lounassalaatti

yleinenTags:

Heippa! Monet teistä toivoivat reseptipostauksia ja totta puhuen niitä tykkään myös itse lukea blogeista. Monesti sitä kaipaa vinkkejä arkiruokaan ja kaikkea uutta+helppoa on aina kiva kokeilla. Äippärillä on mukavaa kun kerkeää vähän paremmin kokkailla ja suunnitella ruokia mitä olisi kiva tehdä.

Meidän vakkari lounas on salaatti. Tehdään iso kasa salaattia muutaman kerran viikossa, niin että siitä riittää aina useammalle päivälle. Salaattipohjana toimii salaatti, tuorepinaatti, tomaatti, kurkku ja sipuli. Tämä pysyy melkeinpä aina samanlaisena, paitsi välillä olen ostanut kevätsipulia normaalin sijaan. Lisukkeet salaatin kylkeen valkataan päivän ja tilanteen mukaan. Mikko nappaa usein mukaan purkin tonnikalaa ja mä taas herkuttelen usein erilaisilla juustoilla, avokadolla ja pähkinöillä. Kastiketta salaatti ei mielestäni kaipaa, mutta usein syön sen kanssa leivän tai näkkärin. Helppoa ja nopeaa! Salaatin saa myös kätevästi mukaan, jos on menossa töihin tms.

Eilen lisäsin salaattiini kanaa, avokadoa ja fetaa. Tänään aijon paistella halloumia ja jättää lihan väliin. Erilaisia variaatiota saa niin helposti tehtyä ja ruuan tekeminen on todella nopeaa. Lounassalaatista jää myös mukavan raikas olo ja illalla on sitten kiva syödä jotain lämmintä ruokaa. Matilda syö usein edellis päivän ruokaa+salaattia lounaaksi. Hän on pikkuhiljaa alkanut tykkäämään myös salaatista kurkun, tomaatin ja sipulin lisäksi.

Tänään taas puistoilua tiedossa ja iltapäivällä lähdetään Helsinkiin. Aurinkoa! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 kommenttia

  1. Petra 04.05.2016

    salaatit on kyllä helppoja ja ihania! ite syön usein iltapalaksi salaatin 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.05.2016

      ai iltapalaksi 🙂 wau! täytyy ehkä joskus koklaa 🙂

      Vastaa