yleinenTags:

..Miten sitä edes aloittaisi tämän postauksen..? Monet vakkarilukijoista ovat varmasti huomanneet keväällä kuinka postausmäärät tippui ja aiheet oli aika niukkoja. Oon nauttinut bloggaamisesta enemmän kuin olisin koskaan kuvitellut, mutta viime kuukausina se on ollut haastavaa.

Muutamat teistä jo osasi arvata, että tänne odotetaan Matildalle pikkusisarusta syntyväksi loppu-/alkuvuodesta. Ollaan onnesta soikeina <3, väsymys ja pahoinvointi on vienyt voimat kaikelta ylimääräseltä. Onneksi nyt jo helpottaa!! Tuntui myös hassulta blogata, kun en pystynyt jakaa teidän kanssa näinkin isoa asiaa, vaan piti höpötellä ihan niitä arkisia juttuja.

Pahoittelut siis heille kenelle en vastannut raskauskysymyksiin ja heille joille vastailin jotain ympäri pyöreää. Ymmärrätte varmaan.. Haluttiin odottaa, että raskaus on ”turvallisella” puolella.

Kuinka paljon teitä kiinnostaa raskauspostaukset ja onko jotain postausehdotuksia? Varmasti aihe tulee olemaan jatkossa läsnä blogissa, mutta nyt pääsen taas kuvailemaan asuja totuttuun tapaan. Nyt kun pahoinvoinneista ollaan päästy, niin bloggaamiselle löytyy ihan uudenlaista virtaa.

Täällä aletaan nyt nauttimaan raskaudesta entistä enemmän, kun ei tarvitse enää piilotella. Jaettu ilo on paras ilo! Ihanaa päivää! <3Sara

// //

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

93 kommenttia

  1. Julia 24.06.2015

    Oi ihanaa, paljon onnea! 🙂

    Vastaa
  2. henni 24.06.2015

    Paljon onnea tulevasta pikkuisesta ! <3 Ja kyllä kiinnostaa raskaus ja kaikki vauva aiheiset jutut! 🙂 – henni rv 8+3 😉

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Kiitos <3 Kivaa että sieltä löytyy kanssa odottaja 🙂 Onnea<3

      Vastaa
  3. Nimetön 24.06.2015

    Onnea vauvasta 🙂 täällä yksi onnellinen odottaja myös, la marraskuussa, joten olisi ihana lukea raskauspostauksia sinulta

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Kiitos <3 Oi ihanaa! Onnea sinnekkin! mukavaa jos raskauspostaukset uppoaa!

      Vastaa
  4. mmndi 24.06.2015

    Valtavan suuret onnittelut <3 aivan ihanaa!! Ja kyllä kiinnostaa raskaus postaukset :))

    Vastaa
  5. Mimmi 24.06.2015

    Hahaa, i know it! 😉 ihanaa, onnea teille pikkuisesta ja toivottavasti mukavampaa loppuodotusta 🙂 raskauspostaukset kiinnostais kyllä itseänikin, varsinkin kuulla miten sulla on raskaudet eronnut toisistaan vai onko mennyt samalla kaavalla 🙂 ja matildan mietteitä vauvasta, osaako jo odottaa pikkusisarusta vai ymmärtääkö vielä kovin hyvin koko vauva-asiaa 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Hehee 🙂 tarkkasilmäinen 😉
      Kiitos, ja mukavaa kuulla että kiinnostaa <3 Kiitos myös hyvistä postausvinkeistä!

      Vastaa
  6. Katja 24.06.2015

    Vooi, paljon onnea!! 🙂

    Vastaa
  7. Nimetön 24.06.2015

    Valtavasti onnea koko perheelle!
    Minäkin kuulisin mielelläni odotusjuttuja. Meille odotetaan esikoista samoihin aikoihin loppu/alkuvuodesta. <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Kiitos <3 Ihanaa, että sieltä löytyy kanssa odottaja 🙂

      Vastaa
  8. Tinde 24.06.2015

    Paljon onnea <3
    Raskauspostaukset kyllä kiinnostaa vaikkei itse nyt olekaan raskaana, mutta on aina kiva lukee ja kuulla toistenkin raskausajasta. Meillä on 2 lasta joista nuorin nyt 6kk, syntyi päivää ennen Joulua 😀 LA mulla oli 21.12. Jännitettiin just viime vuonna että syntyykö Jouluna tai meneekö tammikuulle 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Kiitos <3 Ihana kuulla jos kiinnostaa.. 🙂 Saas nähdä kuinka meillä käy tuon joulun kanssa 😀 Mutta eipä sillä väliä. Ihanaa kesää teidän poppoolle!

