minit juhlamekoissa

kidsfashion, lapset, me, ootd, pohdintaa

Moikka! Mä tykkään aina välillä mätsäillä tyttöjä keskenään ja etenkin juhliin mennessä. Meidän neidit on ihan erinäköisiä, tumma ja vaalea joten samat vaatteet eivät sekoita ihmisten mieltä siitä kumpi on kumpi. Tietty myös neitien koko ero on vielä muutaman koon luokkaa, mutta sekin kyllä kuroutuu huimaa vauhtia umpeen. Luulen, että ei mene kauaakaan kun meidät neidit käyttää aika lailla samaa kokoa. Sinänsä aika hauskaa! 🙂
Nämä Benettonin mekot oli neideillä päällä marraskuun häissä. Me otettiin tytöt mukaan häiden viettoon ja jo pelkkä pukeutuminen oli Matildalle aivan ihanaa… Olisitte kuulleet hänen huokaisut kun morsian asteli kirkkoon sisään.. <3 Niin kaunis prinsessa oli kyseessä!
Koluan mekkoja varten aina alet läpi, koska juhlamekkoja tulee meillä käytettyä niin vähän. Benettonilla on usein aika hyvät alet (-50%) joten sieltä mieluusti ostan juhlavermeitä. Tietty asuun pitää miettiä myös pikkukengät, laukut, bolerot ja pienet asusteet. Oon myös haaveillut pukevani tytöt samaan, mutta eriväriseen mekkoon. Matildalle sopii älyttömän hyvin kaikki sinisen sävyt ja Mimosalla taas vaaleanpunainen näyttää aivan ihanille. Pitääkin katsella jostain tulevaa kesää varten!
Matilda täyttää 3 vuotta maaliskuun loppupuolella ja hänellä on jo ihan selvät sävelet synttäreistään. ”Prinsessa juhlat (ei Elsa, vaan Prinsessa..), punainen iso kakku missä mansikoita ja mieluusti isot juhlat.” Nämä oli neidin toiveet. <3 Kuulemma haluaa pukeutua Tuhkimoksi.. En yhtään tiedä mistä se on keksitty kun ei olla kyseistä leffaa edes katsottu. 😀
…Ja hei tuli mieleen, että en edes kertonut teille miten Matildan päiväkodin aloitus meni!!? Hyvin! Ensimmäisellä kerralla neiti jäi suruissaan pihalle, mutta kun katsahdin olan yli niin itku oli jo loppunut. Toisella kerralla jäi jo iloisena! Saas nähdä kuinka kauan Matildalle riittää pari lyhyttä päivää viikossa.. Tuntuu, että siellä päiväkodissa on niin kivaa, kun saa leikkiä, piirtää, maalata, askarrella, laulaa jne jne.. Miten teidän pikkuiset ovat sopeutuneet päiväkotielämään vai oletteko kotosalla minien kanssa? Olisi kiva kuulla miten lapsellisilla on hoidettu nämä asiat? Ja toisaaltaan taas mitä perheet joissa ei ole lapsia ajattelevat päiväkodista ja sinne pienen laittamisesta? 🙂 <3Sara
psst.. mitä mieltä olette mekoista, kaverina oli tietty vielä valkoiset sukkikset!



Vastaa käyttäjälle Minna K. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

33 kommenttia

  1. Minna K. 05.02.2017

    Iiiiiks mitrn ihanat asut!<3 Olisko sulla yhtään kuvaa missä tytöillä on ne päällä? Olis niin kiva nähdä. <3
    Meillä 5v on ollut koko ajan 4 pv viikossa 6-7h päivässä tarhassa. Itse olen 1v kanssa kotona. Mun mielestä hyvä että isolla on isojen tekemistä ja kavereita ja virikkeitä ym. Varmasti Matildalle mukavaa vaihtelua vaikka varmasti myös kotipäivistä tykkää. <3

    Vastaa
  2. taskuapinat 05.02.2017

    Ihanat vaatteet ?❤
    Meillä Jannika aloitti viime elokuussa päiväkodin ja joulukuun puolessavälissä rupesi vasta puhumaan siellä. Nyt ohjaajat sanovatkin että Jannika on kunnon papupata ?
    Molemmat viihtyy hyvin päiväkodissa, ja heräsin viime vkl kun Jannika makasi vieressäni sängyssä ja totesi ” minulla on niin ikävä päiväkotiin”

