Lahjat

yleinen

Nyt pitäisi olla vuorossa sisustussunnuntaipostaus, mutta ajattelin vetää vähän vierestä ja kirjoittaa lahjavinkeistä. Moni on kysellyt multa, että mitä voisi hankkia joululahjaksi. Tässä muutamia lahjavinkkejä jotka olen itse todennyt hyviksi. 🙂

1. DIY. Mä tykkään tehdä paljon kortteja. Teen niitä A4-A3 kartongille johon liimaan kyseiseen henkilöön liittyviä kuvia ja tekstejä. Sitten kirjotan siihen jotakin onnentoivotusta sun muuta. Netistä löytyy vaikka mitä kivoja DIY-lahjoa, mitä kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa. Hyvä vahtoehto kukkarolle sekä henkilökohtainen muisto lahjansaajalle.

2. Kirja. Ainakaan mun ei tuu kovin usein ostettua kirjoja ja siksi niitä on tosi kiva saada. Kokkikirja, harrastus-, musa- tai lemmikkieläimeen liittyvä kirja.. jos tietää lahjottavan henkilön mielenkiinnonkohteita, niin sen mukaan ostetut kirjat eivät voi mielestäni mennä vikaan. Kannattaa toki säilyttää kuitti, sen varalta että kyseinen kirja on jo olemassa. Muussa tapauksessa sisäkanteen on kiva kirjoittaa omistuskirjoitus ja toivottaa hyviä lukuhetkiä. Tietysti tämän voi lisätä kirjaan vasta sen jälkeen, kun on todettu ettei sitä tarvitse vaihtaa/palauttaa.

3. Herkkukori. Tämä on täydellinen lahja ihmiselle jolla on kaikkea tai sellaisessa tilanteessa jos ei tiedä mitä ostaisi. Tarvitset vain korin ja herkkuja. Me olemme Mikon kanssa muistaneet mm. vanhempiamme herkkukoreilla. Korin voi toteuttaa joko sillä lailla, että siellä on jääkaappitavaraa tai sitten täysin ”kuivana”. Tässä muutamia vinkkejä mitä koriin voisi laitaa.. Suolaisia keksejä, makeita keksejä, juustoja, viinirypäleitä, viiniä/mehua, erilaisia suklaa patukoita, suklaata, popcornipusseja, kynttilöitä, tulitikkuja, tähtisädetikkuja, karkkia, kahvia, teetä, hilloa, marmeladia, sinappia…

4. Kuvatuotteet. Oli kyseessä kaveri, vanhempi tai sisarus niin mielestäni kaikki kuvatuotteet ovat todella kivoja. Varsinkin nykyään kun tuntuu, että kaikki kuvat ovat vain digitaalisessa muodossa. Vaikka joulu on jo ihan pian, kerkiää hyvin käydä tilaamassa kuvia suoraan kuvaliikkeissä. Olin ihan äimistynyt, kun pysähdyin kerran spontaanisti kuvaliikkeesseen (oliskohan ollut tunninkuva) ja teetin suoraan puhelimestani muutaman kuvan juurikin isovanhemmille. Sillä välillä kun kuvia teetettiin kävin ostamassa sopivat kehykset ja sitten lahja olikin jo valmis. 🙂 Kehyksiä valitessa mietin kyseisen kodin sisustusta ja sitä mikä sinne istuisi. Tietty kalenterit, mukit ja kuvakirjat ovat myös hauskoja lahjoja.

Meillä tosiaan lahjaurakka helpotti jonkin verran kun sovittiin, että lahjomme vain lapsia. Tuntuu, että siinäkin on hommaa ihan tarpeeksi :D.

Onko teillä lahjahankinnat tehtynä vai vielä edessä? Me lähdetään ensi launataina muutamaksi päiväksi Tukholmaan ja hoidetaan sieltä viimeiset lahjat.

Ihanaa sunnuntaipäivää<3 pian vietetään jo Joulua!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

9 kommenttia

  1. Eltsu 14.12.2014

    Mulla vielä siskon ja vanhempien lahjojen ostot edessä. Tästä sai onneksi idean mitä voin antaa. Kiitos sinulle!!!! Kattoisitko vielä sen directin instagramissa?❤️❤️❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 14.12.2014

      en käytä instan directiä ollenkaan. Tsemppiä lahjojen ostoon <3

      Vastaa
  2. Rosanna 14.12.2014

    Mun mielestä myös kuvalahjat on aina tosi kivoja 🙂 Noita herkkukoreja en oo ennen tehnytkään mutta tänävuonna voisi kokeilla! Me ei olla vielä ostettu mitään lahjoja kun tällasia matti myöhäsiä ollaan mutta heti huomenna pitää aloittaa kun rahaakin tulee 🙂 Kivaa!!

    Vastaa
    • Sara Parikka 14.12.2014

      joo sama mattimyöhäs porukka täällä 😀 tsemppiä lahjojen hankitaan ja kivaa viikkoa!!

      Vastaa
  3. JensQQu 14.12.2014

    Täs sun blogissa on sitä jotain, koska tätä jaksaa lukea verrattuna muihin!!:) Itsekkin kirjotan blogia enimmäkseen omaks iloks!:) Mukavaa Joulua!!:) ❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.12.2014

      onpas ihana kuulla <3 🙂 bloggaaminen on kyllä mukavaa! Kiitos, ja mukavaa joulua sinnekkin <3!

      Vastaa
  4. veera 14.12.2014

    Mä en oo lahjoja vielä ostanut! On ollut niin paljon tekemistä☺ mutta ostelen tulevalla viikolla.

    Ihanaa joulua Sara

    Vastaa
  5. Viivi 15.12.2014

    Jep täällä kans mattimyöhänen ilmottautuu, kummitytsylle lahja viel ostamatta, mutta ei oo inspiraatio viel iskeny siihen.. Muille on ainaki ajatus siitä mitä vois hankkia!
    Just ite kans viimejouluna väsäsin sellsen herkkukori tyyppisen lahjan mummolle joho lisäsin viel tuikkukynttilöitä ja muuta sellasta 🙂 Nää kaikki lahjaideat on just sellasii et ite on panostanu niihin ja sit tuntuuki jotenki paljo spesiaalimmilta ja arvokkaammilta, ainakin mun mielestä:)

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.12.2014

      joo totta, oon samaa mieltä 🙂 heei tsemppiä vikoihin lahjahankintoihin!! 🙂

      Vastaa