Mikä musta tulee isona.. Oon miettinyt usein ja lyönyt päätäni seinään sen suhteen. Täytyisi keksiä joku selkeä suunta ja tavoitella sitä. Aika ajoin mä palaan tähän samaan teemaan ja taas hetken kuluttua jätän asian rauhaan. Vielä ei ole tullut päivää, että tekisin jotain mitä en haluaisi vaan olen lipunut eteenpäin elämässä ja uralla. Kuitenkin mielessä pyörii se, että joku tutkinto olisi hyvä olla ja pelkkä yo-pohja ei pitkälle kanna. Toisaaltaan taas työvuosia on jo melkein kymmenkunta takana ja uskon senkin voimaan. Aina tulee joku uusi juttu mihin on siistiä lähteä mukaan ja joka vuosi olen tehnyt jotain mistä edellis vuonna ei ole ollut hajuakaan. Tällä hetkellä teen töitä, kirjoitan blogia ja opiskelen viestintää. Sisustussuunnittelu kulkee mukanani arjessa ja olen ottanut harkiten uusia projekteja. Välillä mietin, että onko pakko valita? Pitääkö tehdä yhtä hommaa 8-4 ja jäädä samasta työstä eläkkeelle. Jos se olisi haaveni niin sitä kohti menisin, mutta ääh ei ollenkaan! Haluan tehdä kaikkea ja mieluusti epäsäännöllisen samaan aikaan. Ensi vuoden olen taas äitiyslomalla, mutta teen lyhyitä työhommia oman jaksamiseni mukaan. Muutamia sovittuja juttuja jo on, vaikka pääosin tarkoitus on olla pienokaisen ja taaperon kanssa kotosalla. Onneksi Mikko elää myös aika monesta osasta koostuvaa arkea, joten meidän on helppo sovitella aikataulut perheelle sopiviksi. Niin, että molemmat saavat olla mahdollisimman paljon lasten kanssa, mutta myös tehdä niitä omia juttuja.
Yritän ajatella, että se päämäärä ei ole se juttu.. vaan se matka. Eteenkin mun tapauksessa luulen, että mitään päämäärää ei ikinä saavuteta vaan matka jatkuu koko ajan. Turhaa odottaa jotain pysyvää jos liikkeessä on hyvä olla. Välillä sitä vaan kaipaa säännöllisyyttä, turvaa ja jotain lupausta siitä että kaikki menee hyvin. Nykymaailmassa eläkevirkoja ei jaella ja monet eivät sellaista tavoittelekkaan. Olen myös yrittänyt iskostaa päähäni, että asioiden ei tarvitse mennä niin kuin lukiossa suunnittelin. Salkkarit tuli elämääni tuolloin ja teki aivan uskomattoman elämänpolun, joka kuljettaa edelleen. Lukiosuunnitelmien pohjalta olisin pian valmistumassa luokanopettajaksi, eikä sekään toki kuulosta huonolta.
Monesti kuulee puhuttavan, että lapsen saanti saa naiset pohtimaan ja kyseenalaistamaan tulevaisuuden suunnitelmia/uraa. Voin kertoa, että täällä on pohdittu mikä musta tulee isona.. Onko teillä pyörinyt samoja ajatuksia? Vai tiedättekö tarkalleen mitä kohti olette menossa? Ollaan myös spekuloinut ystävien kanssa, että vaikka tietäisi tarkalleen mitä kohti on menossa niin matka ei ole sen tietämisen johdosta yhtään sen helpompi. Parasta vain oppia elämään hetkessä.
<3Sara
Täällä on kovin samanlaisia mietteitä. Tällä hetkellä äitiyslomalla, joten voin toistaiseksi vain nauttia vauva-arjesta 🙂 montaa juttua on tullut kokeiltua ja yksi tutkinto opiskeltua (sen yo:n lisäksi), mutta en siltikään tiedä mitä haluaisin tehdä ens keväänä, kun äitiysloma päättyy. Mutta kiitos, tämän postauksen jälkeen ehkä muistan taas, ettei sitä kannata etukäteen liikaa murehtia. Aina löytyy jotain, mihin kiva lähteä mukaan 😉
Niinpä.. kiva kuulla, että samat asiat mietityttää. 🙂 kunhan ei vaan liikaa vaivaa päätä tulevalla. Ihanaa vauva-arkea sinne <3
Itselläkin on kyllä täysin hämärän peitossa se, mikä se oma polku tulisi olemaan. Nyt juuri jatkan opintojani ja vuoden vanhat kaksoseni menevät päivähoitoon. En ole keskenjättäjäsorttia ja sen vuoksi käynkin kesken jääneen koulun loppuun ja katselen uutta suuntaa sitten koulun päätyttyä, jos se tuntuu ajankohtaiselta.
