urheilu, minä & perhe

koti & sisustus, pohdintaa, resepti

Moikka! Multa kysyttiin meidän perheen ja mun liikunnan harrastamisesta ja siitä miten se käytännössä hoituu. Mikko käy aktiivisesti salilla, sekä pelaamassa tennistä. Mä taas puolestaan liikun enemmän hyötyliikunnan kautta ja vielä vähän keräilen intoani salille/lenkkipoluille. En ole pitänyt mitään kiirettä liikunnan kanssa Mimosan syntymän jälkeen, varsinkin kun kroppani oli niin kipeä loppuraskauden ajan. Tietysti tiedän että voisin liikkua paljon enemmän ja uskon että liikunta palaakin elämään nyt kun muutto on tapahtunut ja yöt nukutaan hyvin. Mä haluaisin käydä enemmän pilates/jooga tunneilla ja lenkkeily tuntuu myös mulle luontevalta tavalta liikkua. Iltaisin kun tytöt on menneet nukkumaan olisi ihana lähteä Lilan kanssa pitkälle lenkille, napit korvissa ja hengitellä raikasta ilmaa. Toisinaan meidän viikot koostuu niin monesta palasesta, että liikuttua tulee lähinnä lasten kanssa puuhastellessa. Matildan kanssa oon alkanut ”painimaan”, koska olen todennut tämän purkavan hyvin tytön energia tasoja. Samalla saan usein itsellenikin hien pintaan. Matilda tykkää tästä leikistä tosi paljon, että pidän hänet ”loukussa” ja hän yrittää päästä pois. 🙂 Yllättävän raskasta molemmille meille!

Tytöt viipottaa sen verran paljon sisällä sekä ulkona, että ne ei sen erityisemmin liikuntaa harrasta (paitsi Matildan baletti). Ovathan he myös vielä todella pieniä. Uimassa käydään koko porukalla ja metsäretkillä. Hirveesti mitään vinkkejä liikkumiseen en osaa antaa.. Omana ohjenuorana oon pitänyt sitä että haluan liikunnan antavan mulle jotain, enkä halua potea siitä huonoa omaa tuntoa. En myöskään halua tehdä liikunnasta nyt ruuhkavuosina ongelmaa. Tiedän, että kerkeän salille ja ulos lenkkeilemään jos vain tahdon niin. Usein on vain niin, että joku toinen juttu voittaa.. Täytyy tosiaan ottaa itseään niskasta kiinni jatkossa ja taata säännöllinen liikkuminen myös ilman lapsia. Tiedän, että se tekee hyvää.

Miten teidän elämässä näkyy liikunta ja kuinka ratkotte ajan liikkumiselle kaiken kiireen keskellä?<3Sara

ps. Tekstin vastapainona on muutama kuva kakusta joka saatiin pari viikkoa takaperin häiden jälkeisenä päivänä. Tämä herkku kumottiin alta aika yksikön. Muuten tosi hyvä mango juustokakku resepti löytyy täältä, aika kiva ja raikas herkku esim joulupöytään! 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Miia P. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

24 kommenttia

  1. nnea 14.12.2016

    Moi!

    Ei nyt liity postaukseen, mutta mistä olet ostanut ihaaaanat glitter lahjapaperit, joita esittelit instassa? 🙂

    Vastaa
  2. Laura 14.12.2016

    Oi onpas hyvän näköinen kakku ?.. Täytyy kyllä myöntää et liikunta vähän jäänyt,ei ole oikein ylimääräistä energiaa..Ja nyt kun ollut niin liukasta koko viime viikonkin, nii ei tullu lähdettyä lenkille,ja pimeässä on vähän pelottavaa mennä yksin,et pitää mennä vaan tietty reitti illalla..Uimassa(syvänveden jumpassa)kävin pitkästä aikaa alkuviikosta ja oli super kivaa.. Oon vaan sellainen ettei tuu niin yksin lähdettyä. Pitäs kyllä.. Ehkä jossain vaiheessa siihen tulee taas himo ja suuri tarve.. Huonoa omaatuntoa kyllä poden ku pitäs saada muutama ylimääräinen kilo pois,mut mitä sitä itseensä pakottamalla johonkin harrastukseen jos ei siis yhtään kiinnosta,liikunnan pitää olla kivaa..Kotona oon pyrkinyt venyttelee ja tekemään joka päivä ainakin vatsoja edes muutaman minuutin,saa tehdä kun ehtii,eikä oo aikataulutettua.. Mut ehkä se kaupassa juokseminen ja ton naperon perässä meneminen on mun harrastus tällä hetkellä.. ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 16.12.2016

