mitä/ketä äiti sana tarkoittaa 🙂

Minkälaista musiikkia tykkäät kuunnella?

Lähinnä poppia.. suomalaista ja ulkomaalaista. Lemppareita tällä hetkellä mm. haloo helsinki, sanni, lana del ray..

Mitä kaikkea olet harrastanut?

Oon harrastanut paljon kaikkea.. en oo semmonen paikallaan pysyjä tai yhdessä lajissa menestyjä 😀 mm. jalkapalloa, jazzia, show tanssia, salsaa, telinevoimistelua, teatteria, kuoroa, pilates, jooga, pianonsoitto, laulaminen..

Jos saisit lähteä nyt viikon lomalle johonkin maahan, mihin menisit?

Johonkin lämpimään.. ja jonnekkin mistä löytyy ihanaa ruokaa!

Seuraatko jotain urheilua, mitä?

Jenkkifutista tulee seurattua Mikon kanssa ja hänen opastuksella 😀

Miten kirja ”teinistä tähdeksi” tehtiin?

Kirjan kirjoittaja haastatteli mua ja kirjoitti kirjan sen pohjalta.. 🙂

Mikä sun lempi tv sarja/elokuva on?

Sarjat: Orange is the new back, Greyn anatomia, gossip girl, Beverly Hillssin täydelliset naiset, Hyvät ja Huonot uutiset,

Elokuva: notebook, suljettu saari..

Vastaa käyttäjälle Eve Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 kommenttia

  1. Annika 05.12.2014

    Moi!
    Kiitos tosi kivasta blogista! Kiva lukea blogia joka päivittyy säännöllisesti, postaukset ovat erilaisia ja lukijoiden toiveita kuunnellaan 🙂 Jos saa toivoa niin näin joulun alla esim. joku lahjaidea postaus olis kiva. Tykkäsin tosi paljon myös päivä mun kanssa-postauksesta.
    Kiitos vielä ja ihanaa joulun odotusta teidän perheelle 🙂

    -Annika

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.12.2014

      Moikka Annika 🙂 Kiitos paljon viestistäsi! Joo voisin toteuttaa molemmat postaukset ensi viikolla, Kiitos vinkistä <3 ihanaa joulun odotusta myös sinne!!

      Vastaa
  2. Noora 05.12.2014

    Hei,
    Mun on pakko kysyä sinulta tämä,millaiset fiilikset sulla oli kun aloitit nuorisotetterilla? Ja minua kiinostais myös että miten siellä toimitaan. Näytteleminen on alkanu nyt jotenki kiinnostamaan,mutta samalla se vähän kauhistuttaa 😀 Hyvää joulua teille! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.12.2014

      Heippa Noora! Mä jännitin ja välillä jopa vihasin mennä teatterille.. se oli niin karmaisevan jännittävää.. Jännitin sitä porukkaa ja ihmisiä ja sitä että kaikki kattoo.. ja mitä jos oon ihan surkee..Kun sain roolin Salkkareista, en silloinkaan vielä tiennyt että tykkäänkö näyttelemisestä ja pystynkö siihen.. Olen kuitenkin ollut aina rohkea kokeilemaan, vaikka vastoinkäymisiä on tullut paljon.. usko pois 😀 Eli jos yhtään kiinnostaa, niin kokeile ihmeessä.. Vieläkin, kun joudun haastavaan tilanteeseen näyttelijäntyössä mietin että ”miks hemmetissä mä teen tätä”.. mutta se on osa myös sitä viehtätystä 🙂 jos ymmärrät mitä meinaan. Tsemppiä <3 jos mä oon pystyny tähän, niin varmasti sinäkin pystyt!!

      Vastaa
  3. Eve 05.12.2014

    Heihei, nyt tää kommentointi onnistuukin 🙂 Miten en oo huomannu. Vaikka aika usein täällä tuleekin pyörittyä..
    Sokea varmaan.. Ihana tuo kohta kun kerroit Matildan ensimmäisen sanan. Aadalla myöskin äiti oli ensimmäinen sana ja nyt eilen kun tuli 1v täyteen nii edelleen tuon äiti on vahva sana 🙂 .. kenties vähän kaikilla pikkuisilla 🙂

    Ihanaa Joulun odotusta teille koko perheelle Sara <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 07.12.2014

      niin kyllä se äiti taitaa olla monelle se ensimmäinen sana 🙂 ihana juttu, että Aadakin sitä hokee 🙂 Kiitos <3 ja ihanaa joulun odotusta teidänkin perheelle!!

      Vastaa
  4. Matleena 06.12.2014

    Mukava taas tietää sinusta muutama asia enemmän :)! Meillä on sama lempi tv-sarja! Greyn anatomia! Keräilen sitä juuri itselleni dvd-boxina :). Hyvää joulun odotusta ja terkkuja perheellesi (Mikolle, Matildalle ja Lilalle) :)! <3

    Vastaa
  5. mmndi 06.12.2014

    Moikka.
    Blogiasi on kyllä ilo lukea. Postaus ehdotukset ja juuri nämä kysymys postauksen vastaukset tulevat aina pian. Eikä muitakaan postauksia tarvitse kauan odotella, vaikka varmasti sinullakin päivisin riittää muitakin hommia :).
    Aijemmin ehdotettu lahjatoive postaus oli kyllä tosi kiva idea!

    Mukava viikonloppua teille 🙂

    Vastaa
  6. Alisa 06.12.2014

    Moi! Kiitos, kun vastasit noihin näyttelemistä koskeviin kysymyksiin. Näytteleminen ja ihan kaikenlainen esiintyminen on tosi lähellä mun sydäntä. <3 Aloin itsekin harrastaa viime syksynä eli 11-vuotiaana teatteria ja rakastan sitä harrastusta! Toivottavasti saisin jollain muotoa tehdä sitä jatkossakin. 🙂 Oon nyt siis 12-vuotias.

    Sulla on ihana blogi ja oon koukussa tähän. 😀 Tuun joka päivä katsomaan, joko olisit kirjoittanut uuden postauksen. Rakastan tätä blogia. Täällä on myös tosi ihanat kuvat. 🙂 Vaikutat ihan mahtavalta persoonalta ainakin sun blogin perusteella. <3

    Oot mun lempinäyttelijä Salkkareista ja en malta odottaa, että sut saa taas nähdä telkkarissa. <3 Oot tosi taitava, kaunis ja kaikkea.

    Iloista joulunodotusta, Sara! Oot huipputyyppi. <3

    Vastaa
  7. Noora 06.12.2014

    Moikka taas!
    Hei kiitti paljon ku vastasit,vastauksesesi laittoi minut entistäkin enemmän harkitsemaan kokeilemista 🙂

    Vastaa
  8. Lilli 07.12.2014

    Missä sää asut?, ookko ikään käyny oulussa?

    Vastaa
  9. Allu 07.12.2014

    Moikka sara 🙂 Pikainen kyssäri kuinka salkkareihin pääsis näyttelee

    Vastaa