siskoLOVE

yleinenTags:

Mooi! Mä yritän kuvailla tyttöjä säännöllisesti myös kunnon kameralla. Päivittäin tulee napsittua kännykkäkuvia, mutta oon tykästynyt myös kameralla kuvaamiseen. Matilda osaa hienosti poseerata ja Mimosasta on puolestaan ihana kaivaa esille eri ilmeitä.

Meillä siskokset on edelleenkin hyvää pataa. Matilda pussailee, halii ja pyyhkii puklua joka mutkassa. Mimosa tuijottaa Matildaa innokkaana ja ihaillen. Vielä ei ole tullut sitä mustasukkasuutta mistä monet ovat kertoneet. Saas nähdä sitten kun Mimosa alkaa liikkumaan ja pääsee sekoittamaan Matildan leikkejä.

Pieni ikäero on sopinut meille tosi hyvin ja nään siinä oikeastaan vain hyviä puolia. Ainoa miinus oli raskausaika mikä oli mun kropalle raskas. En tiedä olisko pidempi väli raskauksissa auttanut asiassa vai olenko sen tyyppinen kantaja, että raskaus on raskasta aina. Ihaillen katson heitä jotka kantaa ilman oireita, hehku kasvoilla.

Tänään lähdetään taas puistoon ja iltapäivästä lähden Mimosan kanssa kaverilleni. Matilda jää ”isin” kanssa tekemään jotain kivaa. Ainakin toistaiseksi lapsukaiset on helppo jakaa näin päin, koska ruoka liikkuu kätevästi mulla mukana :D. Matildan kanssa käydään päivittäin läpi, että Anniina Ballerinalla on pikkusisko Oili, Elsalla on pikkusisko Anna ja Matildalla on pikkusisko Mimosa. Tuntuu, että hän on niin ylpeä isosiskon roolistaan. Tietty kahden minin kanssa on välillä hankalia hetkiä, mutta ne on kuitenkin vain hetkiä. On näiden muksujen kaa vaan ihan parasta.

ps. oon vähän rustaillut ideoita postausaiheista.. Olisi kiva kirjoittaa vähän pidemmin aina välillä. Jos teillä on jotain mikä kiinnostaa niin mielellään kuulisin ja mahdollisesti postaisin. 🙂 Ihanaa päivää!

<3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

20 kommenttia

  1. niina 14.04.2016

    Moikka! Postausehdotuksena; olisi kiva lukea laaja-alaisempaa pihan laittoa/esittelyä. Näin keväällä se kiinnostaa. On kuvissa näkynyt ja ollutkin mutta että mitä kaikkea laittaa kasvamaan yms. -niina

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.04.2016

      hei kiva kuulla, että sellainen kiinnostaa.. 🙂 Voisin postata aiheesta pian!

      Vastaa
  2. 2 14.04.2016

    Ihanat tytöt <3 Meillä 4v ja reilu 1v, pienemmän liikkeelle lähtö ehkä hieman sai mustasukkasuutta aikaan mutta nopeesti sekin meni melkeen kokonaan ohi kun isompi tajus että pienemmästä on leikkikaveri 😀 Kunhan vaan muistaa huomioida molempia, mielellään myös samaan aikaan ja et molemmat saa tehdä kahestaan jotain molempien vanhempien kans. Teillä se tietysti on vielä haastavaa pienelle jos ruoka lähtee pidemmälle poissaololle 😉 Meillä isompi oli tohkeissaan kun pääsi isänsä kanssa urheilukauppaan ja mäkkäriin. Nykyään hirveesti toisistaan seuraa kun pienempi kävelee. Ne vetää kämppää ympäri "pienen pieni veturi aamulla kerran.." 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.04.2016

      Joo, toi on kyllä totta että täytyy huomioida molemmat <3 Ihana tuo veturi juttu 🙂

      Vastaa
  3. ester 14.04.2016

    Hyvää torstai päivää sinne Sara. 🙂

    Vastaa
  4. Mimmi 14.04.2016

    Täällä myös Jiri hoiti hienosti Lumia vauva-ajan ja mustasukkasuutta ei oikeestaan ollut lainkaan. Kun muisti vaan huomiota jakaa molemmille samalla tapaa 🙂 tappeleehan toki nuo päivittäin keskenään, mutta osaa ne kyllä nätisti yhdessäkin olla ja touhuta 🙂 ps. Matildalla on ihanan värinen tukka luonnostaan ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 15.04.2016

      Ihana kuulla 🙂 sisaruksen kanssa oppii kyllä niin paljon!

      Vastaa
  5. Katrianna 14.04.2016

    Niin suloisia <3

    Vastaa
  6. Janna 14.04.2016

    Olipa kiva postaus! Mulle on tullu jo vauvakuume ja meinasinkin kysyä sulta että onko ollut hyvä idea hankkia pienellä ikäerolla muksut. Mun opiskelujen ja kaiken muunkin kannalta 1,5-2v sopisi meille. 🙂 Saas nähdä miten käy <3

    Vastaa
  7. Elsa Pihlström 14.04.2016

    Voi miten ihania tyttöjä ♡

    Olis kiva kuulla sun mielipiteitä yhteistyöpostauksiin; miten ja millä perusteella teet?
    Toinen Mimosan ruokailuista, miten pitkään imetät ja milloin soseita ja mitä muita ajatuksea siitä on 😉

    Vastaa
  8. Camilla 15.04.2016

    Heippa! Olisi kiva kuulla sinun näkemyksesi äidiksi tulemisesta. Olet aika nuorena tullut äidiksi – tunnetko, että ympäristö on tukenut sinua tarpeeksi? (Itse olen samanikäinen kanssasi ja koen, että minulla ja minun ystävilläni kestää vielä kauan ennen kuin lasten hankinta on ajankohtaista). Oletko joutunut pohtimaan vanhemmuuden/äitiyden roolia, vai onko se tullut luonnollisesti? Miten koet äitiyden/vanhemmuuden sulautuvan muuhun identiteettiisi, esim puolisona olemiseen, työidentiteettiin, ystäväidentiteettiin… Ei tietenkään tarvitse mennä liian syvälle asiaan, jos koet, että tämä on liian yksityiskohtaista! Olisi kuitenkin kiva kuulla jotain mietteitä äitiydestä! Itse olen aina ajatellut, että haluan nuorena äidiksi, mutta vielä odotan, kunnes on sen aika. Opintoni ovat pahasti kesken, joten haluamme vielä odottaa muutama vuosi… 🙂 Kivaa viikonloppua!

    Vastaa
    • Sara Parikka 17.04.2016

      Hei just tästä aiheesta oon rustannu luonnosta! Telepatiaa! 😀 postaan ensi viikolla 🙂 ja kiva kuulla, että aihe kiinnostaa vaikka ei ole omassa elämässä ajankohtainen. 🙂 Ihanaa kevättä sinne <33

      Vastaa
  9. Camilla 15.04.2016

    Tuli mieleen toinenkin juttu! Rakastan kuulla muiden ihmisten tulevaisuuden haaveista. Mitä haaveita sulla on ?

    Vastaa
  10. Ninni 15.04.2016

    Heippa!
    Kiinnostaisi kuulla teidän öistä (=nukkuminen) ja sun omasta jaksamisesta nyt kahden pikkuisen kanssa 🙂

    Vastaa
  11. Niinu 15.04.2016

    Aaaw <3 Ihanat siskokset! 🙂 Olis kiva lukea jotain matkustelusta, esimerkiksi missä oot matkustellut 🙂

    Vastaa