    Vastaa
  3. Jonsbe 05.02.2017

    Minusta on hyvä, että isompi sisarus saa olla päiväkodissa muutamana päivänä viikossa puuhaamassa isojen juttuja, edellytyksenä tietysti että päiväkoti tarjoaa monipuolista ohjelmaa leikin kautta opittuna. Silloin myös kotona olevalla vanhemmalla ja pikkuisella on aikaa hoitaa asioita, joihin monen lapsen kanssa olisi hankala mennä ja silloin varmasti lapsi osaa arvostaa kotipäiviäkin enemmän kun niitä on ❤️ Etenkin pk näyttelee isoa roolia jos ystäväpiirissä lähellä ei ole saman ikäisiä kavereita seuraksi, sillä vuorovaikutus- ja sosiaaliset taidot ovat tärkeässä roolissa jo esimekiksi kun aloitetaan eskari ja koulumaailma..
    Aivan ihanat asut tytöillä olleet häissä, varmasti keräsivät katseita ??

    Vastaa
  4. Johanna 05.02.2017

    Moi!
    Haluaisin ottaa kantaa päiväkotiin lapsettoman silmin. Olen ohjannut useita vuosia lapsille urheilutreenejä (ikähaarukka 3-10) ja yksi lapsi jäi erityisesti mieleen. Kesäkausi oli alkamassa, kun treeneihin tuli lapsi vanhempiensa kanssa. Hänen vanhempansa kertoivat, että syksyllä lapsi menee eskariin ja nyt tultiin ”opettelemaan muiden lasten kanssa oloa”, koska lapsi on aina ollut kotona. Ja tällä kertaa valitettavasti sen kyllä huomasi 🙁 Lapsi oli aivan kyvytön olemaan muiden seurassa, äidin tai isän oli aina pakko olla lähellä. Edes hippaleikki ei onnistunut, jos hän ei vanhempiaan nähnyt (ja ensimmäisen kuukauden ajan ei leikkinyt ollenkaan, verrytteli vanhempiensa kanssa sillä aikaa, kun muut pelasivat hippaa). Tilanne helpotti vain vähän syksyyn mennessä ja monesti olen miettinyt jälkeenpäin, että mitenköhän sillä lapsella on eskari lähtenyt käyntiin. En usko, että aloitus on ollut kovin helppo, kun eihän siellä vanhemmat voi olla kokoaikaa 🙁
    Tässä siis tällainen esimerkki. Omasta mielestäni lapselle on hyväksi viettää aikaa muiden lasten kanssa, joko päiväkodissa tai jonkinlaisessa kerhossa/harrastuksessa.
    Mukavaa viikon alkua teidän perheelle! 🙂

    Vastaa
  5. Matilda 05.02.2017

    Ompa nätit mekot tytöillä! Lasten juhlavaatteet ovat jotenkin niin kauniita ja hellyyttäviä.
    Muistan itse, kun olin pienenä muutamia päiviä viikossa päiväkodissa niin se oli kivaa kun näki kavereita ja ylipäätään tutustui siellä muihin. Edelleen osa on elämässä, vaikka siitä on yli 20vuotta aikaa! Varmasti Matilda muistelee päiväkotiaikoja myöhemminkin elämässä ja saa sieltä jo varmasti muutamia ystäviä tulevaa koulua ajattelen 🙂

    Vastaa
  6. Pia päivi 05.02.2017

    Moi. Ihanat juhla asut mineillä. ?. Päiväkoti on ihan jees.oon itse ollut siellä töissä pari vuotta ja yksityisillä n.8 vuotta. Leppoisaa sunnuntaita. ?

