hajuvedet

yleinenTags:

Moi!

Tykkään tosi paljon kaikista tuoksuista, mutta raskaana olo muutti mua tuoksujen käyttäjänä. Ennen suihkuttelin hajuvettä surutta ja pidin vahvoista, raikkaista sekä sitruunaisista tuoksuista. Raskausaikana tulin todella herkäksi hajuille ja tuoksuille, enkä pystynyt itse käyttämään hajuvettä enää ollenkaan. Yksikin suihkaus tuoksui mielestäni liikaa ja liian vahvalle. Nyt olen pikkuhiljaa taas palannut tuoksujen pariin. Ennen raskautta rakastuin Cleanin tuoksuihin jotka ovat mielestäni täydellisiä arkikäyttöön ja toki myös juhliin. Warm Cotton on valkoitunut lempparikseni Cleanin tuoksuista.

Äitini on ostanut minulle muutamaan otteeseen Nina Riccin omena tuoksuja. Tämä kyseinen tuoksu sopi mielestäni hyvin syksyyn ja Jouluun sillä sen tuoksu on täyteläinen ja jotenkin tumma. 🙂

Olen kranttu ostamaan uusia tuoksuja ja nyt muutaman kuukauden olen vain haaveillut Dolce&Gabbanan hajuvedestä. Oltiin viime viikolla Tallinan päiväristeilyllä ja taxfreessä tuoksun hinta oli 20e halvempi kuin maissa. Ajattelin, että se on tarpeeksi hyvä syy ostaa se! 😀 Olen huomannut, että halvat tuoksut jää usein multa käyttämättä ja niistä monet ovat mun makuun liian makeita. Kun kerran satsaa tuoksuun, niin siitä kyllä saa nauttia pitkään.

Millaisia hajuveden käyttäjiä  te olette? 🙂

<3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 kommenttia

  1. taskuapinat 15.01.2015

    Moikka!
    Ite rakastan kaikkea mikä tuoksuu, vessan raikastimesta tuoksukynttilöihin 😀
    Mulle kävi sama juttu esikoisen kanssa, hajut tuntu kauheen voimakkailta niinpä hajuvesien käyttö jäi 🙁 mulle viel painostettiin neuvolassa kuinka pienen vauvan hajuaisti on todella herkkä ja äidin luontainen tuoksu on vauvalle paras.
    No sitten keksin huuhteluaineet, oi mitä ihania tuoksuja 😀 Tuoksukynttilöistä puhumattakaa ♡
    Mieheni sanookin että mun kanssa ei voi mennä isoihin kauppoihin, pesuaine osastolle ku siellä menee jo tunti kun valitsen tiskiainetta 😀
    Tästä voisin kirjoittaa loputtomasti 🙂
    Mutta takaisin hajuvesiin.
    Laura hajuvesi on mun kestosuosikki ollut jo ala-asteelta asti.
    Sitä tulee vielä käytettyä mm: juhlissa tai arjen poikkeus tilanteissa. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.01.2015

      Mäkin rakastan just kaikkia huuhtelu- ja vessatuoksuja 😀 Ja sama homma ton neuvolan kanssa 😀 Pitääpäs tsekkaa tuo Laura hajuvesi 🙂

      Vastaa
  2. veera 15.01.2015

    Moikka! Juu hajuvedet on ihaniaa

    Vastaa
  3. Jenny 15.01.2015

    Moips!
    On muuten tosi kiva idea tämmöinen hajuvesi-postaus! Itse en olisi keksinyt moista, mutta oli kyllä kiinnostava lukea ainakin mun mielestä 😉
    Mä käytän hajuvettä suht usein ihan arkenakin, tosin aika miedontuoksuisia. Mutta voin olla helposti ilman mitäänkin. Mun uus lemppari on just ostettu Victoria’s Secretin bombshell, hedelmäinen mutta mun mielestä kuitenkin aika mieto tuoksu ja pysyy pitkään, vaikka hinta ei olekaan mikään päätähuimaava! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.01.2015

      Kiva jos tykkäsit 🙂 Pitääpäs seuraavan kerran tuoksutella bombshell tuoksua 🙂

      Vastaa
  4. Rosanna 15.01.2015

    Mä oon aina ollut vähän hajuherkkä, enkä oo koskaan pystynyt käyttämään vahvoja hajuvesiä :/ Mutta miedot omat kestolempparit (Escada ja Bruno banani) on jokapäiväisessä käytössä enkä pysty lähtemään ovesta ulos ilman ruiskausta 🙂 ihanaa tuoksua hyvälle!

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.01.2015

      Se on kyllä aivan ihanaa jos joku ihminen tuoksuu hyvälle. Ja toki olisi kivaa olla itse se ihminen 🙂

      Vastaa
  5. mmndi 15.01.2015

    Kuulostaa tutulle. Itse olin raskaus aikana myös tosi herkkä hajuille.. Tuntu että löysin sellasiakin hajuja mitä en oo ennen edes keksinyt. Kaikki haisi pahalle!
    Ei tullut silloin mieleenkään käyttää mitään tuoksuja.
    Eikä myöskään mies saanut sisällä mitää suihkutella, kamala minä 😀 !
    Mut yleensä kesätuoksuna on kenzo ollu käytössä, ja talvituoksuna armani code. Mut vähän tekisi mieli jo jotain uutta :). Vähän kyllä voisi toi D&G kiinnostaa :).
    Arkena käytän tuoksuja vähän mite milloinki. Ei välttämättä aina töihin tule laitettua, mut jos on jotain muuta menoa niin yleensä kyllä aina silloin!

    Vastaa
    • Sara Parikka 16.01.2015

      Hehee, jep sama homma täällä oli. 🙂 hassua mitä kaikkea se raskaus teettää!

      Vastaa
  6. eija 16.01.2015

    Hei mä tykkään ostella hajuvesiä. Tykkään sellasista vähän raikkaista ja joistain makeista. Mutta nyt tulee käytettyä tosi vähän kun olen raskaana ja pahoinvoinnit estävät. Ja jos ostan hajuvesiä niin yleinsä käyn stocmannilla 🙂 ja miehelleni tykkään kanssa ostaa. On yleinsä hinnta 20-40

    Vastaa
  7. petra 16.01.2015

    Tuo D&G:n 3 on ollut mun lemppari jo monta vuotta 🙂 onneksi iso pullo kestää pitkään. Meillä on sama maku, tykkään nimittäin myös tuosta warm cottonista ja nina ricceistä!!:D

    Vastaa
  8. piitu 16.01.2015

    Lempparit:

    Versace,
    Marc jacobs fresh

    🙂

    Vastaa
  9. tiina 24.08.2016

    Hei Sara, tykkään itse todella raikkaista hajuvesistä. Välillä olen saanut vähän tunkkasempaa ja vahvempaa, mutta nämä pullot ovat jääneet hyllyyn. Niin myös vähän halvempilaatuisetkin, en vain tiedä miksi ns. laatumerkkiset ovat vain parempia. Mistä ostelette laatu hajusteenne? Käytän Enligoo hintojen vertailussa, joka on tosi kattava. Heitän tänne linkkivinkin jos jollekkin olisi hyötyä. http://www.enligo.com/fi/fi/kauneus-tuotteet.html

    Vastaa