uusi koti & pohdintaa

design, koti & sisustus, me, pohdintaa

Iltaa <3 Meillä on ollut huikea viikko, ollaan siirretty tavaroita pikku hiljaa ja nyt aletaan olla voiton puolella. Tytöt pääsivät käymään ensimmäistä kertaa uudessa kodissa ja olivat ihan tohkeissaan. Erityisesti rappuset oli tyttöjen mieleen ja käytiinkin juuri hakemassa portit alhaalle sekä ylhäälle. 😀 Matildalta sujuu portaissa kulkeminen jo ihan hyvin, mutta Mimosan toiminta on todella hasardia katseltavaa!

On kyllä sellainen olo, että muutetaan kotiin ja nyt löysimme sen meidän oman kodin. Tämä edellinen tuntui välivaiheelta ja nyt ajatellen emme oikein koskaan asettautuneet kunnolla taloksi. En malta odottaa uutta kotia ja kaikkea sen tuomaa iloa.

Haluaisin jakaa teille kuvia ja varmasti tulen tekemään roppakaupalla sisustuspostauksia sekä koti fiilistelyjä. Kuitenkin varjopuolena mietityttää se, että pysyvätkö kuvat blogissani vai käykö niin että kuvat ja teksti napataan johonkin mediaan kuten viime muuton jälkeen..  ”Salkkari tähdet esittelevät kotinsa”. Ööööö.. Se, että jos haluan teille lukijoille näyttää, kertoa ja jakaa on ihan eri asia kuin se, että kuvat napataan omaan käyttöön ja pahimmillaan painetaan lehteen ja myydään lehtiä. :/ Pitää aina muistaa, että todellakaan kaikki jutut mitä ”julkkiksista” lukee ei ole heidän omissa käsissä.

Noin muuten olen aika avoin kotini suhteen ja tykkään kutsua ihmisiä kylään, kahvittelemaan sekä viettämään aikaa.. ja hei tästä tulikin mieleen, että tulevan vuoden aikana meidän on PAKKO saada aikaan joku tapaaminen. Haluaisin niin kovasti päästä viettämään teidän kanssa päivän/aikaa ja saada kasvot heille kenen kanssa kirjoittelen melkein päivittäin. Toki myös he ketkä kommentoivat harvemmin olisi tervetulleita viettämään aikaa. Laitan tämän mun to do-pohdintalistalle! 🙂

Ens viikolla juttua tulossa mm. tyttöjen huoneista, valaisimista, ja siitä miten uuteen kotiin ollaan asetuttu. Iso halaus <3Sara

img_6254_fotordlkjf

Vastaa käyttäjälle Paprika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

116 kommenttia

  1. Juliaana 17.11.2016

    Onnea uuteen kotiin! Onko piha-alue aidattu? Vitsit, pääset koristaan pihaakin ihan uudella tavalla kesällä ja kaikkee kivaa.. Ihanaa! 🙂

    Vastaa
  2. Matleena 17.11.2016

    Voi kun näyttää hienolta ❤ täällä on todella kova asunto ja talokuume, mutta nykyisten sääntöjen mukaan ei vielä valitettavasti lainaa saada ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Kiitos <3 Voih.. toi on kyllä niin nykypäivää 🙁 Oon ihan varma että jossain kohtaa te saatte myös sen lainan jos haluatte. Tosin monet nauttii kyllä kovasti siitä että ovat "vapaita" lainasta joten ottakaa ilo irti siitä :)<3

      Vastaa
  3. Jenna 17.11.2016

    Oi ihanaaa!! Onneksi pääsitte muuttamaan ennen joulua <3 odotan jo sisustuspostauksia!!

    Vastaa
  4. Salla 17.11.2016

    Ihanalle näyttää koti jo tuosta yhdestä kuvasta! Voin vain kuvitella miten inhottavalle tuntuu miettiä, että mitähän mistäkin jutusta voidaan repäistä.. -.- Tuo tapaaminen olisi aivan ihana juttu ! Toisaalta olis myös kiva saada lapset mukaan kun monilla tuntuu olevan niin saman ikäisiä 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Haha, se on kyllä välillä kurjaa, mutta toisaaltaan tottunut jo! 🙂
      Joo se olis huippua jos lapset olis kans <3

      Vastaa
  5. A 17.11.2016

    Pystytkö lisäämään kuviin jotain vesileimaa?:) Kiinnostais kyllä nähä teän kodin sisustusta kun tykkään sun tyylistä mut ymmärrän kyllä hyvin tuon että ei oikein huvita jos johonkin seiskalehteen menee asia ruodittavaksi. En hirveästi tiedä nuista asioista että auttaako esimerkiksi se jos asian yhteyteen kirjoittaa ettei kuvia saa käyttää muualla?? Vai onko tämä sinisilmäisen tytön ajattelua ja asia ei päde juorulehtiin…

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      mmm totta, vesileima vois olla hyvä.. mutta siinäkään tapauksessa kuvia ei saisi käyttää ilman lupaa :/ ja se on kyllä yleisesti tiedossa että kuvien käyttö rikkoo tekijänoikeuslakia 🙂 Mutta kaikki ei sitä kunnioita.. :/
      Hei ihanaa uutta viikkoa <3

      Vastaa
  6. Elli 17.11.2016

    Upealta näyttää! Isot ikkunat tuovat kyllä niin kivasti valoa. Onko tämä omakoti-, pari- vaiko rivitalo? ?

