kuusen koristelu

design, kidsfashion, koti & sisustus, lapset, loma, me

Heippa! <3 Vitsit meillä on nukuttu hyvin. Mimosa tuolta juuri vasta heräilee ja Matilda on ollut yökylässä Mummalla. Meillä Matilda herättää joka aamu ja on kyllä luontaisesti aikainen aamuvirkku. Nyt äitini on saanut nousta päivään varhain. 🙂 Lähden kohta hakemaan neitiä ja suunnataan samalla hakemaan kaikki valmistelut Mimosan synttärijuhlia varten.. Kirjoittelen juhlista vielä lisää teille illemmalla.

Kuusen koristelu oli joulun yksi ihanimmista hetkistä. Mimosa oli päikkäreillä ja Matilda sai kaikessa rauhassa koristella kuusta joululaulujen soidessa. Meillä on kuusi vielä sisällä ja joka päivä neiti käy sitä ihailemassa. Ei ole myöskään mennyt yhtäkään ihmistä ohitsemme ilman, että Matilda olisi kertonut koristelleensa kuusen. 😀 Tärkeitä juttuja!

Nyt liikkeelle! En edes muistanut miten kohmeiselta tuntuu nukkua näin pitkään.. ihan kun päivä olisi jo puoliksi ohi 😀 Toisaaltaan koko kropassa tuntuu lepo, aah tekee niin hyvää! Hei ihania viimeisiä päiviä 2016 vuonna! <3Sara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

10 kommenttia

  1. Avatar Heidi 30.12.2016

    Ihanaa että oot saanu levätä 🙂

    Voisitko jakaa myös reseptejä Mimosan juhlien tarjoiluista? Onnea 1-vuotiaalle <3

    Vastaa
  2. Avatar Ada 30.12.2016

    Oi, todella kaunis kuusi! Kivoja juhlia teille vielä kertaalleen ja reseptit tarjoilusta kiinnostaisi täälläkin! :-)<3

    Vastaa
  3. Avatar taskuapinat 30.12.2016

    Ihana kuva kun Lila kattelee kiinnostuneena mitäs se Matilda oikeen touhuaa ?
    Hyviä juhlia teille. Ja tietenkin reseptit kiinnostaa ?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 02.01.2017

      😀 jep!
      Kiitos, reseptit löytyy eilisestä postauksesta <3 kivaa viikkoa!

      Vastaa
  4. Avatar S 30.12.2016

    Hei puhuit muistaakseni joskus siitä ikean söderhamn sohvasta (vai muistankohan ihan väärin…). Ostitteko sellaisen, ainakin jossain kuvassa täällä on tainnut vilahtaa uusi sohva 🙂 Haluaisin kuulla mielipiteesi sohvasta jos sellaisen ostitte, olen nimittäin itse katsellut sitä sohvaa ja haluaisin sen harmaalla kankaalla (isunda), mutta se ei ole konepestävä. Seuraava vaihtoehto olisi se tummanharmaa (samsta). Meillä koiran vuoksi oltava pestävä kangas.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 02.01.2017

      Joo!! meillä on se ja tummanharmaana. On kyllä super hyvä ja helppo.. meilläkin just tummanharmaa valikoitui pesun vuoksi. Ollaan oltu tosi tyytyväisiä sohvaan 🙂 Ainakin meille tämä tummanharaa on istunut mielestäni hyvin! Todella hyvä hinta-laatu suhde sohvalla 🙂

      Vastaa
  5. Avatar NNiina 30.12.2016

    Miten ihana näköinen kuusi! on mukava kun oot saanu levätä (: se on ihan totta että kun saa nukkua pitkään niin kyllä se huomaa koko kropassa(: tämä ensimmäinen kuva on niin ihana kun Matilda saa touhuaa paljon ja tietysti myös Lila. (: Hyviä juhlia teille.

    Vastaa