energia

yleinenTags:

Heippa! Mulle alkaa pikkuhiljaa mahtumaan taas omat skinny jeans farkut. En tosin viihdy niissä vielä, mutta ehkä sekin aika koittaa. Oon käynyt muutaman viikon salilla ja tykännyt siitä todella paljon. Olen aina ollut aika mukavuusalueella viihtyvä urheilija ja valitsen mielummin ulkoilun kuin salilla käynnin. Tähän vuoden aikaan ulkoilua tulee tehtyä tyttöjen kanssa päivisin, joten illalla ei innosta lähteä pimeään+kylmään lenkkeilemään. Niinpä salille meno on ollut hyvä vaihtoehto. Tällä hetkellä urheilu on tärkeää mulle ja tuntuu, että jaksan sen avulla paremmin. Liikun kyllä todella rauhallisesti ja omaa kroppaa kuunnellen. Voisi olla aika vaarallista lähteä ”repimään” näin pian synnytyksen jälkeen. Selkäkivut jäivät heti pois, kun aloitin salilla käynnin ja tuntuu, että ryhtikin on kohentunut. Suurimpana plussana on oma hyvä olo ja se että jaksan paremmin. Meillä myös nukutaan nykyään (=tällä hetkellä) hyvin, mikä on tärkeä pointti jos harrastaa liikuntaa. Jäätävällä univajeella on turha ylikuormittaa kroppaa. A ja O on itsensä kuuntelu. Matildan pikkuvauva-aikana sali+liikunta ei juurikaan kiinnostanut ja nyt tuntuu, että se on tärkeä osa arkeani.. Niin ne jutut vain menee erilailla.

Energiaa ja hyvää oloa viikkoon! <3Sara

ps. lempparihomma salilla on ehdottomasti sellanen rappuslaite missä voi kävellä eri nopeuksilla rappusia.. se laite on mieletön! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 kommenttia

  1. ester 07.03.2016

    Liikunta on hyväksi❤️ Sulle pitäis antaa joku tsemppari palkinto kun teet asioita kunnolla ja kaikenlaista.? Muuten tuo kuvassa oleva asu on nätti?

    Vastaa
  2. taskuapinat 07.03.2016

    Oikuin ihanan värinen paita ♡
    Se rappus laite tekee niin hyvää jaloille ja pakaroille 🙂 tiedän sun tunteen laitteesta 😀
    Ihanaa viikkoa teille 🙂

    Vastaa
  3. ester 07.03.2016

    Hei Sara muuten ootko sää uskossa jos saa kysyä vaan?❤️

    Vastaa
  4. Essi / Pieces of Miracles 07.03.2016

    Fiksuja ajatuksia ja sehän on parasta kun liikunta ei tunnu pakkopullalta, vaan on nimenomaan voimaannuttava asia arjessa 🙂

    Ohi aiheen, mutta meillä ois Milan kanssa haaste teille Matildan kanssa mun blogissa <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.03.2016

      🙂
      Heeei vastataan pian haasteeseen 🙂 Kaikkea hyvää sinne <3

      Vastaa