o o t d

me, muoti, ootd

Heippa! Multa on kyselty asukuvia ja niitä onkin ollut viime viikkoina todella vähän. Johtuu ihan säästä ja siitä, että suurin osa kuvatuista asukuvista on mennyt ihan mönkään. Valo ei riitä, tytöt tulee kuviin ja hiukset on sekasin. 😀 Nyt kun lumi peittää maan, kaikki helpottuu yllättävän paljon. Lumi heijastaa niin hyvin valoa ja kaunistaa taustan kuin taustan. Tosin näissä kuvissa olen talon edustalla, heh.

Täällä meni alkuviikon suunnitelmat uusiksi, kun sain virtsaputkentulehduksen.. Mulla ei ole koskaan ollut sitä, mutta ilmeisesti se on yksi yleisimmistä infektioista suomessa. Onneksi lääkkeet auttoi heti ja nyt kaikki on hyvin. 🙂 Tänään Matilda pääsee mun siskon luokse yökylään ja me meinataan katsoa reissutavaroita valmiiksi ja miettiä onko jotain mitä tarvitsee vielä hommata. Aika rennoin mielin lähdetään, koska sieltähän (kanaria) saa melkeinpä mitä vain. Perusjutut on kuitenkin hyvä olla matkassa ja luulen, että eniten suunnittelua kaipaa koneeseen mukaan tulevat matkatavarat. Kiitos kaikista vinkeistä mitä sain teiltä! Uskon, että Matildan kanssa menee hyvin, mutta Mimosa on ehkä se haastavampi paikallaan pysyjä. 😀

Nämä kuteet oli mulla päällä, kun käytiin aamulla kaupoilla. Tämä raitapaita löytyi myös jouluaattona päältäni ja on ollut kyllä niin hyvä hankinta. Se löytyi Hennesin aleista juuri ennen joulua. Ootteko te shoppailleet aleissa? Mä en ole juurikaan, kun tuntuu että joulu lahjoi tyttöjä niin mukavasti. Muutamia uutuuksia on tulossa kotiin ja niistä lisää heti kun pääsen kuvailemaan.

Kivaa tiistaita!..ja hei postausvinkkejä/aiheita otan mieluusti vastaan. Olisi kiva kirjoittaa laajemmin ajatuksiani asioista jotka kiinnostaa teitä! <3Sara

(sukkikset-hm, kengät-converse, raitapaita-hm, neule-zara/mikon vanha, kello-DanielWellington/saatu)

Vastaa käyttäjälle Martta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

48 kommenttia

  1. Pia-Krista 03.01.2017

    Ale myyntei odotan innolla ja olisin jo mennyt mutta jouluaaton ja uudenvuoden makanut influenssassa kotona 6v tytön kanssa molemmat ihan lopussa.. yskä jäljellä ja aivan mahtava fiilis kun lunta tullut ja saa mennä ulos ja viettää lapsen kanssa siellä aikaa♡ hyvää tiistai päivää (;

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      voih… ihana kuulla että helpottaa <3 ja pian pääset varmasti jo aleihinkin 😉 Hyviä vointeja sinne roppakaupalla!!

      Vastaa
  2. Eveliina 03.01.2017

    Ihana asu! <3 Toivoisin enemmän näitä muotiin ja pukeutumiseen liittyviä postauksia, sulla on ihana tyyli & ihania vaatteita, joista saan paljon inspiraatiota itselleni! Teidän reissusta olis kans kiva saada joku postaus ja myös meikkiin tai hiustenlaittoon liittyvät postaukset kiinnostaa mua 🙂 Hauskaa matkaa teille <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Oi ihana kuulla!!! KIITOS 🙂
      Kiitos tosi paljon vinkeistä <3 Ihanaa viikkoa!

