pohdintaa

koti & sisustus, lapset, pohdintaa

Moikka! <3 Oli pakko tulla vielä iltasella jakamaan muutama kuva meidän jouluisesta kodista ja samalla kirjoittaa muutama sananen. Mun edelliseen postaukseen tuli muutama kommentti yhteistöihin liittyen ja ne sai mut miettimään koko kuviota. Nyt joulun alla on luontaisesti paljon mageita yhteistöitä ja siihen vielä yhdistettynä meidän muutto sekä se että olen ollut yhteydessä moniin tahoihin, tuo blogiin enemmän yhteistyössä tehtyjä postauksia. Teen todella tarkoin yhteistyöt ja en koskaan haluaisi kirjoittaa sellaista mihin en usko tai mistä en oikeasti pidä. En myöskään bloggaa ilmaisten tuotteiden perässä (kaikki saadut tuotteet ilmoitetaan verotukseen) tai tee kaikkia yhteistöitä mitä vastaan tulee. Kaikki pitää lähteä itsestään ja pysyä mulle ominaisena. Arki olisi liian raskasta jos kotiäidin työn lisäksi kirjoittaisin huttua, ei niin mieluista ja epäluontevaa blogiin. Tarvitsisin tuplasti aikaa ja eniten mieleni kärsisi siitä. Joten noup noup! 🙂

Konkretian tasolla olen yrittänyt merkata otsikot aina rehellisesti yhteistyöbrändin tms nimellä (jotkut haluaisivat ”ei kaupallisen” otsikon, vaikka sisältö on kapallinen, en ole suostunut) ja en mielestäni ole mainostanut blogiani instassa harhaanjohtavasti. Nyt mietin, että ehkä olisi reilua jos heti otsikossa näkyisi onko kyseessä yhteityö. Voisin merkata sen jatkossa jo otsikkoon, joten lukijana te tietäisitte jos ette halua klikata auki. 🙂 Ymmärrän tämän täysin! Itse en yhtään tykkää harhaanjohtavasta journalismista ja pyrin tekemään yhteistyöpostaukset aina aidosta lähtökohdasta. Tuotan kaiken sisällön itse, joten ehkä tässä on peiliin katsomisen paikka, jos sisältöni on tuntunut mainosmaiselta sekä epäaidoilta. Se ei ole ollut asian laita.. Mutta hei todella iloiseksi mut teki se, että kommentoitte ja kerrotte mitä ajattelette. Arvostan todella suuresti sitä tapaa millä mun kommenttiboksissa kirjoitetaan. <3 Kiitos!

Kodista sen verran, että ensi viikolla pitäisi saada viimeiset taravat, matot, julisteet jne paikoilleen ja sitten pääsen kuvailemaan teille toden teolla. Kuvissa vilahtaa tyttöjen leikkihuone (Frozen/Elsa teema :D), Muumi joulukalenteri (ja pari muuta :D, voi apua) ja Matildan kerhossa askartelema avaruusalus <3.

Hyvää yötä ihanat! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Laura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

28 kommenttia

  1. Melina 01.12.2016

    Sulla on aivan ihana blogi ja tästä on tullu yks ihan mun lemppareista <3
    Mitä se huulipuna/voide oli mitä laitoit siinä sun insta storyssa, oli super ihana 🙂

    Vastaa
  2. Laura 01.12.2016

    Taas ihania sisustus juttuja ?. Ihana tuo viherkasvi ja betoni ruukku. Mistä ruukku muuten on? 🙂 Itse tykkään sun postauksia lukea ja ei haittaa vaikka yhteistyö juttuja. Varmasti mahdollistaa Kotiäitinä olemisen ja keskittymisen tyttöihin täysipainoisemmin,vaikka nämäkin varmasti aikaa vie, mut oot kuotenkin kotona ja varmaan joskus kivaa Oma-aikaa saada ajatukset muualle ja ainakin näyttää et nautit meille lukijoille kirjoittelusta ?.Vaikka en tiedä ootko salkkareissa jo kuvaamassa, mut täytyhän sunkin saada rahaa. Ja Varmasti näyttelijän palkka vaihtelee työtuntien mukaan,en tiedä.. Mut varmasti lapset muistaa isompana kuinka äiti on kotona heidän kanssa ollu. Ja kiva et otit positisesti noi kommentit,varmasti sun ammatissa joutuu ottaa kritiikkiä vastaan,ja se on taitolaji..Tsemppiä ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 01.12.2016

      Kiitos 🙂 Ruukku on Granit kaupasta lahjaksi saatu! No näinpä, ihanaa että löytyy ymmärrystä <3 Kiitos paljon sanoistasi! Ihanaa loppuviikkoa sinne ja kaikkea hyvää :)<3

