leikkimatto

yleinenTags:

Moi! Meillä oli Matildan vauva aikana lainassa leikkimatto mikä oli ihanan pullea, beige ja sisustukseen sopiva. Nyt Mimosan kohdalla aloin kaipaamaan leikkimattoa aika pian, sillä huomasin että neiti köllötteli usein yksin lattialla. Ajattelin, että olisi kiva jos hänellä olisi jotain katseltavaa. Annoin siskolleni ristiäislahjavinkin ja toivoin että hän valitsisi kaupan värikkäimmän leikkimaton. Sisko teki työtä käskettyä ja Mimosa sai tämän maton ollessaan muutaman kuukauden vanha. Nyt hän on köllötellyt matolla kuukauden päivät. Hän on oppinut tarttumaan leluihin sekä kääntymään. Leikkimatto on ollut todella hyvä ja pelastava tekijä silloin kun kädet eivät ole riittäneet kaikkialle. Luulen, että tästä väriläiskästä tulee olemaan iloa vielä pitkään. Sitteriä ollaan käytetty todella vähän suhteessa leikkimattoon.

Tuntuu vaikealta vinkata tuotteista mitkä toimivat varmuudella lasten kanssa. Se mikä on hitti meillä, ei välttämättä ole tarpeellinen toisaalla. Huomaan myös eroja Matildan ja Mimosan kohdalla, joten varmaan aika moni hankita kannattaa tehdä vasta vauvan synnyttyä ja tarpeen tullessa. Oon kyllä itse maailman huonoin odottelija ja ennemmin varaudun kaikkeen etukäteen. Onko teillä paljon tärkeitä tuotteita vauvan/taaperon kanssa..? Meillä on jäänyt kantoliinat sekä reppu vähälle käytölle molempien tyttöjen kanssa.. mutta toivon että tulevana kesä korjaa asiaa.

<3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Taika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 kommenttia

  1. Sanna 12.04.2016

    Ehdoton tuote poikien ollessa pieniä on ollut tuttipullojen desinfiointilaite. Laitteella pystyi desinfioimaan tuttipullot ja tutit. 2 minuuttia mikrossa korvasi monen minuutin keittämiset. ☺

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.04.2016

      okei 🙂 täytyypä miettiä jos olisi tarpeellinen sitten kun pullot tulee vahvemmin kehiin 🙂

      Vastaa
  2. ester 12.04.2016

    Hyvää päivää sinne Sara.❤️?

    Vastaa
  3. Kagja 12.04.2016

    Meillä oli esikoisen kohdalla sitteri tärinällä ihn pelaatus masuvaivoihin ! Leikkimattoa ja sitteriä tän pikkukakkosen kanssa käytetty kumpaakin paljon. Liinat ja reput jäänyt meillä myös vähäiselle käytölle, lentokentällä kylläkin valjaat ja liina on ollut ihan pelastus ja tarpeellinen varsinkin yksin lasten kanssa mummolaan matkatessa 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.04.2016

      joo meilläkin on tärinäsitteri, on kyllä hyvä 🙂 ja valjaat löytyy meiltäkin 😉

      Vastaa
  4. Inka 13.04.2016

    Me saatiin/toivottiin esikon aikaan manduca lahjaks mut tosi vähän tuli käytettyä silloin. Nyt sitte kun tää toinen on siirty ratas osaan pari kk sitten niin oon paljon liikkunu kaupungilla niin että esikoinen 2v Seisomalaudalla ja vauva kohta 7kk rattaissa. Kun esikoinen väsähtää, nappaan vauvan Manducaan ja esikko pääsee rattaisiin nukkumaan. Näin tehtiin myös viikon etelän reissu. Ei tarvi tuplien kanssa yrittää mahtua joka paikasta ??

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.04.2016

      hei mahtava kuulla 🙂 just itseasiassa mietin, että josko kesällä meilläkin matkattaisi välillä tuolla tavalla 🙂 hyvä kuulla, että teillä se on onnistunut!

      Vastaa
  5. Inka 14.04.2016

    Ei vitsi meil on ihan samanlainen leikkimatto! Täälläkin se on ollu runsaassa käytössä ja ton meidän 7kk ikäisen mielestä toi ärsyttävä apina on parasta ikinä 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.04.2016

      JEP… aina välillä jalka hipasee sitä ja se ralli lähtee soimaan 😀

      Vastaa
  6. Taika 17.04.2016

    Ihana väriläiskä tuo matto 🙂 Me ostettiin esikoiselle manduca ja oli kyllä kätevä mm. 2koiran kanssa, kun käytiin pikasesti vaan ulkona isin ollessa töissä, niin ei tarvinnu aina rattaita ottaa mukaan. Lenkeillä oli sit rattaat. Tuplarattaat ostettiin kuopuksen synnyttyä ja on kyllä jääneet meillä melkein käyttämättä. Kesän jälkeen myydään varmaan jo pois. Nyt on menty paljon yhdistelmärattaat ja potkupyörä kombolla ja pitemmille lenkeille tai kaupungille lähtiessä on sit ollu mukana seisomalauta.

    Vastaa
    • Sara Parikka 17.04.2016

      Meilläkin manduca ja varmasti pian alkaa käyttö lisääntymää 🙂 Hei tuo potkupyörä pitäisi meidänkin hankkia 🙂 ja seisomalauta myös jossain vaiheessa 🙂

      Vastaa