kaksoset <3
vitsit mä ihailen tuota piirrettä ihmisessä, jos ei jätä kesken. Itse oon kova aloittamaan hommia, mutta sitten en välttämättä jaksa motivoitua niistä loppuun saakka. Tsemppiä sinne 🙂
Moi taas! Ymmärrän täysin mistä puhut. Mulla on taas nyt ihan eri tilanne. Mäkin halusin tehdä vähän kaikkea ja saada ammatin, joka on monipuolinen, kohtuu hyvä palkkainen, eikä liian paljon töitä. Pohdin ja pohdin ja olin kunnon tuuliviiri, sain pari opiskelupaikkaakin, mutta ei. Lopulta uskaltauduin tavoittelemaan tarpeeksi korkealle, vaikken aiemmin itseeni uskonut. Ja 24/7 yrjöämisestä ja muuten tosi stressaavasta elämänvaiheesta huolimatta pääsin yliopistoon opiskelemaan kotitalousopettajaksi heittämällä ekalla hakukerralla. Olen tosi ylpeä itsestäni ja innostunut opinnoista ja tulevasta ammatista joka on paljon monipuolisempi, kuin olin itsekään ajatellut. Voi olla opettajana erilaisissa kouluissa, ruokatoimittajana, koekeittiössä, vaikka missä! Ihanaa. MUTTA. Nyt mua jo vähän kaduttaa, että aloitin nyt. Halusin saada opinnot alkuun, ennen vauvan tuloa ja jatkaa sitten vuoden äitiysloman jälkeen. Mä oon vaan niin väsynyt päivien jälkeen eikä puhti riitä ollenkaan samalla lailla kuin muilla, ja ne vielä jaksaa juhlia monta kertaa viikossa. 😀 Ajatukset on jotenkin jo niin vauvassa ja se on prioriteetti, että opiskelut tuntuu nyt vähän toissijaiselta, vaikka ala onkin ihan mun juttu. Pelkään myös, että pahoinvointi alkaa taas, kun rasitun liikaa. Ja sitten jää kaikki kesken ja menee hukkaan. No, nyt ei auta kuin kädet ristissä toivoa, että tää menee tästä sujuvasti ja mä jaksan tsempata joulukuun alkuun. 🙂 Saa nähdä montako päivää ehdin äitiyslomailla ennen synnytystä:D
Nostan sulle tosi paljon hattua, että jaksat tehdä noin paljon kaikkea ja vielä olla jo yhdelle pienelle äitinä odotuksen keskellä. 🙂
Voi että miten hienoa!!!! <3 Onnea! kuulostaa ihan mahtavalta tuo sun kouluunpääsy ja uravalinta. Tosiaan mahdollisuuksia on moneksi ja pääset varmasti tekemään kivoja hommia tulevaisuudessa. Onneksi yliopistoa voi käydä myös suht "rennosti" ja kyllä sieltä aina löytyy itselle se oikea polku. Kannattaa ehkä varata aika opintoneuvojalle, jos hän voisi jeesata sua miettimään miten olisi järkevää opintoja hoitaa.. Luulisi että opettajakoulutuksessa on myös jotain etä mahdollisuuksia.. Jos voisit edetä opinnoissa hieman eri reittiä.. Mutta hienointa on se, että suunta on löytynyt!! 🙂
Tiedän kyllä niin tuon pelon pahoinvoinnista.. itsekkin pähkäillyt sen kanssa ja yrittänyt välttää rasitusta. Kovasti voimia sinne ja tsemppiä loppuraskauteen <3 Kaikki menee varmasti hyvin ja kohta teillä on pieni nyytti!
Kiitos taas kerran Sara innostavasta tekstistä! Voisin niin moneen kohtaan taas tässäkin samaistua. Ylioppilaaksi kirjoitin keväällä 2011, enkä sen jälkeen itseasiassa ole edes hakenut mihinkään opiskelemaan. Upeita työkokemuksia on takana usealta vuodelta, ja on hirmu vaikeeta päättää vaan yksi asia mitä haluais ”isona” tehdä. Ympäriltä tulee jatkuvasti painostusta tulevaisuudensuunnitelmista, mutta ite en ainakaan jaksa mitään stressiä siitä ottaa. Jos ”just se juttu” sattuu löytymään, hyvä niin, siihen asti elää vaan hetkessä ja nauttii. Kaikkea hyvää sinne!<3
Juurikin näin! Ymmärrän hyvin tilannettasi 🙂 Ihanaa että oot saanu hienoja työkokemuksia, uskon että se antaa paljon jatkoa ajatellen. Kaikkea hyvää <3