aatonaatto

design, koti & sisustus, lapset, loma

.. yksi yööö jouluun on..

Ei olla viittitty mainostaa Matildalle miten lähellä jouluaatto on, koska tuntuu että tämä odotus on ollut niiin pitkä ja lapsen ajassa varmasti piinaava. Pitää ehkä ensi vuonna yrittää siirtää joulun hypetystä pikkuruisen pidemmälle neidin korvista.

Mikko laittoi toissapäivänä peilejä seinille ja Matilda oli siinä apuna. Hommien jälkeen työkaluista tuli riitaa, kun neiti oli halunnut leikkiä niillä. Mikko kysyi tahtoisiko Matilda oman työkalupakin ja tytön ilme kirkastui. Sitten hän pohti koko illan, että tontut ja joulupukki ei tiedä työkalutoiveesta mitään ja että se ykkös lahja on jo valittu. Yritin selittää, että kyllä hän voi toivoa kahta lahjaa, mutta se ei mennyt jakeluun. 😀 Ilmeisesti Matilda on sitä mieltä että yhtä lahjaa voi toivoa, vaikka muitakin toiveita olisi. Niin hellyyttävä neiti! Mitä teidän lapset/läheiset ovat toivoneet lahjoiksi? Olisi ihanaa kuulla!

Tässä kuvia viime viikolta, kun ystävämme oli tulossa syömään. Ihanan jouluinen tunnelma! Hei mitä parhainta joulua teille rakkaat lukijat ja perheet, mä postailen totutusti läpi viikonlopun ja toteutan varmaankin ”joulu meidän kanssa” tyyppisen postauksen/postauksia! H A L A U S ! <3Sara

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

48 kommenttia

  1. Emmi 23.12.2016

    Toivon mitä parhainta joulua koko teidän perheelle! <3 Nauttikaa!

    Vastaa
  2. Ada 23.12.2016

    Lämpöistä joulua myös sinne suuntaan, odottelen innolla sun joulupostauksiasi! :-)<3 Muista kuitenkin ensisijaisesti nauttia perheen läsnäolosta ja hyvästä ruuasta, blogin pariin ehtii vaikka välipäivinäkin. Ei siis suurta stressiä siitä, jos jostain syystä jäisikin blogi vähemmälle, kyllä me jaksetaan odottaa!<3

    Vastaa
  3. ester 23.12.2016

    Hyvää ja ennen kaikkee rauhallista Joulua sinne!:)❤️ Eikös me kaikki ihmiset haluta rauhaa.

    Vastaa
  4. Heidi 23.12.2016

    Teillä on niin ihana koti! Ja voi miten suloinen Matilda 🙂

    Meillä on pojan ensimmäinen joulu, on kyllä itselläkin aivan erilaista intoa ja iloa. Vaikka aina oon jouluihminen ollutkin niin nyt on ihan erityisen ihanaa!

    Oikein mukavaa ja rauhallista joulua teidän perheelle! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.12.2016

      Se on niin hassua miten jouluun tulee ihan erilainen fiilis lasten myötä 🙂 <3
      Ihanaa loppuvuotta koko teidän perheelle <3

      Vastaa
  5. Terhi 23.12.2016

    Ihanaa joulua myös teidän perheelle

    Vastaa
  6. Ida 23.12.2016

    Hyvää joulua! Meidän poika ei oikein osaa vielä toivoa mitään erityistä, kun on 1,5v, mutta kovasti hän on lelulehtiä katsonut ja sieltä valinnut tietyt sivut lemppareikseen 😀

    Vastaa
  7. Katrianna 23.12.2016

    Ihanaa ja iloista joulua teidän koko perheelle <3

    Vastaa
  8. Taika 23.12.2016

    Ihanaa joulua teidän perheelle! Ihana Matilda <3

    Vastaa
  9. Sofia 23.12.2016

    Ihanaa ja rauhallista joulua teidän koko perheelle! 🙂 ihanan näköistä on teidän joulukodissa ?

    Vastaa
  10. Anu 23.12.2016

    Meidän 2,5v. On toivonut joulupukilta kitaran. Ja aina kun joku sukulainen tai kummi on kysynyt häneltä, mitä toivoo, vastaus on tuo kitara. Kysyttiin huvin vuoksi mitä äiti ja isi on toivonut joulupukilta, isi valkoisen kitaran (hän sinisen) ja äiti vaatteita….hänelle 😀
    Että ilmeisesti voi toivoa vain yhtä asiaa, mutta joku toinen voi toivoa lisää hänelle.
    Ihanaa joulua teille sinne. <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.12.2016

      IHANA MINI, en kestä miten suloinen toive! <3
      Ihanaa loppuvuotta koko teidän perheelle! :)<3

      Vastaa
  11. Heidi 23.12.2016

    Oikein lämmintä ja hyvää Joulua teille kaikille! Onnea myös uuteen kotiin, ihana se tyttöjen leikkihuone. Täällä ollaan vielä mukana seuraamassa blogiasi, olen se hiljainen ja uskollinen lukija, harvoin mitään kommentoin.
    Meillä työkalupakki oli yksi viime joulun suosikeista, kolme vuotias poikani totesi lahjakasan nähtyään, niin vähän pyysin ja näin paljon sain! 🙂 hellyyttävä lause muuten niin vilkkaalta pojalta. Hän oli joulun kipeä ja puolikuntoinen, joten ei oikein tahtonut jaksaa kaikkia edes avata ja tietysti jännitys oli raskasta vaikka pukki tulikin ajoissa iltapäivällä.

