peace

yleinenTags:

Moikka! Tiedättekö sen fiiliksen kun jossain vaatekappaleessa on aina hyvä olla. Nämä farkut ovat sellaiset. Ne ovat piirun verran liian isot, joten ne eivät purista mistään ja ovat sopivan lököt päällä. Silti ne ovat sen verran paksua farkkua, että ne pysyy hyvin muodossaan ja ryhdikkäänä. Kaikinpuolin passelit! Lahkeen pituutta voi säädellä sen mukaan mikä tuntuu milloinkin kivalta. Tänä kesänä olen käyttänyt näitä vähän pidempinä kuin edellis kesinä. Alunperin nämä farkut ovat hankittu muistaakseni american apparellista Tukholmasta.

Ollaan muuten lähdössä Tukholmaan heinäkuun alussa katsomaan Coldplaytä. Niin siistiä! Ollaan yksi yö poissa ja äitini+siskoni tulee hoitamaan tyttöjä meille. Pikkuisilla on kyllä erittäin hyvät oltavat täällä, joten saas nähdä huolitaanko meitä takaisin. 😀 On kyllä niin mahtavaa päästä minireissulle ja vielä kivempaa siitä tekee sen että toinen siskoni ja hänen miehensä matkaa sinne meidän kanssa. Aikuisten miniloma tutussa Tukholmassa :). Luulen, että ei tehdä sen suurempia suunnitelmia, koska konsertti itsessään on se juttu. Annoin siskolleni tehtävän selvittää joitain ihania ruokapaikkoja etukäteen, koska hän on tuollaisessa salapoliisitehtässä ihan paras. Muutamia kauppoja täytyy myös kahlata läpi ja tietysti R A U H A S S A ! Yllättävän paljon tuo aktiivinen 2vee tuottaa tuskaa jos haluaa käydä vaikkapa shoppailemassa. 😀 Mitään isompia reissuja meillä ei sitten sen suuremmin ole tiedossa. Vähän ollaan mietitty jos matkattaisiin lämpimään syksyllä/talvella. Mites teillä, onko reissu tiedossa tai reissukuume päällä? <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Pauliina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

19 kommenttia

  1. Pauliina 09.06.2016

    Mulla on ollut jo kuukauden kauhea matkakuume! Oon katsellut matkoja erityisesti fuengirolaan, mutta tarkoitus olisi mennä vasta ensi vuonna, vapun aikoihin reissuun 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.06.2016

      oiiiii kuulostaa erittäin hyvälle. 🙂 Se matkakuume on paha kun iskee.. ei mahda muu kuin päästä reissuun 🙂

      Vastaa
  2. Niinu 09.06.2016

    Näyttää kivalta asulta! 🙂 Ja kuulostaa hyvältä tuo miniloma Tukholmassa ja vielä Coldplayn keikka 🙂 Varmasti hyvä reissu tulossa!

    Vastaa
  3. Maikki 09.06.2016

    Pääsispä kattoon Coldplayta! Mulla on ensi viikolla tiedossa reissu Kyprokselle! 🙂

    Vastaa
  4. Hanna 09.06.2016

    Kivaa reissua teille Tukholmaan! Ja keikka tulee olemaan varmasti hyvä! 🙂
    Me lähdetään maanantaina kolmeksi yöksi Tallinnaan! Siinä varmaan meidän loma tällekesälle. 😀 Ajomatkat päälle niin tyttö täytyy viedä viideksi yöksi hoitoon, mutta mummolassa on aina hauskaa olla! 😉
    Toivotaan että tuuli rauhottuis pian ja laiva liikenne toimisi maanantaina 🙂
    Hauskaa alkavaa viikonloppua! 🙂

    Vastaa
  5. Taika 09.06.2016

    Tiedän tuon fiiliksen.. etenkin, kun raskauden jälkeen sai vihdoin taas laittaa omannäköset vaatteet päälle 🙂
    Äitiysvaatteet, kun poikkesi niin paljon omasta vaatetuksesta.
    Me tehdään reissu helsinkiin ja korkeasaareen, kiva lomareissu koko porukalla. Nää pienet, kun ei vielä ihmeitä tarttee ollakseen innoissaan. Ja syksyllä laivalla tukholmaan koko perheen voimin, mutta koitetaan saaha järkättyy niin, että sinne lähettäs sit isommalla porukalla niin ois myös apukäsiä pienten kans 🙂 Ja voin samaistua tuohon taaperon kera shoppailuun 😀

    Mukavaa Tukholma reissua teille! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.06.2016

      kuulostaa hyvälle 🙂 samoja suunnitelmia meilläkin 🙂
      Ihanaa viikonloppua!!

      Vastaa
  6. Heidi 09.06.2016

    Me taas lähdetään Islantii viikoks heinäkuun lopussa, Barcelonassa oltiin pari viikkoo sitten, nelisen yötä serkun kanssa, serkulla tosin oli aamut töitä ja loppupäivä vapaa 🙂 Serkun töiden kautta päästiin ilmatteeks!

    Ihanaa reissua teille!

    (Ps. Siinä sun Kuka Sinä Olet postauksessa on muutamia kommentteja, ilman vastauksia 🙂 )

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.06.2016

      Oi Islanti <3 wau! ja Barcelona oli varmasti myös mahtava 🙂

      Hei kiitti huomiosta, pitääpäs käydä kurkkaamassa sitä postausta 🙂

      Vastaa
  7. Mimmi 09.06.2016

    Oih ihanaa! 🙂 me päästään myös keskenämme aikuisten seuraan raumalle kaheks päiväks juhannuksena kun lapset jää äitini hoitoon 🙂 esimmäinen juhannus pitkään aikaan kun en oo kotona lasten kanssa tai töissä ja odotan niiiiiiin innolla! Varsinkin kun festareillakaan en oo aikoihin käynyt ja nyt pääsee vielä kahtena päivänä putkeen 🙂 onks teillä millasia juhannus suunnitelmia? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.06.2016

      JES!!! ihan mahtavaa 🙂 tulee varmasti huippu jussi!!! Meillä vietetään Juhannus perheen kesken, kun sitten juhannuksen jälkeen matkataan sinne tukholmaan 🙂

      Vastaa
  8. Tiina 09.06.2016

    Mä lähden äitin ja siskon kanssa syyskuun alussa 9 päiväksi Turkin alanyaan! 🙂 tiedossa siis ”tyttöjen reissu” 🙂

    Vastaa
  9. ester 10.06.2016

    Hei Sara ootko oikeesti noin laiha miltä näyttää vai? Tosi nätti oot kyllä ei siinä mitään. 😀 Hyvää tulevaa viikonloppua kun huomenna on perjantai!❤️

    Vastaa
  10. Katrianna 11.06.2016

    Ihana reissu teillä tiedossa. Kyllä matkakuume on minullakin kova. Tarkotuksena olisi lähteä porukoiden kanssa matka-autollamme Kuusamoon päin jossain vaiheessa kesää. Käytäs samalla Kalajoella. Olisihan se kiva tehdä vielä jossain välissä joku retki rannikollekin päin. Kenties Turkuun, kun siellä ei ollakkaan vielä käyty.

    Vastaa