    Vastaa
  7. Ada 17.11.2016

    En olekaan ehtinyt pitkään aikaan blogiisi, joten kommentointi jäänyt vähälle…

    Oi että odotan innolla sun muuttopostauksia! 🙂 Ja tuo ehdotus ajan viettämisestä meidän kanssamme kuulostaa huipulta! <3

    Vastaa
  8. hellu 17.11.2016

    Ihanat noi isot ikkunat?

    Vastaa
  9. hellu 17.11.2016

    Löysin vasta äskettäin tämän blogisi, kun etain kivoja blogeja joita oisi kiva luke? Alan varmaan seuraaman blogiasi aktiivisesti? Vaikutat todella mukavalta ihmiseltä?

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Voi ihanaa!!! KIITOS <3 ihan paras palaute että jäät lukijaksi 🙂 Tervetuloa!! <3

      Vastaa
  10. Aino 17.11.2016

    Onnee uuteen kotiin! 🙂 Odotan innolla uusia postauksia teidän uudesta kodista! 🙂

    Vastaa
  11. Kiti 17.11.2016

    Onnea uuteen kotiin! Odotan innolla sisustuspostauksia varsinkin valaisimista ja tyttöjen huoneista ?

    Vastaa
  12. Laura 17.11.2016

    Oi tosi ihanalta näyttää ?. Tollaset isot ikkunat on kyl ihan unelma?. Oon aina haaveillut tollasista ikkunoista :), mut viihdytään kyllä täs meidän nykyisessä pienessä tuvassa jossa pienet ikkunat mut onneks paljon.. Ehkä joskus mäkin saan vaikka isommat ikkunat tänne tai sit jonnekki muualle.. :). Olis kyllä mahtava tavata sut livenä, siis ihan vaan sen takia kun vaikutat ihan normaalilta ihmiseltä, en nyt sitä pahalla tarkota vaan hyvällä..Siis kirjoitat tavallisen perheen elämästä, tavallisen perheen arjesta,eikä oo pelkkä blogi jossa on vaan kaikkia maksettuja yhteistyö juttuja meikeistä vaatteista yms joka ikinen päivä ja kaikki on tekopirteää hehkutusta vaikkei tykkäisi edes tuotteista,vaan tekee rahan takia..Niitäkin meikki juttuja yms. on toki tosi kiva lukea,eikä haittaa vaikka olis yhteistyö juttuja.Monesti kun niitä on liikaa siltä blogilta katoaa ns.sielu..Mutta sun blogissa on kaikki kivassa paketissa.
    Jos verhoista tykkäät ikkunaan, niin eurokankaasta varmaan löytyis laadukasta kangasta suht edullisesti ja sais varmaan tarpeeksi pitkät pakasta ja kiinnitys systeemit ja ompelun niihin ( esim.jotku vaaleat jos haluu ajatonta) ja vaikka ihan koko huone korkeudesta ihan katosta lattiaan,nii ei linjat katkea..Varmaan voi ehkä kirpaista ehkä hinta,mut pitkän ajan sijoitus ja takaa täyden yksityisyyden,ja jos haluu pitkät verhot .. Varmaan aika haastavat ikkunat, mut varmasti löydät kivan ratkaisun,ja pinterestiä on kiva selata siellä saa kaikkia kivoja ideoita:)! Mun äidillä ollut kangaskauppa niin siksi mä aina innostun verhoista ja tollasista Mega ikkunoista?.Vähän hävettää ku tulee tällanen romaani taas ?..Innolla odotan kuvia tuosta uudesta kodista ja niin onnea uudesta kodista!!

    Vastaa
    • Laura 17.11.2016

      Nii ja noi ikkunat näyttää varmasti ihan älyttömän hienoista vaikka verhot ”peittäis” vaan alimmaiset ikkunat ?. Ja ihanat ilman vehojakin varmasti, mut tuohan ne verhot tunnelmaa ja yksityisyyttä 🙂

      Vastaa
      • Sara Parikka 21.11.2016

        Heh niinpä! Onneksi täällä on jo verhot koko mitalta valmiina 🙂 Niistä postausta tulossa pian 🙂 Kivaa viikon alkua <3

        Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      KIIIIIIITOS 🙂 <3

      Itseasiassa ikkunoissa on jo verosysteemi kiinnitettynä tai no en tiedä onko noi verhot vai mikskä noita liuskoja kutsutaan. pitää postailla tarkemmin pian 🙂
      Kiitos vinkeistä ja ihanaa alkuviikkoa sinne <3<3