      Vastaa
  3. Jade 03.01.2017

    Siun asukuvat on aina niin ihania, kuten myös asut <3 Tekisi mieli itsekin joskus tuonne ulos mennä kuvailemaan asukuvia 🙂
    Juuri eilen kävin H&M:ssä ja löysin ihania aletuotteita. Loppujen lopuksi ostin yhden paidan ja kahdet housut, uskomatonta, että toiset niistä housuista makso vaan 5€! 🙂 Oli kyllä tosi edulliset 🙂

    Postausideoita miulla oli joitakin mielessä… Mihinköhän ne katosi? 😀
    Ainakin olis kiva sellanen kysymys-vastaus-postaus, missä vastaat lukijoiden kysymyksiin, postaus, jossa esittelisit lempparivaatteitasi ja -kauppoja. 🙂 Heh, miuhun on iskenu kauhee shoppailu+vaateinnostus 😀
    Hyvää päivää sinne! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Oi jeeee! IHanat ostokset 🙂
      Joo hei toi kysymys-vastaus voisi pian toteuttaa! 🙂
      Ihanaa viikkoa sinne <3

      Vastaa
  4. NNiina 03.01.2017

    Onpas avain ihania kuvia sinusta ja Lilasta! ? Toi raitapaita niin nätti näköinen ? se on hyvä juttu kun virtsaputkentulehduksen on mennyt pois kun se ei yhtään kiva. Arkimeikistä / meikkausvideon tänne blogin puolelle olisi kiva ja ihonpuhdistus aihe myös olisi mukava.

    Ps. Lilasta olisi myös kiva kuulla että miten se tykkää uudesta kotista ja muutenkin hänelle kuuluu

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Kiitos 🙂 <3 Hei kiitos paljon vinkeistä! Lilasta kirjoittelen asap! 🙂 Ihanaa viikkoa!!

      Vastaa
  5. Laura 03.01.2017

    Mekin ollaan tehty jo listaa matkatavaroista mitä otetaan reissuun mukaan jne. Paljon helpompi pakata kun on kaikki listalla ja sitä mukaa pakkaa kaiken,niin ei unohdu toivon mukaan puolet tavaroista kotiin.. Me lähdetään aika minimi varustuksella,tai yritetään. Yleensä tulee pakattua vaateita niin paljon ja sitten huomaa että,puolet tavaroista käyttämättä!Jos nyt onnistuu minimalistinen pakkaaminen, saahan sieltä sit ostettua jos tarvii jotain.. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Noniinpä, rakastan listoja just tosta syystä 🙂
      Joo hei hyvä että sanot, noin… koska aattelin just et onko huono jos ei varaudu sikana.. 🙂 Tiedän itseni että puolet on jo tarpeeksi 😀 ja tosiaan kyllähän sieltäkin saa!
      Ihanaa että tekin lähdette reissuun <3

      Vastaa
  6. Jansku 03.01.2017

    Lisää videopostauksia! 🙂 Paranemisia sinne, täälläkin päässä ravattu lääkärissä…

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Pitää kyllä tehdä!! 🙂
      Voih.. kaikkea hyvää sinne <3

      Vastaa
  7. Martta 03.01.2017

    Olis kiva kuulla sinun ”elämänkerta”, eli onko sisaruksia (oletko vanhin, nuorin), mistä paikkakunnalta olet ja mitä kouluja olet käynyt 🙂 ja opiskellessa|töitä tehdessä miten asuit yms. muita sinun elämässä tapahtuneita mitä haluaisit kertoa! Mut toki jos et halua kertoa, nii ei se mitään :). Myös teidän reissusta haluaisin kuulla, ruokailusta arjessa, ja sit Matilda vastaa-postaus jotenkin toteutettuna <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      KIITOS näistä vinkeistä!! Laitoin heti ylös ja varppina toteutan 🙂 Ihanaa viikkoa <3

      Vastaa
  8. Tarua 03.01.2017

    Ihanat nuo sinun hiukset!<3 Muistan kun oot joskus tuskaillut ettet oikein oo pystynyt pitämään pitkää tukkaa, mutta nythän nuo on pitkät ja oikein hyvältä näyttää 🙂 Itse oon huomannut että kun lopetti hiusten vaalentamisen, ne on pysynyt nyt pitkänäkin paljon paremmassa kunnossa.

    Ihanaa jos oot esittelemässä uusia kotijuttuja! Sisustuspostaukset on ehdottomasti best, mutta tykkään oikeestaan lukea ihan mistä vaan kirjoitat 😀 Sun blogi on niin aito, ja siitä nimenomaan pidän 🙂 Tuntuu ettet esittele vain jotain kiiltokuvaa omasta elämästäsi.

