sininen silkkimekko

yleinen

Moi! Ostin tän mekon 2009 Thaimaasta, missä reissasin kaverini kanssa kolme viikkoa. Käytin mekkoa muutaman kesän todella paljon, mutta nyt se on maannut kaapin pohjalla jo useamman vuoden. En ole kuitenkaan halunnut heittää sitä kiertoon, sillä pidän siitä miten hyvässä kunnossa se on pysynyt ja silkki tuntuu ihanan viileältä päällä. Kokeilin viime viikolla mekkoa päälle ja ihastuin täysin. Niin ihanan tuntuinen päällä ja ei näytä hölmöltä kasvaneen mahan kanssa. Käytin tätä mekkoa rapujuhlissa sekä seuraavana päivänä ystäviemme kihlajaisjuhlissa. Rapujuhlia juhlittiin perheeni kesken ja nämä kuvat on otettu ennen niitä juhlia. Tuolloin vetäsin tukan ponnarille ja jätin kasvot meikittä. Kesällä rusketus tekee niin kivan päivetyksen, että meikkiä ei välttämättä tarvitse jokaisiin kekkereihin. Kihlajaisiin laitoin kuitenkin kunnon meikit ja kampaukseen käytin aikaa.. yhdistin mekkoon myös käsikoruja. Silti tykkäsin enemmän näistä rapujuhlia edeltävistä kuvista, joten jaan ne teidän kanssa. Mitä mieltä ootte tästä eksoottisesta mekosta? Onko liian erkoinen?

Meillä on tänään jännä päivä, kun päästään ultran kautta kurkkaamaan vauvaamme. Kirjoittelen postausta siitä myöhemmin tällä viikolla. <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

13 kommenttia

  1. Julia 11.08.2015

    Aivan ihana mekko, sopii kyllä sulle tosi hienosti! Ite ihastuin ekana kuvioon, mutta myös malli ja väri on just upeet! 🙂

    Vastaa
  2. Jemina 11.08.2015

    Tosi ihana mekko ja väri sopii sulle tosi hyvin ja varmaan hyvä asu vielä kun on raskaana. Onnea tulevasta vauvasta 🙂 ihailen sinua ja Mikkoa ja sitä miten pystytte yhdistämään työn, perheen ja harrastukset 🙂 voitko tehdä postauksen liittyen parisuhteeseen erimerkiksi juuri siitä miten saatte yhdistettyä nuo kaikki asiat noin hyvin 🙂 oletko muuten käynyt lukion? Niinja hyvää loppukesää! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 12.08.2015

      Kiitos!! 🙂 voisin kyllä tehdä jonkun arjen yhdistäminen postauksen! Hyvä idis 🙂
      Joo oon käynyt lukion ja yo-2009. Ihanaa loppukesää sinne myös <3

      Vastaa
  3. Jenna 11.08.2015

    Sairaan ihana mekko ja noi värit sopii sulle tosi hyvin!:) tommoset mekot on just ihania nyt helteellä, muistan viime kesänä kun odotin oli ihan tuskasta kaikissa vaatteissa, tommonen olisi ollut kiva. Aurinkoista viikkoa teidän perheelle <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 12.08.2015

      joo helteet tuntuu kyllä nyt eritavalla 😀 Kiitos, ja aurinkoa myös sinne <3

      Vastaa
  4. Ihana mekko, näyttää just noin monipuoliselta kesän juhla-asulta 🙂

    Vastaa
  5. Laura 12.08.2015

    Ihanan raikasmekko, väri on täydellinen

    Vastaa
  6. Emma kärkkäinen 16.08.2015

    Ihana mekko toi sopii sulle niin hyvin

    Vastaa
  7. Emma kärkkäinen 16.08.2015

    Mistä saisi sun nimmarin?

    Vastaa