M A T I L D A

yleinenTags:

Moi! Meillä on mennyt Matildan kanssa viime aikoina todella kivasti. En tiedä meneekö se uhma aalloissa  vai johtuuko tämä lomasta, mutta ollaan kyllä nautittu kun neiti ei saa raivokohtauksia ja asiat sujuu paremmin. Tempperamenttiä ja vauhtia löytyy, mutta tyttö on kyllä niin positiivinen että vaikea on itse olla huonolla tuulella. Puhetta tulee todella paljon ja hän myös ymmärtää oikeastaan kaiken. Tietysti asiat pitää selittää ikätason mukaan ja vielä hän ei ymmärrä tekojen seurauksia, mutta yllättävän hyvin neiti tottelee tiukoissa tilanteissa. Välillä on toki päiviä milloin jokainen askare tai tekeminen vaatii hermoja, mutta pääosin menee kyllä kivasti. Yritän myös aina muistaa olla kiitollinen terveydestä ja perusasioista. Helposti lasten kanssa lähtee valittelemaan arkea, vaikka onhan tämä todella ainutkertaista kun lapset ovat pieniä. Matilda tykkää tosi paljon tehdä, mennä ja nähdä ihmisiä. Hänen lempi puuhia on olla perheen kanssa ja käydä leikkipuistossa.

Muutama viikko takaperin huomattiin, että Matilda miettii ja odottaa tapahtumia todella paljon jos kerrotaan hänelle etukäteen mitä on tapahtumassa. Jos esimerkiksi kerrotaan aamulla, että illalla nähdään ystäviä, niin hän pyörii koko päivän ja odottaa vain tapaamista. Tämän huomattuamme ajattelimme kokeilla, että kerrotaan tilanteista vasta vähän ennen tapahtumaa. Luulen, että tämä on auttanut meitä aika paljon, koska Matilda pysyy rauhallisempana ja odottaminen ei tuota tuskaa. Olenkin kuullut sanottavan, että lapselle 1päivä on 2päivää koska päikkärit katkaisee päivän ja lapsilla tunnit menevät niin paljon hitaammin kuin aikuisilla. Kyllä kaksi vuotiaat ovat vaan niin valloittavia. Meidän kaveriporukassa on tällä hetkellä monta vauvaa ja ollaankin naurettu, että millaistahan meno on kahden vuoden päästä. En malta odottaa nähdä millaisia tyyppejä vauvoista kasvaa.

Vielä yksi juttu mistä on pakko mainita, nimittäin Matildan isosiskona olo. Hän on niin upea isosisko, että en olisi ikinä voinut edes kuvitella asian menevän näin. Yhteisiä leikkejä löytyy ja Matilda jaksaa katsella Mimosan kanssa vauvaleluja. Haleja, pusuja ja hellittelysanoja kuulee neidin sanovan pitkin päivää. Välillä Matildan on vaikea antaa muiden katsoa Mimosaa ja silloin hän kiirehtii kertomaan, että ”Matildan pikkusisko”. Kukaan ei saa Mimosaa nauramaan kuten Matilda. <3

Millaisia taaperoita teiltä löytyy kotoa/lähipiiristä?

Nyt suunnataan Matildan&Mimosan serkkutyttöjen luokse ja porukalla ulkoilemaan.. Se onkin ehkä kivointa tekemistä mitä tyttö voi vaan kuvitella. Mukavaa päivää! Kuvat ovat muutaman viikon takaa, kun oltiin perheeni kanssa Helsingissä syömässä ja Esplanadilla jätskillä. <3Sara

ps. Kuvissa näkyy M hiukset ja se kuinka ne vauvahiukset on napsastu pois. Teki kyllä hyvää neidin hiuksille ja nyt ne kasvavat tasaisina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA //

