paluu pohjanmaalta ja instajuttuja

yleinen

Palattiin eilen pohjanmaalta ja ai että miten ihanaa oli olla muutama päivä miltein kokonaan ilman puhelinta, telkkaria ja tietokonetta. Sen verran rentouduin, että oon aivan sekaisin päivistä ja ens viikon asioista. Oon sopinut paljon tapaamisia kavereiden kanssa, mikä on ihan parasta. Vanhojen kavereiden kanssa voi onneksi jatkaa aina siitä mihin on jäänyt. <3Sara

Ajattelin kertoo viimeaikaisista instakuvista tarkemmin..

Tyttö rakastaa hiekkalaattikkoa ja hän kavaituu hiekkaan, syö sitä ja heittelee. Vielä on oppittavaa kakkujen tekemiseen. 😀  Omalla pihalla hiekkalaatikko on ollut älyttömän kätevä. Matilda olisi koko ajan ulkona, jos saisi päättää.

IMG_4910

Lenkillä käydessä törmäsin hylättyyn seppeleeseen, joka oli keskellä tietä. Se oli mielestäni niin hieno, että piti napata kuva. Vosin muuten yrittää tehdä seppeleen tänä kesänä.. Viimeksi väsännyt sellaisia lapsena. 🙂

IMG_4922

Pionit. <3 Valitsin tätä kimppua Plantagenistä varmaan 15min. Onneksi! Vieläki ne ilahduttaa olohuoneessa. Nyt haluaisin istuttaa pioneita myös pihan puolelle.

IMG_5031

Sain siskoltani sisustuskirjoja, joita lueskelin. Innostus on suuri ja haluaisin pistää uusiksi/tuunata vaikka ja mitä!

IMG_5063

Sateisena päivänä kävin Tapiolan Moviassa ajelemassa pimeänajoa. Peuroja putkahteli ja jarrujalka sai olla herkkänä. Simulaattori ajo oli yllättävän kivaa.

IMG_5065

Tämä kuva on otettu nycistä. Käytettiin vilkkaimissa ja riehakkaimissa tilanteissa valjaita, mikä osottautui hyväksi meille. Kiitos kaikista kommenteista ja keskustelusta mitä postaus sai aikaan.. jos postaus meni ohi, voit lukea sen täältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä kuvia mitä tuli tänne blogiin ja kävin vinkaamaassa siitä instaan. Kuvien ottohetkellä olin matkalla uimaan. Muistan viime raskaudesta, että nimenomaan uinti tuntui kivalta. Se ei kolota minnekkään ja siinä samalla rentoutuu. Ajattelinkin ostaa uintikortin nyt syksyksi!

IMG_5127Kävin moikkamaassa ystävääni ja pikku koirakummilastani. Tao kasvaa hurjaa vauhtia ja on aina oppinut jotain uutta, vaikka nähdään suht usein. Valloittava tapaus!

IMG_5138

Käytiin Kokkolan Sannanrannalla kävelemässä ja sinne oli tehty ihana kävelytie. Lapsuudenmuistoja sateli mieleen ja nautin todella merenläheisyydestä. Kertakaikkiaan ihana paikka.

IMG_5175Suomireissulla ehdin jopa hetken hengähtää yksin riippumatossa. Päikkärien aikaa lepäilin itsekkin.

IMG_5186

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 kommenttia

  1. Marjaana 12.07.2015

    Ihana postaus taas kerran! Pionit on ihania omalla pihalla, tuoksuvat niin ihanalle ja ovat todella kauniita. Kannattaa muistaa laittaa tuet pioneille, noi kukat on sen verran painavia niin pitkät ja ohuet varret menee helposti poikki 🙂 Etenkin jos nää suomen kesät on näin sateisia.

    Vastaa
    • Sara Parikka 12.07.2015

      Hei kiitos vinkistä 🙂 juu ei kyllä säässä kehumista 😀

      Vastaa