Kylpyhuoneen siivous *

koti & sisustus, lapset, me, yhteistyö

 
ARVONTA PÄÄTTYNYT !!! KIITOS KAIKILLE 🙂
 
Moikka! Oon kirjoittanut monta kertaa siitä, että tykkään pitää paikat siistinä ja mieli lepää jos kotona paikat eivät ole hujan hajan. Kun muutettiin uuteen kotiin, piti tietenkin opetella kokonaan uusiksi siivousrutiinit, vaatteiden roudaukset ylös-alas ja selvittää mikä toimii parhaiten nykyisessä kodissa. Kylpyhuone on meillä suuressa käytössä ihan vain jo kahden pienen toimesta, joten se pitää siivota vähintään kerran viikossa perusteellisesti. Meidän kylppäri on alakerrassa, joten kaikki vieraat käyttävät sitä meillä käydessä. Näin ollen haluan entisestään pitää lattiat, lavuaarin ja vessan noin muutenkin siistissä kunnossa. Saatiin Siniltä testaukseen kylpyhuoneeseen suunniteltuja välineitä ja suurin osa niistä olikin entuudestaan tuttuja.
Mulla on tapana pestä kylppäri aika samalla kaavalla ja yleensä teen sen peseytymisen/saunan yhteydessä. Suihkutan pesuainetta lattioille ja muille pinnoille, jonka jälkeen suihkuttelen ne pois suihkulla tai bidesuihkulla. Meillä on kylppärissä todella hyvät kaadot, joten tämä sujuu näppärästi tällä tavalla. Tietty lavuaarit ja peilit puunaan vielä erikseen kylppäriliinalla. Teräväkuivain on ollut huippu kätevä meidän lasisen saunan seinän kanssa. Sen avulla saa tosi tehokkaasti puhdistettua/kuivattua kaikki lasipinnat+lattian!
Jotenkin kylppärinpesu tuntuu aina aluksi nihkeältä hommalta, mutta se sujuu aina paljon odotettua nopeammin ja muutenkin raikkaalta tuoksuva kylpyhuone ilahduttaa pitkään. Muuton jälkeen ollaan myös satsattu laadukkaisiin siivoustuotteisiin ja pesuaineisiin, joiden avulla homma hoituu myös paremmin! Mun top-vinkkeinä kylppärin siivoukseen voisi olla se, että suorittaa siivouksen peseytymisen yhteydessä, joten ei tarvii stressailla kastuvia vaatteita. Toisena vinkkinä kannattaa tsekata Sinin kylppäriliina.. Aivan mieletön kaksipuolinen mikrokuituliina joka puhdistaa kaikki pinnat.. jatkossa meille näitä :D!
Mitkä teidän kylpyhuoneen siivousrutiinit ovat? Mieluusti saisin lisävinkkejä!
Meillä Mikko huolehtii mm lattiakaivosta ja on kokenut jo edellisessä asunnossa lattiakaivosuodattimet todella käteviksi. Kannattaa tutustua jos ei ole tuttuja! 🙂 Myös lattiakaivoharja tekee pesusta monta astetta miellyttävämpää.
Nyt saan ilokseni arpoa 5 kpl Suomi 100 juhlavuoden erikoismallista monitoimimoppia + siihen sopiva mikrokuitu-laminaattipyyhin (yhden palkinnon arvo 25€).. joten kommenttia alle jos kiinnostaa (suoritan arvonnan 06.03)! 🙂 Ihanaa ja raikasta päiväjatkoa! <3Sara ARVONTA PÄÄTTYNYT!
*kaupallinen yhteistyö / Sini
pssst.. palaan vielä tällä viikolla siivousasioihin, kun niistä on kovasti kyselty!








Vastaa käyttäjälle Annuliina Suopajärvi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

569 kommenttia

  1. Jeanette Jääskeläinen 06.02.2017

    Siivousjutut kiinnostaa tykkään pitää kotia siistinä ja se laskee stressitasoja kun on paikat puhtaana 🙂 kiva ja hyödyllinen arvonta!

    Vastaa
  2. sonja 06.02.2017

    Ihana on omassa kodissa olla siivouksen jälkeen, tuoksuu puhtaalta. Siivous antaa voimaa miulle kun pidän siitä niin paljon. Joskus aloittaminen on vaikeeta mutta hyvä musa auttaa toimeen ryhtymisessä ja pitää vauhtia yllä . Oi kun tollainen liina olis kätevä kylppärissä.

    Vastaa
  3. Matleena 06.02.2017

    Meillä on ikivanhoja luuttuja ja muutkin siivousvälineet ovat aika vanhoja.. ainoastaan perheen taapero olisi valmis siivoamaan vaikka joka päivä!

    Vastaa
  4. Jenni 06.02.2017

    Kiinnostaa! 🙂 tykkään siivota kerran viikossa, varsinkin jos on vieraita tulossa niin silloin vähä siistimmin. Nyt kun on kaksi koiraa tepsuttelemassa niin on sitä karvaa vähän joka paikassa 😀

    Vastaa
  5. Silja 06.02.2017

    Itse siivoojana työskentelevänä laadukkaat siivousvälineet myös kotiin kiinnostaa aina 🙂

    Vastaa
  6. Eve 06.02.2017

    Meillä siivotaan viikottain kylpyhuone ja vessat pari kertaa viikossa. Nyt kun vielä toisen lapsen syntymä lähenee on mukava pitää kylpyhuone ja vessat erityisen siistinä! 🙂

    Vastaa
  7. Sanna 06.02.2017

    Helpottaisi meidän jatkuvaa siivoamista. Mopata pitää monta kertaa päivässä, kun pentukoira tuli taloon. 🙂

    Vastaa
  8. Taru 06.02.2017

    Kiinnostaa! Parasta on siivouksen jälkeen, kun pääsee rentoutumaan ja nauttimaan puhtaasta kodista. ??? Kunnon välineet helpottaa älyttömästi. ??