Vastaa käyttäjälle jonna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

24 kommenttia

  1. Haffa 12.07.2016

    Oi ompas Matilda kaunis prinsessa muistuttaa hieman sua! 🙂
    Minkälaisena sie halusit nähdä Matildan teininä? ja aiotko laittaa Matildaa minnekää harrastukseen?
    Mun tutuilla on Matildan ikäinen tyttö eilen näin juuri sitä niin siltäkin on lyhennetty hiukset noin samanpituiseksi kun Matildalla koska sillä oli hiuksien kaa välillä ongelmaa esim jos söi hiukset meni suuhun,jos sitä nosti syliin niin vahingossa hiuksia vetäsee ja helpompi pestä hiukset 🙂 Kyllä ne laittoivat silloin tällöin hiuksia kiinni mutta aatteli lyhyemmäks laittaa. Onko teillä Matildalla ollut hiuksien kanssa vaikeuksia? Mun tuttavan lapsi täyttää 3v ja on kyllä kova tanssimaan ja laulamaan niin se aateltiin laittaa tanssikurssille syksyllä 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.07.2016

      voih, kiitos 🙂
      Kyllä varmasti M aloittaa jonkun harrastuksen 🙂 mutta toki saa itse valkata sitten vanhempana mikä kiinnostaa. 🙂
      Hiuksien kanssa ei ole ollut ongelmia, mutta nyt ne ei enää takkuunnu kun niitä leikattiin 🙂

      Vastaa
  2. R.a.k.s.u 12.07.2016

    ootko sie itse leikannu Matildan tukan vai kampaamossa?:) antoiko tyttö hyvin leikata hiukset?

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.07.2016

      napsastiin itse, yhden kaverin opastuksella 🙂 meni kyllä hyvin. Neiti istui potalla ja katsoi piirrettyjä 😀

      Vastaa
  3. ester 12.07.2016

    Hyvää päivää.

    Vastaa
  4. 2x 12.07.2016

    Meillä 4v kesälomalla ja käytös on ku kauhukakaralla! 😀 Sille taas pitää kertoo mitä tapahtuu, muuten menee ihan lukkoon ja sit ei tuu mistään mitään. Illalla pitää käydä läpi seuraavan päivän asioita ja kysyy itekin, että onko päiväkoti tai mennäänkö johonkin. Yllätysvieraat on ihan nounou 😀 Mieli muuttuu koko ajan, ei tykkää juuri mistään ruoasta ja huutaa vartin kun mustikka on värjänny sormet! Ihana ikä! Aina vaan ei oikeen jaksa naurattaa nää tempaukset 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.07.2016

      😀 voih! aika ihana että teillä just päinvastoin pitää kertoa 🙂
      Joo vaikka onkin ihana ikä niin ei se kyllä vanhempia aina naurata… 😀

      Vastaa
  5. Jenna 12.07.2016

    Kiitos tästä postauksesta! Näitä asioita halusinkin kuulla Matildasta, meillä lähennytään 2 vuotta ja ei voi muuta
    Sanoa että nautin joka hetkestä mitä saan viettää neidin kanssa. <3 tämäkin postaus kosketti mitä olinkin ajatellut ja löysin meidän neidin monesta asiasta 😀 oli ihanaa kuulla miten teillä päivät menee Matildan kanssa kun meillä "uhma" on vielä edessä vaikka tahtoa jo löytyy senkin edestä 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.07.2016

      ihana kuulla että nautit niin paljon <3 miten parasta!
      on tuo uhma kyllä aikamoista välillä, mutta pitää vain yrittää ymmärtää 🙂 Ihanaa kesää teille!

      Vastaa
  6. taskuapinat 12.07.2016

    Moikka!
    Kiva kuulla Matildasta 🙂
    Jannika on kovin tomera tyttö, äitini sanoo että vaikuttaa ihan multa lapsena 😀
    Ite ajattelen että kun hänellä on isoveli niin sitä kautta oppinut tomeraksi.
    Jannika ei oikeen välitä ponnareusta/mekoista/nukeista tai muista tyttöjen jutuista. Hän leikkii lentokoneilla/junilla/ rekoilla. Noin viikko sitten tapahtu kummallista, hän tuli istumaan syliini ja sanoi: minä olen äitin prinsessa. Jäin suu auki tuijottamaan, mitähän tämä ” en ole piisessa ” tytölle tapahtui 🙂 Jannikalla on hyvä huumorintaju ja nauraa kovasti omille jutuilleen 😀
    Kovin vähän mitään 2v uhmaa on enää ollut meillä.

