hampaiden kotivalkaisu

yleinenTags:

Moikka! Multa on kysytty moneen otteeseen hymystäni sekä hampaiden hoidosta. Ajattelin, että nyt olisi sopiva sauma sivuta asiaa, kun sain muutamia hampaiden kotivalkaisu tuotteita whiter.fi :ltä testattavaksi. En ole vielä päässyt tuotteiden kimppuun, sillä niitä ei suositella imetyksen aikana käytettäviksi. Ollaan siskojen kanssa aina omattu melko valkoiset hampaat, mutta se ei tarkoita etteikö oltaisi ravattu hammaslääkärillä. Hampaiden väri ei välttämättä kerro siitä ovatko ne hyvässä kunnossa. Monesti taitaa olla niin, että luonnostaan valkoiset hampaat omaavat ohuemman kiilteen. Tästä syystä olen aina yrittänyt pitää erityisen tarkasti huolta hampaiden hoidosta.

Hampaiden valkaisua en ole koskaan tehnyt, en kotona enkä hammaslääkärin vastaanotolla. Nyt kun lapsiperhearkea on muutama vuosi takana ja ties kuinka monta pannullista kahvia juotuna, alkaa ajatus olemaan ajankohtainen. Molempien raskauksien pahoinvointi oli myös hampailleni raskas, sillä pelkkä ajatus hammasharjasta suussa sai mielikuvia aikaan. :/ No, mutta siitä on onneksi selvitty ja nyt voin vähän piristää itseäni ja kokeilla hampaiden valkaisua kotona. En malta odottaa, että pääsen testailemaan. 🙂 Perehdyin whiter.fi nettisivuihin ja huomasin, että kotivalkaisutuotteet eivät kyllä maksa kovinkaan paljoa. Muutamalla kympillä voi saada jo paljon piristystä hymyyn. Mietin, että voitaisiin kokeilla siskojen kanssa näitä tuotteita heti kun meillä on Mimosan syömisen suhteen se tilanne. Onko teille hampaiden valkaisu kotona tuttua?

En ehtinyt perehtymään hampaiden kotivalkaisuun sen tarkemmin ennen kuin paketit saapuivat ja yllätyin siitä miten kattavat ja selkeät suomenkieliset ohjeet löytyivät tuotteiden liitteenä. Whiter.fi:stä löytyy muuten paljon valikoimaa hampaiden valkaisuun kotona. On kynää, geleeliä, vaahtoja, liuskoja jne. Kannattaa kurkata! Tuotteet eivät myöskään vaurioita hampaiden kiillettä, sillä ne ovat EU-lainsäädännön mukaan valmistettuja ja ne vapauttavat enintään 0,1% vetyperoksidia reagoidessaan syljen kanssa. Tämä on mielestäni erittäin tärkeä pointti miettiessä kotivalkaisua.

Kerron teille sitten miten hampaiden valkaisu kotona whiter.fi :n tuotteilla toimii kun olen päässyt niitä kokeilemaan. 🙂 Ihanaa päivää ja paljon hymyä! <3Sara

*tuotteet saatu Whiter.fi

*sisältää kaupallisia linkkejä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Eve Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 kommenttia

  1. Eve 12.07.2016

    Ootko sie huomannut miten paljon eroa valkaisun jälkeen? kun ite oon miettinyt mut paljonkohan tulee maksaa ja tuleeko kotona vai hammaslääkärissä maksaa vähemmän?
    Onko sulla ollut hammasrautoja nuorempana kun joillain sun ikäisillä ei välttämättä ole ollut. Mutta sulla on kauniit hampaat ja valkoinen hymy! mutta oot tuossa asiassa oikeessa että valkoiset hampaat ei välttämättä katso sitä kuinka terveet ja hyvänkuntoiset hampaat ovat… koska yhellä tuttavallani on kiiltävän valkoiset mutta huononkuntoiset ja helposti reikiintyvät.. onko sulla miten hyvänkuntoiset tai minkäänlaisia oireita hampaissa/reikiintyykö sulla helposti?Ootko koskaan ollut juurihoidossa? koska vaikka niitä hoitaisikin hyvin niin silti joillain on huononkuntoiset esim kaverini on perinyt huonon hammasjuuren ja kuitenkin pesee aamuin-illoin ja syö xylitolia ja käyttää hammaslankaa/hammastikkuja ja yrittää tehä kaiken eteen mutta ei millään pysy hyvänä.. sit joutuu ravaamaan hammaslääkärillä juurihoidoissa,paikkauttaa ja kaikkee sellaista muuta…. Muuten minkä ikäisenä sulta poistettiin viisaudenhampaat vai onko poistettu viellä? koska joiltain poistetaan paljon nuorempana, joiltain taas vanhempina ja jotkut ei ollekaa käy poistauttamassa.. Anteeksi tälläinen pitkä stoori mutta aika asiallista ja hyödyllistä keskustelua koska onhan hampaat tärkeä pitää kunnossa ja itse oon kiinnostunut ja tykkään avautuu/kertoo hampaisiin liittyviä asioita kuten niiden hoitamisesta jne… unelma-ammattini on hammaslääkäri :DD voisitko itse kuvitella olevasi hammaslääkäri? Itse en ollekaa pelkää hammaslääkäreissä olemista joskus pientä jännitystä jos joudutaan jotain hurjempaa hoitoo tehä mutta ei oikeen muute.. onko sulla kammoa tai pelkäätkö/onko koskaan ollut esim pienempänä?

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.07.2016

      En ole tehnyt vielä valkaisua, koska syötän vauvaamme, niin tuotteita ei voi käyttää imetyksen kanssa samaan aikaan 🙂

      Mulla oli hammasraudat 5 luokasta seiska luokkaan saakka.. Olin niin onnellinen kun sain raudat pois, mutta vielä onnellisempi olen että hampaani laitettiin kuntoon. 🙂 Oli kyllä sen arvoista!!

      Mulla reikiintyy suht helposti, mutta en onneksi ole koskaan joutunut juurihoitoon 🙂 ja viisaudenhampaita ei ole poistettu.. toivon ettei poisteta 😀

      mä en tykkää käydä hammaslääkärissä.. mutta pakkohan se on :/ jotenkin en tykkää siitä olosta suussa..

      Ihanaa viikkoa <3

      Vastaa
  2. Eve 13.07.2016

    Samoiin❤❤

    Vastaa
  3. Anni 09.12.2016

    Moikka Sara,

    Ihanaa lukea toisenkin vauhdikkaan nuoren äidin elämästä! 🙂 Oletko vielä ehtinyt kokeilemaan Whiterin tuotteita? Jos, niin miten kävi? 😀

    Itse etsin nimenomaan luonnonmukaisia tuotteita, sillä etenkin lasten synnyttyä musta on tullut entistäkin tarkkaavaisempi kaikkien myrkkyjen suhteen. Kaiken maailman yrttihammastahnoja on tullut kokeiltua, mutta hampaita niillä ei kyllä saa valkoisiksi 😀

    Ajattelin nyt jouluksi tilata itselleni tuota aktiivihiiltä, itse löysin ihan hyvältä vaikuttavan tuotteen täältä http://www.whitening.nu/fi/warpaint/
    Et olisi sattunut kokeilemaan tuota jauhetta?

    Vastaa