    Vastaa
  9. Emppu 06.02.2017

    Kiinnostaa, mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  10. Milla 06.02.2017

    Kiinnostaa! Siivoan omaksi ilokseni 😀

    Vastaa
  11. Laura 06.02.2017

    Mukana arvonnassa :). Ihana kylppäri teillä ?. Varmasti valkoinen sopii hyvin saunaan tai väri mikä tahansa.?

    Vastaa
  12. Nelli 06.02.2017

    Mukana ollaan! Vessan ja kylpyhuoneen siisteys on sellainen asia, joka minulle on ehkä tärkeintä olla kondiksessa!

    Vastaa
  13. Salli 06.02.2017

    Mukaan arvontaan kyllähän noi tuotteet kovasti kiinnostaa.

    Vastaa
  14. Jenna 06.02.2017

    Kiinnostaa! Nyt tulikin inspiraatio siivota kylppäri. 🙂

    Vastaa
  15. Linda 06.02.2017

    Kiinnostaa! 🙂 Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  16. Nora 06.02.2017

    Mukana. Meillä nuo lattiakaivosuodattimet on kovassa käytössä, ja eron huomaa!

    Vastaa
  17. Ninsku 06.02.2017

    Mukana arvonnassa. Hyvillä ja laadukkailla siivousvälineillä homma sujuu helposti ja tekee siitä mukavaa. Meillä siivotaan wc:t ja pesuhuone viikottain. Mutta silloin tällöin peseytymisen yhteydessä saatan puhdistaa suihkuseinän ja lattiat.
    Toi kakspuoleinen siivousliina on huippu! 🙂
    Viikkosiivous on muutenkin osa rutiineja ja olen ottanut neidinkin tähän mukaan jo melko pienenä. Hän tykkää kulkea pitkin asuntoa pölyhuiskan kanssa :).
    Keväällä tykkään aina käydä läpi komerot ja kaapit. Karsia sieltä kiertoon ja säilytettäväksi jäävät. Helpottaa, kun tietää mitä kaapeissa on ja mistä kaikki löytyy. Ja se on huippua kun (hetken aikaa) kaapeissa on taas tilaa! Lapsen vaatteet tosin tulee käytyä useammin läpi ja lajiteltua, neiti kun kasvaa hurjaa vauhtia.

    Vastaa
  18. Anni 06.02.2017

    Mukana, siivoominen on ihan ykköspuuhaa:)

    Vastaa
  19. Inka 06.02.2017

    Siivousjutut kiinnostaa! Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  20. Sara 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  21. Salla 06.02.2017

    Sini – tuotteet ovat loistavia! Esim. sama varsi toimii kaikkiin välineisiin. Mikrokuituliinat ja lattiakaivosuodattimet käytössä joka päivä. Osallistun ilolla arvontaan.

    Vastaa
  22. KirsiH 06.02.2017

    Mukana! Meilläkin 2 pientä lasta, joten kylppäriä saa olla jatkuvasti putsaamassa.

    Vastaa
  23. Tiam 06.02.2017

    Kelpaisi tänne, remontin keskellä riittää siivottavaa 😀 Seuraavana kohteena olisi vanhan kylpyhuoneen ja saunan purku ja uudelleen teko. Ehkä tämä talo jonain päivänä on valmis<3

    Vastaa
  24. Minna 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  25. Anna 06.02.2017

    Vau, tätä lukiessa tuli oikein into mennä siivoamaan kylppäriä! 😉 Kyllä puhdas koti on avain stressittömään arkeen 😉

    Vastaa
  26. Oona 06.02.2017

    Kiinnostaa! ? Meillä on perjantaisin aina siivouspäivä, ja mikään ei ole ihanampaa kuin aloittaa viikonloppu puhtaassa kodissa❤

    Vastaa
  27. sk 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  28. Anni 06.02.2017

    Kiinnostaa, mukana! Tästä sain heti inspiraatiota kylppärin siivoukseen ? Ps. Kiitos ihanista postauksista!

    Vastaa
  29. Csilla 06.02.2017

    Mukana! Olen siivoushullu mutta en raaski laittaa rahaa siivoustuotteisiin 😀 Tosi tyhmää, sillä siivous varmaan helpottuisi jos olisi kunnon tuotteet. Tällä hetkellä rättinä toimii vanha kulahtanut t-paita ja puhdistusaineena mäntysuopa tai fairy 🙂 Olisi ihanaa voittaa!

    Vastaa
  30. Emmi 06.02.2017

    Siivousjuttuja ja vinkkejä on aina kiva lukea 🙂 ja mukana arvonnassa!

    Vastaa
  31. Sarkkukai 06.02.2017

    Kyllä kelpaisi! Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  32. Pia päivi 06.02.2017

    Moi.siivous on ihan jees juttu. Mukana arvonnassa. ?.

    Vastaa
  33. Jemsku 06.02.2017

    Mukana, uuteen kotiin tarvii kanssa uudet siivousvälineet ? ja tuo lattiakaivosuodatin oli uus tuttavuus. Täytyy testata!