      Vastaa
  3. Sarkkukai 01.12.2016

    Oot saanut sellaisia yhteistyötahoja usein, mitkä kiinnostaa itseäkin. Olet saanut tosi usein myös alennuksia meille lukijoille, mikä on mahtavaa! Näät selvästi vaivaa, että saat sulle sopivia yhteistyökumppaneita, joten kaupalliset yhteistyöt ei haittaa mua ollenkaan 🙂 Hei aiotteko muten pitää Mimosalle 1v synttärit? Toivoisin postausta mahdollisista juhlasuunnitelmista etukäteen, kun meillä on 1v synttärit tarkoitus juhlia eikä ole aiemmin tullut lasten juhlia järjestettyä. 😀 Kivaa alkavaa viikonloppua teille! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 01.12.2016

      Kiitos ajatuksistasi, onpa ihana kuulla että ajattelet noin :)<3
      Juuri tänään katottiin Mikon kanssa kalenteria ja mietittiin koska neidin 1v synttärijuhlat olisi. Voin ehdottomasti postata aiheesta! Yritän toteuttaa mahd pian! 🙂 onhan se ihana juhlistaa ensimmäisen vuoden etappia <3 oih, ihanaa että sieltäkin löytyy pian pieni yksi vuotias :)<3

      Vastaa
  4. SOFIAKII 01.12.2016

    Hei todella ihania jouluisia juttuja. Mä ostin isommalle 2013 vuosimallia olevalle pojalleni muumisuklaa kalenterin ja sitten tolle toiselle 2016 vuosimallia olevalle pojalleni muumikirja kalenterin, musta noi muumikalenterit on vaan niin mahtavia ja meillä oli tuo hahmokalenteri viimevuonna,mutta iso purkillinen jo muumihahmoja saa yhdelle leikkijälle riittää. Sulla on ihania juttuja ja Sara mä tykkään sun asenteesta ihmisenä. Sä olet aito ja tuut varmaan kaikkien kanssa toimeen. <3 Ja vaikka oletkin näyttelijä,sä elät ku oisit ihan perus tallaaja. ja annat huomiota kaikille ! Sulla on suuri sydän <3 Ihan mielettömän upea ja aito ihminen!

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.12.2016

      Oi ihanat kalenterivalinnat teillä <3
      KIITOS, herkistää tämä :D<3 kunnon itkupilli oon!
      Hei ihanaa viikonloppua ja halaus!

      Vastaa
  5. kaisu 01.12.2016

    Moi 🙂 Voisin kuvitella että julkisuuden henkilönä saat paljon ja kaikenlaisia yhteistyöehdotuksia, mutta se mitä sun blogissa näkyy niin on vaan pieni ja tarkkaan harkittu osa niistä. Sun blogi on niin paljon muutakin kuin yhteistyö postauksia, ja mä toivon että se aitous säilyy pitkään. Onneksi viikonloppu häämöttää jo, täällä ainakin se on enemmän kuin tervetullut 🙂 Ihanaa loppuviikkoa <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.12.2016

      KIITOS <3 en jatka bloggaamista jos se aitous katoaa tai jos elämä vierisi siihen suuntaan ettei jakaminen tuntuisi luontevalta. Toivon että te lukijat uskotte siihen että yhteistyöpostaukset toteutan aina aidosta ja rehellisestä lähtökohdasta. 🙂 Olisi aika vaikeaa toisin tehdä 😀 Kiitos äärettömän paljon kun oot siellä lukijana <3 te vakkarit annatte niin paljon voimaa 🙂
      Ihanaa&rentouttavaa viikonloppua sinne!

      Vastaa
  6. Jade 02.12.2016

    Luin oikeestaan tän postauksen jo eilen, nutten ehtinyt mitään kommentoida, kun piti valmistautua nukkumaanmenoon ?
    Ja ihana tuo avaruusalus! <3 Matilda on oikea pikku taiteilija. ?
    En ole oikeestaan miettinyt tuota yhteistyöjuttua, on toki niitä jotka tekevät niitä vain ilmaisten tuotteiden takia, mutten ole koskaan ajatellut, että sie näihin yhteistöihin sen takia suostuisit. Miun mielestä sie täällä blogissa mainostat vaan sellasia asioita, joista pidät. <3
    Ihanaa perjantaita! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.12.2016

      Kiitos <3<3 on kyllä aika suloinen 🙂
      onpa kiva kuulla että ajattelet noin <3 kiitos!
      Ihanaa viikonloppua Jade <3