      Vastaa
  13. Jade 17.11.2016

    Hei Sara! Oon lukenut tätä blogiasi nyt jonkun aikaa, mutta olen ollut ns. hiljainen lukija. ? Nyt kuitenkin ajattelin kommata tähän postaukseen, blogisi on nimittäin niin uskomattoman mahtava! Oon siis 11-vuotias tyttö,joka alkoi ihailla siuta Salkkareiden kautta. Siun blogia on kiva lukea, siitä välittyy aina tosi iloinen tunnelma ja se saa synkänkin päivän kääntymään hyväksi. ? Ja hei, tollanen tapaaminen olis kiva idea. Mietin vaan, että oliskohan tälläset nuoremmatkin tervetulleita mukaan?❤

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Ihanaa että luet ja oot mukana bloginielämässä <3 Ihan parasta palautetta on kun kuulen että eriikäiset tykkäävät blgoistani 🙂 <3 Ihanaa!!! Tottakai sinä olisit tervetullut tapaamiseen 🙂 Voi hyvin 🙂

      Vastaa
  14. Marianne Mynttinen 17.11.2016

    Onnea uuteen kotiin. Todella ihanat isot ikkunat! Innolla odotan lisää postauksia uuden kodin sisustuksesta ?

    Vastaa
  15. Emmi 17.11.2016

    Superisti onnea uuteen kotiin! <3 Noi ikkunat on kyllä aivan ihanat + toi katon korkeus!!!!

    Vastaa
  16. Sara V 17.11.2016

    Hiljainen lukija ilmottautuu ! 😀 sekä ton pienen patistuksen
    että ton i-ha-nan korkeen ikkunan takia! Mikä mieletön valo ! Ootan innolla että pääsen näkemään miten pääset käyttämään ton antamia mahdollisuuksia. Tsemppiä myös porraskouluun.

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      KIITOS <3 🙂 ja hehe, porraskouluun otetaan tsempit kyllä mieluusti vastaan 😀
      Ihanaa uutta viikkoa! <3

      Vastaa
  17. Inga 17.11.2016

    Mä luen sun blogia lähes päivittäin. Ollaan kerta nähty livenä velmun Kirpparilla.

    Vastaa
  18. Minsku 17.11.2016

    Wau !! Mitkä ihanat ikkunat :)! Odotan kovasti sisustuspostauksia. Ja hei ONNEA uuteen kotiin <3
    Jänniä aikoja täällä myös, pian muutetaan ekaan omaantaloon. Huh isoja juttuja jänskättää ja vähä pelottaa. Vaan onhan se ihanaa, kun se on oma, tai oma vielä jonain päivänä ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      KIITOS <3<3 Samaistun niin sun fiilikseen siitä että jännittää ja pelottaa 😀 kaikki menee varmasti hyvin <3 ONNEA JA TSEMPPIÄ sinne myös kovasti <3 Yritetäänhän nauttia 😉

      Vastaa
  19. Jonsbe 17.11.2016

    Ihanan avaraa, tuota itsekkin etsin. Tosin koko lapsuuden isoikkunaisessa talossa asuneena muistan myös puol vuotiset ikkunanpesutalkoot ?Korkeutta kun oli se 10m oli se aina homma, mutta ainakin ikimuistoinen hetki joka vuosi. Onnea uuteen kotiin❤️

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      haha, jep voin kuvitella pesuurakan 😀
      Kiitos todella paljon <3

      Vastaa
  20. Lellu 17.11.2016

    Siis tänne asti leijailee aito kodin henki…Odotan innolla uusia sisustus ja uuden kodin juttuja!! 🙂 Aivan ihanaa kun asiat siellä järjestyy! Täälläkin haaveillaan siitä THE kodista?

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Kiitos <33 Kyllä sinnekkin se THE koti loksahtaa.. meidänkin matka kesti yllättävän pitkään, mutta sitten asioilla on aina tapana järjestyä 🙂
      Ihanaa uutta viikkoa <3

      Vastaa
  21. hhennaa 17.11.2016

    Onnea uuteen kotiin! ?

    Tää on ainoo blogi, mitä oon koskaan lukenu. Mukava lukea muiden arjesta. Itsellä myös kaksi ihanaa pientä tyttöä!

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      <3 ihana kuulla! Kiitos että luet :)
      Oi sieltäkin löytyy kaksi miniä! On ne niin ihania <3

      Vastaa
  22. Mimmi 17.11.2016

    On kyllä inhottavaa miten lehdet rellestelee ja poimii täältä sun blogista juttuja, joista sitten kirjotetaan eri asiayhteydessä tai esitetään asiat ihan eri tavoin. Tosin kyllä ne lehdet osaa onneks välillä nätistikin kirjottaa ja muistelisin että vinkin sun blogiin sain aikoinaan iltasanomien viihde osiolta ? vitsit miten ihanan näköset ikkunat! Palan halusta nähdä lisää teijän uudesta kodista ja kaikkia sisustuspostauksia!! ?? voin vaan kuvitella että on rappusten suhteen hurjan näköstä menoa ja parempi heti samantien portit laittaakin, kun vaan muistaa pistää niitä sit aina kiinnikin ? tai olla opettamatta matildaa avaamaan niitä. Meillä meinaan ovien kahvat käännetty toisinpäin, mut jiri sit päästää aina lumin joka paikkaan pahojaan tekeen ? tapaaminen to do-listalle ehdottomasti! Ja hyvissä ajoin tiedotus niin ehdin järkätä vapaapäivän ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Joo onneksi ilttislehdet osaa tän homman mukavasti 🙂 Ihana kuulla että siellä odotellaan sisustuspostauksia <3<3 Joo portit on jo hommattu 😀 oli kyllä pakko!
      Jep, pitää kyllä tiedottaa tosi hyvissä ajoin, hmm pitää miettiä joku kiva toteutus <3