    Vastaa
  34. Olennainen 06.02.2017

    Kaikki siivousta helpottava kiinnostaa, joten mukana!

    Vastaa
  35. Maria 06.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂 himosiivoojan unelmia tällaiset palkinnot.

    Vastaa
  36. Saila 06.02.2017

    Lattiakaivosuodattimet ovat välttämättömiä. Niistä ei puhuta tarpeeksi. Mukana arvonnassa, tottakai.

    Vastaa
  37. Susa 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  38. Sanna O. 06.02.2017

    Arvonnassa mukana! Siivous mukavampaa hyvillä välineillä ja asenteella 🙂

    Vastaa
  39. KatjaL 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! Sinin siivoustuotteet on ihan lemppareita 🙂

    Vastaa
  40. Alina 06.02.2017

    Arvonnassa mukana, kohta uusi koti valmis ja siivousvälineille todella olisi käyttöä! 🙂

    Vastaa
  41. Katja 06.02.2017

    Itsekkin tykkään pitää koti puhtaana ja varsinkin vessa+sauna on sellainen mitä meillä myös käyttää vieraat.En ole vielä keksinyt mitkä kylpymatot olisi parhaimmat ettei lähde jalat alta kun astuu siihen.
    Mukana arvonnassa:)

    Vastaa
  42. Martta 06.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  43. Maija Nulpponen 06.02.2017

    Mukana ?

    Vastaa
  44. S 06.02.2017

    Täällä myös yksin siivousintoilija. Eli arvonnassa mukana?

    Vastaa
  45. NNiina 06.02.2017

    Kiinnostaa todella paljon, mukana arvonnassa! tykkään pitää kotia siistinä ja puhtaalta kun on koirani tepsuttelemassa niin on sitä karvaa vähän joka paikassa ja välillä tulee hiekka mukana sisälle. Parasta on siivouksen jälkeen, kun pääsee rentoutumaan ja nauttimaan puhtaasta kodista.? Sini – tuotteet ovat loistavia!
    Vau teillä on aivan Ihana kylppäri.?

    Vastaa
  46. Laura S 06.02.2017

    Mukana!
    Siivoukseen liittyvät jutut kiinnostavat. Puhdas koti on parasta!

    Vastaa
  47. Miia P. 06.02.2017

    Minulla myös mieli lepää kun paikat on siistinä ja tavarat paikoillaan. Jotenkin iskee hirvee stressi jos tavarat on sikinsokin, tai pölyä on liikaa. Olen ehkä vähänkin liian tiptop ihminen siivouksen suhteen…:P

    Vastaa
  48. Taikawiitta 06.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  49. Reetta 06.02.2017

    Minäkin mukana! Minä itseasiassa tykkään kylppärin siivouksesta, mutta näin opiskelijana ei välineisiin tule kauheasti panostettua. Sinin tuotteet olen kuitenkin kokenut huipuiksi! ?

    Vastaa
  50. Marika 06.02.2017

    Mukana ollaan. Sini siivous välineet kiinnostaa.

    Vastaa
  51. Jenna 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana ! Kahden pienen lapsen äitinä saa aina järjestää aikaa siivoukseen ja olisihan se mukavampi siivota kunnon välineillä. 🙂

    Vastaa
  52. Marika 06.02.2017

    Siivousjutut kiinnostaa. mukana

    Vastaa
  53. Janika 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana! ??
    Mulle on kanssa todella tärkeää yleinen siisteys. En tykkää että tavaroita on hujan hajan ja muutenkin kodin yleisilmeen tykkään pitää siistinä. Kerran viikossa on tykkään siivota asunnon kunnolla (imurointi, pölyt, lattioidenpesu , wc:t yms…) ja muuten sitten joka päivä sellainen pieni fiksaus aina että paikat pysyy ruodussa ? täytyykin testailla tota kylppäriliinas ehdottomasti??

    Vastaa
  54. Saila 06.02.2017

    Mukana!:)

    Vastaa
  55. Suvi 06.02.2017

    Ihanat nuo kylpyhuoneen vaaleat matot, mistä ostettu? 🙂 ja mukana tietty arvonnassa!

    Vastaa
  56. Minna K. 06.02.2017

    Kai sitä täytyy tulla mukaan arvontaan. Kylppärin siivous on yks inhokeista niin jospa se helpottais!

    Vastaa
  57. Nea 06.02.2017

    Mukana ehdottomasti. Tälleen loppuvaiheessa raskautta siivousintoilu on oikeesti ihan huipussaan 🙂 voi kun tää ei olis ohimenevä juttu 😀

    Vastaa
  58. Hanna 06.02.2017

    Minä siivoan vessan ja kylppärin viikkosiivouksen yhteydessä. Raikas tuoksu ja puhdas lopputulos kannustaa siivoamaan. Uudet siivousvälineet olis kiva juttu uudelle laminaatille 🙂

    Vastaa
  59. Anna K 06.02.2017

    Mukana! TSiivoushullu

    Vastaa
  60. Jonsbe 06.02.2017

    Mukana

    Vastaa
  61. Liisi 06.02.2017

    Kiinnostaa! Ehdottomasti mukana?

    Vastaa
  62. e 06.02.2017

    Ehdottamasti mukana! Oon samanlainen siivous hullu, ihanaa kun paikat on siistinä ja varsinkin se pesuhuone/wc…. Sinin tuotteet tuttuja ja varsinkin tuo pesuliina kiehtoo!

    Vastaa
  63. Julianna 06.02.2017

    Siivous sujuu ja on mukavempaa kun on kunnon siivous välineet ja tuotteet! Mukana kisassa ehdottomasti.