      Totta muuten tuo liukkaus ja pimeä!
      Hei muutama kilo sinne tai tänne, kunhan takaa oman jaksamisen lapsi arjen keskellä! Mun kroppa ainakin menee ihan ylikierroksille jos meen ”pakolla” liikkumaan. 🙂 Armollisuus tässä asiassa 🙂 Vaikka kaikki kyllä aina toitottaa että liikunnasta saa energiaa jne.. Hmm, ehkä pitäis kokeilla ens vuonna 😀 Hei ihania joulupäiviä sinne <3

      Vastaa
  3. Jade 14.12.2016

    Miunkin pitäis harrastaa enemmän liikuntaa, en vain ole vielä löytänyt sitä omaa lajiani. Miun liikunta koostuu koulumatkoista ja kavereiden kanssa puuhastelemisesta. Meillä on tosin kauppa aika lähellä, niin sinnekin saatan joskus kävellä. Kesäisin taas pyöräilen jonkun verran. Tietty käyn myös uimassa!
    Mie en ulkoilekaan paljon, siinä asiassa miun pitää ottaa itteäni niskasta kiinni. Onneksi talvella on aika paljon puuhasteltavaa ulkona! <3
    Mmm, miten herkullisen näkönen kakku! <3
    Hyvää keskiviikkoa! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 16.12.2016

      Mäkään en ikinä löytänyt omaa lajia, enemmän kiinnosti musiikki, teatteri jne 🙂
      Ihanaa viikonloppua Jade sinne <3

      Vastaa
  4. Miia P. 14.12.2016

    Moikka! Olisi kiva kuulla Lilan kuulumisia pitkästä aikaa. Miten Lila on suhtautunut uuteen asuntoon? kerroit teidän perheen urheilusta, mutta miten Lilan kanssa liikkuminen, kuitenkin koiraa on lenkille vietävä jokapäivä? 🙂

    Kivaa keskiviikkoa!

    Vastaa
    • Sara Parikka 16.12.2016

      Hei jooooo! Tosi hyvä pointti 🙂 Lila nimittäin otti muuton kaikkein raskiten :/ raukka oli ensimmäiset päivät ihan hukassa! Mutta joo, voisin postata asiasta pian <3 Kiitos!

      Vastaa
  5. Tirpustiira 14.12.2016

    Mä oon luovutttanut aktiiviliikkumisen suhteen ja sysännyt ajatuksen juurikin jonnekin ruuhkavuosien jälkeiseen elämään. Jos saan kipinän aiemmin, niin hyvä, mutta jos en, niin no stress. Ilman hikiliikuntaaa täytyy vaan pitää makean syöminen ja annoskoot kurissa. Hyötyliikuntaa ja askeleita tulee kyllä, työmatkoista kävelen osan jolloin lenkkiä tulee yhteensä 40 min päivässä. Ja työ sisältää paljon kävelyä, joten koen että nyt ruuhkavuosina saa riittää se, että työpäivinä askeleita tulee aina se vähintään 10000 🙂 Lisäksi mun ongelma on että en oo löytänyt vielä mitään lajia, mihin tuntisin sellaista vetovoimaa että pakko päästä harrastamaan 😀 seuraavaksi testissä ehkä boulderointi.

    Vastaa
    • Sara Parikka 16.12.2016

      Hei ihanaa, että oot antanut itselles rauhan tämän asian suhteen! 🙂 GO YOU!!!! ja hei ihan sama homma täällä, ei ole mitään lajia mikä sytyttää täysin :/.. Nooh ehkä se tulee vastaan!
      Ihanan aktiivinen olet kun testaat!
      Ja hei mitä parhaita joulupäiviä sinne <3

      Vastaa
  6. 2 14.12.2016

    Hahaa, aina kun teen juustokakkua teen just tota ja tolla reseptillä ihan paras ! Välillä jätän sokerin laittamatta ja korvaan tuorejuuston maustetulla tuorejuustolla mango ja sitruuna on osoittautunut parhaiksi !

    Vastaa
    • Sara Parikka 16.12.2016

      Okeeei, hei huippu vinkki, koklaan ens kerralla noin 🙂 Kiitos <3

      Vastaa
  7. kaisu 14.12.2016

    Mulla on tällä hetkellä melko fyysinen työ, joten joka päivä töissä tulee liikuttua aika paljon. Sitten meillä on 3 isoa koiraa, jotka pitävät huolen siitä, että joka päivä tulee lenkkeiltyä useaan otteeseen oli sää mikä tahansa 🙂 Joskus aiemmin kävin salilla mutta se jäi kun ei se sitten kuitenkaan ollut mun juttu. Teillä varmasti minit pitää teidät liikkeessä ja arjen liikuntaakin on ihan kiitettävästi, ja on kiva huomata että ihan lenkkeilet Lilan kanssa vaikka se pieni koira onkin. Tiedän muutamia ketkä eivät välttämättä pienen koiran kanssa lenkkeile. Ihanaa keskiviikkoa sinne ja viikonloppua kohti mennään <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 16.12.2016

