sporttia vain vaatteissa

yleinen

Moikka! Nyt täytyy kyllä myöntää, että viime aikojen kiireet ovat saaneet salikortin pysymään visusti kaapissa. Aina kun on hetki aikaa urheilulle, niin lenkkipolku innostaa salia enemmän. Tykkäisin kovasti käydä myös pilates/jooga tunneilla, mutta en ole vain saanut aikaiseksi. Tuntuu kuitenkin että meidän arki on sen verran vauhdikasta ja univelkaa painaa ajoittain, joten annan itselleni armoa liikunnassa. Kyllähän sen tiedän että aikataulutusta on turha syyttää, koska kyse on eniten vain siitä omasta fiiliksestä, päätöksestä ja luonteenlujuudesta. Miten teillä menee urheilun suhteen? Saatteko siitä voimaa vai tuntuuko se ajoittain raskaalta?

Tämä huppari on muuten sellainen minkä pelastin Mikon ”pois heitettävät” pinosta. Kovasti käydään läpi tavaraa tulevaa muuttoa ajatellen ja vaatteita lähti iso kasa siirtoon. Onneksi kävin Mikon vaatteet läpi, koska tämä Hollisterin huppari on superlämmin, mukava ja sopivan iso. Saapahan Mikko hupparinsa takaisin jos alkaa kaduttamaan. 😀

Nyt kahvia ja Kon Maria joka on jäänyt pahasti kesken. Mimosa nukkuu ja Matilda on kerhossa, joten muutamat sivut kerkeän helpolla lukemaan. Tuleepahan uutta virtaa tähän muuttokarsintaan. Kivaa tiistaita! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 kommenttia

  1. Mäini 18.10.2016

    Huomenta!
    Nyt on pakko kommentoida jooga/pilates tunteihin liittyen..
    Suosittelen kokeilemaan yogaia.fi sivustoa, jos ei jo ole tuttu. Sieltä löytyy joogaa laidasta laitaan, lihaskuntotunteja, venyttelyä ym. Tunneille voi osallistua joko livenä tai tallenteilta. Siinä säästää aikaa kun treenin voi hoitaa kotona, eikä välttämättä tarvitse muuta kuin joogamaton 😉

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.10.2016

      eikä!!!! siis kuulostaa ihan täydelliseltä, meen heti kattomaan! Kiitos tosi paljon vinkistä <3

      Vastaa
  2. Frii 18.10.2016

    Wau sul on tosi upeat ja sirot jalat??

    Vastaa
  3. Jenna 18.10.2016

    Mistä olet ostanut sun aurinkolasit? Tosi kivat:)

    Vastaa
  4. Ada 18.10.2016

    Mulla menee liikunnan kanssa lähinnä fiiliksen mukaan! Niinhän sen pitääkin aina olla. 🙂

    Vastaa
  5. Unicorn 18.10.2016

    Yogaia käytössä myös täällä, todella edullinen ja laadukas systeemi 🙂
    Toivoisin postausta siitä, miten pysyt noin hyvässä ja hoikassa kunnossa, vaikka ajoittain herkuttelet etkä treenaa niin älyttömästi. Onko se se pienten lasten kanssa tuleva hyötyliikunta? Vai hyvä mieli? Oletko koskaan laihduttanut, mikä on suhteesi laihduttamiseen, oletko ollut joskus pyöreämpi ja miten näytät vain nykyään aina niin älyttömän hyvältä?? 😀 kiitos ihanasta hyvän mielen blogista <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 19.10.2016

      voi apua, kiitos sanoistasi 🙂 Voisin tehdä aiheesta erillisen postauksen 🙂
      Kiva kuulla, että tykkäät blogistani <3 Ihanaa viikkoa!! ja hei ihan huippu hyvä vinkki tuo Yogaia 🙂

      Vastaa
  6. Aleksandra 18.10.2016

    RAKASTAN sun blogia! Kun tätä lukee ei voi saada kun hyvän mielen! Pus ?

    Vastaa
  7. Laura 18.10.2016

    Itse nautin urheilusta 🙂 saa siinä omaa aikaa ja pääsee vähän irti arjesta, muutenkin on kivaa pitää itsestä hyvää huolta.

    Vastaa
    • Sara Parikka 19.10.2016

      Totta, go you!! Ihanaa että se voimauttaa sua 🙂 Kivaa viikkoa <3

      Vastaa
  8. Saija 22.10.2016

    Urheilu on ihan parasta, oli se sitten vaan parin kilsan lenkki, salilla käynti tai muu vastaava urheilu laji, mutta kuitenkin niin Best ??

    Ihana toi huppari, vois ihan kuvitella että se on ollu alunperinki sun!! ☺️ Itekki käyn yleensä läpi miehen ”pois menevät vaatteet” ne huppari ja joskus jotkut collage housut, ku yleensä on aina joku vaate mistä ite tykkää ja voi pitää päällä.. Onneks niissä ei lue että ”tässä menee miesten vaate” ???
    Tytöilläkin (3v Milla ja 1,8v Sanni) se menee tosi kätsysti, kun Sanni voi käyttää taas noita Millan pieniä vaatteita suurimmaks osaks, ettei tarvii osaaa aina uusia vaatteitta ku lapset kasvaa niiiiiin hetkessä! On ihan outoo kuvitella, että vastahan Milla oli ihan vauva eikä edes mietitty Sannia & sama koskee myös teidän M&M, vastahan nekin oli niin pieniä tyttöjä ? Lapset on kyllä ihan parhaita maailmassa ❤️ Tosi vaikeeta kuvitella, että jotkut antaa lapsensa pois, jos on joku ad vammanen, vaikka pystyis ja kykenis pitämään lapsensa.. Mutta ei, ”tää lapsi ei oo täydellinen, kun sillä on toi ja toi vika” Ihmiset oikeest ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 24.10.2016

      Onpa huikeeta että saat urheilusta noin paljon energiaa 🙂 Voin kuvitella miten hyvin kehosi ja mielesi voi :)<3

      Haha jep, mistä sitä kukaan saa tietää jos on käynyt miehen kaapilla 😉 Oi miten ihanat tytöt teillä on siellä! Toi vaatehomma on kyllä niin huikea etu, mitä meilläkin käytetään koko ajan. Ei tule ostettua läheskään niin paljon vaatteita Mimolle kun Matildalle pienenä. Mutta niinhän se menee että toisen vanha on toisen uusi 🙂
      Nii.. se on välillä vaikeata ymmärtää ihmisiä tai valintoja varsinkin silloin kun ei ole itse tilanteessa. Mutta toi "täydellisyyden" tavoittelu lapsi asiassa on kyllä äärimmäisen surullista, liittyy se sitten lasten määrään, sukupuoleen tai terveyteen. Jokainen lapsi on täydellinen juuri sellaisenaan.

      Vastaa