    Vastaa
  64. Maria 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana! ☺

    Vastaa
  65. Riina 06.02.2017

    Pian omaan kotiin muuttavana tulisi tuollainen setti todellakin tarpeeseen?

    Vastaa
  66. Jaana 06.02.2017

    Mukana, hyvät tuotteet tekevät siivouksesta helpompaa

    Vastaa
  67. kaisu 06.02.2017

    Meillä ei todellakaan siivota joka päivä, mut sitten kun siivotaan niin hoidetaan homma lattiasta kattoon ? Mukana arvonnassa ☺

    Vastaa
  68. Sanna 06.02.2017

    Mukana ehdottomasti! Tällein juuri yksikseen muuttaneena ei vielä oo kerennyt ostamaan kaikkia siivousvälineitä ?

    Vastaa
  69. Hanna 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana 🙂

    Vastaa
  70. Miia 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  71. Matsku 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! Rakastan kylppärinpesua ja uudet tuotteet ois tervetulleita!

    Vastaa
  72. Iris Berg 06.02.2017

    Mukana ehdottomasti! 🙂 hyvät siivousvälineet tekevät hommasta miellyttävämpää!

    Vastaa
  73. Ella 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! Siivous ei ole lempipuuhaani, mutta pidän siisteydestä. Hyvillä välineillä siivous voisi olla mukavampaa ja varmasti olisikin!

    Vastaa
  74. Katja 06.02.2017

    Siivoushullu mukana! 🙂

    Vastaa
  75. Laura 06.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  76. Ida 06.02.2017

    Tämä paketti ois enemmän kun tarpeellinen, meillä on tumma laminaattilattia missä näkyy kaikki siis aivan kaikki jäljet, taaperon ja viisivuotiaan kanssa saisi olla pesemässä laittoita päivittäin, ja tuntuu että ihan millä vaan pesuaineella pesen lattian, laminaattiin jää rätin jäljet vaikka olis kuinka kuiva/nihkeä/märkä rätti tahansa, joten voisin vaihteeksi kokeilla ihan koko rätin vaihtoa pesuaineen sijaan.

    Vastaa
  77. ErikaM 06.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  78. RiinaS 06.02.2017

    Mukana!
    Uusilla väineillö voisi innostua puunaamaan kylppärin.

    Vastaa
  79. Saara Jykylä 06.02.2017

    Mukana ehdottomasti! Meillä on ihan uusi koti ja siivoamista on enemmän kuin tarpeeksi. En ole innokas siivoaja mutta viikkosiivous on pakko aina silti tehdä. Siispä uudet siivousvälineet olis tervetulleita!
    Minulla on myös käytössä tuo kylppäriliina koska kodissamme on paljon lasi ja peilipintoja, se on aivan ehdoton! 🙂

    Vastaa
  80. Mama 06.02.2017

    Siis ehdottomasti olen mukana. Käytän itse myös paljon sinin tuotteita ja pieneen yksiööni haluan ostaakin vain käteviä siivousvälineitä 🙂

    Vastaa
  81. Heidi 06.02.2017

    Mukana, uudet siivousvälineet ois kivat ja toisivat taas intoa siivoiluun.

    Vastaa
  82. Julia 06.02.2017

    Mukana?

    Vastaa
  83. Katri Uusitalo 06.02.2017

    Täällä yks siivousintoilija mukana ??

    Vastaa
  84. Merituuli 06.02.2017

    Ihana sauna teillä. Hyvät siivousvälineet tekee siivoamisesta mukavampaa. Ehdottomasti mukana arvonnassa. Mukavaa viikonalkua! 🙂

    Vastaa
  85. Suvi 06.02.2017

    Siivousvälineiden päivitys tulisi tarpeeseen! Eli siis arvonnassa mukana!

    Vastaa
  86. Jenni 06.02.2017

    Minäkin mukana! Pojan ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat saatiin juuri juhlittua… Eli sotkua tuli, mutta sitähän tämä elämä nykyään on. Ihanaa! 😀

    Vastaa
  87. Jonna 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  88. Milla 06.02.2017

    Mukana arvonnassa. Siivous jutut olisikin jo uusittava 🙂

    Vastaa
  89. Jenna 06.02.2017

    Täällä pienen pojan siivoshullu äippä, käyttöä olisi! 🙂

    Vastaa
  90. Eea 06.02.2017

    Oi ihana arvonta! Mukana 🙂

    Vastaa
  91. ILOONA 06.02.2017

    Kotimaisuus ja laadukkuus on aina plussaa, joten olen mielläni mukana!

    Vastaa
  92. Hanna 06.02.2017

    Mukana!! Vauvan saapuessa siivous on ollut vähänjotenkinsinnepäin:D<3
    Mukavaa päivää!:)

    Vastaa
  93. Jenni 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  94. Bea 06.02.2017

    Mukana! Olis mahtava palkinto,ja kiva postaus tämä:)

    Vastaa
  95. Jenna 06.02.2017

    Mukana! siivous on ihan pop! 🙂

    Vastaa
  96. Iida 06.02.2017

    Siivoushullu osallistuu arvontaan?

    Vastaa
  97. Niina 06.02.2017

    Mukana! Siivousfriikki haluaa uusia välineitä! ?