      Vastaa
      • Tinde 26.06.2015

        Kiitos!
        Joo me vietettiin pikkusen kanssa Joulu sairaalassa, päästiin Joulupäivänä sitten kotiin. Vaikka Joulu menikin siellä, oli tosi ihana Joulu, erilainen <3 mutta ei pätkääkään harmittanut, oli kuitenkin saanut just lahjoista parhaan. Ikävä tietysti oli esikoista, he olivat kyllä miehen kanssa päivän siellä meidän kanssa, ja illaksi lähtivät mummolaan Joulupukkia odottelemaan. Onneksi mies kuvasi videokameralla lahjojen jaon ja availun niin näki sit tytön riemua. 🙂 Nyt Joulunajalla on vauvan myötä vieläkin erityisempi merkitys. Ihanaa odotusta!<3

        Vastaa
        • Sara Parikka 27.06.2015

          Ihanalta kuulostaa tuo miten järjestitte asian. 🙂 ihanaa kesää sinne <33

          Vastaa
  9. Henk 24.06.2015

    Paljon onnea! 🙂 täälläkin kiinnostaa raskausaiheiset jutut! Ja ymmärrän hyvin tuon pahoinvoinnin ja väsymyksen. Onneksi se alkaa sinulla olla jo takanapäin, täällä kärsitään edelleen vaikka mennään jo 16+ viikoilla, eli LA ihan joulukuun alussa.

    Vastaa
  10. Hanna 24.06.2015

    Onnea hirmuisesti koko perheelle! 🙂

    Vastaa
  11. Sanna 24.06.2015

    voi ei ihanaa! Paljon onnea teille <3

    Vastaa
  12. Noora 24.06.2015

    Hei. Onnea kovasti täällä 7v & 5v & 1v äiti kirjoittelee. Ihanaa lukea odotusajan ja lapsiarjen juttuja 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Kiitos kovasti <3 Mukava kuulla, jos odotusaika ja lapsiarki kiinnostaa 🙂 Ihanaa kesää sinne!!

      Vastaa
  13. Inka 24.06.2015

    Paljon onnea sinne odotukseen! Jostain sun kirjoituksesta mulla tuli mieleen että odotellaankohan myös teille vauvaa! 🙂 ja näin ollen kun itsekin raskaana ja esikoinenkin melko samanikäinen kuin teillä niin kaikki niihin liittyvä kyllä kiinnostaa! ☺️
    Terv inka

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Kiitos <3 ja kiva kuulla että sielläkin odotetaan! ihanaa kun tulee pienellä ikäerolla 🙂

      Vastaa
  14. Marianna 24.06.2015

    Aaww ihanaa! Onnea paljon! 🙂 Mua ainakin kiinnostaa raskaus postaukset 🙂 Itelläni esikoisen laskettu aika elokuun alussa!

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Kiitos! <3 Ihana kuulla, että sielläkin odotetaan 🙂 mahtavaa <3

      Vastaa
  15. Eve 24.06.2015

    Ihania uutisia, onnittelut <3 Näinkin jotain kyselyjä, mutta ihmettelin, mistä joku sellaista oli saanut päähänsä, kun en itse ollut huomannut yhtään mitään erikoista ja mielestäni näytät edelleen ainakin kuvissa säteilevältä eikä raskausmahaakaan vielä näy 🙂 Raskaus ja vauvajutut kiinnostaa kovasti, kun omakin pikkuinen voi syntyä hetkenä minä hyvänsä. Täällä ollaan jo ylihuomenna täysiaikaisia (eli 37+0 tulee täyteen) ja kovasti odotellaan, että vihdoin nähdään meidän kauan odotettu (ja yritetty) vauveli. Kohta se elämä muuttuu eikä oikein tiedäkään, mitä on edessä, mutta niin ihanaa!

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Kiitos <3 Voi ihanaa!! Siellä on tosiaan jännät paikat. 🙂 Tsemppiä! Teidän elämän paras päivä on ihan pian ja siitä vasta se ihanuus alkaakin <3

      Vastaa
  16. taskuapinat 24.06.2015

    Moikka!
    Oon ihan sanaton, tosi paljon onnea sulle ja Mikolle sekä tietty tulevalle isosiskolle ♡ Aivan ihanaa odotusta teille ♡

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Moi! 🙂 Kiitos todella paljon <3 Kaikkea hyvää myös sinne!

      Vastaa
  17. Tiina 24.06.2015

    Onnea teille kaikille niin paljon! <3 oon toooooooooooooosi onnellinen teidän puolesta! <3 kaikkea hyvää! <3 ää en kestä, niin upeeta! *_*

    Vastaa
  18. Jenni 24.06.2015

    Voi kun ihana uutinen <3 onnea suunnattomasti molemmille , minua ainakin kiinnostaa miten toisten raskaus sujuu ja olisi ihana seurata täältä miten sinun raskaus etenee ja jännä nähdä mitä oireita muilla on, kun itselläni ei ollut mitään oireita kun rintojen arkuutta..