    Vastaa
  7. Sarkkukai 05.02.2017

    Tästä päivähoitoasiastahan ollaankin jo keskusteltu sun kanssa täällä kommenteissa aiemmin 🙂
    Viime syksynähän meidän poika lähti hoitoon, kun itse lähdin suorittamaan opintojani loppuun. Meillä kävi ihan mielettömän ihana tuuri, kun poika pääsi ryhmäperhepäivähoitoon ja semmoiseen paikkaan, missä hoitajat on entuudestaan tuttuja! Alku oli haastavaa, kun lapsi selvästi osoitti mieltään iltaisin kotiin palattua, mutta pian hän siihen tottui. Kun valmistuin jouluksi, päätettiin jatkaa poitsun hoitoa osapäiväisenä (vaikka itse oon ollut työttömänä), kun hän niin kovasti oli oppinut nauttimaan toisten lasten seurasta ja erilaisesta touhuamisesta, mitä kotona tehdään. Jännä, vaikka poika on vielä niin pieni eikä vielä varsinaisesti leiki muiden kanssa, miten iso merkitys sillä kuitenkin on ollut, että on muita lapsia ympärillä! Muutama tunti parina-kolmena päivänä viikossa pikkuinen on ollut tähän asti hoidossa, mikä olikin hirveän hyvä ratkaisu, sillä huomenna pääsen aloittelemaan työelämässä! Helpompi siirtymävaihe sekä pojalle, että mulle kun hän on koko ajan ollut enemmän ja vähemmän hoidossa syksystä asti. Jännä tunne silti äitinä, kun hoitopäivät piteneekin yhtäkkiä puolella ja näkee omaa pikkuista paljon vähemmän… Tiedät varmasti, mitä tarkoitan 😀
    Kiva kuulla, että Matildalla on mennyt päiväkodissa hyvin! Matilda vaikuttaa tosi reippaalta pikkuneidiltä ja nauttii ihan varmasti hoidossa olemisesta! Kivaa pian alkavaa uutta viikkoa teidän poppoolle! <3

    Vastaa
  8. 2 05.02.2017

    Mä oon kotona kummankin kanssa 2,5v ja 1,5v mutta ens syksynä olisi kummankin tarkoitus mennä päiväkotiin, kerhoon yritin isompaa saada jo viime syksynä mutta ei päässyt :/
    Ihanat asut ! Mistä toi pikku laukku on ? Oon koittanu meidän neidille laukkua katella, kun niin kovasti kiinnostais 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2017

      Voih.. kurjaa kun kaikki paikat on niin täynnä. Mutta ihanaa toisaaltaan kun molemmat saa olla kotona <3
      Kiitti 🙂 olisko tuo ollut hm vai lindex 🙂

      Vastaa
  9. N 05.02.2017

    Heippa! Meillä pojat 1,5v ja 2,5v aloittivat viime syksyllä perhepäivähoidolla ja siirtyivät nyt vuoden alusta isompiin kuvioihin päiväkotiin. Minun ja mieheni töiden ollessa viereisellä paikkakunnalla, pojat ”joutuvat” tekemään pitkää päivää kun ajomatkat täytyy laskea hoitoaikaan mukaan… Mutta voi kuinka pojat nauttivat olostaan!! Yleensä iloisesti sinne jäävät ja väkisin saa kotia viedä… pientä väsymystä havaittavissa kotosalla mutta muuten eivät ole oireilleet.. Vaikeinta tämä on tainnut olla vain äidille 😀 Iso iso peukku päiväkodille täältä! 🙂
    Suuri sydämellinen kiitos teksteistäsi <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2017

      Ihana kuulla <3 kyllä lämmittää mieltä kun lapset voi hyvin 🙂
      Kiitos ihana<3