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Voi kiitos 🙂 ihana kohteliaisuus <3
      Ja ihanaa että ajattelet mun blogista noin, kiitos kun kerroit! <3 Kaikkea hyvää sinne!!!

      Vastaa
  9. Ada 03.01.2017

    Oi vitsit, miten nätti ja rento asu + superkaunis sinä! <3 Muakin kiinnostaisi jonkun kommentoijan jo mainitsema "historia"-postaus suhun liittyen, olisi niin kiva kuulla sun elämän vaiheista enemmänkin! Myös esimerkiksi jonkinlainen "millainen olin teininä?" tmv. -postaus olisi mielenkiintoinen. 🙂

    Vastaa
  10. Jenni93 03.01.2017

    Tsemppiä! Mulla on ollu nyt viime aikoina tosi runsaat menkat. Ärsyttävää kun kokoajan pitää käydä vaihtamassa sidettä ja saa kokoajan pelätä että mistä kohtaa hulahtaa läpi/ohi. 🙁

    Vastaa
  11. Jasmin 03.01.2017

    Sara oot niin nätti! <3
    Toi historia postaus sinusta kuulostaa mielenkiintoiselta!
    Must olis myös kiva idea et jos tekisit semmosen Sara testaa ns sarjan blogiin jossa testailee eri tuotteita ja kerrot mielipiteesi? En nyt tiedä olisko toi ihan sun juttu? 😀 ja tietty reissusta olis myös ihana saada postaus!
    Terkkuja mikolle,tytöille ja tietty ihanalle lilalle <3
    OOT PARAS MUISTA SE! Halit! -Jasmin

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Kiitos vinkeistä 🙂 Laitoin ylös!!
      Voi KIITOS ihanuus <3

      Vastaa
  12. Nonnu 03.01.2017

    Ihanasti saa itekkin positiivist energiaa kun lukee sun blogia 🙂 !
    Hyvää lomaa teidän perheelle! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Ihanaa kuulla 🙂 <3 KIITOS!
      hei ihanaa viikkoa sinulle 🙂

      Vastaa
  13. Sanja 03.01.2017

    Videopostaukset on kivoja, oot hyvä puhumaan ja sun videoita on kiva katsoa! Ja tottakai reseptipostaukset on aina tervetulleita?

    Voisitkohan tehdä jotain postausta tyyliin aikaväliltä, kun ootte Mikon kanssa tavanneet ensimmäistä kertaa, mistä kaikki lähti jne? Voisit tehdä myös itsestäsi jonkun postauksen, laittaa esim kuvan joka ikävuodesta tai jos sulla(kin :D) ollut esim. teininä jotkut kamalalta näyttävät hiukset tms! Toivottavasti ymmärsit tästä mun sepustuksesta jotain. Itse tuli just jokunen aika sit selattua koneelta vanhoja (ja ei niinkään vanhoja….) kuvia, joista oikeesti mietin ”MITÄ HITTOA!?” ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Kiitos, kiva kuulla :)<3
      Tajusin todellakin mitä meinaat, heh, olispa hauska toteuttaa! Kiitos vinkistä!! 🙂

      Vastaa
  14. salla 03.01.2017

    Oi oon kade tosta lomasta ? Mua kiinnostaa miten te jaatte kotihommat, molempien oman ajan ym 🙂 sekä onko tytöillä mitään lempi leikkejä mistä tykkäävät. Sun kaikki reseptit on myös aina hyviä niin joku arkiviikon ruokapäiväkirja vois olla kiva 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Hei joo! Kiitos tosi paljon vinkeistä 🙂 merkkasin ne ylös <3

      Vastaa
  15. Väsynytäiti 03.01.2017

    Moikka! Aloin vasta lukemaan blogiasi ja blogisi onkin mielenkiintoista luettavaa. Itsellänikin on kaksi lasta, molemmat poikia. Mun täytyy vaan ihmetellä et miten teidän koti pysyy niin siistinä ja itse näytät aina upealta ja jaksat hääräillä keittiössä ja vielä hoitaa näitä blogijuttujakin. Siksi kysynkin et millaista on sinun arki? Tuntuuko koskaan et olis liikaa hommia tai oletko välillä väsynyt? Tuntuu kuin olisit superäiti ? kateeksi käy!

