juhlia juhlia juhlia

yleinenTags:

Moi! Meidän alkuvuosi näyttää melkosen juhlien täyteiseltä. Tulevan pikkuisen ristiäiset, kummityttömme synttärit, läheisten synttärit ja mun 25v päivät. Tykkään järjestää juhlia ja etenkin suunnitella tarjoiluja. Viime vuosina olen myös innostunut koristelemaan kotia juhlien mukaan ja tätä innostusta aijon ehdottomasti jatkaa. Kasasin tähän vinkkejä joiden avulla voi järjestää pienemmät ja isommat juhlat hyvillä mielin. En malta odottaa, että meidän neidit on vähän isompia ja osaavat kertoa millaisia juhlia toivovat. Mielellään sitä toteuttaisi synttärisankarin toiveet. Ollaan myös pohdittu josko otettaisi jatkossa koppi Halloween juhlista ja järjestettäisiin ne tulevaisuudessa aina meidän luona. Koristeluissa ja tarjoiluissa ei voisi ampua yli ja asuilla+pukeutumisella voisi luoda tosi hienoja hahmoja. Lapsille tämä voisi olla jännittävää ja kivaa!

vieraiden määrä

juhlapaikka

rentoa vai virallisempaa

suolaista ja makeaa herkkua, juhlien teemaan sopivaa

mahdollisten koristeiden hankkiminen

mahdollisten kokkausapulaisten valjastaminen (..mun tapauksessa käännyn siskoni puoleen, joka muutenkin jaksaa höpöttää ja suunnitella tarjoiluja kanssani)

siivouspuuhat, vaatteiden valinta ja ruokien esivalmisteluiden aloittaminen tarpeeksi ajoissa

juhlissa tulisi pyrkiä nauttimaan ja jättää siivoilut juhlien jälkeen.. Kaikki millä pystyy helpottamaan juhlien kulkua ja sujuvuutta on hyvä hoitaa etukäteen

 Edessä oleva joulukausi ja sen jälkeiset kekkerijuhlat ovat kaikki iloisia ja odotettuja. Perheen ja lähesten kanssa juhliminen on juuri sitä leppoisinta ja mukavinta puuhaa. Aika jollain tapaa pysähtyy ja muistaa nauttia siitä millä on oikeasti merkitystä. <3Sara

ps. kuvat Matildan 1.v syntymäpäiväjuhlista

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Roosa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Roosa 11.11.2015

    Aivan ihanan ja houkuttelevan näköinen kattaus! 🙂 Muutenkin Sara sun postauksia on aina tosi kiva lukea ja katsella kauniita kuvia 🙂

    Vastaa
  2. Mimmi 12.11.2015

    Meillä ois 2vkon päästä neidin 1v. synttärit järkättävänä.. ennen tykkäsin tosi paljon jätkätä juhlia ja leipoa ihan yli äyräiden. Esikoisen ristiäisiin ja synttäreille alotin leipomisen jo 3vkoa aiemmin ja leivoin pääosin kaiken muun paitsi kakun valmiiks pakkaseen. Nyt kun näitä onkin tässä kaks pyörimässä samaan aikaan (pienessä avokeittiössä) jaloissa, niin ei leipominen ja juhlien järjestäminen jotenkin enää niin kauheesti houkuttelekaan 😀 ja tarjottavat jäänyt kyllä huomattavasti vähemmälle. vaikkakin niitä vieläkin löytyy useampaa sorttia, mutta kun ennen oli vähän tapana vetää aina överiks 😀 josko tästä jonkun innostuksen sais hyvissä ajoin vielä ennen juhlia 🙂 jouluinnostus kyllä alkoi jo! Ja yleensä muhun iskee vasta joulukuun puolella. Liekö jotain osuutta asiaan että ihailin teidän joulukoristusta ;D tulis jo vaan lunta ja pakkasta! Ois niin ihana päästä lasten kanssa pulkkamäkeen 🙂 ja piristäishän se kummasti tota synkkää maisemaa.. apua, että sullakin alkaa jo viimistä viemään raskauden suhteen ja oot jo mammalomalle jäämässä! Aika mennyt ihan tajuttoman nopeesti! On ollu kiva olla teidän kanssa odotuksessa mukana, kiitos kun oot jakanut raskausjuttuja meille 🙂 <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 12.11.2015

      Hehee, voin vaan kuvitella miten kahden naperon kanssa juhlien järjestäminen tuottaa enemmän haastetta 😀 mulla on ollut tuo ihan sama ”överiksi” vetäminen.. että ehkä voisi tosiaan antaa itselle armoa useammin herkkujen suhteen.
      Täälläkin odotetaan lunta, se valaisee ja antaa fiilistä niin paljon 🙂
      Ihana kuulla, että olet viihtynyt blogissani ja odotustunnelmissa.. kohta se vauva tulee <3
      Kaikkea hyvää sinne, ja onnea pienelle 1vee prinsessalle <33

      Vastaa