    Vastaa
  19. ronja 24.06.2015

    Apua,onnea hirveästi! Kiinostaa paljon kaikki raskauspostaukset! Ihanaa kun blogissakin pääsee seuraamaan vauva arkea taas!❤️

    Vastaa
  20. Henriikka 24.06.2015

    Paljon onnea koko perheelle, aivan ihana uutinen! <3 muakin kiinnostaa kaikki raskausaiheiset postaukset ja kaikki muutkin vauva/lapsi aiheiset jutut 🙂 oon tosi ilonen teiän puolesta<3 toivottavasti raskaus sujuu hyvin ja pahoinvointia ei olis 🙂

    Vastaa
  21. Iris 24.06.2015

    Oikein paljon onnea! 🙂 Kiinnostaa kovasti kaikki odotus/vauva-aiheiset jutut. Oikein läikähti lämpimästi sydämessä, kun luin tämän tekstin, niin tapahtuu aina kun kuulen raskausuutisia! Ihanaa luettavaa tämä sinun blogisi, tämä on siirtynyt top10 luettavien joukkoon, kiitos siitä! <3 Onnea odotukseen! 🙂

    Vastaa
  22. Saija 24.06.2015

    Oi mahtavaa! Niin paljon onnea!! 🙂 Itse kärsin kauheasta vauvakuumeesta, siihenhän ei ole kuin yksi ratkaisu, mutta täytyy antaa asian hautua ja molempien täytyy olla varmoja sekä henkisesti että suhde pitää olla kunnossa. Se tulkoon ajan kanssa! Mutta hirmuisesti onnea! Voisitko kirjoittaa omasta vauvakuumeestasi?

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Juu niinhän se on..että tulee varmasti ajan kanssa. 🙂 Hei hyvä vinkki! voin kirjoittaa!

      Vastaa
  23. Milla Ruotsalainen 24.06.2015

    Oi onnea! 🙂 mieluusti luen raskausajastasi. Täällä poika 26pv 4kk

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Kiitos! Kiva kuulla 🙂 ihanaa kesää pikkuisen kanssa!

      Vastaa
  24. Ronja 24.06.2015

    Paljon onnea koko perheelle! 🙂

    Vastaa
  25. Olivia 24.06.2015

    Oih ihanaa <3 Onnea koko perheelle! 🙂

    Vastaa
  26. Heli 24.06.2015

    Valtavan isot onnittelut <3

    Vastaa
  27. Heidi 24.06.2015

    Onnea teidän koko ihanalle perheelle <3 <3

    Vastaa
  28. Johanna 24.06.2015

    Onnea kovasti! <3 Tänään poikaystävälleni selitin, että taitaa olla Sara raskaana ja kuinka ihanaa on, jos olen oikeassa! Raskausaiheiset bloggaukset kiinnostaa, tämä blogi on muutenkin niin inspiroiva 🙂

    Vastaa
  29. Missm 24.06.2015

    Ihanaa! Mulla sama tilanne, kolmas lapseni tulossa maailmaan joskus tammikuussa, ihanaa lukea nyt sun postauksia kun samanlainen tilanne meneillään 🙂 Täällä kans alkuraskaus on ollut tosi väsyttävää, koko ajan nukuttaisi 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Oi mahtavaa että täällä on kanssa odottajia 🙂 Onnea kovasti sinnekkin <3

      Vastaa
  30. Janna 24.06.2015

    Oi miten ihanaa, Onnea koko perheelle!<3 mä niin toivoin ja aavistelin tätä! Viimeks kun kommentoin (taisi olla ulkomailta puol vuotta sitten, vaikka kaikki postaukset on kyllä luettu sen jälkeenkin:D) mainitsin, että meillä on yritys päällä. Nyt me ollaankin sitten molemmat raskaana ja aika samoissa fiiliksissä varmaan. Meillä LA 28.12. Mulla on ollu ihan järkyttävät pahoinvoinnit toukokuun alusta asti ja tiputuksessakin on vietetty monta yötä, mut nyt se taitaa olla ohi… <3 en tiedä oliko akupunktiotaikanaisen ihme vai vaan viikkoja tarpeeksi. Mut anyway, nyt aletaan nauttia raskaudesta, ja ihanaa, että on kanssaodottajia (muita kun Kim Kardashian…) 🙂 Kaikki raskauspostaukset on siis supertervetulleita 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Oi ihanaa <333 ONNEA sinnekkin! No mehän ollaan prikuulleen samassa vauhdissa 🙂 haha, toi Kim on kyl hauska 😀
      Ihanaa, jos siellä pahoinvointi helpottanut ja oot päässyt sairaalasta. Paljon voimia ja ihanaa odotusta <3 Kirjoittele tänne aina kuulumisia, olis kiva tietää!