      Vastaa
  10. Mimmi 05.02.2017

    Voi miten ihanat mekot ja asusteet! ? mä oon kans ihastunut lapsilla vähän mätsääviin vaatteisiin, joka on vähän hankalampaa tytöllä ja pojalla, mutta ulkovaatteita voi ainakin hankkia samanlaisia mutta vaan eri värisiä ? hankin alesta reiman mätsäävät retro malliset välikausihaalarit ja oon ihan rakastunut niihin! Nyt haaveilen vielä samanlaisista pipoista ja muista asusteista ? täällä myös lapset sopeutunut päiväkotielämään hienosti; jiri ei lähtis päiksystä kotiinkaan kun kavereiden kanssa on nin kivaa, mutta lumi jo odottelee isin hakua ? mä siis vien aina lapset aamulla ja joni sitten hakee iltapäivällä. Alkuunsa tuntu että kotona ei sitten maltettu oikein nukkua ja vähän ehkä kokeiltiin rajoja, mutta äkkiä tasaantui ja nyt menee arki jo älyttömän hyvin. Molemmat lapset jää joka aamu innoissaan tarhaan eikä kumpikaan jää itkemään. ehkä kahtena päivänä alkuunsa vähän nyyhkyttivät, mutta nyt jo juoksee onnessaan leikkihuoneeseen ennen kun ehdin heippakaan sanoa ? tää viikko meillä olikin vajaa päiksystä kun lapset olivat vaan ma,ti ja pe hoidossa ja tuntu että oisivat varmaan mieluusti ollut kyllä ihan täyden viikon. Meillä ollut melkeimpä joka viikko nyt neljä päivästä viikkoa kun itsellä ollut arkivapaata, joten ollut suht pehmeä aloitus ? on myös aivan ihanaa kun jirille löytyy tarhasta oman ikästä seuraa ja isompien lasten kanssa tehdään vähän kehittäviä tehtäviä yms mitä itse en välttämättä edes tajuais touhuta, varsinkin kun lumi on viemässä mun huomiota jiriltä pois. Joten ne leikit/touhutkin pitänyt olla sellasia että molemmat on voinut osallistua. Jiri myös päässyt luistelemaan tarhassa monena päivänä, kun ehdittiin taito opetella ennen päiväkodin aloitusta. Tuntuu myös siltä että lapset osaavat nyt ottaa enemmän irti siitä ajasta mitä kotona ovat (illat ja vapaapäivät) ja nauttivat siitä että välillä ei ole edes mitään ihmeellistä puuhaa kotona, ihan vaan yhdessä leikkimistä ? ihan samalla tapaa kun itsekin osaa nauttia edemmän kotona olemisesta ja lasten kanssa puuhastelusta kun ei jatkuvasti vietä aikaa samojen seinien sisällä, samoja juttuja puuhaten ? ihana että teilläkin alkanut uus arki rullaamaan hyvin ? onko mimosa ollut ihmeissään kun matilda on päiksyssä välillä? Ois muuten kiva kuulla laajemmin sun työkuvioista? Minkälaisia työhommia puuhaat kotona olemisen ohessa? Ja meinaatko vielä kauan pysyä mimon kanssa kotona? ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2017

      KIIITOS Mimmi kun jaksoit kirjoittaa teidän kuulumisia, ihana kuulla <3 Helpottaa myös mieltä, kun Matildalla vasta päiväkoti alkanut. Kuulostaa niin kivalta teidän minien touhut <3
      Mimo on ollut vain innoissaan kun saa itse vain huomion ;D <3
      Hei joo voisin postailla aiheesta, kiitos vinkistä ihanuus <3

      Vastaa
  11. Elina Sjöholm 06.02.2017

    Ihania samis asuja!:)

    Vastaa
  12. Katja 06.02.2017

    Meillä taas mummi ja vaari ovat avosylin hoitaneet esikoistani Samua (2,7v), mutta nyt pikkuveli Lucan (6kk) synnyttyä Samu on tietenkin ollut kanssamme kotona,vanhempainvapaata on jäljellä vielä kesäkuun alkuun. Vanhempani lupasivat hoitaa vielä kesän kumpaakin, että syksyllä olisi meillä tarhailu/perhrpäivähoito ajankohtainen! Hyi pelottaa!! Samu on luonteeltaan aika arka ja ujo (niinkuin äitinsä pienenä)!
    Töihin täytyisi palata siis kesäkuussa,
    olen nyt aloittanut Forever Business Ownerina, ja tarkoitus olisi kasvattaa Foreverin bisnestä niin, että voisi jättäytyä töistä kokonaan pois ja työskennellä vai kotoota käsin. Samum kyllä ajattelin laittaa jonkunlaiseen kerhoon tai silloin tällöin päiväkotiin, ihan vain vaihtelun vuoksi ja uusien kavereiden toivossa! Luca voisi ainakin vielä vuoden verran olla kotona, jos vain suunnitelmani antaa siihen mahdollisuuden!