      Vastaa
  23. Essimmm 17.11.2016

    Mietin muuten yks päivä, ettette oo päässyt pitkään aikaan iltapäivälehtiin. On se jotenkin surkeaa, että tehdään uutisia blogien perusteella, ei mitenkään kovin hyvää journalismia. 😀

    Aah kuinka hienoa, että haluat pitää lukijaillan! Oot muutenkin niin kiva bloggaajat, kun tuntuu että oot sellainen jalat maassa tyyppi! Ja muuten onnittelut uudesta kodista, en ollutkaan tainnut vielä onnitella. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      heh, niinpä 😀
      KIITOS <3 Ihanaa että siellä löytyy innostusta lukijailtaan! 🙂
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Vastaa
  24. Maikki 17.11.2016

    Vau! Mitkä mageet ikkunat!

    Vastaa
  25. Hemppu86 17.11.2016

    Ihanaa, onnea uuteen kotiin. ? meiltäkin löytyy kaksi ihanaa prinsessaa. ❤️ toi tapaaminen olisi kiva juttu.

    Vastaa
  26. Niina E. 17.11.2016

    Onnea uuteen kotiin! <3 (: Noi teidän isot ikkunat ovat aivan ihanat (: tykkään niistä ? ja innolla odotan lisää postauksia (:

    Vastaa
  27. Johanna 17.11.2016

    Ihanalta näyttää! Rakastan isoja ikkunoita, meiltä ne vaan puuttuu :/
    Innolla odotan sisustuskuvia!
    Nim. Vasta tänä syksynä sisustukseen hurahtanut!
    Ja toivottavasti saatte olla rauhassa lehdistöltä!

    Onnea uuteen kotiin 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Kiitos <3<3 ihanaa uutta vikkoa sinne 🙂 Mukava kuulla että odotat sisustusjuttuja!

      Vastaa
  28. Aana 17.11.2016

    Onnea uuteen kotiin! 🙂

    Vastaa
  29. Omppu 17.11.2016

    Ihanaa että löysitte Kodin! Meillä oli sama juttu kun muutimme ekasta yhteisestä asunnosta seuraavaan, se tuntui välivaiheelta. Vaikka vuokralla asummekin, tämä nykyinen asunto tuntui heti alusta asti kodilta! Vuosi on nyt asuttu 🙂

    Olet tartuttanut sisustusinnon myös muhun! Olkkari meni uusiksi verhojen ja uuden maton myötä ja seuraavana on makkarin petrolin sinisen tehosteseinän maalaaminen ja sängyn päädyn kiinnittäminen 🙂 kätevää tehdä uusia hankintoja kun vanhoja juttuja myymällä saa aina osan ostohinnasta kompensoitua.

    Pinterest on kyllä loistava paikka hakea inspiraatiota! Pyysinkin isääni nikkaroimaan ”honeycomb shelf” rakennelman makuuhuoneeseen ja olkkariin sain idean koota taulukollaasin erikokosista kehyksistä ja kuvista. Iso valkoinen seinä muuttuu halvalla kiinnostavan näköiseksi 😉 iso kiitos siis kaikesta inspiraatiosta ja jatka sisustusjuttujen postailua, sulla on ihana tyyli!

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Tuttu kuvio 🙂

      Kuulostaa ihanilta sun valinnat 🙂 Wau! tulee varmasti tosi kaunis kokonaisuus! Ja toi myyminen on kyllä niin huippu juttu. Mekin ollaan myyty melkein kaikki kiertoon menevät. 🙂
      Hei täytyyki mennä heti tsekkailemaan tuota honeycomd shelfiä, kuulostaa hienolta 🙂
      Ihanaa uutta viikkoa <3

      Vastaa
      • Omppu 21.11.2016

        Tutkin kauppojen tarjontaa ja jyskissä myydään valmista ”honeycomb shelf” pakettia 🙂 jos ei itse innosta nikkaroida niin tuossa paketissa on kolme eri kokoista hyllyä jotka on helppo kiinnittää seinään. Ja materiaali on käsittelemätöntä vaneria jonka pystyy helposti maalaamaan mieleisekseen.

        http://jysk.fi/sailytys/muut/hyllykko-ilbro-3kpl-setti-puunvarinen

        Tuossa suora linkki jos innostut!

        Vastaa
  30. Nonnu 17.11.2016

    Wau! Hyvältä näyttää! Tsemppiä laatikoiden purkkuu’n! Ihana päästä jouluks uuteen kotiin!

