vauva+taapero yhtälö

yleinenTags:

Moikka taas!

Meillä on nyt startannut arki kahden pienen kanssa ja ajattelin kirjoittaa teille hieman siitä. Mä oon yksin loppupeleissä aika vähän, koska Mikolla on niin epäsäännölliset menot ja pystytään hyvin sumplimaan niitä sopiviksi perheellemme. Jokainen viikko on erilainen ja töiden mukaan suunnitellaan muut menot. Oon tosi onnellinen siitä miten paljon aikaa ehditään viettää perheenä yhdessä.

Matildalla on melko vakiintunut rytmi. Hän nukkuu päikkärit suunnilleen 12-14 ja menee kahdeksan aikaan illalla nukkumaan. Matildan päiväunet ovat hänelle tärkeät, sillä tyttö pysyy niiden avulla paljon paremmalla tuulella ja jaksaa leikkiä iltaan saakka. Hän nukkui päikkärit ulkona aina tuonne lokakuulle saakka, jolloin siirrettiin hänet sisälle. Siirtyminen onnistui paljon paremmin mitä alunperin ajateltiin. Muutamana päivänä pienet itkut ja pyörimiset ennen nukahtamista, jonka jälkeen homma alkoi sujumaan. Nyt vauvan synnyttyä ei ole tarvinnut lähteä nukuttamaan Matildaa ulos, vaan hän nukahtaa itsekseen sisälle.

Matildan totutun rytmin vuoksi koen, että on helpompaa mennä hänen mukaan ja mukautua vauvan kanssa samaan rytmiin. Nyt vauva meneekin ulos nukkumaan aina Matildan päikkäriaikaan. Toki me tullaan näkemään kavereita ja käymään kaupungilla tms jolloin päivärytmi menee eritavalla ja tytöt nukkuu rattaissa/autossa. En ole kovinkaan tarkka rytmien suhteen ja haluan, että voidaan mennä+tulla vapaasti. Tietty päikkäriajasta on tullut itselle siinä mielessä tärkeä, että silloin kerkeän bloggaamaan, maksamaan laskuja, hengähtämään tai mitä ikinä tekekään mieli tehdä.

Vauvalla ei ole vielä rytmiä, sillä hän nukkuu vielä niin suuren osan vuorokaudesta. En edes muista koska se rytmi oikein tulee.. muistan vain sen, että aina kun tottuu johonkin päikkärirytmiin, niin johan se jo muuttuu. Matildan kohdalla päivä ja yö nukkumisrytmi vakiintui täysin vuoden iässä. Siitä asti ollaankin menty samalla kaavalla. Meillä ei kuitenkaan mennä täysin pikkuisten rytmien mukaan, mutta tietysti otetaan ne huomioon kun suunitellaan tapaamisia. Uskon, että jos silloin tällöin lapsen yöunille pääsy venyy tai päikkärit jää väliin ei tee hallaa. Ainakin meillä Matilda on kestänyt hyvin erilaiset päivät.

Päivät ovat menneet meillä supernopeasti, kun syödään aamupala, vaihdetaan vaippaa (x2) ja puetaan päälle (x2) jne. Ennen päikkäreitä ei olla monenakaan päivänä tehty mitään. Vasta päikkäreitten jälkeen ollaan lähdetty puistoon, kirjastoon tai ulkoilemaan. Miten teillä muilla kahden (tai useamman) lapsen vanhemmalla on mennyt nämä järjestelyt? Entä koetteko, että kaksi lasta menee siinä missä yksi?

Konkreettinen asia mikä on muuttunut on lähdöt. Kestää nimittäin hetki päästä ovesta ulos. 😀 Taapero huuta täyttä päätä ”saisiko pukea ITE” ja vauva odottaa toppavaatteissa valmiina. Onneksi pian tulee kevät ja pakkaaminen loppuu. Lenkkarit jalkaan ja menoksi!

