p i z z a k i v i

yleinenTags:

Heippa! Leivottiin tuossa yksi ilta pizzoja grillissä ja nappasin teille samalla kuvia. Ollaan täysin ihastuneita pizzakiven ja grillin yhdistelmään, mutta vielä mennään todella simppeleillä ohjeilla. Ystäväni juuri kertoi muutama päivä sitten kuinka heidän ohjeet ovat kehittyneet kerta kerralta. Kuulosti niin hyvälle, että taisin kutsua meidät heille syömään. 😀 Mutta niinhän se on, että testailemalla löytää ne omat suosikkijutut ja ainakin musta on välillä kiva tehdä/syödä jotain uudenlaista. Tämä resepti on siis hyvin hyvin perus, eikä mitenkään ihmeellinen. Lähinnä toi paistomuoto on se mikä tekee pizzasta niin maittavan.. Niin ja mehän hankittiin se pizzakivi clas ohlsonilta. Ostin sellaisen paketin missä oli sekä kivi että paistolasta, jonka avulla pizzaa on huomattavasti helpompi liikuttaa. Onhan tuo pizzojen teko aikaa vievää, mutta silloin kun on aikaa niin ihan mahtavaa yhdessä puuhailua. Maittavaa sunnuntaita! <3Sara

Pizzapohja / n.3kpl

2,5 dl kylmää vettä

25g tuoretta hiivaa

2 rkl oliiviöljyä.. (kaikissa ohjeissa mitä luin, luki auringonkukkaöljy/rypsiöljy, mutta meillä ei ole kummallakaan kerralla kotona, ollut ja kaupasta on jäänyt ostamatta.. joten jos haluu varman päälle, niin en välttämättä käyttäisi oliiviöljyä)

1/2 rkl sokeria

1 rkl merisuolaa

6 dl vehnäjauhoja

Sekoita hiiva kylmään veteen ja lisää sokeri sekä öljy.. Lisää nesteeseen puolet jauhoista ja sekoita tarkasti niin että taikinasta tulee tasaista. Tässä vaiheessa taikinan voi antaa levähtää n.10min. Levähdyksen jälkeen lisää loput jauhot ja suola. Vaivaa taikina käsin hyvän tuntuiseksi ja jätä kohoamaan (vedottomaan paikkaa, liinan alle), niin että se tuplaa kokonsa. 

Tomaattikastike n.3

Tomaattikastike on ollut kiva tehdä itse, mutta tosi simppelillä kaavalla sen oon sutassut. Ilmeisesti jotkut keittelee ja hauduttaa tomaattikastiketta tunteja.. Voin vaan kuvitella miten maut nousevat esille. Meillä kuitenkin tämä helppous on vienyt voiton. Toisaaltaan seuraavallla kerralla voisi laittaa tomaattikasteikkeen aineet porisemaan taikinan valmistuksen ja nostattamisen ajaksi.. Sehän ei olisi vaiva eikä mikään. 🙂

2 rkl oliiviöljyä

1 pieni sipuli

2 valkosipulin kynttä

250g paseerattua tomaattia

2rkl tomaattisosetta

ripaus sokeria

suolaa maun mukaan

mustapippuria

tuoretta basilikaa

tuoretta timjamia

Sekoita ainekset kesneään ja laita kiehumaan hiljalleen kunnes pohja on valmista. 

Täytteet

Täytteinä toimii mikä vain! Ehkä ainoana vinkkinä, että ei kannata laittaa täytteitä mitenkään ylipaljoa. Pohja on niin ohut, että liiat täytteet eivät välttämättä toimi. Mun lemppareita täytteissä on parmankinkku, sienet, aurajuusto, mozzarella..jne. ja päälle maistuu rucola ja basilika. 🙂 Kuvissa näkyvä pizza on Mikon ja hän oli laittanut, kinkkua, chorizoa, ananasta, aurajuustoa, juustoraastetta.