    Vastaa
  31. Ida 17.11.2016

    Onnea uuteen kotiin ja ihana miten lämpimästi suhtaudut blogisi lukijoihin ?

    Vastaa
  32. Janika 17.11.2016

    Onnea uuteen kotii! ❤️ Ja todella, vau mitkä ikkunat ja mikä ihana valo niistä tulvii sisään ? Olen oikein ahkera blogisi lukija ja odotan kanssa innolla jos julkaiset kuvia uudesta asunnosta. ? Muutenkin on niin kiva lukea blogiasi kun tuntuu että olet saman henkinen ihminen kuin minä ja varsinkin kun meillä on lähes saman ikäiset tytöt ( mulla 10kk) niin on niin huippua lukea teidän arjesta ?? Muuttaako mimosa omaan huoneeseen nukkumaan muuton myötä?

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Ihana kuulla, KIITOS <3<3
      Voi meillähän on ihan samanikäiset neidit 🙂 Joo Mimosa siirtyy omaan huoneeseen. voisin postailla tuostakin lisää pian 🙂
      Ihanaa uutta viikkoa teille ja nauti pienokaisen seurasta :)<3

      Vastaa
  33. Pia päivi 17.11.2016

    Moi, onnee uuteen kotiin, ?.

    Vastaa
  34. Jenniina 17.11.2016

    Onnea uuteen KOTIIN <3 ihana kuulla että juuri sopiva ja teidän näköinen koti on löytynyt! Odotan innolla sisustuspostauksia!

    Vaikka harvoin kirjoittelen kommentteja olisi ihana silti jos tapaaminen järjestyisi! Turusta asti tulisin moikkaamaan 😉

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      KIITOS <3 Oi ihana kuulla että siellä odotellaan sisustusjuttuja!
      Hei mahtia, sitten mukaan vain kun saan järkättyä <3
      Kivaa uutta viikkoa sinne :)<3

      Vastaa
  35. Anniina 17.11.2016

    Onnea uuteen kotiin koko perheelle! Noista ikkunoista pääsee kyllä ihanasti valoa,tykkään:) Osaat sisustaa niin kauniisti ja odotan uusia postauksia niihin liittyen. On kuitenkin täysin ymmärrettävää ja oikein pitää huoli omasta yksityisyydestä,kannatan:)

    Vastaa
  36. Äiskä23 17.11.2016

    Voi vitsi miten hienon näkönen uudesta kodista tulee tuon kuvan perusteella? Itsekkin tykkään sisustamisesta, mutta aikaa kahden lapsen äitinä ei aina löydy. Onneksi on yks kiva kärrynpyörälamppu projekti menossa?. Onnea uuteen kotiin.?

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      🙂 oi kuulostaa kivalta sun projekti 🙂 WAU!
      Kiitos <3
      Ihanaa uutta viikkoa!!

      Vastaa
  37. Paprika 17.11.2016

    Ai vitsi miten ihana ikkuna!! <3

    Vastaa
  38. Laura 17.11.2016

    Onnea uuteen kotiin, innolla odotan sisustus postauksiasi ☺

    Vastaa
  39. Sofia 18.11.2016

    Oi ihanan näkönen koti teillä! Tulee jo yhestä kuvasta sellanen fiilis että paikka on täydellinen koti teille 🙂 toivotaan, että kuvat ja tekstit pysyy sun blogissa eikä niistä kirjotella lehtiin jne. Me lukijat kuitenkin tiedetään, miten asiat oikeesti on ja luulisin että aika moni on jo huomannut ettei todellisuus ja lehtien kirjoitukset kulje läheskään aina käsikädessä..

    Onnea vielä hurjasti uuteen kotiin! Ootan innolla jo seuraavaa postausta :):):) ja kuulostaa muuten kivalta tuo tapaaminen 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      <3<3<3 KIITOS todella paljon sanoistasi!
      Mukava kuulla että siellä odotellaan postauksia :) Kaikkea hyvää ja mukavaa uutta viikkoa!

      Vastaa
  40. Matkailija92 18.11.2016

    Vaikka tuossa oli vaan yks kuva niin sen perusteella näyttää todella ihanalta kodilta! Ja nimenomaan kodilta eikä joltai kämpältä. Onnea uuteen kotiin ja jään innolla odottamaan sisustuspostauksia.❤ Ja toivotaan, että media repii juttujaan jostai muualta kuin kaappaamalla sun blogin sisältöä.

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Kiitos <3 meillä on sama olo 🙂
      Ihanaa uutta viikkoa! <3

      Vastaa
  41. Sanja 18.11.2016

    Talo tehdään seinistä ja parruista, koti rakennetaan rakkaudesta ja unelmista – onnea uuteen kotiin! ❤️??