    Vastaa
  98. Paula 06.02.2017

    Mukana myös! Itsekin tykkään pitää paikat järjestyksessä mutta tällaiset siivousinspis postaukset ei oo ollenkaan haitaksi 😀 Täälläkin ollaan vasta hiljattain muutettu, joten siivousrutiinit hakee vielä muotoaan 🙂

    Vastaa
  99. Henna 06.02.2017

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  100. Jessica 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! ☺️ Empä oo ennen edes ajatellu pesun yhteydessä pestä myös kylppäriä. Täytyy kyllä kokeilla oisko se miellyttävämpi myös itselle. 🙂

    Vastaa
  101. Elina 06.02.2017

    Tykkään todella paljon siivoilla, varsinki nyt ku on muuttanu omilleen nii se tekee siitä jotenkin paljon mielenkiinnostavamman. Ja oon huomannu että nukun jopa paremmin ja mieli pysyy virkeämpänä kun paikat on siistinä:D Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  102. Martta 06.02.2017

    Siisteys on ihan paras juttu! Ja Sinin tuotteet on parhaita.

    Vastaa
  103. Tiiamamma 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana!

    Vastaa
  104. Heini 06.02.2017

    Sinin tuotteet myös meillä käytössä. Uusia kaivataan, puhtausfriikki minäkin, välillä 🙂

    Vastaa
  105. Eppu 06.02.2017

    Tarpeeseen tulisi ? puhdas koti on ihana?

    Vastaa
  106. Ira 06.02.2017

    Mukana ehdottomasti!
    Kolmilapsisessa perheessä siivottavaa riittää päivittäin
    Ja olen huomannut kuinka oikeilla välineillä saa siivottua
    nopeasti ja vaivattomasti koko kodin?

    Vastaa
  107. Marika 06.02.2017

    Oii tulis niin tarpeeseen! ???

    Vastaa
  108. Jonna Nissilä 06.02.2017

    Olis ihana voittaa sinin-tuotteita, koska työttömän budjetitta ei kamalasti niitä osteta :s 🙂

    Vastaa
  109. Merituuli Suominen 06.02.2017

    Mukana arvonnassa,itse olen toimitilahuoltaja ammattiltani ja tykkään siis siivoilla aika paljon, olis tosi hienoa saada uudempaa siivousliinaa ja ikkunakuivaimia yms…

    Vastaa
  110. Mopsi 06.02.2017

    Minäkin oon aina tykännyt siivota ja puunata asuntoa. Äiti opettanut. Suosin sini-tuotteita, ne vaan on parhaita.

    Vastaa
  111. Karoliina 06.02.2017

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  112. Jenina 06.02.2017

    Jee, arvonnassa mukana! Sini-tuotteet on meilläkin kovassa käytössä laatunsa vuoksi. 🙂

    Vastaa
  113. Laura 06.02.2017

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  114. Miia Väisänen 06.02.2017

    Mukana

    Vastaa
  115. Noora 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  116. Mirella 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana!

    Vastaa
  117. Pauliina 06.02.2017

    Mukana arvonnassa. Siivoaminen on kivaa.

    Vastaa
  118. Laura 06.02.2017

    Mukana ?

    Vastaa
  119. Hanna-mari Vuotinen 06.02.2017

    Siivous jutut kiinnostaa paljon koska tykkkään pitää kotia siistinä! Tulisi tarpeeseen 🙂 eli arvonnassa mukana

    Vastaa
  120. Elina 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana! Muutan tän kuun lopussa omaan asuntoon joten nämä tulis tarpeeseen, koska aikamoinen siivousintoilija olen!?

    Vastaa
  121. Annuliina Suopajärvi 06.02.2017

    Mukana! ?

    Vastaa
  122. Heidi Pärnänen 06.02.2017

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  123. Iris 06.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  124. Daniela 06.02.2017

    Mukana arvonnassa. Tykkään pitää kodin siistissä kunnossa ?

    Vastaa
  125. Piia 06.02.2017

    Liputan kylppärin siivoamista peseytymisen yhteydessä ! Testattu ja toimii mainiosti ?

    Vastaa
  126. Juulia 06.02.2017

    Helpottavista ja laadukkaista siivousvälineistä olisi apua myös meidän perheelle. Kahden alle 5v pojan äiti kiittäisi! Eli mukaan arvontaan ?

    Vastaa
  127. Suvi 06.02.2017

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  128. Aura 06.02.2017

    Mukana! ?

    Vastaa
  129. St'rawberry 06.02.2017

    Nämä tulevat aina tarpeeseen.. (:

    Vastaa
  130. Mikaela 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! Siivoustarvikkeet on aina tarpeen 🙂

    Vastaa
  131. Elina Rahkonen 06.02.2017

    Mukana ollaan! Kevätsiivous tuliso tarpeeseen!

    Vastaa
  132. Henna 06.02.2017

    Mukana ? Pidän siivoamisesta ja en osaa elää sotkussa, paljon mukavampi tulla aina puhtaaseen kotiin.

    Vastaa
  133. Milla 06.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  134. Cindy 06.02.2017

    Kylppäriliinalle olisi todella paljon käyttöä ?? mukana ollaan! ?

    Vastaa
  135. Sara 06.02.2017

    Kivat siivousvälineet olisi☺

    Vastaa
  136. Noora 06.02.2017

    Mukana. Laskettu aika on ihan pian käsillä, joten jos näyttää että meneeyliajalle, niin tällä siivoussetillä vaan hommiin ja hikoilemaan 🙂

    Vastaa
  137. Jenna 06.02.2017

    Laadukkaille siivousvälineille olisi käyttöä! Mä olen samallainen siivous ”hullu” mitä äitinikin joten kaikki siivousvälineet on aina tosi kovassa käytössä. 😀 Sinin tuotteita en ole edes vessan siivouksessa päässyt vielä kokeilemaan!:)

    Vastaa
  138. Sofia 06.02.2017

    Mukana! ?

