maanantai

koti & sisustus, lapset, me

Moikka! Matilda kävi aamusta tutustumassa päiväkotiin ja huomenna on vielä viimeinen tutustumispäivä. Sitten neidin on tarkoitus jäädä kavereiden kanssa leikkimään, mutta aloitetaan ihan muutaman tunnin päivistä. Luulen kyllä, että taas kerran tilanne on se että vanhempia jännittää paljon enemmän kuin lasta. Meillä usein menee niin, että me mietitään ja murehditaan etukäteen tilanteita jotka menee lopulta paljon paremmin kuin ollaan edes ajateltu.
Nyt ajellaan Mikko töihin ja me lähdetään tyttöjen kanssa treffaamaan kavereita. Iltapäivällä haetaan Mikko ja suunnataan serkkutytöille. Tällä viikolla on tarkoitus saada kaikki juoksevat asiat hoidettua ja pikku hiljaa löytää se arki päiväkodin aloituksen jälkeen.
Mä eilen höpötin Instagramin Mystoryssä, että meillä on kaikkia pieniä diy juttuja tulossa kotiin. Päätimme mm maalta koko saunan valkoiseksi. Oon selaillut paljon kuvia valkoisista saunoista ja ne näyttävät upeilta. Pesuhuoneen katto maalataan samalla ja tämä koko prokkis kestää varmasti monta päivää. Onneksi me molemmat (ja vielä enemmän Mikko) tykätään puuhata ja tehdä kodista entistä enemmän oman näköinen. Kuvailen teille heti tilannetta, kun päästään aloittamaan. 🙂
Ihanaa uutta viikkoa! Kohta ollaan jo helmikuun puolella! <3Sara
ps. tämän päivän aamupala meni vielä herkuttelun puolelle 🙂 kahviin lorahti myös lusikallinen kermavaahtoa!



Vastaa käyttäjälle Piia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

25 kommenttia

  1. Jenni 30.01.2017

    Huomasin Mikon instagramista sen maton? seinällä, kerrotko siitä lisää ja miten päädyitte laittamaan sen sinne? 🙂 lisäkuvat ois kivoja ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 01.02.2017

      JOOOOOO 🙂 Mä teen postauksen vaikka heti huomiseksi! 🙂

      Vastaa
  2. Katrianna 30.01.2017

    Meillä on rantasaunassa betoni osuus seinästä valkoinen ja loput kolme seinää hirrestä. Valkoinen on siitä hyvä, että se tuo valoa saunaamme, jossa ei ole minkäänlaista sähköä/valaistusta muutakuin ikkunan välityksellä. Ainoo huono puoli siinä on, että se likaantuu/nokeentuu niin herkästi puusauna kun on kyseessä.

    Vastaa
    • Sara Parikka 01.02.2017

      Oi ihana kuulla 🙂 vitsit.. kyllä mä luulen että valkoinen tulee olemaan aika ihana 🙂

      Vastaa
  3. Matilda 30.01.2017

    Sulla on niin ihanan inspiroiva ja positiivinen meinkinki tässä blogissa. Jää aina hyvä fiilis kun lukee tätä, kun suhtaudut elämään niin avoimin ja iloisin ottein. Kivaa seurata teidän elämää ja saada sisustusinspiksii omaan kotiin! Ihanaa viikkoa ❤

    Vastaa
    • Sara Parikka 01.02.2017

      Kiitos, onpas ihana kuulla <3<3<3 samoin sinne ihanaa viikkoa!! ps. aikasen kaunis nimi Sinulla <3 😉

      Vastaa
  4. Jade 30.01.2017

    Kuulostaapas taas ihanalta nuo triän suunnitelmat!<3 ja taas tuli ihailtua tota herkkuaamiaista, kun omani on mitä on… 😀
    Niitä Instagramin My Storyja on aina kiva kattoa <3
    Ihanaa viikkoa myös sinne! <3

    Vastaa
  5. Ninni 30.01.2017

    Heippa, kivaa viikon alkua! Semmoinen postaustoive tuli mieleen, että kun tunnutte liikkuvan paljon lasten kanssa, niin olisko sulla antaa kivoja lounas/kahvila tms vinkkejä pk-seudulta joissa tykkäätte lasten kanssa käydä? Vaikka tulevaa (joskin vielä hiukka kaukaista) kesää ajatellen 🙂

    Vastaa
  6. Piia 30.01.2017

    Yleensä pienten lasten vanhemmat stressaa päiväkodin aloitusta enemmän kuin lapset. Itku loppuu yleensä heti kun perävalot näkyy. Yritetään välillä vihjailla vanhemmille että menkää vain niin lapsi kyllä rauhoittuu, jos sattuu itku yllättämään pienen.
    Muistan vanhassa työpaikassa tapauksen jossa pieni poika leikki iloisesti autoilla ja äiti hakemaan tullessa romahti eteisen lattialle itkemään että lapsi pärjäsi sittenkin. Miksei olis pärjänny mm. uusien lelujen keskellä? 😀 <3
    Mutta salee oon ite kans sit se äiti joka siellä lattialla itkee, jos joskus omia palleroita saan ja heidät päiväkotiin vien.. sikäli mikäli kelpuutan mitään paikkaa kun osaan työnpuolesta stressata erilailla paikan valinnassa ??
    Ainii ja ihan super mielenkiintoinen blogi sulla!

