pikkumusta

lapset, me, muoti, ootd

Moikka! Ostin tämän mekon raskausaikana, vaikka se ei ollut lähelläkään omaa kokoani. Luotin siihen, että jossain vaiheessa kroppani palautuisi entiselleen. Niinhän siinä kävi.. Täytyi vain olla kärsivällinen. Molemmissa raskauksissa mulla on mennyt noin 10kk siihen, että paino on tippunut entiselleen ja vaatteet ovat istuneet entiseen malliin. Tosin täytyy myöntää, että mitään älyntöntä eforttia en ole palautumisen eteen nähnyt… varmasti tuloksia voi saada aikaisemminkin jos on intoa. Kuitenkin kannustaisin ainakin ensimmäiset kuukaudet nauttimaan vauvasta ja omasta kehosta vaikka kiloja siinä vaiheessa vielä olisikin. Mitä sitten? Niillä on ollut tarkoitus ja jokaisen kroppa toimii erilailla. Ei pitäisi koskaan liikaa ajatella muita ihmisiä, odotuksia tai keskiarvoja (=helpommin sanottu kuin tehty :D). Yksi parhain asia äippälomalla on juuri ne kahvittelut, herkut ja se itselleen salliminen mikä on helpompaa kaiken väsymyksen keskellä. Tietysti kohtuus kaikessa, mutta ymmärrätte varmasti mitä meinaan!

Haha, eipä ollut tarkoituksena kirjoittaa raskauskiloista vaan tuosta mekosta, mutta sivuraide vei mukanaan. 😀 Tämä kuvassa näkyvä mekko on paksua trikookangasta ja aivan ihana päällä. Se pysyy täydellisesti muodossaan, eikä rypisty. Plussana vielä edessä olevat taskut jotka ovat hauskat yksityiskohdat. Uskon, että tulen käyttämään tätä mekko paljon tulevana vuonna niin arkena kuin juhlapäivinä. Vakkari pikkumusta on aina paikallaan! Mietin jopa, että laittaisin tämän mekon huomisiin ystäviemme häihin. Yhdistelemällä tästä mekosta saa todella kauniin ja juhlavan, laitan sitten kuvia jos päädyn tähän. 🙂 Toivottavasti ne kuvat onnistuu paremmin ja valoa riittää! Ihanaa viikonloppua teille, mitä ohjelmassa? <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

9 kommenttia

  1. Tiia 18.11.2016

    Hei! Todella kaunis mekko ja sopii juuri sinulle. Mistä löysit mekon? Olen etsinyt samanlaista ?

    Vastaa
  2. Mimmi 18.11.2016

    Ihanaa teillä huomenna häät tiedossa ? meillä on työporukan pikkujoulut ?? oon ihan täpinöissäni kun varmaan ikinä en oo ollut oman työporukan kanssa pikkujouluilemassa, Jonin työpaikan pikkujouluissa vaan aina ? nyt pää lyökin ihan tyhjää, että mitä sitä päälleen laittais kun kaupoillekaan ei taida oikein ehtiä missään välissä ? kivoja häitä ja viikonloppua sinne! ?

    Vastaa
  3. Jade 18.11.2016

    Jee, ihanaa lukea taas blogistasi uutta postausta.? Ja tuo siun mekko näyttää ihanalta, itsekin voisin sitä käyttää, vaikka vasta 11-vuotias oonkin.? Ihana vaihtoehto häihin, oot oikeessa siinä että siitä sais tosi juhlavan eri yhdistelmillä.❤
    Hyvää viikonloppua siullekin, miulla ei ohjelmassa mitään erityisempää.?

    Vastaa
  4. kaisu 18.11.2016

    Me naiset taidetaan aina olla vähän kriittisiä kilojen kanssa, niin raskauskilojen kuin muusta syystä tulleiden kanssa. 🙂 Itellä se on onneksi mennyt siihen suuntaan, että aiemmin oon enemmänkin ottanut stressiä siitä mitä muut kiloistani ajattelee, mutta nyt kolmekymppisenä tärkeintä on, että mulla itellä on tässä kropassa hyvä olla ja että pysyn terveenä. Välillä toki tulee hetkellinen harmitus kun joku kiva vaate ei mahdu tai istu päälle hyvin, mutta se menee ohi ja maailma on vaatteita täynnä 🙂 Täällä viikonloppu menee nukkuessa univelkoja pois, mutta ihan kiva välillä ettei ole mitään suuria suunnitelmia ja saan iltapäivään asti haahuilla verkkareissa jos huvittaa 🙂 Ihanaa viikonloppua sinne <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      Kuulostaa täydelliseltä.. juuri noin haluan ajatella! Kiitos tästä <3
      Sun viikonloppu kuulosti täydelliseltä, aaaah <3

      Vastaa
  5. Tirpustiira 19.11.2016

    Musta mekko on kyllä kätevä kun asusteita vaihtelemalla sen saa sopimaan sekä arkeen että juhlaan. Ylipäätään tykkäisin kun vaatekaappi sisältäisi vaan niitä vaatekappaleita, joita vois loputtomasti yhdistellä kaikkeen muuhun vaatekaapista löytyvään, mutta niin ei tällö hetkellä ole ja oon ihan toivottoman laiska kiertämään vaatekaupoissa, nettishoppailuunkaan ei riitä aika saati hermot. Ehkä joskus 🙂

    Työpaikan pikkujouluista selvitty ja loppuviikonloppu meneekin ihan perheen kesken, mikä on vuorotyöläiselle satunnainen ihana luksus 🙂 ehkä sunnuntaina Aleksanterinkadun joulun avaukseen, who knows. Hirvittää vaan miten paljon siellä on väkeä.

    Mukavaa viikonloppua!

    Vastaa
  6. ester 19.11.2016

    Tosi nättinä kuvassa Sara.:)

    Vastaa
  7. Äiti kahdelle 21.11.2016

    Kiitos paljon tästä postauksesta. Itse olen piqn 2kk ikäisen ihanan tyttövauvan äiti ja ei ne raskauskilot juuri ole vielä karisseet. Vaikka asia itseä hieman harkittaakin, niin pitäisi oikeasti olla itselleen armollisempi ja arvostaa omaa kehoa upeasta työstä! Ja tosiaan kiva kuulla että jollain muullakin kestänyt palautuminen. ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 21.11.2016

      NIMENOMAAN 🙂 tajuun tosi hyvin mitä käyt läpi ja välillä sain tehdä todella töitä sen eteen etten ajatellut negatiivisesti <3 Älä sinäkään tee niin. Pian tajuat että vauva on vanhempi ja samalla sinä+kroppasi ennallaan 🙂 N A U T I pienokaisen kanssa, niin ainutkertaista!

      Vastaa