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.07.2016

      Ihana Jannika! Sama homma meillä että M muistuttaa paljon minua 😀
      ja toi HUUMORINTAJU, mahtavaa! sillä pärjää pitkälle 🙂
      Ihanaa jos olette selvinneet ilman kummempia uhmia <3

      Vastaa
  7. Jossu 12.07.2016

    Voi suloisuutta – ihana pieni tyttö, joka varmasti rakastaa hempeää mekkoaan ja sandaaleitaan 🙂 Tuo on fiksua, ettei lapselle kerro hurjasti asioita etukäteen jotteivät he ehdi miettiä ja murehtia liikaa. Sairaanhoitajana välillä saan purra hammasta kun lapsi ei suostu tulemaan edes lähelle kun vanhempi on kertonut kotona, että hänestä otetaan verikoe. En väitä, etteikö lapselle saa tai pidä kertoa mitä esim sairaalassa tehdään, mutta turhia pelkoskenaarioita tulisi välttää – etenkin jos vanhempi ei tiedä mitä kaikkia tutkimuksia lapselle sitten teetetään! Turhaan joutuvat pienet pelkäämään ja jännäämään, eivätkä koskaan koe, että sairaalassa tai tk:ssa olisi kiva käydä, vaan että siellä pitää aina pelätä ja siellä satutetaan..
    Asiasta toiseen, minkä kokoinen LVn Neverfullisi on? Käytätkö sitä ulkoillessasi lasten kanssa? Itselläni olisi kiikarissa iso arkiveska, mutta mietin kuinka kätevä tuo olkalaukkuna sitten olisikaan kun crossbodyn kanssa saisi kädet toisaalta vapaaksi..

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.07.2016

      kiitos <3
      hei mahtavaa kuulla näkökulmasi tuohon kertomis asiaan.. täytyykin muistaa tuo myös mentäessä lääkäriin tms. hyvä vinkki!

      Mulla on se peruskoko, ja se on niin passeli kun olla ja voi. Oon käyttänyt laukkua TODELLA paljon 🙂 Nyt lasten kanssa käyttö on jäänyt selkeästi vähemmälle, mutta aina jos lähden yksin otan laukun mukaan. Mulla on se "normi" koko. Voin suositella 🙂

      Vastaa
  8. Muistatko minkä ikäisenä Matildalla alkoi esiintymää uhmaa? Itse kävin juuri maanantaina neuvolassa meidän 1,5-vuotiaan pojan kanssa ja olin ihan yllättynyt pojan käytöksestä. Tähän saakka on saanut ottaa mitat ja painot ihan rauhassa, mutta nyt laitettiin hanttiin ja kovaa joka asiassa. Kirjoittelin tästä neuvolakäynnistä myös blogissani.

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.07.2016

      Voi miten ihana pikkuinen siellä 🙂 kyllä pärjää elämässä!
      Matildalla alkoi tuittuilu aikaisin.. varmaan juuri siinä 1,5v iässä 🙂 tsemppiä siis 😀
      pitääkin käydä kurkkaamassa blogiasi 🙂

      Vastaa
  9. jonna 13.07.2016

    Hei, voisitko tehdä postausta Espoosta? Lapsiperheen näkökulmasta, kivat puistot, kerhot yms.. Vasta muuttanut Espooseen enkä tunne kaupunkia olleenkaan, enkä muita ihmisiä täältä. Minulla 4 v poika ja syksyllä syntyy vauva ? lähipuistot ollaan jo etsitty mutta nyt haluaisin muutenkin tutustua uuteen paikkakuntaan!

