pikkuneiti new yorkissa / ihanaa juhannusta!

yleinenTags:

Moi! Lapsen kannalta nycin puistotarjonta oli mielestäni todella hyvä ja niitä oli paljon pitkin kaupunkia. Matilda tykkäsi erityisesti keinumisesta ja vesisuihkujen alla leikkimisestä. Ehkä yksi parhaimmista reissumuistoista tuli kun tyttö pääsi ensimmäistä kertaa karuselliin.. Voi sitä onnen ja ihmetyksen määrää! Oli myös ihanaa päästää pikkunen vapaasti käppäilemään puistoissa, kun muuten tuli vahdittua silmä kovana ettei neiti jää liikenteen alle. Tietysti reissussa oli omat haastavat hetkensä taaperon kanssa, mutta ollaan kuitenkin todella tyytyväisiä siihen että rohkeasti lähdettiin.  Alla Matildaan liittyviä reissukysymyksiä kuvien kera!

Me lähdetään viettämään juhannusta äidilleni hyvän ruuan ja seuran pariin. Mukavaa juhannusaattoa kaikille teille! <3Sara

Ruokapaikkoja, vinkkejä lasten kanssa reissailuun, esim 🙂

Ehkä paras vinkki minkä itse sain reissuun lähtiessä oli ”lentokone ei ole oikea paikka kasvattamiselle, vaan voi mennä sieltä mistä aita on matalin”.. Käytetiin tätä ajatusta koko matkalla. Tietysti kiellettiin jos neiti teki jotain sopimatonta, mutta nopeasti siirryttiin muihin aiheisiin, eikä jääty vääntämään siitä miten tulisi käyttäytyä. Nyt kun ollaan palattu kotiin, niin ollaan palattu normaaliin rytmiin ja puuhiin. Tuntuu, että Matilda on hyväksynyt asian hyvin ja ymmärtää että ollaan tultu takaisin kotiin. Uskon, että jos 80% lapsen elämästä menee tietyllä rytmillä ja säännöillä, niin se 20% voi olla arjesta poikkeavaa.. ilman että se hämmentäisi tai vahingoittaisi lasta. Ruokapaikkoja on nycissä vaikka kuinka, ehkä kannattaa kierrellä eikä pysähtyä ensimmäisen kohdalla.

Eniten kiinnostaa miten meni Matildan kanssa, lennot, päikkärit (nukkuuko M. rattaissa?) syömiset ja muut…tuntuko reissu lomalta lapsen kanssa? 😀 Entäs Matildan ikä…koitko hänet hyvän ikäiseksi matkaan vai olisiko pitänyt olla mieluummin nuorempi/vanhempi..jaksoko Matilda istua rattaissa vai olisiko halunnut säntäillä sinne tänne? :)..joku postaus kokonaan tästä aiheesta olis kiva 🙂 Itellä vauva vasta masussa mutta ensi kesälle haaveilen jo jos pääsisi johonkin reissuun…..:)

Lennot meni hyvin.. Olin varautunut paljon haastavampaan meininkiin. Meillä oli toki paljon virikkeitä mukana ja aina keksittiin joku ”uusi kiva juttu” jos alkoi paikallaan olo hermostuttaa. Ensimmäisellä lennolla Matilda nukkui vain 2h, mutta paluussa 5h. 🙂 Päikkärit ja päivärytmi ylipäätään meni reissussa aivan fiiliksen ja päivän mukaan. Tyttö nukahti päivisin rattaisiin silloin kuin halusi ja nukkui päikkäreitä noin. 1h pätkissä. Kotona hän normaalisti nukkuu 2-3h, mutta vissiin ulkomailla ei samanlailla malttanut. 

Neiti söi reissussa aika huonosti verratuna siihen miten hyvin hän syö kotona. Luulen, että kuumuus vaikutti asiaan. En kuitenkaan stressanut asiaa, sillä tytöstä näki että kaikki on hyvin ja nestettä/smoothieita hän veti pitkin päivää.

Toki reissulla on omat hetkensä pienen lapsen kanssa, mutta kyllä se lomalta tuntui 🙂 Oltiin myös lähdetty matkalle hyvin rennoin asentein ja ajateltiin että kaikista tilanteista selviää.

Matilda oli mielestäni sopivan ikäinen reissuun, mutta luulen että nuoremman ja vanhemmankin kanssa selviäisi hyvin. Matilda jaksoi hyvin istua rattaissa, mutta kyllä joka päivä myös päästimme hänet puistoon kävelemään, leikkimään ja keinumaan. Myös kaupoissa hän usein käppäili, sekä hiljaisemmilla kaduilla. Toki rantalomassa olisi varmasti oma helppoutensa ja luulen että seuraavaksi ehkä suunnistetaan sellaiselle matkalle missä päästään tekemään hiekkakakkuja.

Olisi kiva kuulla miten siellä porottavassa auringossa liikkuvan lapsen saitte suojattua auringolta.. Se asia kun itseäni eniten mietityttää omaa reissua ajatellen :). Ettei vaan palasi pieni, kun enää ei onnistu pitää paikallaan ja varjossa 😀 ..

Tämä asia mietitytti myös mua kun oltiin reissuun lähdössä. Onneksi Matildan iho ei ole aivan vaaleimmasta päästä ja meistä vanhemmista kumpikaan ei pala herkästi. Kuitenkin kävin apteekissa tutkimassa aurinkorasvoja ja reissuun päätyi mukaan Eucerin sun kids micropigment lotion sk25. Ensimmäiset päivät suojasimme vaatteilla, mutta sitten loput päivistä oli niin kuumia, että en millään raaskinut pitää vaatekerrastoja tytön päällä. Niimpä rasvailtiin jalat jotka olivat esillä rattaista. Muuten lippis/hellehaatu oli päässä ja täytyi vaan muistaa, että tyttö sai tarpeeksi nestettä. Uskon, että teillä menee reissu mainiosti :)!! Nauttikaa <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. Niinu 20.06.2015

    Oii miten sulosia kuvia <3 🙂 Toi sininen mekko on ihana !

    Vastaa
  2. salla 21.06.2015

    ihana pikkunen!!

    Vastaa
  3. Saga 21.06.2015

    Oiiiii !♥ Matilda on ihana 🙂 Ihania vaatteita ! Oisin itekkin tullu teijjän mukaan 😀 ootte vaan niin uskomattomat vanhemmat Matildalle ! Toivottavasti teillä oli kiva loma ♥

    Vastaa
    • Sara Parikka 23.06.2015

      Voi kiitos <33 ihana oot!! Kivaa kesälomaa sinne myös <3

      Vastaa
  4. maija 24.06.2015

    Ihana blogi sulla, olen uusi lukija ja käyn vanhemmat postaukset ajan kanssa läpi! 🙂 mutta nyt olisinkin halunnut tietää mistä olet hankkinut nuo valjaat lapselle? Ja oliko kätevät? Meillä reissu tiedossa ja olen harkinnut samanlaisia matkaan mukaan 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Kiitos 🙂 Mukavaa jos tykkäät! Ne on ostettu lastentarvike liikkeestä tammistosta.. Ne maksoivat n.20e ja menevät 1-4v päälle. Olivat kyllä todella hyvät ja kätevät. 🙂

      Vastaa