hair hair hair 23.

yleinenTags:

Moikka! Olin niiiin super tyytyväinen, kun kerkesin käydä kampaajalla ennen vauvan syntymää. Voin nimittäin kuvitella, että se ei ole ensimmäinen asia mikä tulee mieleen vauvan kotiuduttua. Halusin saada hiukseni mahdollisimman hyvään ja elinvoimaiseen kuntoon. Niinpä kokeilin Olaplex hoitoa ja samalla latvoista napsastiin huonot osuudet pois. Jospa nyt mun omat hiukset jaksaisi kasvaa..?

Niinkun oon aikaisemminkin kirjoitellut, niin mun hiukset on laitettu vuosikausia töissä. En ole käynyt itse kampaajalla, kun vasta äippälomalla ensimmäistä kertaa. Siksi oonkin niin iloinen Beatista johon voi mennä oikeasti huoletta kampaajalle. Mikään ei ole hirveämpää kuin istua kampaajan tuolissa epävarmana siitä onko kampaaja samoilla linjoilla ja tuleeko lopputulos olemaan kuten ajatteli. Sanoinkin siskolleni, että hänen on myös pakko testata Beat, koska itse olen aina poistunut äärimmäisen tyytyväisenä. Tällä kertaa tehtiin siis vain hoito ja leikkaus. Tytti tosin ehdotti, että keväämmällä voisi sävyttää latvaa hieman hiekan suuntaan ja ihastuin ideaan täysin.

Nyt täytyy seurata mitä raskaus+imetys tekee hiuksille ja toimia sen mukaan keväämmällä+kesällä. Ihana juttu on se, että hiukseni ovat nyt paremmassa kunnossa kuin ikinä ja syksyn työrupeaman aiheuttama kuluminen saatiin korjattua Olaplexillä. Otin kotiin vielä sen olaplexin kotihoito tuotteen, jonka avulla voin viikottain pitää hiusten kuntoa yllä. Nyt on kutrit kunnossa jouluun! <3Sara

Kantsii käydä kurkkaamassa Tytin blogi, jos ei oo ennestään tuttu. Siinä on inspiraatiota kerrassaan ja niin ihania kuvia. Tytti on Beatissa laittanut mun tukkaa, mutta kuulemani mukaan kaikki heistä on kyllä alansa huippuja. 🙂 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});


(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});

Vastaa käyttäjälle Marja Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Vilkku 24.12.2015

    Waude! Aivan superkauniit hiukset! ? Ihanalta näyttää tuo väri – on niin paljon tumman sävyjä sekä vaaleaa, kuitenkin luonnollisen näköisesti. Ja Olaplex rules!
    Iloista ja levollista Joulua koko teidän perheelle ❤️

    Vastaa
  2. Marja 29.12.2015

    HIenoa. Kasvatatko tumman värin takasin ? ?

    Vastaa