Oho, tulipas pitkä sillisalaatti. Toivottavasti osasin vastata edes johonkin kysymyksiin! Ihanaa päivää! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Maikki Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 kommenttia

  1. Maria 04.02.2016

    Meillä kaksosten kanssa on aina luonnollisestikin eletty kaikki pukemiset ja vaipat jne x2 ja välillä se oli todella raskasta. Mutta nyt kun tytöt on taaperoiässä, niin on täysi mahdottomuus kuvata tätä kiitollisuutta näistä tyypeistä. Vaikka aina olen itse ollut arkieläjä ja rakastanut nimenomaan sitä säännöllistä arkea niin nyt se kaikki on noussut ihan uusiin mittasuhteisiin. On ääretön etuoikeus seurata päivittäin kuinka noi siskokset vetää yhtä köyttä. Sitten, kun tulee matseja välillä, niin halataan ja pyydetään anteeksi ja ollaan taas niin hyvää pataa. Ja toi heidän välinen yhteinen kieli on tosi hellyyttävää kuultavaa, kun selvästi heillä on tietyille asioille omat nimet, jotka molemmat tietävät. Kyllä itse ainakin olen vahvasti sitä mieltä, että pieni ikäero lapsilla on jätti suuri siunaus ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.02.2016

      kaksoset, wau! 🙂 kiitos kun jaoit miten teillä on mennyt! Ihanaa että ajattelet noin positiivisesti. Kivaa viikonloppua <3

      Vastaa
  2. Henriikka 04.02.2016

    Onpas vauva suloisen näköinen <3 ja hänellä on todella tummat hiukset toisin kuin Matildalla, onkohan se Mikolta peritty vai miten on lapsilla niin eriväriset hiukset 🙂

    Vastaa
  3. taskuapinat 04.02.2016

    Moikka!
    Meillä koht 5v ja 2v täysi katastrooffi.
    😀
    2v ”Minä ite, sit huudetaan kun kenkä ei menekään jalkaan ja vetoketju kiinni… ” ja 5v ”en halua, ei kiinnosta, joo kohta” !!
    Todella odotetaan kevättä ja kesää… jos vaik ens talvi olis helpompi.
    Nyt lapset ovat pikkuhiljaa oppineet leikkiä yhdessä ilman isompia tappeluita. Varsinkin kun 5v rupee ymmärtämän mitä sisko sanoo hänelle.

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.02.2016

      Haha, kuulostaa erittäin tutulta 😀 ihanaa ettei sisarukset tappele kovin! Kivaa viikonloppua <3

      Vastaa
  4. Mimmi 04.02.2016

    Täällä myöskin liikutaan vasta päikkäreiden jälkeen melkein aina. meillä kun neiti on aamusta vain sen n. 2h hereillä, jonka jälkeen alkaa rutisemaan päikkäreille. Siinä ajassa ei ehdi kun ruokkia ja pukea kaksi lasta (toinen sentään alkanut pukemaan itselleen sisävaatteita muutama kuukausi sitten :D), pukeutua ehkä jopa itsekin, syödä itse aamupalan ja tykkään juoda aamukahvin TODELLA rauhassa ja hissukseen 😀 lapset onneks antaa äitille sen aamukahvihetken ja leikkivät yhdessä aamutoumien jälkeen 🙂 Ulos lähteminen kyllä on tuskastuttavaa kun Jiri 3,5v ei vieläkään pue ulkovaatteita itse. Usein sitten puenkin hänet ensin ja päästän pihaan siks aikaa että saan Lumin ja itseni puettua. Muuten kyllä oon kanssa sitä mieltä että kaksi menee siinä missä yksikin ja siinä kohtaa kun nuorin on vajaan vuoden ikäinen niin onkin jo niin helppoa kun sisarukset touhuaa paljon yhdessä eikä näin ollen jatkuvasti kerjää huomiota 🙂 näin sitä huomiota jaksaa itsekin jakaa ihan eri tavalla kun välillä saa hengähtää ja keskittyä rauhassa esim kotitöihin tai ihan vaan sohvalla istumiseen 🙂 ja on aivan ihana välillä seurata sisarusten yhteisiä leikkejä ja katsella kuinka pieni kulkee isomman perässä. Meidän neitihän siis tykkääkin enemmän pyssy ja autoleikeistä kun mistään nukkejen hoitamisesta tai tyttöleikeistä 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 05.02.2016

      aamu kahvi rauhassa on ihan parasta! Kiitos kun jaoit arjestanne, oli kiva kuulla 🙂