    Tänä jouluna menossa mukana puolitoista vuotias sisko, viime joulusta hän ei vielä hirveästi perustanut. Kuusi on ollut hänen suosikki, se on kaadettu jo pariin otteeseen. 🙂

    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi myös ensi vuodelle ja kiitos tästä arjen piristävästä hyvän mielen blogistasi. Kotiäidille ihanan virkistävää luettavaa. Olet aina niin rento ja hyväntahtoinen, kovasti ihailen sinua.

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.12.2016

      Voi miten ihana pikku mies oli viime vuonna <3<3 noi lasten spontaanit lauseet on vaan jotain niin parasta! Ihanalta kuulostaa teidän poppoo ja vauhti 🙂 kuulostaa tutulta! 😉

      Ihana kuulla, KIITOS älyttömän paljon tästä viestistä, sait hymyn huulilleni :)<3 Kaikkea hyvää koko teidän perheelle <3

      Vastaa
  12. Oona 23.12.2016

    Hyvää joulua sinne myös! Hei mistä nuo kastehelmi tuikkujen vieressä olevat tuikkukipit ovat? 🙂

    Vastaa
  13. NNiina 23.12.2016

    Toi Pöytä on aika kiva näköinen mistä se on ostettu? ja muutenkin teillä on ihana koti. (: odottelen innolla sun joulupostauksiasi! Pakko sanoa että kovasti ihailen sinua kun oot niin kaunis, rento, hyväntuulinen, mukava oloinen ja sun blogia on niin ihana ja iloa lukea joka kerta <3
    Oikein ihanaa ja iloista joulua teidän koko perheelle <3 (:

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.12.2016

      KIITOS <3<3 IHana kuulla!
      Mikko on itseasiassa tehnyt pöydän pinnan itse 🙂
      Ihanaa loppuvuotta ja kaikkea hyvää <3

      Vastaa
  14. Olivia 23.12.2016

    Ihanaa joulua teidän koko perheelle! Tämä on eka kerta kun kommentoin, vaikka oonkin sun blogia jo kauan lukenut ja tykännyt siitä tosi paljon. Halusin kertoa kuinka ihanaa on lukea sun perheen arjesta, vaikka itse oonkin vasta 19 eikä mulla vielä ole omia lapsia. Mun kiinnostus tätä blogia kohtaan kasvoi entisestään viime kesänä kun alotin au pairin työt ja aloin hoitamaan kahta suloista tyttöä joista nuorempi on Matildan ikäinen. Nyt kun asun lapsiperheessä niin elämä on muuttunut tosi paljon, mutta se on ollut vaan hyvä. Lapsilta oppii niin paljon ja esimerkiksi juuri tämä joulun odotus on ollut paljon jännittävämpää myös omasta mielestä kun on saanut seurata pikkuisten intoa. Mun 2v hoitolapsi toivoi joulupukilta vain suklaamunia, mutta kyllä hän varmaan muutakin saa. 😀 Kiitos aivan ihanasta blogista!! Pakko vielä sanoa, että ihailen sitä kuinka kauniisti kirjoitat lapsistasi. Munkin hoitolapsista on ehtinyt tulla mulle todella rakkaita, mutta tietysti on hankaliakin hetkiä esimerkiksi silloin kun uhmaikäinen tyttö alkaa kiukuttelemaan, sellaisinakin päivinä sun blogi saa mut aina hyvälle tuulelle. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.12.2016

      KIitos älyttömän paljon tästä viestistä, aivan ihanaa kun kerroit elämästäsi 🙂 Kiitos! <3 Vitsit miten onnekkaita perheen vanhemmat saavat olla kun on noin rakastava hoitaja 🙂 hienoa! Joo kyllä täälläkin välillä hermo menee taaperoraivojen kanssa, mutta onneksi ne vaiheet menevät aina ohi 😀
      Ihanaa loppuvuotta sinne ja kaikkea hyvää <3<3 oot super!

