some sushi

yleinenTags:

Moi! Eilen illalla iski sushihimo ja lähdettiin pikaisesti hakemaan päivällisruokaa. Arjessa parasta on mielestäni just se, että aina voi tehdä asioista ja päivistä spesiaaleja. Kuitenkin arki on niin iso elämää, että siitä pitäisi pystyä nauttimaan. Tällä hetkellä parasta mun arjessa on aika-touhuaminen-koti-ystävät. Mikä teillä?

Matildan kanssa päivät ovat helpottuneet mielettömästi nyt, kun hän on oppinut kävelemään. Tyttö on koko ajan yhtä hymyä ja selkeesti innoissaan uusista taidoistaan. Neiti häärää ja leikkii ympäri kämppää. Eilen käytiin ensimmäistä kertaa käpyttelemässä ulkona ja sushia hakiessa neiti käppäili ympäri kauppakeskusta.. Nyt viimeistään alkaa tuntua, että ”pikkuvauva” aika on ohitse. Haikeaa, mutta toisaaltaan palkitsevaa seurailla tytön kehitystä. Tänään tulee äitini syömään ja tietysti tapaamaan samalla pikkuista. Ajattelin kokkailla kreikkalaisia lihapullia ja bataattiranskiksia. Pistän vaikka reseptiä myöhemmin. Kivaa torstaita! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. Annina 19.02.2015

    Jestas kun näistä sun jutuista, pienistäkin, tulee itelle hyvä fiilis 🙂 Sushia en ole koskaan syönyt, uskaltautuisinkohan vihdoin…!!? Mukavaa torstaita ja kävelyharjoituksia 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2015

      Voi, ihana kuulla <3 Joo uskaltaudu ihmeessä 😉 aloita vaikka ihan perus lohi nigiristä ja muista soija, koska ainaki musta se on olennainen osa sushia.

      Vastaa
  2. veera 19.02.2015

    Oi mulle tulee aina niin hyvä mieli, kun luen näitä sun postauksia!☺ ja ihanaa Päivää sinne <3 Veera

    Vastaa
  3. Heidi 19.02.2015

    Näyttää hyvältä 🙂 täytyy itsekin mennä…

    Vastaa
  4. nona 20.02.2015

    Voi on oppinut jo pieni kävelemään! Olisi ihanaa kuulla lisää mitä sinne taapertajalle kuuluu. Täällä saman verran meidän tytöllä ikää!:)

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.02.2015

      Joo 🙂 huh hei, mikä meno! Joo voisin postata Matildasta alkuviikosta. Se on hauskaa seurailla saman ikäisen pikkuisen touhuja! 🙂

      Vastaa