    Vastaa
  139. Laura 06.02.2017

    Jee, mukana arvonnassa ?☺

    Vastaa
  140. Eliisa 06.02.2017

    Mukana! Oon ihan kauhee siivousfriikki ? ei mee päiväkään että en siivoile jotain paikkaa, pienokaiset myös pitää huolen siitä että äiti ei pääse helpolla ? mukavaa alkanutta viikkoa teille ☺

    Vastaa
  141. Maiju 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!:)

    Vastaa
  142. Heidi 06.02.2017

    Mukana!! ☺

    Vastaa
  143. Noora 06.02.2017

    Minä myös arvonnassa mukana 🙂 Siisti koti on itselleni tärkeä juttu ja hyvät välineet siivouksessa tärkeät. Sinin tuotteet eivät ole itselleni kovin tuttuja ennestään.

    Vastaa
  144. Tiina Halonen 06.02.2017

    Mukana ?

    Vastaa
  145. Maria 06.02.2017

    Mukana! Mä inhoan siivoamista mut sitäkin enemmän inhoan sotkuista kotia! ? Pitkin päivää saa kyllä tässä lapsi- ja koiraperheessä siivoilla jos haluaa pitää edes jonkinlaista järjestystä yllä. ? Vessan siivous on mun inhokkijuttu ja se jääkin yleensä miehen tehtäväksi!

    Vastaa
  146. tytti 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  147. Sinna 06.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  148. Taru 06.02.2017

    Mukana:)

    Vastaa
  149. Niina 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana! :))

    Vastaa
  150. Inka 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana! Rakastan siivoamista, tai ainakin sitä lopputulosta 😀 Tulisi uuteen kotiin tarpeeseen uudet siivousvälineet 🙂

    Vastaa
  151. Essi 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana!

    Vastaa
  152. Heidi M 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  153. Mervi Visuri 06.02.2017

    Mukana! Sinin tuotteet ovatkin tuttuja mutta toi kylppäriliina täytyy testata ehdottomasti!..

    Vastaa
  154. Katri 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  155. Jasmin 06.02.2017

    Mukana?

    Vastaa
  156. Kaisla Hirvonen 06.02.2017

    Mukana:)

    Vastaa
  157. Tuire 06.02.2017

    Siivousintoilija mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  158. Noora 06.02.2017

    Mukana ehdottomasti 🙂

    Vastaa
  159. Anne 06.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  160. Heidi 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana!

    Vastaa
  161. Heidi 06.02.2017

    Mukaan arvontaan! Kylppäri olisikin juuri pesun tarpeessa! Tarvetta olisi myös siivousvälineiden päivitykselle ?

    Vastaa
  162. Elina 06.02.2017

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  163. Pauliina Hietarinne 06.02.2017

    Mukana! Siivoominen on se paras juttu! ?

    Vastaa
  164. Niina 06.02.2017

    Mukana ?

    Vastaa
  165. Niina myllylahti 06.02.2017

    Mukana!:)

    Vastaa
  166. Leila 06.02.2017

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  167. Anniina 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! 🙂
    Kiinnostaa noi lattiakaivonsuodattimet, mut ei oo tullu vielä hankittua. Pitää siis laittaa korvantaa 🙂

    Vastaa
  168. Lotta 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  169. Aino 06.02.2017

    mukana! Tota kylppäriliina ja lattiakaivonsuodattimia haluaisin ehdottomasti päästä kokeilemaan omassa kylppärissäni 🙂

    Vastaa
  170. kaisa 06.02.2017

    Mukana ehdottomasti.. Täällä uuteen kotiin muutettu 2 viikkoa sitten ja siivousvälineet kyllä vaatisi päivitystä.

    Vastaa
  171. Pirjo 06.02.2017

    Hyvät siivousvälineet kiinnostaa aina.Mukana arvonnassa?

    Vastaa
  172. Sanja 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!
    Ja täytyy laittaa toi lattiakaivosuodatin ostoslistalle ja kokeilla sitä.

    Vastaa
  173. Katja 06.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  174. Essi 06.02.2017

    Minäki oon mukana! Tykkään kans pitää paikat kotona siistinä, olokin on sillon paljo parempi 🙂

    Vastaa
  175. Sonja Koivu 06.02.2017

    Mukana!!

    Vastaa
  176. Emilia 06.02.2017

    Mukana! Ihanan raikas blogi!♡

    Vastaa
  177. Taika 06.02.2017

    Hyviä siivousvinkkejä. Tuo lattiakaivosuodatin on muuten tosi hyvä, meilläkin käytössä. Miettinyt noita hiussieppareita, olisko ne kans hyvät. Kätevintä kylppärin pesu tosiaan peseytymisen yhteydessä, sillai täälläkin tehdään ja noita kylppäriliinoja vois kokeilla, ei ennestään tuttuja. Arvonnassa mukana 🙂

    Vastaa
  178. Jenni 06.02.2017

    Mukana

    Vastaa
  179. Susanna 06.02.2017

    Kyllä siivoustarvikkeet tulisi tarpeeseen, kun lähiaikoina saattaa olla ensimmäiseen omaan kotiin muutto edessä. Siis mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  180. Sisko Itävalo 06.02.2017

    Kyllä kiitos, mukana ollaan.