    Vastaa
  42. Hei löysin sattumalta blogiisi. Onnea uuteen kotiin. Kivalta näyttää uysi kotinne mit yhdestä kuvasta pystyy näkemään ☺ muelenkiinnolla odotan juurikin niitä sisustuspostauksia ☺

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Kiitos <3 hei ihanaa kun löysit, toivottavasti jäät seurailemaan 🙂 Tervetuloa ja ihanaa uutta viikkoa <3

      Vastaa
  43. Jessica 18.11.2016

    Onnea uuteen kotiin! 🙂
    Ymmärrän kyllä tuon kun otetaan kuvat omaan käyttöön. Mietityttää aina, että miksi julkkisten kaikista liikkeistä pitää uutisoida. Luulisi, että pitäisi kysyä lupa jos meinataan tehdä juttu tai edes jos meinataan käyttää toisen kuvia uutisointiin.
    Olisi niin kiva nähdä sun sisustusjuttuja kun ne on niin ihania. Rakastan sun tyyliä sisustaa 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      hah, jep 😀
      Kiva kuulla että sisustus kiinnostaa, niitä postauksia tulossa 🙂
      Voi kiitos <3<3
      Ihanaa uutta viikkoa! 🙂

      Vastaa
  44. Janna 18.11.2016

    Vaaau! Nyt oli pakko kommentoida taas pitkästä aikaa. Anteeks hiljaisuus… Onnea hirmuisesti uuteen kotiin!! <3 näyttää upealta. Meidänkin pitäis laittaa vielä alakertaan portti, A konttaa salamana sinne ja on hetkessä jo puolessa välissä portaita kun silmä välttää. Joko Mimosa kävelee tai harjoittelee kävelyä? Täällä mennään vielä puita pitkin ja harjoitellaan ilman tukea seisomista. Välillä pysyy jopa minuutin! Mutta hei, toi median toiminta on tosi törkeää! Toivottavasti toimittajat menee vähän itseensä ja tajuaa, etteivät jatkossa ota sun kuvia luvatta 🙁 odotan innolla sisustuspostauksia!

    Tsemppiä ja mukavaa viikonloppua<3

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Kiitos <3 haha, joo siis miten noi pikkuset voikaan olla niin nopeita 😀 joo Mimosa kävelee noin 10askelta kerrallaan 🙂 Tyttö on ihan innoissaan uusista taidoista 🙂
      Jee, kiva kuulla!!
      Ihanaa uutta viikkoa <3

      Vastaa
  45. maikki 18.11.2016

    Mä ajattelin kanssa ehdottaa, että laita kuviin vaikka pienellä oma nimi/blogin nimi, copyright merkkikö se on?!

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Niinpä, se olis hyvä! 🙂 Se ei vaan estä sitä etteikö kuvien käyttäminen ilman lupaa olisi väärin ja rikkoohan se tekijänoikeuslakia, mutta joo nää on näitä 😀
      Hei ihanaa viikkoa <3<3

      Vastaa
  46. Laurastina 18.11.2016

    Moikka Sara! En ole koskaan kommentoinut mutta hiljaa seurannut postauksiasi:) Ollaan muuten samoilta suunnilta, sama lukiolon on takana vaikka taisit juuri valmistua kun itse tulin sinne 🙂

    Ihanat ikkunat! Olen aina miettinyt, että miten tommosten kanssa toimia. Tulee ihanasti valoa, avaruutta ja alativaihtuva ”tapetti” mutta miten suojaus? Tietysti riippuu mihin suuntaan ikkunat on, mutta en haluaisi uteliaita katseita olohuoneeseeni.

    Oi ihanaa oma koti ? Meillä on ihana vuokra-asunto mutta odotan innolla oman asunnon hankintaa mikä onnistuu sitten kun mieheni valmistuu yliopistosta ja olemme molemmat työelämässä 🙂

    Portaikot on katalia mutta myös hyödyllisiä. Meillä on kohta 4v poika ja 4kk tyttö. Molemmat ovat asuneet asunnoissa missä on portaikko ja kiitos sen vanhempi on alusta asti ollut todella taitava niissä. Meillä on aina ollut yläpäässä portti mutta alapäässä ei (nykyisessä asunnossa mahdoton asentaa). Tarpeeksi kun valvoo on se ollut ainakin vanhemmalla toimiva ratkaisu ja taitojen kehittyessä ollaan harjoteltu ylös konttaamista ja peppu edellä alastuloa. Jos lapsi ei olisi portaissa pienenä ollut keatäisi niihin oppiminen varmasti kauemmin!

    Ihanaa joulun odotusta ja sisustelua! Minä meen juuri kampaajalle kokeilemaan jotain uutta väriä.. jännittää ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Eikä!! Aika hauskaa :))
      Hei ihana tuo ”vaihtuva tapetti”! Meillä on valmiina tuossa verhot jotka myyjät jättivät, joten todella kätevästi saa yksityisyyttä. Postailen pian aiheesta lisää 🙂
      Oi ihanaa teilläkin pyörii siellä kaksi lasta ja voi miten ihanuus 4kk <3
      Nauttikaa!
      hei mahtava kuulla teidän porttikokeumuksista, kiitos!
      Ihanaa uutta viikkoa ja toivottavasti väri miellytti 😉 <3

