Monday salad

design, koti & sisustus, resepti

Moikka! Oon aikaisemminkin kertonut siitä että meillä on tapana tehdä alkuviikosta iso salaatti ja syödä sitä pitkin viikkoa eri lisukkeiden kera. Nämä kuvat ovat viime viikon maanantailta ja saalatti säilyi lauantaille saakka. Tosin mä söin sitä muutamina päivinä yksin, joten kahdella syöjällä olisi varmasti mennyt nopeammin. Tällä kombolla salaatti pysyi tosi freesinä eikä tuntunut yhtään huonolta syödä sitä lauantaina. 🙂

Tarvitset:

Pinaattia / luomut on aika kivan pieniä

Salaattia

2 Paprikaa

2 Kurkkua

1 Sipuli

Oon huomannut, että tomaatti vaikuttaa salaattiin jonkin verran ja silloin ei pötkitä ihan niin montaa päivää putkeen. Syödään salaattia erilaisilla lisukkeilla, sen mukaan mitä tekee mieli. Viime viikolla tein moneen otteeseen paistettua tonnikalaa, mitä me kutsutaan ”pulled tunaksi” :D, raejuustoa ja cashew pähkinöitä. Nam! Tonnikalan (ostan aina tonnikalan öljyssä) valmistan niin, että lorautan hieman öljyä pois ja laitan loput öljyt+tonnikalan pannulle. Paistelen sitä aika kovalla lämmöllä, niin että se alkaa rapeentua ja kypsyä. Laitoin muutaman lorauksen tabascoa ja se toi kivasti vielä twistiä tonnikalaan. 🙂

Kokeilin viime viikolla myös ekaa kertaa Mifua ja vitsit siitä tuli uusi suosikki. Tuli mieleen leipäjuusto, mutta vielä kivemmassa muodossa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Mä paistelin sitä ihan perus mifua pannulla ja lisäsin salaatin kylkeen. Seuraavaksi pitää testata joku maku pastakastikkeen sekaan. Laitan reseptiä jos teen tällä viikolla!

Vielä viimeisenä vinkkinä tuo kuvissa näkyvä salaatinkastike. En yleensä käytä mitään kastikkeita, mutta toi tarttui jostain syystä kaupasta matkaan. Todella hyvää! 🙂

Mä suuntaan illaksi Marja Hintikka Liveen vieraaksi, aika jännittävää. Aiheena on ikä, kattokaa telkusta jos kiinnostaa/kerkeette! Halaus! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Juuli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. Laura 07.11.2016

    Toi jogurtti-Ruohosipuli salaattikastike on ehdoton suosikki. 🙂

    Vastaa
  2. Juuli 07.11.2016

    Meillä on tuo mifu löytänyt paikkansa vakkari ruokana 🙂 aivan tajuttoman hyvää, varsinkin kun tehdään kesäkurpitsa lasagnea, jossa mifu korvaa jauhelihan.

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2016

      Oi nami kuulostaapas hyvältä tuo teidän lasagne, pitää ehdottomasti kokeilla 🙂 On varmasti superhyvää!!

      Vastaa
  3. Sansu 09.11.2016

    Moikka ?
    Saanko kysyä mitä salaattia käytät salaateissa? Musta tuntuu, että jäävuori salaatti ottaa parissa päivässä rusehtavaa väriä ja siten ei tee enää mieli syödä sitä. Entäs laitatko pinaatit vain sellaisenaan salaatin joukkoon vai esikäsitteletkö niitä?
    Tota pulled tunaa täytyy koittaa ? Kiitos ihanasta blogista ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 10.11.2016

      Mä yleensä ostan jäävuorisalaattia semmosessa pussukassa 🙂 Tiiätkö? 🙂 ja pinaatit laitan vaan sellaisenaan. Ostan usein luomua kun ne on valmiiksi aika pieniä 🙂
      Kiitos sulle, ihanaa kun kirjoitit <3

      Vastaa
  4. Ekku 12.11.2016

    Ihmettelen kyllä tota salaatti juttua, kun työkseni teen ruokaa ja ei seuraavana päivänä kehtaa tarjota edellisen päivän salaattia. Paprikakin nahistuu tosi nopeesti. Miten ihmeessä saat sen säilymään ja kurkun varsinkin?

    Vastaa
    • Sara Parikka 14.11.2016

      haha, nojoo mä itseasiassa miein että tää on varmaan tapauskohtainen juttu, koska viime viikon salaattia en voinut enää perjantaina syödä.. Se oli löllööntynyt likaa.. En sitten tiedä sattuuko välillä paremmat ainakset vai mikä syynä.. Kurkku mun mielestä pysyy aina aika hyvänä, ehkä mulla ei oo vaan niin tarkka makuaisti 😀

      Vastaa