      Vastaa
  7. Minna K. 02.12.2016

    Sulla on Sara ihana aito blogi, jonka postaukset ahmin joka kerta ensimmäisenä bloglovinista. <3 Satunnaiset yhteistyöpostaukset ei todellakaan ole häiritseviä ja niistä kyllä näkee että oikeasti pidät tuotteesta mistä kirjoitat. Ihania joulukoristeita teillä. Kumpa itse osaisin sisustaa yhtä ihanasti.:) Ihanaa joulun odotusta teidän perheelle. <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.12.2016

      KIITOS <3 merkitsee todella paljon 🙂
      Voih, kyllä varmasti osaat 😉 Jokaisella on juuri se oma, kaunis ja paras tyyli :)<3
      Ihanaa viikonloppua! <3

      Vastaa
  8. emmi 02.12.2016

    Musta oli tosi kiva, että vastasit edellisen postauksen kommentteihin ja kommentoit niitä vielä tässä postauksessa. Varsinkin kun ne oli asiallisesti sulle laitettu :). Mielestäni on ihan ok antaa (rakentavaa) kritiikkiä, ja oli kiva nähdä, että et jättänyt sitä huomiotta. Parissa muussa blogissa mitä olen joskus lukenut on tullut myös saman tyylistä kommenttia bloggaajalle, ja mua on ärsyttänyt että joko bloggaaja ei ole huomioinut niitä millään tavalla, tai sitten lähtenyt puolustamaan itseään erittäin kärkkäästi ja ärsyttävästi, jopa hieman kommentoijaa syyllistäen.
    Tykkään sun blogista ihan älyttömästi ja vaikutat myös ihanalta ihmiseltä <3
    Hyvää viikonloppua!

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.12.2016

      Kiitos 🙂 joo mun mielestä on todellakin hyvä että annetaan kritiikkiä jos se osataan sanoa ilman loukkauksia jne. Moensti blogeissa näkee todella hurjia kommentteja. Olen niin kiitollinen siitä että täällä kirjoitukset ovat pysyneet ”normaaleina” 😀 enkä siis todellakaan tarkoita että mua pitäis vaan kehua 😀 vaan just sitä että jokainen voi kirjoittaa miltä tuntuu 🙂
      Ehdottomasti haluan vastata kaikkiin palautteisiin ja reagoida jos ihmisillä on huolia blogini suhteen. Kiva että näet tämän asian positiivisena. Kiitos tästä kommentista <3
      Ihanaa viikonloppua myös sinne!! <3

      Vastaa
  9. Madde 02.12.2016

    Voi miten ihania joulujuttuja täällä on alkanut näkymään 🙂 Olen itse jouluihminen ja kortisteet laitettiin viime viikonloppuna esille ja joululaulut on soineet kröhöm jo lokakuun lopusta lähtien 😀 Lasten kanssa joulun tuntee varmasti vielä konkreettisemmin!
    Nuo yhteistyöpostaukset taitavat puhututtaa aina, on niitä sitten vähän tai paljon. Mun mielestä niistä saa kivasti ideoita ja samaan tapaan kuin muualla olevat mainokset, niin luen tarkemmin ne postaukset, joiden tuotteet itselleni saattaisivat sopia. Nykypäivänähän ihmiset etsivät netistä tietoa tuotteista ennen ostamista ja blogit ovat tähän hyvä kanava. En myöskään koe, että saisit tuotteita ilmaiseksi, koska jokainen postaus on vaatinut sinulta aikaa ja vaivaa. Bloggaajan ”palkka” sattuu vain koostumaan erilaisemmista jutuista kuin normi palkkatyöläisen. Mun mielestä sulla on juuri sopivassa määrin yhteistyöpostauksia ja olen saanut täältä hyviä vinkkejä, kiitos niistä 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.12.2016

      haha, meillä kans joululaulut soinu tooosi pitkään :D:D mutta toi on niin totta että lasten kanssa joulu on vielä astetta konkreettisempi kun ne on niin innoissaan <3
      Ihana kuulla että aattelet noin, ajattelen itse juurikin tuolla tavalla ja toimin samanlailla lukijana 🙂 Kiitos tästä kommentista <3 ja ihanaa viikonloppua!!

      Vastaa
  10. Heidi 02.12.2016

    Mun mielestä nuo yhteistyöt on hyvällä maulla toteutettuja 🙂 Monesti on ollut tosi kivoja tuotteita. Välillä olen jotain ihaillut ja harmittellut ettei oma budjetti riitä. Vastaavasti on ollut kiva huomata että teilläkin kierrätetään lastenvaatteita, kirppistellään ja tehdään ale-löytöjä, näihin voin hyvin samaistua!
    Blogisi ei mielestäni on yhtään liian kaupallinen, vaan aitous ja positiivisuus välittyy kaikista postauksista 🙂

    Ihanan jouluinen tunnelma siellä! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.12.2016