      Vastaa
  47. Petra 18.11.2016

    Täällä myös yksi melko hiljainen lukijasi, melko harvakseltaan kommentoin! 🙂 Susta ja sun postauksista välittyy kyllä aina sellanen onni ja hyväntuulisuus, sekä samaistuttavuus vaikkei lapsia eikä omaomaa kotia olekaan! 🙂 Mutta toivottavasti lähivuosina on <3. Sen sijaan sisustaminen on hyvin lähellä sydäntäni, niinkun aiemminkin olen tainnut joskus hehkuttaa täällä siskon kodin remppailujen puolesta:D
    Tuli paha mieli puolestasi, kun kerroit tuosta journalistien toiminnasta. Eikö tähän ole olemassa mitään lakia, että vaikka kuvat netissä ovatkin, niin niiden käyttö lehdissä on silti kielletty? Hyvältä idealta ainakin kuulosti tuo copyright-merkki mikälie, luulisi tämän ainakin olevan este tai hidaste! Pidetään peukkuja, että lööppeihin ei kuviasi päädy, jos niitä täällä aiot julkaista. Paljon tsemppiä remppailuihin ja muuttoon:).

    Vastaa
  48. Sonkku 18.11.2016

    Moikka,

    Oon seurannut sun blogia tosi pitkään, varmaan ihan alusta asti (?)
    Siitä tosin ei ole mitään muistikuvaa että miten silloin löysin blogisi 😀

    Oon kyllä tykännyt ja sen takia seurannutkin ahkerasti. Me ollaan samassa elämän tilanteessa, meillä lapset 2 v 10kk ja 2kk ja oma koti ostettiin keväällä :)eli kaikki lapsiperhe ja sisustusjutut liippaa niin läheltä että on mukava niistä lukea.

    Täytyy vielä sanoa että verrattuna moniin muihin blogeihin, sun blogissa parasta on tietty ”kotikutoisuus” ja tavallisuus ja tää on ehdottomasti kehu 🙂 Tässä nyt kahden äitiysloman aikana oon ehtinyt seuraamaan (ylläri!) varmaan 50 eri blogia jossain vaiheessa mutta niistä vain kourallinen on säilynyt pidemmäksi aikaa. Itse en tykkää kun joistain blogeista tulee liian ”ammattimaisia” ja ”täydellisiä” kun blogista alkaa välittyä että se on tekijälleen leipätyö ja kuvat ym. alkavat olla virheetöntä priimaluokkaa… valitettavasti myös aitous tuntuu silloin karisevan pois ja välittyy mielikuva että bloggaaja elää elämäänsä siten että siitä saa hyvää juttua blogiin eikä vain kirjoittele spontaanisti elämästään 😛

    Innolla jään odottelemaan niitä sisustus juttuja ja kuvia, ja hei pianhan tässä saa jo alkaa laittamaan joulua kotiin 😀

    Terkuin, Sonkku

    Vastaa
  49. Sanna 18.11.2016

    Luen sinun ja Venla Savikujan blogeja ja nyt teillä on molemmilla muutto/remppapuuhat meneillään! 🙂 Jännää seurata molempien taipaleita kodinlaitossa! Oletteko Venlan kanssa vielä yhteyksissä? Muistanko väärin, että kirjoititte joskus kaaaaauan sitten blogia yhdessä?

    Yllä joku mainitsikin vesileiman kuviin, mietin kanssa että jos vaan lisäisit keskelle kuvaa leiman, missä kielletään niiden käyttö muilla sivustoilla tms 😀

    Vastaa
  50. Tirpustiira 19.11.2016

    Siis awww noi korkeat ikkunat ?

    Onnea uuteen kotiin ja tsemppiä muuon saattamiseen loppuun!

    Vastaa
  51. Muru 19.11.2016

    Jos minäkin nyt sitten uskaltaisin avata salaisen kirjoitusarkkuni ja kommentoida blogiasi: Tykkään mielettömästi kirjoitustyylistäsi, nautin siitä kuinka kirjoitat avoimesti päivistäsi yksin, tyttöjen kanssa tai kuinka vietätte aikaa koko perheenä 🙂 On ihanaa kuinka paljon miehesi viettää aikaa tyttöjen kanssa ja hauskaa lukea välillä myös näitä Mikon postauksia ? Itse olen hieman vanhempi kuin te eikä meillä vielä ole lapsia, silti rakastan lukea tekstejäsi… Olen itsekin osittainen sisustus friikki ja odotan hetkeä jolloin pääsisimme muuttamaan uuteen, isompaan kotiin jotta voisin toteuttaa omia visioitaan ☺️ Kaikkea hyvää tiedä muuttopuuhiin ja postauksia odotellessa ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Kiitos kun kommentoit <3
      Ihanaa kuulla että tykkäät blogistani, niin parasta palautetta että seuraajia löytyy laidasta laitaan 🙂
      Olen varma että löydätte teille sen THE kodin ja sitten pääset laittamaan sen just niin kuin tahdot 🙂 Nyt nauttikaa toisistanne ja kahdenkeskisestä ajasta <3 se ei ole meillä enää itsestäänselvyys 😀
      Kiiiitos todella paljon, tuli ihana olo tämän kommentin jälkeen :)!

