arkihiuksia

yleinenTags:

Heippa! Lupailin tehdä postausta arkikampauksiin liittyen ja tässä kuvia mun lemppari tavoista laittaa hiuksia. En viittinyt tehdä mitään tutorial kuvia, koska olen todella amatöörimäinen hiustenlaittaja, niin niistä tuskin olisi saanut mitään irti. 😀 Aikaisemmin kirjoittelinkin jo siitä, että kotona lasen kanssa on miljoona kertaa helpompaa jos hiukset ovat kiinni tai edes puoliksi pois silmiltä/kasvoilta. Löysin muutaman uuden idean mm. letitys eteen, kuin hiuspannan tapaan. Tykästyin tähän letitykseen, koska tällöin takaraivon pyörre jää ”vapaaksi” ja loput hiukset saavat leijua vapaina. Tuntuu tyhmältä päivästä toiseen pitää hiuksia kiinni ja siksi puoliksi kiinni systeemit on kivaa vaihtelua. Hehheh, on mullaki elämä. 😀 Hiuksista lähtee yllättävän paljon näköjään juttua!

Oon myös miettynyt entistä enemmän tätä hiusten väriä. Omaa väriä on nyt tyvestä noin. 15cm ja latvat melko kellastunutta.. Olisin valmis sävyttämään latvaa vähän enemmän oman värin suuntaan. Kokonaan tummaksi en kuitenkaan halua (ainakaan vielä). Mulla on myös todella perinteinen suomalainen hius siinä mielessä, että kesällä se vaalenee paljon ja talvella taas tummuu. Monet ovatkin luulleet, että oon värjännyt hiukset, kun ne näyttävät niin tummilta. Todellisuudessa ne lähtee taas vaalenemaan kevään tullessa. Onko teillä sama homma?

Voisinkin yrittää tänään hoitaa homman ja varata kampaaja ajan. Tämä pähkäily ei ainakaan johda mihinkään. Ihanaa höpötellä tänne jostain tuhranpäiväsistä hiusjutuista, kun viime päivät ollaan vain sairastettu ja oltu huolissaan lapsista. Onneksi ovat nyt jo terveitä! Kivaa päivää! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 kommenttia

  1. Avatar Tiia 10.02.2016

    Sulla on tosi kiva toi oma väri. Ite miettiny että lopettaisi tai edes vähentäisi hiusten värjäystä ja kasvattaisi oman luonnollisen hiusvärin takaisin. Nykyään en edes värjää niin usein kun ennen. Hiukset olis paremmassa kunnossa kun niissä hiusväreissä kaikkea kemikaaleja kun ne sisältää.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 16.02.2016

      niinpä totta.. 🙂 Mä aloitin oman värin kasvun raidoittamalla. niin oma väri pääsi kasvamaan pikku hiljaa 🙂

      Vastaa
  2. Avatar Elisa 10.02.2016

    Mun mielestä sun hiukset ovat ihanan väriset! Sulla kasvaa omaa väriä olevaa hiusta hyvin, näyttää kuin oisi liukuvärjätty! Toki jos haluat tasavärisen niin värjää ihmeessä! Mä olen itse samassa tilanteessa, ainoo vaan että mulla on blondi väri ja oma väri tuhkanvaalea.. 🙂 Mä jään siis odottelemaan, kun en halua värjätä, jokohan vuoden päästä olis kokonaan oma väri!! 😀

    Vastaa
  3. Avatar taskuapinat 10.02.2016

    Moi!
    Toi kalanruotoletti on kans mun 1 suosikeista 😀 nyt vaan liian lyhyet hiukset siihen 🙁
    Ite oon taas täys blondi ja juuresta tummuu hiukset talvella ja kesällä taas vaalenee. Ite kans haluisin vaihtelua hiuksiin mut ainoolta oikeelta tuntuu tää blondi. Ihan ku identiteetti häviäis jos muun väriset hiukset 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 16.02.2016

      Joo, hei sama homma.. just sen takii en oo värjänny blondeja latvoja kun ne tuntuu niiiin omilta. Tajuun mitä meinaat 🙂

      Vastaa
  4. Avatar Niinu 10.02.2016

    Kivoja kampauksia! 🙂 Ite en oikee osaa tehdä mitään tollasia 😀

    Vastaa
  5. Avatar Mimmi 11.02.2016

    Kiitos vinkeistä 🙂 pantaletti lähti eilen samantien kokeiluun, tosin letitin vielä vapaaksi jääneen tukan kahelle letille kun lähdettiin ulkoilemaan. Helpompi mahduttaa paksu tukka leteillä trikoopipon alle 😀 mietinkin että voiskin kokeilla jotain muunkinlaisia lettikampauksia arkeen kun on kuitenkin näppäriä ja nättejä 🙂

    Vastaa
  6. Avatar Jenna 12.02.2016

    Sä olet kyllä niin luonnon nätti <3 mun mielestä toi sun väri on tosi ihanan värinen kun sun juuri on niin tumma joka ois mulle ku unelma mielummin kun maantienharmaa 😀 ihana lueskella myös näitä iltaisin kun meidänkin neiti sairasteli 3 päivää korkeassa kuumeessa ja täällä oli huoli myös kova!! Tänne on rauhoittavaa tulla lueskelemaan aina iltaisin, parasta iltasatua:D

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 16.02.2016

      ihana kuulla <3 toivottavasti siellä pikku potilas voi jo hyvin!

      Vastaa