      Vastaa
  15. Sanja 23.12.2016

    No siis täällähän on poika toivonut vaikka ja mitä! Tiedätkö, kun kaupasta saa ottaa niitä Lego-kuvastoja? Sellainen on ympyröity KOKONAAN – eli on toivottu kaikkia mahdollisia Legoja ?!! Ollaan kyllä pojalle kerrottu, ettei pukki voi ihan niitä kaikkia tuoda, täytyyhän pukin viedä muillekin lapsille lahjoja…??

    Rauhaisaa joulunaikaa teille! ??

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.12.2016

      IHANA 🙂 voi miten suloinen pikkuinen Legofani! <3
      Kiitos, ihanaa loppuvuotta <3

      Vastaa
  16. Minna K. 23.12.2016

    Meidän 5v on toivonut Frozen fever mekkoa, tanssivaatteita, ryhmähau legoja, shopkinseja. 🙂 1V 3kk ei osaa vielä toivoa mitään. Varmaan haluaisi autoja ja palloja. 😀 Ihanaa joulua teidän perheelle Sara! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.12.2016

      <3<3
      Kiitos :) IHania toiveita :)
      Mitä parhainta loppuvuotta koko teidän perheelle <3

      Vastaa
  17. Jamtzku 23.12.2016

    Ihanaa joulua teille! <3 Itse saan lahjoja kun eka on jouluaatto ja sit 26pv synttärit. Niin juhlimista riittää.

    Vastaa
  18. jansku 23.12.2016

    Rauhaisaa (tai no niin rauhaisaa kun lasten kanssa voi olla :D) joulua ?

    Vastaa
  19. kaisu 23.12.2016

    Kiva jos ehdit postailla jotain teidän joulusta 🙂 Oikein ihanaa ja rauhallista joulua koko teidän perheelle ?

    Vastaa
  20. taskuapinat 23.12.2016

    Meillä Jontulla oli toiveena ryhmä hau leluja ja Jannikalla frozen kitara ?
    Eräänä iltana sanoin jannikalle ettei huoneeseen mahdu lisää leluja kun ei siivoa, hän totesi ”jos siivoon vähän niin saan rousen kitaran, en tarvi muuta kun rousen kitaran” ? tämä siis hänen ykköslahjatoive.
    Aivan ihanaa joulua teidän perheelle ❤
    Haleja ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.12.2016

      rousen <3<3 voi apua!
      Ihanat pienet siellä 🙂
      Hei kiitos, samoin ihanaa loppuvuotta koko teidän poppoolle <3

      Vastaa
  21. Laura 23.12.2016

    Kummipojallani 2vee sama juttu, kun kyselin toiveita. Hän haluaa vain jääkiekkokorttipakan ?❤️ (2,5€) mukavaa joulunaikaa!

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.12.2016

      EIKÄ! miten vaatimaton pikku kundi <3<3
      Ihanaa loppuvuotta sinne :)<3

      Vastaa
  22. Laura 23.12.2016

    Hyvää joulua 🙂

    Vastaa
  23. Jade 23.12.2016

    Ihanaa ja rauhallista joulua sinne! <3
    En oo päässyt nyt pariin päivään lukemaan blogiasi, pitää lueskella noita postauksia vielä läpi.
    Miun puolitoistavuotias sisko toivo nukenrattaita, kenkiä, pokemonejakin tais toivoa. 😀 Myös oman auton taisi haluta. 😀 Vaikkei itse osaakaan vielä puhua, osotteli se lelukuvastosta tavaroita joita halusi. <3 Veli toivoi jotain pelejä sun muuta. Oma listani taas venyi mahdottoman pitkäksi erilaisten vaatteiden, elokuvien ja kirjojen luettelun myötä. ?
    Nyt nukkumaan, joten öitä <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.12.2016

      Kuulostaa niin kivalta <3<3 Toivottavasti sait toiveet <3 🙂

      Vastaa
  24. Mimmi 24.12.2016

    Ihana matilda ? meilläkin jiri toivonut stigan pöytälätkäpeliä ja sano että jos hän sen saa niin sitten ei pukin tartte muuta tuoda ? varmaan 2kk jo puhunut siitä. Sitten tietty toivelistalle tuli jääkiekkomailaa, hpk:n pelipaitaa (ihan hullu hpk fani tullut, vaikka kumpikaan minä tai joni ei kyseistä joukkuetta kannata), jääkiekkopussilakanat ja jääkiekkovarusteita ? sit ilmotti että hänen synttärit kesältä on peruttu kun hän ei tarvitse sitten enää synttärilahjoja jos saa kaikki lahjat pukilta ?? Lumilta vielä ei toiveita tullukaan ? ihanaa ja rauhallista joulun aikaa teidän ihanalle perheelle ❤

    Vastaa
    • Sara Parikka 26.12.2016

      IHANA JIRI! <3 miten suloisia lapset osaakaan olla noiden sponttaanien lauseiden kanssa :D<3
      Toivottavasti teillä meni joulu ihanasti <3 Voikaa hyvin 🙂

      Vastaa