Lila faktapaketti

yleinenTags:

Lila täyttää tänä vuonna 5.vuotta, painoa hänellä on n.2900g ja pienen koon vuoksi kuullaan usein sen muistuttavan rottaa/marsua. Rotta on mielestäni huono nimitys chihuahua koiralle, eikä kuvaa sitä mielestäni ollenkaan. 😀

Hankimme Lilan kun asuimme vielä Helsingin keskustassa ja halusimme pienen koiran jota on helppo pitää mukana.

Chihuahua rodussa miellytti erityisesti luonne (..mikä on välillä just se haastavin puoli).

Lila on erittäin sosiaalinen, innokas ja iloinen. Kuullaan usein Lilan olevan epächihumainen, koska hän ei yhtään pelkää ja ottaa ihmiset innokkaasta vastaan.

Lila jaksaa vetää helposti 8km lenkin.

Lila nimi keksittiin, kun halusimme koiralle kahdentavun nimen ja Lila kuulosti nätiltä.

Lilalla on siniset silmät ja siinä on mukana blue tania.

Chihuahuoiden yksi tunnuspiirteistä on laumakeskeisyys ja monesti koirat pysyttelevät omistajien lähistöllä. Me ollaan jouduttu tukkimaan pihamme pienimmätkin kolot, koska Lila on niin innokas että lähtee samantien jos jotain kiinnostavaa tapahtuu kotimme ulkopuolella.

Lila on todella fiksu koira ja se ei todellakaan tee asioita vain miellyttääkseen meitä.

Matildan kanssa Lila on ollut kuin unelma. En olisi ikinä uskonut, että tilanne voi mennä niin hyvin.

Lilan mielestä parasta on nukkua, leikkiä kepillä ja nuolla jonkun vieraan kättä samalla kun sen sylissä saa köllötellä.

Lila rakastaa mummolassa oloa ja viihtyy siellä erittäin hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

// //

Vastaa käyttäjälle Sinna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

11 kommenttia

  1. Sinna 24.04.2015

    Äääk! Se vois kiivetä noilla kynsillä puuhun!! Leikkaaleikkaaleikkaa.. 🙂
    Jos koiran kynsiä ei leikkaa säännöllisesti, tassujen asento voi vioittua..

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.04.2015

      joo mä itseasiassa kiinnitin ihan samaa huomiota!! Menin oikeen tarkastelemaan kynsiä heti kun näin kuvat 😀 leikataan kerta viikkoon ja vissiin pitää nyt tihentää että saadaan lyhyemmäks 🙂

      Vastaa
  2. Viivielisabet 24.04.2015

    Aivan ihana postaus! <3 haluisin itekkin niin paljon koiraa <3

    Vastaa
  3. Tuulia 26.04.2015

    Moi:) meillä on myös chihu ihan samannäköinen kun teidän ja meidänkin koira on Lila:D meidän neidillä on painoa 2700 ja ikää 4v. Ensimmäistä kertaa kuulin teidän Lilasta kun mun tuttu oli nähnyt teidät koirapuistossa ja yhdessä ihmeteltiin et miten voi olla ihan samannäköinen ja vieläpä samanniminen:D ps. Ihana blogi kokonaisuudessaan sulla!

    Vastaa
    • Sara Parikka 27.04.2015

      Hehee, hauska kuulla 🙂 ihania nuo koirat! Se on kyllä hassua kun joskus törmää ihan samannäköiseen koiraan kuin oma! 🙂 Kivaa viikkoa sinne!

      Vastaa
      • Tuulia 27.04.2015

        Niinpä, on kyllä hassua:) chihut on ihania:) kivaa viikkoa myös sinne:)

        Vastaa
  4. Tuulia 26.04.2015

    Piti vielä lisätä et jopa sun luonnekuvaus teidän Lilasta sopii myös meidän Lilaan:D sama lause on myös tuttu et onpas epächihumainen chihu:D

    Vastaa
    • Sara Parikka 27.04.2015

      Hei mahtavaa! 🙂 Saa olla onnekas kun on sosiaalinen ja iloinen chihu!

      Vastaa
  5. Hanna 29.04.2015

    Meilläkin on samanvärinen ja -kokoinen chihu, sen nimi on Ruska 🙂 Chihut on kyllä niin mahtavia!

    Blogissani löytyy kuvia Ruskasta jos tahdot katsoa 🙂 http://diamondsandplastictears.blogspot.fi/

    Vastaa
    • Sara Parikka 29.04.2015

      Kiva kuulla 🙂 Hei joo, pitääkin mennä katsomaan 🙂

      Vastaa