      Toi työ on muuten tosi hyvä pointti! 🙂 onpa kiva jos pääsee työssään liikkumaan! Ja oi kolme koiraa <3<3<3 ihan mahtavat liikuntakaverit!
      Joo kyllä me vedetään säännöllistä lenkkiä, Lila nauttii ja pysyy paljon kiltimpänä kun pääsee ulkoilemaan 🙂
      Ihanaa viikonloppua koko teidän porukalle <3

      Vastaa
  8. Johku 14.12.2016

    Täällä yksi himoliikkuja. Pelaan lentopalloa ja käyn kahden joukkueen treeneissä, joten treenikertoja tulee noin 5/viikko ja pelit päälle. Nyt treenien sovittaminen arkeen onnistuu suht hyvin, mutta meille ei ole vielä siunaantunut muksuja, joten ajankäyttö on hieman erilaista kuin perheellisillä. Saa nähdä miten käy, kun lapset ilmaantuu kuvioihin 🙂 omissa kuvitelmissa ne on rattaissa mukana treenisalilla, mutta taitaa jäädä ajatuksen tasolle ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 16.12.2016

      🙂 WAUTSI!!!! tiedän paljon mammoja jotka tekee näin, joten taatusti sinäkin jos vain se tuntuu silloin hyvältä 🙂 Ei liikuntaa tartte missään nimessä muuttaa vaikka lapsia tulisikin <3 wau, mun pitää ottaa susta mallia! Ihanaa viikonloppua!

      Vastaa
  9. Laura 14.12.2016

    Itsellä harrastuksena tankotanssi, ollut jo 2v. Kerran viikossa yritän päästä kiiren keskeltä treenaa, voin sanoa ettei mikään helppo laji kyseessä.

    Vastaa
  10. Petra 15.12.2016

    Täällä myös säännönmukainen suunniteltu liikunta jäänyt vähemmälle nyt lapsen myötä. Fyysinen työ, jota kautta tulee kyllä päivän askelmäärä täyteen helpostikin. Päivittäiset ulkoilut ja leikit ovat tuntuneet riittäviltä, en kyllä nyt kaipaakaan mitään super rankkaa liikuntaa tähän vielä lisäksi,kun olo muuten on kyllä hyvä ja energinen. Työporukalla käytiin tällä viikolla ilmajoogaamassa : oli aivan huippua! Suosittelen.

    Vastaa
    • Sara Parikka 16.12.2016

      Ihana kuulla <3
      oi vitsit mäkin haluisin koittaa ilmajoogaa, kuulostaa niin maeelta!
      Hei ihanaa joulunodotusta <3

      Vastaa
  11. Sofia 15.12.2016

    Kiitos tästä postauksesta! 🙂 Itsellä tulee helposti stressi liikkumisesta, vaikka koitan sitä tehdä ns omilla ehdoilla ja silloin kun hyvältä tuntuu.. Eniten tulee tällä hetkellä kotona tehtyä kuntopiirityyppisesti, kun on hankittu kotiin joitain kuntoiluvälineitä.. Eihän se tietty sama asia ole kuin kunnon salitreeni, mutta parempi kun ei mitään. Ja tuleepahan ainakin liikuttua eikä tarvii lähteä mihinkään 😀 Työ on myös aika fyysistä tällä hetkellä, että työpäivän aikana tulee usein käveltyä paljon ja nosteltua painavia laatikoita jne. Tuudittaudun tällä hetkellä siihen, että se pitää kunnon hyvänä 😀
    Koitan vielä etsiä sitä ”kultaista keskitietä” liikunnan suhteen, että siitä saisi sen hyvän fiiliksen, mutta ei tulisi turhaa stressiä..

    Vastaa
    • Sara Parikka 16.12.2016

      No hei todellakin se on parempi kun ei mitään! Wau että jaksat kotona liikkua 🙂 Hyvä sä! Sama homma täällä, kultainen keskitie hakusessa 😀
      Hei ihania joulunpäiviä <3

      Vastaa
  12. Iida 20.12.2016

    Tämä liikunta äitiys kombo on tässä just ettimässä balanssia 😀 mulla 1v8kk ja 4kk lapset ja vahva tarkotus oli jatkaa vihdoin vapaaottelua mikä jäi esikoisen odotusaikana tauolle. Tavoitteena oli päästä alle puolessa vuodessa kuntoon ja keväällä voittaa SM kisat ja saada MM kisajoukkueesta paikka. Mutta mutta yksin lasten kanssa sunnuntaista perjantaihin ja todella vähäinen tuki verkosto on tehny tästä kyllä tosi haasteellisen kombon!

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.12.2016

      whaaaat 🙂 hitsit. Nyt tartteis sen muskeli emojin ja sydänsilmä emojin 🙂 GO SINÄ!!!! <3 ja onnea pienokaisesta <3

      Vastaa