odottavan aika

yleinenTags:

Moi! Täällä odottavan aika ei ole pitkä, vaan samaan tyyliin viikot menee kuin aikaisemminkin. Nopeasti! Siihen vaikuttaa tietysti se, että oon töissä, luen koulukirjoja ja touhuan lähes kaiken vapaa-ajan Matildan kanssa. Viime raskaudessa katselin sarjoja päivät pitkät, ulkoilin ja otin aikaa itselleni. Nyt me painetaan vauvan kanssa yhdessä pitkiä päiviä, mutta en voisi olla onnellisempi. Maha kasvaa myös samassa vauhdissa, eikä mitään super poksahtamista ole (vielä) tapahtunut. Vauva on alkanut liikkumaan hurjaa vauhtia ja kääntyilee ympäriinsä mahassa. Vaikuttaa aikasen aktiiviselta kaverilta!

Mun täytyy tehdä töitä sen eteen että en liikaa mieti töitä, blogia tai tekemättä olevia asioita. Pitää yrittää tyhjentää mieli ja rentouttaa keho. Taaperon seura on kyllä parasta mahdollista seuraa siihen, että elää hetkessä. Sitä vaan pysähtyy katsomaan toista kun se höpöttää itsekseen ja käpyttelee pitkin kämppää. Blogista en onneksi ole kokenut mitään painetta, päinvastoin. Täällä on aina hyvä olla ja kirjoitella juttuja.

Oon ollut todella laiska rasvaamaan/öljyämään vatsaa ja kroppaa ylipäätään. Vielä mitään arpia tai muutoksia ei näy, mutta olisihan se hyvä ennalta ehkäisevästi rasvailla. Yöt oon nukkunut hyvin ja muutenkin tuntuu, että nyt on pirteämpi kausi menossa. Ei väsytä pitkin päivää, kuten kuukausi sitten. Jalat ovat alkaneet iltaa kohden keräämään nestettä ja niissä oon tuntenut kaikenlaisia kolotuksia. Viime raskaudessa jalkavaivat alkoivat jo rv20, joten nyt ollaan päästy suht pitkälle ilman niitä.

Kyllä sitä alkaa jo haaveilemaan äitiyslomasta ja vauvan syntymästä. Kuitenkin tuntuu, että odotuksessa on tietty rauha läsnä. Täällä me odotellaan ja jaksetaan tehdä se hyvin. Matilda on nyt tajunnut että vatsassani on vauva ja sisko, mutta hän osoittelee myös muiden läheisten vatsoja ja sanoo ”sisko”. 😀

Tämän hetken hankintalista tulevaa vauvaa varten:

-0-2kk untuvapussi

-vauvakirja

-pipoja sisäkäyttöön

-56cm ja 92cm oloasut tulevia siskoksia varten (musta on hyvää vauhtia tulossa nolo mutsi joka mätsää tytsyjen vaatteet :D)

..Nyt taas brunsseilemaan. Tänään nään porukan ihania tyttöjä, joiden kaveriporukkaan on iskenyt vauvabuumi! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Vastaa käyttäjälle Milja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

10 kommenttia

  1. Reetta 20.09.2015

    Tämän postauksen lukeminen sai itseni havahtumaan siihen, että meiltä puuttuu vielä vauvakirja! Aluksi en meinannut sellaista edes hankkia, mutta toisaalta onhan se kiva ikuistaa erilaisia asioita tästä raskaudesta ja vauva-ajasta – ja ihana palata niihin muistoihin takaisin ”sitten joskus”. 🙂 Odotan esikoistamme ja täällä elellään jännittäviä aikoja… Eilen alkoi 38. raskausvko, la on 10.10. Saa nähdä, milloin meidän vauva päättää syntyä… Saisi mun puolesta tulla vaikka jo nyt. <3

    Kiitos sulle ihanasta, sopivan arkisesta blogista ja paljon onnea ja hyviä vointeja loppu-odotukseen!!! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 22.09.2015

      Voi vitsit teillä on jännät paikat <3 kaikkea hyvää sinne!!!!

      Vastaa
  2. sanni 20.09.2015

    Opiskeletko jotain tai meinaatko hakea johonkin vai mitä koulukirjoja luet? 🙂

    Tykkään sun blogista paljon, jatka samaan malliin! 🙂 ja sekin on kiva, että vastailet aktiivisesti kommentteihin!

    Vastaa
    • Sara Parikka 22.09.2015

      luen avoimessa yliopistossa viestintää 🙂
      Kiva kuulla, että blogini miellyttää! <3

      Vastaa
  3. Jonna 20.09.2015

    Moi Sara! Voisitko linkata tähän vielä kerran sen äitiysjoogan, jonka linkkasit johonkin aiempaan postaukseen? 🙂 En nyt jostain syystä onnistu löytämään sitä. Itse olen vasta 12+6, mutta kovin utelias jo kokeilemaan erinäisiin kolotuksiin apua joogasta. Ja varsinkin kun mainitsit, että kyseinen video on hyvä!
    Onnellista loppuodotusta teille! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 22.09.2015

      Moi 🙂 En nyt jostain syystä saa lisättyä linkkiä tänne.. Mutta se tuli mulla googlesta ensimmäisenä kun googlasin pregnancy yoga.. se on englanniksi.
      Tsemppiä raskauteen <3

      Vastaa
  4. iitu 20.09.2015

    Vauvabuumi indeed ♡

    Vastaa
  5. Milja 21.09.2015

    Heräileekö Matilda vielä öisin vai nukkuuko täydet yöunet? 🙂

    Vastaa