mitä uutta tulevaan kotiin ?

design, koti & sisustus

Moi! Suunnittelu, sisustaminen ja pienien yksityskohtien miettiminen on mulle sitä ominaisinta hommaa. Nyt tuntuu ihanalta, että säästytään remonteilta ja päästään suoraan miettimään seinien maali/tapetti pintoja sekä värimaailmoja ja hankintoja. Mieleni vaeltelee joka päivä uudessa kodissa ja visioita lentelee sinne tänne. Lastenhuoneet haluan toteuttaa mahdollisimman hyvin ja siitä rustaan teille pian erillisen postauksen.

Uutta hankittavaa?

Seinäpintojen valinnat, maalit, tunto maalit, tapetit. Seinäpintoja tuunataan melkeinpä jokaiseen huoneeseen, joten on aika iso homma miettiä kaikki värimaailmat ja pinnat. Onneksi tällä ei ole sinäänsä kiire, ja muutamat huoneet jätetäänkin odottamaan kohtaloaan. Käytössä selviää mikä toimii parhaiten/näyttäisi kivoimmalta. Isoin homma on miettiä isoimpaan oleskelutilaan kangastapetti joka samalla akustoi korkeaa tilaa.

Uusi sohva. Ollaan tykätty kovasti meidän nahkasohvasta, mutta kaipaamme vaihtelua. Kun kotimme ostajat ilmaisivat kiinnostuksen sohvaamme, tartuimme siihen heti. Mulla on ollut jo pidempään mielessä Ikean Söderhamn sohva jonka ystäväni hommasi itselleen. Ihanan rento, löhö sohva ja isona plussana se että päällyset saa pestyä koneessa.

Lasten leikkihuoneeseen pöytä. Haluan lapsille pödän jonka äärellä voi askarella, maalailla piirtää jne. Tuolit löytyy omasta takaa, joten Mikko saa hommakseen rakentaa pöydän.

Tekstiilit kylpyhuoneeseen sekä pikku vessaan. Näissä mua houkuttaa erityisesti smaragdin vihreä väri. Ihania kuoseja olemassa. Tästäkin aiheesta postailin toissapäivänä.

Valaisimet. Otamme melkein kaikki omat valaisimet mukaan, mutta muutama jätetään tänne. Uusista hankinnoista kirjoittelinkin jo täällä ja muutama muu valaisin on myös kiikarissa.

Työpöytä & tuoli. Teen nykyään hommia niin paljon koneella, että tarvitsen ehdottomasti oman työpisteen. Tarkoituksena olisi järkätä tämä pieni alue makuuhuoneen yhteyteen. Tästä aiheesta postaan pian lisää!

Sänky. Hankimme uuden rungon patjallemme ja tästä uudesta tulokkaasta olen erityisen innoissani.

Piensisustus. Julisteet, viherkasvit, kehykset jne jne. Tämä kohta on yksi lemppareistani ja sivustot käy kuumana, kun etsin kaikkea kotiimme sopivaa.

Paljonhan on kaikkea pientä ja suurempaakin mitä pitää hankkia, mutta tässä nyt ne tärkeimmät. Katsotaan mihin näillä päästään ja sitten pikku hiljaa rakennetaan kodista valmiimpaa meille. Olen niin innostunut tästä projektista, että oksat pois. Onko teille mennyt muuttojen yhteydessä paljon uusiksi vai miten olette kodin rakentaneet? Postailen kotijuttuja sitä mukaan kun uutta päivitettävää tulee, eli varmaankin aika paljon ja useasti 😀 Eilen höpöttelinkin instaan siitä kuinka päädyimme tekemään ruokapöydällemme mikrosementtipintaa… Avaan tätä asiaa pian lisää. 😀 Tällä hetkellä nukutaan olkkarissa ja tytöt hyppii päivät pitkät patjalla. Ihanaa tämä muuttaminen. Huh, nyt saunaan ja unille.. Tänään ollaan vietetty Mimosan nimppareita, nähty molempien perheitä, syöty hyvää ruokaa, myyty meidän sänkyrunko ja käyty uudella kodilla tutkimassa paikkoja. Johan tässä oli yhdelle päivälle! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Tia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

22 kommenttia

  1. iitu 06.11.2016

    Moikka! 🙂
    Onko tää teijen tuleva koti nyt ihan teijän oma vai vuokra?
    Päätättekö Mikon kaa sisustuksen/pinnat suunnillee puolet ja puolet, mietittekö kaiken yhessä vai onko jotaki asioita jotka on ns. vain toisen heiniä? 🙂

    Vastaa
    • iitu 06.11.2016

      Haha voi apua mikä kommenttipläjäys… heti kun oli ekan kommentin jättäny niin mieleen tuli vielä postausehdotus, ois kiva jos Mikko kertois että mitkä sen vaikka top 7 kriteerit tulevaann kotiin oli 🙂

      Vastaa
      • Sara Parikka 06.11.2016

        Heheee hei kiitos vinkistä.. Pitääpä kysyä mikolta jos se halusi tehdä jonkun postauksen aiheesta 🙂