– – Grillauksesta sen verran (mähän en sitä osuutta hoida, joten konsultoin Mikkoa :D) että meillä on kaasugrilli jonne pizzakivi laitetaan kuumenemaan 10min ennen paiston aloittamista. Kun kivi on kuumetunut, pizza lisätään grilliin, kansi kiinni ja välillä kurkkaillaan miten valmistus etenee. Meillä on ollut leivinpaperi apuna siirtelyssä ja paistossa. Kannattaa olla myös skarppina pohjan kanssa, että ei pääse palamaan. Pizzan paistossa menee ehkä noin 10min. Mutta ai että on kyllä hyvää! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

15 kommenttia

  1. Jenna 10.07.2016

    Nam miten hyvältä näyttää! Pakko kokeilla heti ens viikonloppuna kun kavereiden kanssa istutaan iltaa 🙂

    Vastaa
  2. Hantzu 10.07.2016

    Oi nam nyt tuli nälkä! pitäisi ehdottomasti joku pv tehdä! 🙂 Tykkään tosi paljon tehdä grillissä ruokia maistuukin niin hyvältä!

    Hyvää Kesänjatkoja! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.07.2016

      kannattaa :)) sama homma täällä!

      Kiitos, samoin sinne <3

      Vastaa
  3. Mimmi 10.07.2016

    Kiitos ohjeesta! 🙂 saattaa päätyä tuo pizzakivi ehkä joskus meidänkin ostoslistalle kun näyttää niin herkulliselta 😉 mutta toi tomaattikastike menee ainakin kokeiluun, koska kaupasta en oo mitään hyvää valmista kastiketta löytänyt eikä sitten oo käynyt ees mielessä että senhän vois itsekin valmistaa 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.07.2016

      joo kandee kyllä! maksoinkohan mä tuosta meidän kivestä 29e ja siihen kuulu kans semmonen paistinlasta 🙂
      Mäkään en oo ikinä ennen tehny ite tomaattikastiketta 😀

      Vastaa
  4. Maijaaa 11.07.2016

    Kyl mä ainakin käytän oliiviöljyä, ei kai Italiassa käytetä mitään muuta! Ja vinkkinä vielä kannattaa laittaa öljy viimeiseksi, koska silloin tulee rapea pohja eikä tule likaa jauhoja, kun on helpompi vaivata. Omatekemä tomaattikastike on kyl hyvää, itse laiskana en kalttaa vaan laitan kuorineen poreilee. 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.07.2016

      Mä oon itseasiassa aina laittanut öljyn vikana, paitsi tässä grillipizzassa.. täytyy kyllä jatkossa jatkaa samalla tutulla kaavalla, jos kerran vaikutusta ei ole 🙂 Kiitos viestistä!! jatkan myös oliiviöljyllä 😉

      Vastaa
  5. Pia päivi 11.07.2016

    Moi. Herkullisen näköisiä pizzoja. Nam. 😉

    Vastaa
  6. 2x 11.07.2016

    Hyvännäkösiä! En välitä kokkaamisesta mut tuommosen pitsan takia vois vähän nähdä vaivaa ja vääntää ite tomaattikastikkeen 😀

    Vastaa
  7. Haffa 12.07.2016

    Pizza on kyllä suosikkiani! Mikä on sun mielestä paras juoma pizzan kanssa?
    Meillä joskus tapahtuu se virhe jos tehdään pizzaa niin oltiin käyty kaupassa mutta ei muistettu juomaa pizzan kanssa ostaa (Kokista tai jotain limsaa) se on parasta mun mielestä pizzan kanssa! nykyään harvemmin niitä juomia juon mutta jonkun tietyn ruuan kanssa on parasta ja joskus juon ihan muute vaan janojuomaksikin! juotko sie usein virvoitusjuomia ja mikä on sun suosikki?:)

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.07.2016

      hehee 😀
      me juodaan tosi vähän limuja.. jotenkin en oo niin limu ihminen 🙂 mutta kyllähän se pizzan kanssa maistuu hyvältä!

      Vastaa
  8. Satu 24.07.2016

    Tuli täydellistä pitsaa ??
    Kiitos hyvästä reseptistä ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.07.2016

      IHANA KUULLA! 🙂 meillä resepti on vielä vähän muuttunut nyt matkan varrella, joten postailen aiheesta pian lisää 🙂 Mutta joo kyllä meillekkin maistuu vähän liian hyvin 😀

      Vastaa