    Vastaa
    • Sara Parikka 01.02.2017

      Joo näin mäkin oon ymmärtänyt, että ei kannata jäädä venyttämään sitä lähtöä vaikka lapsi itkisi tms.. heh, on se jotenkin hassua miten herkkää se on meille vanhemmille 😀
      Ja hei joo toi on hyvä pointti.. monet mun kaverit ketkä on lastentarhassa töissä on sanonu ihan samaa 😀 Nooh, mutta kyllä ne pärjää <3
      Ihana kuulla, kiitos <3

      Vastaa
      • Piia 01.02.2017

        Jep, kerro toki sitten miten hoidon aloitus sujui teillä kaikilla hah 🙂
        Odottelen aina, että koska kirjoitat lisää tai lisäilet noita videoita. Ja vitsi kuin ihanasti sisustatte kotianne ja kokeilette kaikkee uutta!

        Vastaa
        • Sara Parikka 01.02.2017

          Hehe 😀 aii ihana kuulla!! Jee, täällä kova sisustusinto päällä 😀

          Vastaa
          • Piia 02.02.2017

            Hah, mullakin olis. Mies vetäs vaa telkkariin kaiuttimet johdoilla hyllyjen päälle nii en pysty pahemmi kääntelee enää huonetta kun pitää ottaa etu- taka- keskikaiuttimet huomioon.. ?


          • Sara Parikka 02.02.2017

            haha, kuulostaa jotenki tutulle 😀


          • Piia 02.02.2017

            Jep ?


  7. Laura 31.01.2017

    Kuulostaa hyvältä tuo sauna suunnitelma,me tehtiin viime kesänä musta sauna kokonaan ja tykätään. Valkoista olisin kans halunnu mut mies oli vastaan et on sit hiestä pian kaltaisena seinät.. ?. Joten sit päädyttiin mustaan, kun en saanu puhuttua ympäri.. Toi päiväkoti on varmasti enemmän jännittävää vanhemmille, mutta hyvä tulee kun yrittää ite olla stressaamatta ja suhtautuu asiaan positiivisesti, puhuu uusista kavereista kivoista hoito tädeistä jne.. Hyvin se menee?

    Vastaa
    • Sara Parikka 01.02.2017

      Musta on kyllä niin tunnelmallinen ja ihana 🙂 meillä oli edellisessä kodissa! Saas nähdä miten tuo valkoinen käyttäytyy käytössä 🙂
      Niinpä <3<3 pitää vaan ite olla hyvillä mielin niin se tarttuu <3 Kiitos!!

      Vastaa
  8. Milla 02.02.2017

    Moi Sara!oot ihan yks mun suosikki bloggaajista.oon varmaa vasta pari kuukautta seurannu sun blogia ja instaa mut nyt niistä on tullu mun suisikkeja.?Tykkään ku oot nii aito, energinen ja sun jutut on nii monipuolisii. Mut hei terkut myös Mikolle , Matildalle ja Mimosalle.? -14-vuotias tyttö pohjois-savosta-

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.02.2017

      KIITOS KIITOS KIITOS <3<3 Ihanaa kun tykkäät ja luet! 🙂 Terkkujaaaa!

      Vastaa
  9. Jen 02.02.2017

    Hei saanko kysyä, miksi kurkkujen reunat on poistettu viipaleista? 😀 Oon aina ihmetellyt, miksi jotkut tekevät niin 😀 Pahoittelen absurdia huomiota 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 03.02.2017

      hahahaha meilläkään ei oo koskaan leikattu reunoja lapsuudenkodissa, mutta jotenkin innostuin hifistelemään kun muutin pois.. vaikka tiedän että paremmat ravintoarvot jne jos jättää kuoret.. ehkä tää on jäänyt vähän päälle 😀 tykkään nimittäin mausta enemmän ilman kuoria 😀

      Vastaa
  10. Saila 06.02.2017

    Kerrotko lisää tuosta saunan seinien maalaamisesta valkoiseksi. Mitä materiaalia seinät ovat? Mitä maalia saunan seiniin voi käyttää? Kiitos jo etukäteen.

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2017

      viim sunnuntaina postaan aiheesta 🙂 käytin teknosin saunavahaa!

      Vastaa