lastenhuone 6.

yleinenTags:

Heippa! Kuten oon aikaisemminkin kirjoitellut, niin lastenhuoneemme on melko pieni ja kompakti. Se onkin aiheuttanut meille hieman päänvaivaa, kun ollaan pohdittu miten saisimme kaksi lasta mahtumaan sinne järkevästi. Matilda ja uusi tulokas on tosin niin pieniä, että pääosin leikit tapahtuu olohuoneen puolella. Pienen huoneen vuoksi ollaan rajattu lelujen määrää ja pyritty siihen ettei kaikkea tarvitse olla jokaista sorttia. Tavaraa kerääntyy yllättävän nopeasti ja siksi onkin ihanaa kun joulun alla niin moni läheinen kysyy vinkkejä Matildan joululahjaan.

Mikko keksi mahtavan ratkaisun lasten nukkumisjärjestelylle ja aloittaa suunnittelun+rakennusprojektin keväällä-kesällä. Vauva nukkuu ensimmäiset kuukaudet meidän huoneessa, joten huoneella ei sinäänsä ole mikään hoppu. (kirjoitan pian kehdosta mikä on laitettu vauvaa varten valmiiksi) Postailen tästä projektista sitten kevään puolella, kun saadaan konkreettisesti jotain ajatuksia paperille.

Oon kuitenkin todella tyytyväinen lastenhuoneeseen ja etenkin sen harmoniaan+väritykseen. Tykkään siitä, että värit ei hypi silmille ja tunnelma on rauhallinen. Tuntuu, että viimeinen palanen loksahti paikalleen, kun löysin Lekmerin sivuilta Bloomingvillen valaisimen. Todella kaunis valaisin ja sopii kuin nakutettu huoneeseen. En välillä edes muista miten kivoja tuotteita voi löytää lastentarvikeliikkeistä myös sisustusmielessä. Jotenkin lastensisustuksen mieltää heti värikkääksi ja muoviseksi, vaikka näinhän se ei ole. Kannattaa kurkkailla Lekmerin lastenhuone ”osastoa”, mistä löytyy yllättävän paljon kaikkia ideoita ja ihania tuotteita! 🙂

Tuntuu, että lastenhuoneen lisäksi myös kotimme alkaa olla pikkuhiljaa valmis. Tietysti pieniä muutoksia ja jatkuvaa kehitystä tapahtuu koko ajan, mutta viime viikkoina ollaan vaan fiilistely tunnelmaa mikä täällä on. Tavarat ovat löytäneet paikkansa ja kaikki on meidän näköistä. Saattaa tosin olla, että joululla ja näillä monilla pikku valaisimilla on osuutta tunnelman luomisessa. Keväällä pistänkin kaiken uusiksi 😀 heh, toivottavasti en.

Rauhaisaa sunnuntaita ja ennen kaikkea hyvää itsenäisyyspäivää. <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(tapetti: ferm living, valaisin: Lekmer/saatu, kartonki roikkuvat: habitat)

Vastaa käyttäjälle Katri Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Ihana tuo lastenhuone! Oon vähän vierastanut mustaa ja jopa harmaata lastenhuoneessa, mutta nyt olen alkanut ajattelemaan yhä enemmän, että myös ne sopivat sinne, kunhan mukaan saa lisättyä tyttömäisiä juttuja. Meillä on muutto meneillään ja uudessa Lilianin huoneessa tullaankin näkemään paljon harmaata ja valkoista entisen pinkin sijaan 😀

    Tuo lamppu on muuten todella upea! Katselin inspiraatio kuvia pintarestista keittiöön, josta pongasin samantyylisiä lamppuja sinne. Käy kurkkaa http://lovebeyondwordsblog.blogspot.fi/2015/11/haaveiden-keittio.html

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.12.2015

      Kuulostaa ihanalta! 🙂 tsemppiä muuttohommiin ja terkkuja pienokaiselle <3 Joo mä käyn kurkkaamassa 🙂

      Vastaa
  2. Katri 06.12.2015

    Ihanalta näyttää! Mulla on tuo sama valaisin, mutta vähän eri värisenä, kaikki pallot on vaaleita puunvärisiä 🙂

    http://korkkareitaverkkareita.blogspot.fi/2014/12/puupalloja-katonrajassa.html

    Vastaa