Nutella Juustokakku

yleinenTags:

Heip! Leivottiin isänpäiväksi Matildan kanssa Nutella-juustokakku. Itse en ole mikään nutella fani ja siksi yllätyin paljon kakun mausta. Kuvittelin sen olevan äklömakeaa, mutta sitä se ei lainkaan ollut. Yllättävän hyvää ja helppo tehdä! Mikko tykkäsi kakusta todella paljon ja tilasi sitä jatkossakin tehtäväksi. Tein kakun tämän: reseptin mukaan.

Eilen syötiin iso kasa sushia, juotiin glögiä ja mietittiin kaikkea tähän astista. Pitää välillä pysähtyä nauttimaan ja muistelemaan niitä elättyjä hetkiä ja etenkin hetkiä jotka ovat juuri nyt käsillä. Tänään autetaan äitiäni muuttopuuhissa, leikitään Matildan kanssa ja ollaan perheen kesken. Lista hoidettavista asioista ennen pienen syntymää kasvaa, kun keksin että olisi ihanaa jos kerkeäisin käydä kaikki kaapit läpi ja heittää pois turhaa tavaraa. Muutosta alkaa olla vuoden verran aikaa ja yritetään välttyä liialta tavaran hamstraamiselta.

Rauhallista viikonloppua! Sanattomana ja surullisin mielin seuraan maailman tapahtumia. <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Niinu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Niinu 14.11.2015

    Mä niin haluaisin kokeilla tota kakkua, kuulostaa ja näyttää niin herkulliselta <3 😮

    Vastaa
  2. Merja 14.11.2015

    Omistatko muuten yleiskonetta? Osaatko suositella mitään merkkiä? Sellanen olis itellä hankintalistalla 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 23.11.2015

      En omista.. mutta oon kyllä miettinyt 🙂 ehkä joskus jos saan raivattua sille tilaa!

      Vastaa