    Vastaa
  181. Taika 06.02.2017

    Täyty tulla vielä lisäämään, et sinin pölyliinat laminaatille on kans käteviä ja swiffer pölyhuiska on muuten kanssa kätevä. 🙂

    Vastaa
  182. Roosa S. 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  183. Merita Suominen 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  184. Maisa 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  185. Anni 06.02.2017

    Mukana ehdottomasti. Vanha moppi vetelee viimeisiä…

    Vastaa
  186. Jenna.A 06.02.2017

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  187. Jatsa 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana! 🙂

    Vastaa
  188. Mira 06.02.2017

    mukana 🙂

    Vastaa
  189. Mira Hietanen 06.02.2017

    Mukana 🙂 Kohta asuttu 3 vuotta omillaan eikä vieläkään omisteta kunnollista moppia, joten tulisi todella tarpeeseen 🙂

    Vastaa
  190. LinaH 06.02.2017

    Vihaan siivoamista joten hyvät välineet vois tehdä siitä mukavempaa! 🙂
    Joten mukana!

    Vastaa
  191. Suvi 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana arvonnassa!:)

    Vastaa
  192. Terhi 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana arvonnassa, pidän sinin tuotteista.

    Vastaa
  193. Oona 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana! 🙂

    Vastaa
  194. Anni 06.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  195. Lotta N 06.02.2017

    Mukana! Puhtaat paikat antaa mielirauhan mutta kunnon puunaustuotteet uupuvat, tommoset tulis käyttöön!

    Vastaa
  196. MARIA 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  197. Emii 06.02.2017

    Näistä olisi kyllä paljon iloa!

    Vastaa
  198. Matilda 06.02.2017

    Luin blogiasi ensimmäistä kertaa ja olipas mukava teksti. Teillä näyttää myös olevan tumma lattia kylppärissä, niinkuin itsellänikin. Kurja työllistäjä siinä on kalkki. Meillä on tosi kalkkinen vesi ja se näkyy heti tummassa laatassa. Onko sinulla vinkkejä tähän ongelmaan? Lapset tykkää suihkutella harva se ilta ja vaikka kuivaimella suurimmat vedet vetää pois, jää lopuista kalkkijälki kuivuttuaan. Itsekin siivoan vessaa usein ja mielelläni arvonnassa mukana.

    Vastaa
  199. Mira 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! Meillä eri ikäisiä lapsia, pikkusista tahmatassuista isompiin ja siivoa helposti tulee. Tykkään pitää paikat siistinä, puhdas koti on kaiken a ja o =)

    Vastaa
  200. riikka 06.02.2017

    Mukana arvonnassa. 🙂

    Vastaa
  201. Teija 06.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  202. Heli 06.02.2017

    Mukana! Lapsiperheessä saa aina olla siivoamassa 🙂

    Vastaa
  203. Jennimaria 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  204. Melina 06.02.2017

    Mukana ollaan!

    Vastaa
  205. Jennu 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! Meillä menee meidän kerrostaloasunto myyntiin ja pitää siivota perusteellisesti näyttöjä varten usein, hyvät välineet tarpeen jotta käy nopeasti ja jää enemmän aikaa lapsille. Myös mukavaa olisi saada uuteen kotiin hyvät välineet!
    Ja siisti koti on kohta kiva kun paukkupakkaset tulevat, niiden jälkeen sitten nokka kohti kevättä 🙂

    Vastaa
  206. Jenni 06.02.2017

    Mukana arvonnassa ☺

    Vastaa
  207. Satu Savolainen 06.02.2017

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  208. Elina 06.02.2017

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  209. Jenny 06.02.2017

    Nämä siivousintoilijalle tarpeen – mukana siis! ☺️

    Vastaa
  210. Jenni L 06.02.2017

    Mukana ollaan! Meillä on muutto pian edessä, joten olisipa kiva päästä siivoilemaan uutta kotia uusilla välineillä 🙂

    Vastaa
  211. TYPY 06.02.2017

    mukana 🙂

    Vastaa
  212. Maaria 06.02.2017

    Oi, tulis tarpeeseen! Mukana!

    Vastaa
  213. Jutta 06.02.2017

    Mukana arvonnassa, kiitos!

    Vastaa
  214. Salla 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  215. Nea 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana! Oon kanssa super siisti ihminen enkä kestä hetkeäkään likaista tai sekamelskaista ympäristöä! Keväällä koittaa myös muutto ensimmäiseen omaan kotiin ja nää vempeleet tulis niin tarpeeseen! 🙂

    Vastaa
  216. anni 06.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  217. Hensku 06.02.2017

    Mukana! Kylppärin siivous on vähiten kivoin juttu kotia puhtaana pitäessä, mutta siivous sujuu nopsasti juuri muun peseytymisen yhteydessä.

    Vastaa
  218. Virpi T. 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana! Meillä siivousvälineet kaipaisivat jo uudistusta ?

    Vastaa
  219. Helena 06.02.2017

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  220. Lotta 06.02.2017

    Ite siivosin just eilen ja tuskailin semmosen rätin kanssa lattioita pyyhkien. Siivoamine ei oo kauheen kivaa mutta jälkeenpäi hymyilyttää.
    Ja mukana arvonnassa!

    Vastaa
  221. Elli 06.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  222. H 06.02.2017

    Todellakin mukana arvonnassa!