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2017

      Voi miten kiva tilanne <3<3
      Oi WAU, tsemppiä todella paljon tulevaan bisnekseen, ihan mahtavaa! YOU GO!
      Kaikkea hyvää 🙂

      Vastaa
  13. Sanja 06.02.2017

    Moi! Poikamme (nykyään 6v.) aloitti päiväkodin reilu 3-vuotiaana ja alku oli varmasti mulle rankempaa, kuin pojalle itselleen. Mä en voinut ekoja kertoja viedä häntä päiväkotiin, koska mulle itselle tuli niin paha mieli. Siispä mies hoiti aluksi viemiset ja minä sitten hain.
    Oli kiva nähdä, kuinka kavereita alkoi kertymään ja kutsuja synttäreille sateli. Suurin muutos oli kuitenkin pojan kehityksessä, hän oppi uusia taitoja hirveästi. Ja se toi mulle suurta tyytyväisyyttä ja samalla ikäänkuin luottamusta poikaani ja päiväkodin henkilökuntaan.
    Päiväkoti on mun mielestä kaikin mahdollisin tavoin lapsen etu. Totta kai lapsen (ja vanhempien) viihtyvyys otettava huomioon. Mutta mikäli kaikki sujuu ongelmitta, on varmasti päiväkoti lapselle se mukava paikka mennä.

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2017

      Ymmärrän niin hyvin.. <3 meilläkin Mikko vie jos vaan pystyy..
      Voi miten ihana kuulla, tuleepa hyvä mieli. Kiitos tästä! 🙂
      KIITOS <3

      Vastaa
  14. Sope 06.02.2017

    Moi Sara!
    Tämä sun blogi on vaan aina niin ihana, tulee liian harvoin kommentoitua <3
    Nää mekot on tosi nätit! Ja nuo ihanat asusteet täydentää kokonaisuuden! Tytöt ovat varmasti näyttäneet suloisilta!
    Ihanaa että Matildan päiväkoti on lähtenyt sujumaan. Oma äitini on perhepäivähoitaja ja varsinkin vielä silloin kun asuin kotona tuli nähtyä ja touhuttua enemmän mukana. Myös se tuli huomattua, kuinka usein se juurikin menee niin että lapsi tottuu paljon paremmin hoitoon jäämiseen kun vanhemmat 😀 Täysin ymmärrettävää.
    Ihanaa helmikuuta <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2017

      Ihana kuulla, KIIIITOS <3
      haha, jep meillä menee ainakin just niin! 😀 Kiitos ymmärryksestä!
      Hei mitä ihaninta helmikuuta sinne myös 🙂

      Vastaa
  15. Eva 06.02.2017

    Moi Sara! Oon lukenut sun blogia jo jonkin aikaa mut nyt kommentoin ekaa kertaa 🙂 Sulla on tosi kiva blogi ja otit ihanasti tässä postauksessa huomioon lapsettomatkin lukijat, kiitos siitä! On oikeesti aika kurjaa tuntea ittensä ulkopuoliseksi monissa tilanteissa vain siks ettei oo omia lapsia. Sun postaukset piristää päivää ja niissä on sopivasti sitä perusarkea, mihin lukijan on helppo samastua. Kiitos että pidät blogia! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2017

      Ihanaa että luet <3 Ja hei en missään nimessä halua että kukaan mun lukija kokee oloaan ulkopuoliseksi koska ei ole lapsia.. On ihanaa kuulla eri näkökulmia ja mielestäni aina melkeinpä parhaat ajatukset tulee heiltä kenellä ei ole lapsia 😀 silloin maalaisjärkeä on enemmän käytössä eikä tunteet sekoitu 😀 jos tajuut mitä meinaan! 😉
      Voi miten sun sanasi mua ilostuttaa, kiitos että luet <3

      Vastaa
  16. Nonnu 06.02.2017

    Oi noi mekot on IHANAT!!!!! ??
    Meillä neiti on viel niin pieni, ettei päiväkoti oo viel ajankohtanen. Itse haluaisin että Valma sais olla kotona 2-3 vuoden ikään asti. Sosiaaliset kontaktit on tärkeitä ja ne tulee mun mielestä ottaa huomioon, on se sit päiväkoti,kerho, harrastus yms., mutta lapsi kuitenki kaipaa niit kavereita 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2017