      Vastaa
  5. Jenna 04.02.2016

    Meillä 2v6kk poika ja 8kk vanha tyttö. Meillä on taas niin päin että on aina pakko kerkeä ulos ennen päiväuni aikaa tai muuten vanhempi ei nuku päiväunia. Nyt lähiaikoina on paljon helpottanut kun rytmi on samanlainen molemmilla päiväunet, ruokailu ja yöunet. Toki vauva vielä valvottaa öitä mutta muuten on paljon helpompaa jo. Ulos lähteminen meillä sujuu jo hyvin ja lapset on kyllö oppinut että joka kerta toiselle kerkee tulla kuuma väkisinkin. Antoisia vauva ja taapero hetkiä teille! 🙂

    Vastaa
  6. Kiti 05.02.2016

    Meillä on 2,5vuotias poika ja pian 5kk vanha tyttö. Me ulkoillaan monesti jo aamupäivälläkin. Päiväunet nukkuvat monesti yhtäaikaa ja on ittellekki muodostunut tärkeeksi hetkeksi. Usein bloggaan/luen blogeja ja hörpin teetä, nautin hiljaisuudesta tai hyvästä musiikista. Lasten myötä lähdöt on muuttunu hitaiksi. Aikasemmin en ollut koskaan mistään myöhässä ja nykyään tuntuu et aina on vähä myöhässä, täytyy vielä harjoitella niin osaa ajottaa lähdöt oikein.
    Täällä myös taaperolla minä ite! ja auttaa ei saa. Turvakaukalon lämpöpussi on nyt ollut loistava hankinta toisen muksun myötä, kun pukea ei tarttee sit ittensä lisäksi kun taapero, jos hän ei pue itte 🙂
    Josta tuli mieleen postaustoive: mitä vauvatarvikkeita ootte kokenut tarpeelliseksi/mitä vähemmän tarpeelliseksi? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2016

      Ihana kuulla, että teillä on toiminut tuo päikkärihomma samaan aikaan. Toivon että saisin meilläkin järkättyä sen juuri noin! Ja hei toi turvakaukalon lämpöpussi on hyvä pointti. Meillä on myös sellainen 🙂 jaaa aivan sama homma ton lähdön+myöhästymisen kanssa. Treeniä lisää 😉
      Joo voisin hyvin tehdä postauksen tavaroista! 🙂 Kivaa viikkoa!

      Vastaa
  7. 2 06.02.2016

    4v ja 1v, heräävät siinä 6-7 maissa, pakko siis lähtee aamulla ulos jonne pienempi nukahtaa 😀 Ulkoilun jälkeen sisälle, pienempi herää, isompi nukkumaan ruoan jälkeen. 4v nukkuu edelleen päikkärit 1-2h, ei tulis muuten loppupäivästä mitään.. 1v vetää yhillä päikkäreillä. Eivätkä nuku samaan aikaan. Kaks ei mee todellakaan siinä missä yks 😀 4v on ruennu sellaseks ettei ”osaa”/halua/jaksa tehdä mitään itse, ei jaksa kävellä eikä istua pulkassa, ei halua olla ulkona mutta ei halua sisälle, eläis vaan makaroonilla ja nakeilla… no, onneks pienempi vaikuttaa vähän rauhallisemmalta ja pitkäjänteisemmältä, ettei molemmat heittäydy keskelle tietä itkupotkuraivareissaan 😀 Päikkäreitten jälkeen odotellaan isiä töistä, katellaan lastenohjelmat ja alkaa kellon kyttäys millonkohan sais mennä nukkumaan 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2016

      makaroonit ja nakit 😀 mikähän siinä on että samat ruuat on aina lasten suosikkeja. Täällä tykätään nimittäin noista myös TODELLA paljon 🙂 nooh, ehkä teillä kohta seesteisempi aika edessä <3 Kivaa viikkoa!!

      Vastaa
  8. Maikki 06.02.2016

    Paljon sulla nous paino raskauden aikana ja kuinka nopeesti pääsit takas omaan painoosi? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2016

      Kyllä nousi aika paljon ja vielä on matkaa normaaliin 🙂

      Vastaa