        Vastaa
    • Sara Parikka 06.11.2016

      Oma on 🙂 Mietitään yhdessä.. mutta ehkä mä oon se joka enemmän miettii ja mikko auttaa ja pohtii mun kanssa + toimii makutuomarina. Mikko myös toteuttaa lähes kaikki mun visiot 😀

      Vastaa
  2. Lotta 06.11.2016

    Heippa!
    Olen pitkään ihastellut teidän kynttilätarjotinta/alustaa! Voinko kysyä, että mistä olet sen löytänyt? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.11.2016

      Se on Cobellosta.. siellä sisustusliikkeessä on K A I K K E A ihanaa 🙂
      Mukavaa tulevaa viikkoa! <3

      Vastaa
      • Lotta 06.11.2016

        Kiitos paljon vastauksesta! Mukavaa viikkoa sinulle myös <3

        Vastaa
  3. Tia 06.11.2016

    Kannattaa tutustua myös maalattavien tapettien valikoimiin ? me tehdään just remppaa ja on tullut päädyttyä monessa huoneessa niihin, saa efektiä seinään ja kuitenkin maalattua pinnan niin on helppo puhdistaa (nimimerkki koiratalous ?)
    Ps.myöhäiset nimipäivä onnittelut pikku neidille!

    Vastaa
    • Sara Parikka 07.11.2016

      Okeeeei hei huippua! Pitääpä tutustua :)<3
      Kiiiiitos!!!

      Vastaa
  4. kaisu 07.11.2016

    Moi! On niin kiva lukea sun postauksia uudesta kodista ja sen sisustamisesta kun oot niin innoissas 🙂 Ei varmaan oo joka päivä niin helppoa toteuttaa muuttoa ja monia muita juttuja siihen liittyen, kun kaksi pientä miniä on siinä mukana, mutta taidat olla sellanen ihminen että kaikki järjestyy vaikka välillä olisikin vähän kaaosta 🙂 Mun oma sisutusinto rajoittuu aikalailla tohon piensisustukseen, mutta aina välillä tulee sitten innostus vaikka uudesta sohvasta tai kirjahyllystä. Hyvää alkanutta viikkoa sinne <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 07.11.2016

      haha jep täällä on kyllä pienoinen kaaos päällä 😀 mutta onneksi lapset nukkuu päikkärit samaan aikaan nii siinä ajassa kerkiää jo paljon 🙂
      Ihanaa jos tykkäät postauksistani, kiitos kun kommentoit <3
      Halaus!

      Vastaa
  5. Madde 08.11.2016

    Uuden kodin suunnittelu on kyllä parasta! Muutimme juuri syyskuussa uuteen asuntoon ja se kuukausi ennen muuttoa oli toisaalta tosi kiireinen pakkailujen ja asioiden järjestämisten takia, mutta samalla ihanan inspiroivaa, kun sai pohtia ratkaisuja uuteen kotiin. Pystyn siis täysin samaistumaan sun fiiliksiin 😀 Innolla odotan postauksia uudesta kodistanne ja sisustusvalinnoista. Tsemppiä muuttoon ja onnea uuteen kotiin jo nyt! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2016

      Nimenomaan.. pystyit kyllä hyvin kiteyttämään mun olotilan 🙂
      Ihana kuulla että sielläkin odotellaan ja kiitos <3

      Vastaa
  6. Laura 08.11.2016

    Meillä on Tikkurilan tunto Hieno-maalia tossa takassa päällysteenä. Siitä kiva että voi sitten vaikka maalata päälle jos alkaa väri kyllästyttää. Nyt se on lämmin harmaa mut voi olla että jossain kohtaa maalaan valkoiseksi 🙂 oman talon sisustusta nyt puuhastelleena täytyy todeta et voi se olla aika rankkaakin!! Sillon kun valintoja pitää päättää tosi paljon kuten meillä… Tsemppiä uuden kodin laittoon ja muuttoon, etenkin toi viimeinen on tosi kuluttava prokkis lasten kanss 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2016

      Hei totta, kuulostaa kyllä hyvältä! 🙂
      Kiiiiitos, tsemppiä tarvitaan tähän muuttotouhuun 🙂 tosin teillä taisi olla astetta kovemmat panokset kun teitte alusta itse, hyvä te!! <3

      Vastaa
  7. Susanna 12.11.2016

    Lähiömutsi bloggasi juuri ihanasta perin juurin kotimaisesta löhöilysohvasta (hakolan lazy), jossa jää ilmavasti tilaa sohvan alle, mikä aina avartaa tilaa ja helpottaa käytännön tasolla siivousta ja pikkulelujen löytöä. 😀 Nii ja ne pestävät päälliset, jes! Saa ihanilla puujaloillakin, vinkvink. 🙂

    Vastaa
    • Susanna 12.11.2016

      niin ja alekoodikin löytyy sieltä blogitekstistä marraskuun ajan. 🙂

      Vastaa
    • Sara Parikka 14.11.2016

      ooooh pitääpä mennä katsomaan H E T I 🙂 KIITOS! <3

      Vastaa
  8. Aannuu 13.11.2016

    Moikka! pieni tauko sun blogin lukemisessa ja menny tää teitin muutto ihan ohi! minkälaiseen ootte muuttamassa, onko pitkä matka, uusi vai vanha? Milloin virallinen muutto? Ps. onnea uuteen kotiin ?

    Vastaa