      Vastaa
  31. Annika 25.06.2015

    Paljon onnea sinne koko perheelle! <3

    Vastaa
  32. Niinu 25.06.2015

    Todella paljon onnea koko perheelle !! 🙂 Ihana juttu <3

    Vastaa
  33. Petra 25.06.2015

    Onnea vauvan johdosta!

    Vastaa
  34. Milla 25.06.2015

    Hurjan paljon onnea teille! 🙂

    Vastaa
  35. Heidi 25.06.2015

    Onnea ja hirveästi voimia kunhan vauva syntyy! Kahden pienen lapsen vanhempana olo on järjettömän rankkaa, varsinkin niin pienellä ikäerolla, mutta kyllähän se lopulta sitten palkitsee 🙂 Teillä on varmaan tukiverkkoa joita pyytää avuksi vaikeimpina aikoina ja muutenkin. Varaudu siihen että vauvan nukutus voi olla vaikeaa jos esikoinen metelöi vieressä, pitäisi olla hänelle aina jotain hiljaista tekemistä tai sitten saada nukkumaan samaan aikaan vauvan kanssa.

    Nimim. lapset 2012 & 2014

    Vastaa
    • Sara Parikka 25.06.2015

      Heippa! Juu tätähän monet ovat sanoneet.. Ensimmäisen kohdalla kyllä monet varoittelivat kaikista jutuista, mutta asiat ovat onneksi menneet hyvin omalla painolla. 🙂 Ihanaa sieltäkin löytyy pienet lapset!!

      Vastaa
  36. eltsu 25.06.2015

    Onnea koko perheelle! Aivan ihanaa, luin tästä instagramista ja oli ihan pakko tulla heti tänne<33 Ja raskaus- ja vauva-aiheiset postaukset on tosi kivoja! Olisi myös kiva jos tekisit jossain vaiheessa sellaisen postauksen jossa mietit ekan ja tokan raskauden eroja;))<3 Ja olisi kiva kuulla tuleeko Matildalla ja tulevalle pikkuisella olemaan sama huone. Ja olisi myös kiva kuulla jos ootte tehneet joitain hankintoja vauvaa varten tai mitä pitäisi vielä hankkia… Ja siis kuinka pitkällä raskaus on<3?

    Vastaa
  37. Mira Vihtamäki 25.06.2015

    moi onnea teille vauvasta toisesta

    Vastaa
  38. Jenna 25.06.2015

    Onnea! <3 Oikeen mielellään kuulisin postauksia raskaudesta! Kiva kuulla miten muilla sujuu raskaus, ite sain tän esikoisnyytin syliin 6.6 <3 hyvää kesää teille! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 27.06.2015

      Kiitos <3 ja kovasti onnea sinne myös!! Ihanaa kesää teidän perheelle!! 🙂

      Vastaa
  39. Anette 25.06.2015

    Hei! Jos oot fbssä ja oot kiinnostunut niin meillä on Jouluvauvat fbryhmä. Se on salainen eikä löydy ollenkaan haulla. Jos haluut vertaistukea niin tervetuloa mukaan 🙂 Laita vaikka mulle sähköpostia, oon yp ryhmässä.

    Vastaa
    • Sara Parikka 27.06.2015

      Heippa! Kiitos kutsusta, mutta mulla ei ole mitään tiliä fb:ssä joten en pysty liittymään. Kivaa että teillä on tuollainen ryhmä!! 🙂

      Vastaa
  40. Emma kärkkäinen 25.06.2015

    Onnee sinne ihan hirveesti

    Vastaa
  41. Oona 25.06.2015

    Onnea!

    Vastaa
    • Oona 25.06.2015

      Meille syntyi noin viikko sitten pieni poika vauva ja toinen tyttö on muuten saman ikänen kun matilda

      Vastaa
    • Sara Parikka 27.06.2015

      Kiitos <3

      Vastaa
  42. Tiia 25.06.2015

    Onnea hirmuisesti <3

    Vastaa
  43. anna 25.06.2015

    Mahtavaa, onnea! <3 Ja ehdottomasti raskauspostauksia kehiin, täällä myös kanssa odottaja, pikkuisen pitäisi syntyä syyskuussa! 🙂

    Vastaa
  44. Annn 27.06.2015

    Kovasti onnea teille <3 Onko mitä kesä suunnitelmia sinulla? 🙂

    Vastaa
  45. Anni 07.07.2015

    Oi onneaa 🙂

    Vastaa