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Voih.. mistä alotan? 😀 meikkaan ehkä 2 kertaa viikossa, mun instagramin mystoryssa mut näkee lähes aina ilman meikkiä, ja kodin kanssa auttaa ihan älyttömästi mun mies joka on ollut lomalla koko sen ajan kun ollaan asuttu uudessa kodissa (saas nähdä mitä käy, kun hän menee töihin :D). Meillä nuorempi alkoi nukkumaan kun muutettiin ja se on auttanut paljon.. Sitä ennen olin kieltämättä ajoittain todella väsynyt.. Nyt tuntuu, että kaikki raskaus ja vauvavuoden väsymykset alkaa helpottamaan 🙂 Kuitenkin usein tulee fiilis että hommaa on ihan liikaa ja mites tämä nyt tästä 😀 mutta yritän suhtautua asioihin rennosti ja ilolla..
      Oon ihan varma, että säkin oot omien lastesi superäiti <3
      Ihanaa, että olet löytänyt blogiini ja toivottavasti viihdyt! Kivaa jos jatkossa kommentoit 🙂 Ihanaa viikkoa sinne koko perheelle!

      Vastaa
  16. Monika 03.01.2017

    Eikä, hankin just samanlaisen raitapaidan hennesistä kun toi sun päällä oleva ? Nyt kun jo vähitellen pystyy pitää noita omia vaatteita (xs-s) päällä kun saatu reenattuu synnytyksen jälkeen jo sen verran ? Seuraavana olis toivottavasti hiusten värjäys+ leikkuu,neljän kuukauden jälkeen ?

    Oisko millään mahollista, että pystyisit tekee jonkun postauksen, just siit et mitä otatte mukaan lapsille matka tekemiseks ja muutenkin tollasta oleellista lasten kanssa ulkomaille, kun muksujen kanssa ollaan lähössä toukokuussa ekalle yhteiselle reissulle Espanjaan, niin olis kiva kuulla et mitä noiden pienten kanssa olis parasta tehdä ja ottaa mukaan matkalle? Ja kyseessä siis 26vuotiaat vanhemmat ja 11kk, 2v ja 3v tytöt (Toivottavasti tajusit edes puolet tosta pyynnöstä) ??

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      eikä, vähän kiva 🙂 mä oon tykännyt paidasta tosi paljon 🙂
      Oi miten ihanaa kun saa satsata itseensä kolmen pikkuisen jälkeen <3 hyvä sä!!!
      Ja hei toi teidän reissu, jeeeee <3 ja kolme pientä prinsessaa, te onnekkaat!
      Teen ehdottomasti tarkempia postauksia reissusta ja kaikesta mikä koettiin hyödylliseksi 🙂

      Vastaa
  17. Emilia 03.01.2017

    Moi! Mie en hirveen useesti kommentoi, mutta luen aina jokaisen postauksen! Sun blogi on paras! Reseptit, videot ja postaukset ihan tavallisesta arjesta kiinnostaa eniten! 🙂 Mulla on reilu 11kk ikäinen tyttö, niin myös lapsiaiheiset jutut kiinnostaa erityisesti!

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Ihana kuulla <3 kiva kun kommentoit 🙂
      Oi, no teillä on pian 1v juhlat, onnea jo etukäteen <3
      Kaikkea hyvää sinne koko perheelle 🙂

      Vastaa
  18. Paprika 03.01.2017

    Mie kyllä niin tykkään siun tyylistä! 🙂

    Vastaa
  19. Suvi 03.01.2017

    Luen joka päivä sun blogia ja joskus olen kommentoinutkin kirjoituksiasi. Edelleen täytyy ylistää sun positiivista asennetta ja ihanaa tyyliä, miten kirjoitat blogiasi. Pystyy eläytymään ja kuvittamaan mielessään sun sanat ☺ Lähiaikoina olen huomannut, kuinka lehdet nappaa heti sun blogista uutisiin juttuja. Eikö se rasita ollenkaan?
    Olisi mukava lukea jonkinlaisia sisarus- ja lapsipäivityksiä. Itselläni on 2v 10kk ja 8kk pojat. Kiinnostaisi tietää miten teidän lapset leikkii ja onko sisaruskateutta ilmennyt. Hyvää matkaa teidän perheelle! Nauttikaa! ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Ihana kuulla, kiitos <3<3

      Joo no tänään kyllä kieltämättä repesin nauruun kun luin otsikon tuosta virtsarakon tulehduksesta.. 😀 mutta joo, niitä on ihan oikeus käyttää jos vaan linkataan alkuperäinen juttu!