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.07.2016

      hmm.. joo voisin miettiä.. vähän huonosti itselläkin espoo kokonaisuutena hallussa 🙂
      Onnea raskauteen <3

      Vastaa
  10. Mimmi 13.07.2016

    Olipa kiva lukea Matildan kuulumisiakin 🙂 Matilda kyllä vaikuttaa ihan huippu taaperolta! 🙂 <3 täällä alkaa myös Lumilla uhma nostaan päätään.. kaikki on ei ja kädet vielä puuskassa samaan aikaan 😀 omaa tahtoa löytyy kyllä melkoisesti ja on määrätietoinen neiti.. tän takia neiti syö päivisin taas tuttia, vaikka sen otin aiemmin jo päiväkäytöstä pois.. en vaan jaksa sitä taistelua käydä ihan vielä 😀 mutta on Lumi myös hyvin huumorintajuinen tapaus, niinkun Jirikin ja molemmat nauraa räkättää jatkuvasti omille ja toistensa jutuille 😀 muistan ton ajan Jirin kanssa kun mitään ei voinut etukäteen kertoa kun oli muuten heti lähtemässä ja alkoi kauhea kiukuttelu jollei mentykään. Nyt osaa onneks jo odottaa ja ymmärtää kun sanotaan että pitää yön yli nukkua, jos seuraavana päivänä jotain tiedossa 🙂 tai sitten jos on useampi päivä niin puhutaan että montako yötä pitää nukkua vielä.. kelloa myös kovasti kyselee, vaikkei siitä mitään ymmärräkään 😀 mutta ollaan sitten yritetty vähän aikamääritteitä opetella esim. iltapäivä on silloin kun isi tulee kotiin, sit aamupäivä/puolipäivä on sillon kun Lumi nukkuu päikkärit jne 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 14.07.2016

      Kädet puuskaan, aika mainiota 🙂 On mahtavaa jos neidillä on omaa tahtoa..ja varmasti fiksua valita tarkkaan nuo ”tuotista luopumiset” yms.. ja eihän niillä ei ole mikään kiire 🙂
      Joo sama juttu, että siinä meni hetki ennen kun tajuttiin ettei kaikkea kannata kertoa 😀 Hauskaa että teillä menee (taas) samalla lailla <3 🙂

      Vastaa
  11. Jossu 14.07.2016

    Onkohan normi-koko laukustasi siis M-koko? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 14.07.2016

      mmm.. joo eiköhän 🙂 Olen saanut sen lahjaksi.. mutta juu, kyllä se on M.. L koko on ainakin omaan käyttöön turhan iso. 🙂

      Vastaa
  12. Sari 15.07.2016

    Melkein tuntui kuin olisin lukenut kuvausta omasta taaperosta kun tätä tekstiä luin 😀 Selina on 2v 8kk ja uhma alkaa olla enemmän arkipäivää kuin tulevaisuuden miettimistä (että millainen tyttö on sitten uhmassa). Noin 80% ajasta Selina on aivan ihana taapero, laulaa ja juttelee paljon ja leikkii tosi hienoja ja kekseliäitä leikkejä. Mutta sitten on se 20% ajasta, kun neiti on kiukkuinen kuin ampiainen 😀 Yllättävän hyvin on kuitenkin hermo kestänyt itsellä neidin uhmakohtausten kanssa. Siihen varmaan vaikuttaa se, ettei ole ihan päivittäisiä ne kaikkein pahimmat kiukuttelut. Tosi ihanaa kuulla, että Matilda on oikein rakastava isosisko 🙂 Kaikkea hyvää koko teidän perheelle! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 17.07.2016

      Selina <3 ihana nimi!
      Kuulostaa kyllä todella tutulle.. voih nuo taaperon laulut ja juttelut, niin suloista 🙂
      <3 Kaikkea hyvää myös teidän perheelle <3

      Vastaa