      Vastaa
  52. Johku 20.11.2016

    Hei Sara ja onnea uuteen kotiin! 🙂 oon monta kertaa meinannu kirjoittaa tänne sun blogiin, mutta aina se on syystä tai toisesta jäänyt. Halusin nyt antaa sulle sellaisia terveisiä, että ihan huippublogia kirjottelet ja täältä löytyy tosi erilaisia postauksia. Mä tykkään. Kiitos!

    Kerroit, että sua harmittaa, että vain blogiseuraajille tarkoitetut kuvat lähtee levitykseen suuriin medioihin. Ymmärrän, että se on aika nihkeetä, mutta itse asiassa mä löysin sun blogin kun iltasanomat oli kommentoinu jotain sun blogitekstiä. Että jotain hyvää siinäkin oli 🙂

    Hyvää joulun odotusta (oisko sulla jouluvalmisteluihin liittyviä kirjoituksia tulossa??) ja toivottavasti räkätauti taittuu nopeasti! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Kiitos kun kommentoit <3<3<3 Ihana kuulla, tuleepas hyvä mieli 🙂

      Joo onneksi ilttislehdet osaa tämän homman mukavasti ja reilusti 🙂 kiva kuulla että sitä kautta löysit 🙂

      Ja hei on ehdottomasti jouluun liittyviä juttuja tulossa <3 oon niin jouluihminen!
      Ihanaa viikkoa ja kommentoi toki useammin jos tulee sellainen olo ja ehdit 🙂 <3

      Vastaa
      • Johku 21.11.2016

        Kiva kuulla, että säki oot jouluihminen (toinen mokoma täällä ruudun toisella puolella) <3 oottelen innolla sun juttuja! 🙂

        Vastaa
  53. Laurrrapsi 20.11.2016

    Oi, miten ihana mekko ?
    Oli muute kiva ku sanoit tänää instastoryssa et oot pienest asti halunnu rappuset niin et on ylä ja alakerta, mäki oon aina halunnu! Ehkä sitte joku päivä 🙂
    Onnea uuteen kotiin.

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Kiitos <3 joo se on jotenkin aina ollut semmonen hassu haave 😀
      Ihan varmasti säkin saat 🙂
      Kiitos, ja ihanaa viikkoa <3

      Vastaa
  54. Sini 21.11.2016

    Onnea uuteen ihanaan kotiin. ? Ehkä joskus törmätäänkin, vaikuttais siltä että oltaisiin mahdollisesti naapureita. ?

    Vastaa
  55. Taitsu 22.11.2016

    Moi!

    Blogiasi on mukava lueskella. Täällä on melkeinpä saman ikäiset tytöt, joten tiedän, millaista lapsiperheen arki on 😉

    Minuakin kiinnostaisi tietää, että oletteko vielä Venla Savikujan kanssa yhteydessä? Luin aikoinaan teidän yhteistä blogia. Nyt on jäänyt Venlan blogi lukematta, koska elämäntilanne on hänellä niin eri kuin itsellä… 🙂

    Ihanaa joulun odotusta!

    Vastaa
    • Sara Parikka 28.11.2016

      Nonni 😉 samalla setillä mennään 😀 Ihana kuulla, että tykkäät blogistani!

      Aika vähän tulee kyllä nähtyä vanhoja työkavereita. Elämät vierii erisuuntiin jne. 🙂 Kiitos paljon ja ihanaa joulunodotusta sinne myös koko perheelle <3

      Vastaa
  56. SannaSanna 24.11.2016

    Sara <3 Olen säännöllisesti lukenut blogiasi, mutten ole kehdannut kommentoida, otin itseäni vihdoin niskasta kiinni. Olen seurannut elämääsi paljon ja kun käyt äitiäsi katsomassa, käyt samassa lähikaupassa kuin minäkin.Ja meillä on kaksi yhteistä ystävää. Muutaman kerran olen meinannut napata hihasta kiinni ja kysyä mitä kuuluu <3 Olen onnellinen uudesta kodistasi näyttää kauniilta suuren ikkunan kanssa ja sen jälkeen kun olet sisustanut, sinä kun sen homman osaat 😀 Toivotan ihanan rauhallista joulun odotusta ja tietenkin onnea Uuteen kotiin <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 28.11.2016

      Oi ihanaa!!!! 🙂 eikä!!! nyt alkoi heti kiinnostamaan kuka olet 🙂 jos kerta yhteisiä kamuja löytyy!! Hei ens kerralla kyllä tuut vetämään hihasta 😉 Kivaa viikkoa ja ens kertaan :)<3

      Vastaa
      • SannaSanna 20.12.2016

        Lupaan Sara tulla moikkaamaan, kun näen sinut seuraavan kerran 🙂 Yhteisiä ystäviämme on Jenna ja Annika <3 ihania super naisia. Nyt teidän koko perheelle rauhallista joulua ja ihanaa tulevaa vuotta 2017 <3

        Vastaa
        • Sara Parikka 26.12.2016

          okeeei, wau. enpäs oo nähnyt Jennaa puoleen toista vuoteen, aika menee niin vauhdilla 😀
          Kiitos samoin sinulle <3 näkemisiin 😉

          Vastaa