      Kiva kuulla, kiitos 🙂 <3
      joo kyllä täällä edelleen tsekataan ale laarit jne. 🙂 ihana kuulla, että blogini ei ole mielestäsi liian kaupallinen.. toki nyt joulun ja muuton alla tulee kaikenlaista, mutta kaikki niistä on mulle todella mieluisia ja aitoja. 🙂
      Kiitos ja hei ihanaa viikonloppua sinne <3

      Vastaa
  11. Essimm 02.12.2016

    Mun mielestä ole tehnyt kaikki yhteistyöt hyvin, riittää et selkeästi kerrottu, että on yhteistyö, jokainen voi sitten päättää haluaako uskoa vai ei. Ja on kyl vähän naurettavaa valittaa bloggaajalle ”ilmaisesta tavarasta”, kun miettii et jos kysyttäisiin haluatko rahaa vai tavaraa niin moni valitsee sen rahan eli palkan. Tavaralahjat ovat usein enemmänkin palkkioita tehdystä työstä. Ja on todellakin ekologista hankkia kestäviä vaatteita ja ne pystyy aina myös laittamaan kiertoon eikä roskiin. Nämä asiat tuli ainakin mieleen noista edellisen postauksen kommenteista.

    Jatka samaan malliin ja muuten aivan ihania jouluisia kuvia!! Pitääpä ite tänään laittaa koristeita, toivotaan ettei koiranpentu käy noukkimassa kaikkia alas. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.12.2016

      Kiitos viestistäsi 🙂 Joo niinpä, jokaisella taitaa olla oma näkemys yhteistöistä ja kaupallisuudesta. Ajattelen paljolti samoin kuin sinä <3
      KIITOS! eikä, onko teillä koiranpentu!!! EN KESTÄ!nauttikaa <3

      Vastaa
  12. Satu 02.12.2016

    Heippa Sara ja ihanaa joulunodotusta 🙂 kerrassaan ihana blogi sinulla josta väkisin tulee hyvä mieli. 🙂 niin aito ja lämmin <3
    Nyt kun kerran puhutaan yhteistyöbloggauksesta niin sanonpa omankin mielipiteeni. En siis mitenkään viittaa sinuun vaan noin yleisellä tasolla pohdin, että kuinka suuri kynnys kirjoittajalla on arvioida tuotetta kriittisesti. Yleensä kaikki on kehumista ja hyvien asioiden etsimistä mikä tietenkin on hyvä asia sekin, mutta kuinka herkästi bloggaaja uskaltaa sanoa että tuote onkin ihan kuraa jos on oikeasti sitä mieltä? Vai jääkö tällöin postaus tekemättä?

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.12.2016

      Kiitos, samoin <3 🙂 ihana kuulla!
      Hei todella hyvä pointti joka varmasti mietityttää.. itse tsekkaan jo ennen yhteistyön aloittamista että voisiko tuote/tavara olla mieluinen, usein otan itse yhteyttä jne. Koskaan mulle ei oo käynyt niin että tuote/tavara olisi kuraa, mutta jos niin kävisi, toteutus jäisi vain tekemättä. Oon kirjoittanut yhteistyöpostauksiin tuotteiden "negatiivisia" piireteitä niin että olen kertonut ne tuotteen ominaisuuksina.. Monet tuotteet myös ovat sellaisia, että kriittinen arvointi ei ole tarpeen. Joko se miellyttää silmää tai ei. 🙂 Kiitos tästä pohdinnasta ja ihanaa viikonloppua <3

      Vastaa
      • ILOONA 02.12.2016

        Mietin juuri itsekin samaa ja meinasin asiasta kysyä, kunnes huomasin kommentit, joissa olitte jo keskustelleet siitä, miten toimisit jos tuote ei olisikaan mieluinen. On ihana kuulla rehellistä puhetta yhteistyökuvioista! Arvostan! Muistan jo blogisi alkuajoilta sen, kuinka puhuit miettiväsi tarkkaan näitä asioita, jotta blogisi pysyisi aitona ja juuri sun näköisenä – sitä se on edelleen <3 mukavaa viikonloppua!

        Vastaa
  13. Katariina 11.12.2016

    Kiitos ihanasta blogista! Yhteistyöpostaukset ei ole häiritseviä kun niiden rinnalla kulkee muitakin postauksia.
    Ps. Ei kannata polttaa Festivossa kynttilää ihan loppuun. Jos kynttilän liekki palaa vielä jalan juuressa tai jopa sisällä, jalka räjähtää. Meidän joulumuisto, onneksi ei käynyt mitään eikä kukaan ollut lähellä kun poksahti 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.12.2016

      Ihana kuulla <3 näin itsekkin ajattelen!

      oikeesti!! kiitos vinkistä, hyvä kun kerroit 🙂

      Vastaa