      Sieltäkin löytyy aika samanikäiset pikkuset <3<3 Kiitos paljon!!

      Vastaa
  20. Emmi 03.01.2017

    Moikka taas:D Jotain postausideoita ois tässä:top5-10 ehdotonta lemppariasiaa koko sun elämästä, mitä ilman et voi elää ja perustelut(en hae että perhe,koti jne vaan enemmänkin jotain random asiaa kuten juustokakku :D) toivottavasti tajusit idean! toisena idiksenä q&a tiettyyn aiheeseen liittyen, päivä mun kanssa, ne toimii aina 🙂 ja jos vielä neljäs idea niin kertoisit kaikkea sun lapsuuden lemppariasioita ja vertailet niitä esim Matildan lempparileluihin/asioihin,löytyykö samanlaisia juttuja.
    Ootko muuten huomannut, että susta juttua tuoreessa iltalehdessä, osu silmään kun selasin netissä! Kirjoitettu siis tosta virtsaputkentulehduksesta.. kaikkea ne keksii uutisiin..

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Kiitos super paljon vinkeistä, merkkasin heti ylös ja varppina toteutan :)<3

      hahahahah, jep, vitsit mä repesin kun näin sen jutun! Huhhei 😀

      Ihanaa viikkoa <3

      Vastaa
  21. Martsu91 03.01.2017

    Moi 🙂 ei juurikaan tule katottua median lööppejä koska mun mielestä siellä on niin kaikkea inhottavia uutisia maailmalta mistä tulee vähän huono fiilis.. mut pakko oli kattoa sun tämän päivän iltalehti juttu ja kyllä ne kans kaikkia laittaa 😀 ihanaa lomaa teille ja parane pian <3 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.01.2017

      Joo se on totta.. mäki luen itseasiassa tosi vähän mitään uutisia.. ei tuu hyvä olo..
      haha, jep 😀
      Kiitos paljon <3

      Vastaa
  22. Laura 03.01.2017

    Virtsatulehdus ei ole kiva juttu, itsellä oli lapsena niitä paljon mutta onneksi nyt aikuisiällä ei yhtään.

    Vastaa
  23. Ellu 04.01.2017

    Ai että huvitti toi Iltalehden lööppi, sen arvas taas että kun mainitsee yhdellä lauseella jotakin, niin siitä tehdään iso otsikko (ja en olis uskonut että tuosta saavat uutisenkin aikaiseksi). Harmi vain että kaikki ei sitä älyä miten homma toimii..
    Ihana asu!:) Meneekö tuo paita mekosta?

    Vastaa
  24. piitu 04.01.2017

    Tee postaus millainen avun antaminen olis sulle tärkeää ja miten uskot et pystyisit sitä antamaan. Tai onko asiaa mitä haluaisit ajaa tai tuoda ihmisten tietoisuuteen. Millaiselle tyypille voisit antaa vertaistukea? Joku vähän ajatuksia herättävä postaus…?

    Vastaa
  25. Hanna 06.01.2017

    Moi, tuol instan puolella päivittelit kun täst sun tekstistä oli saatu lehtijuttu aikaseks.. ni mua naurattaa kyl tää uutisten taso nykyään ku viihde ”uutiset” on nykypäivänä revitty melkeen aina jonkun instagram kuvasta tai blogi tekstistä ? vaik tosin eipä toi iltasanomat muutenkaan oon paras uutis lähde mut niit on nii helppo lukea 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 07.01.2017

      Niinpä.. mutta ihmisten medialukutaito huomaa nuo jutut nykyään hyvin 🙂 Ihanaa viikonloppua <3

      Vastaa