      On kyllä ihanaa jos pystyt olemaan kotona noin pitkään <3 Nauti 🙂

      Vastaa
  17. Alsu 06.02.2017

    Ekaa kertaa täällä kommentoin, vaikka oon lukenu sun blogia tosi kauan! Mua kans mietityttää tuo päiväkoti kun oma tyttö sinne ensvuonna menee kun lähden opiskelemaan.. Mutta hyvin se varmasti menee! Tosi ihanat mekot noi ja nyt kun häistä puhuit niin tulikin mieleen toivepostaus teidän omista häistä olis tosi kiva kuulla ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2017

      Kyllä se menee hyvin <3 vaikeaa se on ollut itselle aluksi, mutta sitten kun huomaa miten lapsi alkaa nauttimaan niin tulee itsellekkin hyvä mieli 🙂
      Kiitos ja hei ihanaa että luet & kommentoit <3
      hmmm.. voisin kirjoitella aiheesta keväällä kun tulee meidän hääpäivä!

      Vastaa
  18. Saana 07.02.2017

    Meillä 3v kuopus eilen ekaa päivää uudessa hoitopaikassa ja omien sanojensa mukaan oli mennyt hienosti 🙂 vaikka itku aluksi tulikin.parin vuoden iässä oli pienen ajan hoidossa johtuen miehen pätkätöistä.Mies onkin ollut periaatteessa koko ajan koti-isänä ja nyt mukavaa vaihtelua hänellekin olla välillä töissä.Minun mielestä lapselle tekee hyvää olla päivähoidossa,huomasin aikoinaan jo esikoisen kohdalla miten nopeaa kaikki taidot kehittyivät hoidossa ollessa ryhmässä 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2017

      Voi miten suloinen kuopuksenne <3
      Joo siis ihan älyntöntä miten ne siellä oppii... Matilda on ollut nyt joku 4pv ja tosi paljon jo tarttunut kaikenlaista!
      Ihanaa kevättä koko teidän perheelle <3

      Vastaa
  19. Milli 07.02.2017

    Heippa, oon monta kertaa sanonutkin että mua jännitti hirmuisesti laittaa lapset päiväkotiin, mutta turhaan jännitin. Lapset ovat viihtyneet hyvin. Onneksi aloitetaan pikku hiljaa, lapset menee n. 2-3 päiväkotiin viikossa ja muut päivät saavat olla koko mun tai isän tai kummankin kanssa 🙂 kun käyn hakemassa lapset hoidosta kotiin naureskelen ja hymähtelen ratissa koska oon niin innoissani kun saan nähdä lapset ja kuulemassa mitä ne kaksi sankaria on touhunnut siellä 😀 <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2017

      Voi miten kiva tilanne teillä on <3
      Ja hei ihana tuo mitä kerroit siitä kun ajelet hakemaan lapsia 🙂 Meni kylmät väreet! <3

      Vastaa
  20. Outi 07.02.2017

    Kauniit mekot!
    Minä olen kotiäitinä kolmelle pienelle pojalle. Vanhin on 5v. ja hän käy kerhossa 2xvk 3h. Lisäksi käydään kerran viikossa perhekahvilassa koko sakki. Meidän kaupungissa on tällä hetkellä päiväkodit niin täynnä, että jos jompi kumpi vanhemmista on kotona niin ei ole mahdollista saada päiväkotipaikkaa lapselle. Syksyllä sitä vanhimmalle mietittiin kun on niin touhukas ja kaipaa omanikäisiään leikkikavereita. Nyt sitten vaan kerhoillaan ja keksitään kotona touhua niin paljon kun mahdollista 😀 Sitä kyllä tuntuu näiden kolmen kanssa riittävän äidillä ainakin :’D VAuhtia ja vaarallisia tilanteita mahtuu kyllä jokaiseen päivään 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.02.2017

      Kuulostaapas kivalta 🙂 Joo tuo päiväkotien tilanne taitaa olla todella ruuhkautunut monessa paikassa :/
      Mutta voi miten arvokasta kun oot kolmen kanssa kotosalla <3<3<3 Ihanaa kevättä koko teidän perheelle!

      Vastaa