O N N I

koti & sisustus, lapset, yhteistyö

Moikka! Tulevan kuukauden onni on kaikki mikä luistaa. Helppous & Nopeus ovat taas kerran plussaa, kun viikoittain täytyy selvitellä tulevan kodin asioita ja siihen päälle hoitaa työt+muutto ja ennen kaikkea tytöt. Oon kyllä muutaman kerran tänä syksynä havahtunut siihen, että kaiken tämän keskellä tytöt pyörii kotosalla ja hyvinhän meillä loppupeleissä menee. Päiväkoti ei ole ainakaan vielä toivottu, mutta ehkä ensi vuonna sitten.

Olen täysin rakastunut näihin Onni-puuroihin, välipaloihin ja velleihin. Tykkään kovasti tuosta korkista ja siitä, että puurot/välipalat voi syöttää kätevästi suoraan pullosta. Me liikutaan suht usein ruoka-aikoina ja siitä syystä nämä puurot/välipalat ovat ajoittain olleet kovassakin käytössä. Säilytetään purnukoita ylähyllyllä ja sieltä napataan aina mukaan jos lähdetään jonnekin. Täytyy kyllä myöntää, että meidän tytöt nyrpistää nokan melkein kaikille valmisruuille. (Mikä on outoa, koska parhaimmat ovat musta ihan hyviä!) Nämä puurot ja välipalat sen sijaan uppoaa hyvinkin! Mimosa tykkää erityisesti persikka&kaura puurosta ja Matilda rukiinen&puolukka. 🙂 Vellit ovat sensijaan olleet huippuja silloin kun puuro ei maistu ja hampaat vaivaa. Tässä kohtaa velli helpottaa surua, kutitusta ja täyttää masua.

Ihanaa päivää teille ja pikkuisille mikäli niitä löytyy! <3Sara

*yhteistyössä Valio

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. mimpula 03.11.2016

    Isommalle likalle voisi itsekin kokeilla puuroa reissuun, kun välillä aika kiireessä kuljetaan kaupungilla. Mutta vauvalle en antaisi, enkä varsinkaan velliä. Niitä kun ei ole ravitsemussuosituksissakaan suositeltu lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Sitkeästi ne vaan näyttää kaupan hyllyssä pysyvän silti.

    Vastaa
    • Sara Parikka 04.11.2016

      Joo niinpä, kukin tavallaan näissä vauvojen ruoka, nukkumis jne asioissa. Ihanaa viikonloppua sinne 🙂

      Vastaa
  2. Laura 03.11.2016

    Meilläkin syödään samaa puuroa 🙂 todennut ne todella hyväksi, lapsi ainakin tykkää.

    Vastaa
    • Sara Parikka 04.11.2016

      Jep, super helppo ja kulkee helposti mukana kiireessä 🙂 Kiva jos teilläkin tykätään!

      Vastaa
  3. Anu 04.11.2016

    Empä ole ajatellutkaan että nuo puurot menisivät alas myös kylmänä/huoneenlämpöisenä ilman lämmitystä :). Meillä on myös syöty noita Onni-puuroja ja tykätty niistä, mutta olen tarjonnut ne aina lämmitettynä. Onni-rahkavälipaloja en ole kokeillut ollenkaan kun meillä ensimmäiset 5kk tuli maidosta vatsakipuja. Meillä poika nyt 11kk.
    Mukavaa viikonloppua! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.11.2016

      Joo meillä menee ainakin ihan sellaisenaan 🙂 Tietty mäkin välillä lämmitän 🙂
      Oi no toivotaan että masu ei enää vaivaisi maidon kohdalla 🙂 <3 Ihanaa alkavaa viikkoa!

      Vastaa
  4. Pikkuenkeli 07.11.2016

    Saanko kysyä miks vauvoille ei suositella velliä? Ite annoin mun lapselle hänen ollessa vauva iltavellin jonka tein ite ja tuli tyytyväiseksi.olisin voinu antaakin valmisvellejä mutta maitoallergiselle ne ei sopinu..☺

    Vastaa
    • Sara Parikka 07.11.2016

      Joo itseasiassa mäki rupesin miettimään tätä ja jäi vaivaamaan… löysin muuton seasta Jorvista saadun ohjelappusen missä luki iltapala vaihtoehtoina: puuro tai iltavelli.. joten kyllä se varmasti on ihan hyvä 🙂 Oi ihanaa, että oot vielä itse tehnyt, mainio idea! <3 Meilläkin velli on ollut pelastus silloin kun puuroa on syljetty ja yöt nukuttu huonosti hampaiden takia.. 🙂
      Mutta kukin tavallaan, uskon että velli on oikein mainio vaihtoehto eikä mitenkään vaaraksi <3

      Vastaa