    Vastaa
  223. Suski 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! Omien siivousvälineiden päivittämisestä onkin jo aikaa, joten tarpeeseen tulisivat nämä! 🙂

    Vastaa
  224. Lode 06.02.2017

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  225. Sanna 06.02.2017

    Sinin tuotteet on hyviä ja tykkään niistä kovasti, joten haluan ehdottomasti olla mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  226. Heli 06.02.2017

    Mukana?

    Vastaa
  227. Laura 06.02.2017

    Mukana 🙂 !

    Vastaa
  228. Laura 06.02.2017

    Täällä pitäis siivota useemminkin varsinkin kylppäri ?jospa uudet välineet inspiroivat siihenkin .mukana siis

    Vastaa
  229. JennaO 06.02.2017

    Meillä riittää siivottavaa ja ois kyllä mahtavaa saada kunnon tuotteet siivoamisen avuksi. Mukana olen siis!

    Vastaa
  230. Isabella 06.02.2017

    Mukana! ?

    Vastaa
  231. Emilia 06.02.2017

    Mukana! Lattiakaivon suodatin on ihan ehdoton! 🙂

    Vastaa
  232. Kaisa 06.02.2017

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  233. Oona 06.02.2017

    Mukana ?

    Vastaa
  234. Kirsi 06.02.2017

    Mukana! Jos vaikka sais uutta intoa siiivoukseen kun kahden pienen lapsen kans tuntuu ettei aikaa eikä intoa hommaan löydy.

    Vastaa
  235. Heidi 06.02.2017

    Oi mä oon niin mukana ???

    Vastaa
  236. Ellu 06.02.2017

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  237. Sari 06.02.2017

    Lattiakaivosuodatin uusi tuttavuus ?

    Vastaa
  238. Elina 06.02.2017

    Mukana, lattikaivosuodatinta pitäisi kyllä kokeilla.

    Vastaa
  239. Vilma 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  240. Maiju 06.02.2017

    Tosi kiva arvonta, siivoustarvikkeille on aina käyttöä 🙂 Eli mukana ollaan!

    Vastaa
  241. 2 06.02.2017

    Mukana, meillä mies yleensä hoitaa perua siivouksen ja mulle jää kaikki likanen homma ja pyykit 😀

    Vastaa
  242. Maiju 06.02.2017

    Mukana, itse olen äidiltäni perinyt siivousintoilun ja onhan se monesti todettu, että siistissä kodissa on helpompi keskittyä.

    Vastaa
  243. Maria 06.02.2017

    Voi kun voitto osuisi kohdalle

    Vastaa
  244. Sane 06.02.2017

    Mukana!? Täällä toinen siivoushullu varsinki kylppärin haluan pitää erittäin siistissä kunnossa. Meillä en anna kenenkää muun pestä kylppäri ku ite, näin varmistan lopputuloksen 😀

    Vastaa
  245. Enni 06.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  246. Marnie 06.02.2017

    Mukana arvonnassa, siivous on kivempaa kun on hyvät välineet käytössä, siksi ois mukava voittaa tuotepaketti!

    Vastaa
  247. Eippana 06.02.2017

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  248. Elli 06.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  249. Jenna Tammelin-Nenonen 06.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  250. Linda 06.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  251. Janita Lempiäinen 06.02.2017

    Mukana ollaan?

    Vastaa
  252. J 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! Monesti itsellä lähtee aina lapasesta siivoominen 😀 Mietin pitkään, miksi aina päädyn vapaa-ajalla siivoomaan, jos toinen vaihtoehto on vain olla. Oon kuitenkin tajunnutnyt, että se on yksi tapani rentoutua 😀 se kädenjäljen näkeminen ja aikaansaamisen tunne on parasta. Sama homma myös minulla, rentoudun paremmin kun on siistiä 😛

    Vastaa
  253. Sadu 06.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  254. Katja K 06.02.2017

    Mukana ! On kiva pitää koti siistinä kun on hyvät välineet:):):)

    Vastaa
  255. Tuuli 06.02.2017

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  256. HeidiO 06.02.2017

    Kiinnostaa, mukana ollaan!??

    Vastaa
  257. Tiiu 06.02.2017

    Mukana ?. Meillä kolme pientä lasta sotkee nopeampaa tahtia kuin välillä ehdin siivota ?.

    Vastaa
  258. Heidi 06.02.2017

    Todellakin mukana! Mä rrrrakastan siivoomista ja mä oon saanut meijän 3 ja 2-vuotiaatkin innostumaan siivouksesta 😀 Mä pesen kanssa suihkun yhteydessä aina vessan, mut samaa tekee meille lapset kun on suihkussa 😀 niillä on omat tiskiharjat millä saa pestä niin paljon kun huvittaa, mutta pelkällä vedellä kylläkin 🙂 Ei oo mitään niin ihanaa kun puhdas ja raikkaalle tuoksuvakoti <3

    Vastaa
  259. Josefin 06.02.2017

    Mukana?

    Vastaa
  260. Nonnu 06.02.2017

    Tollanen lattiakaivosuodatin kuulostaakin fiksulta! Täytyy tutustua paremmin!!!
    Millä hinkkaat laattojen välit? Musta tuntuu että ne jää aina likasiks.. :/

    Vastaa
  261. Aada 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana!☺ puhdas koti on mulle tosi tärkeä juttu ja oikeesti nautin siivouksesta!

    Vastaa
  262. pampula 06.02.2017

    Täällä myös yks siivousfriikki ilmottautuu ! ✋ Melkeen joka vessareissun (melkeen) jälkeen kans puunaan kylppäriä jollain tapaa. Ei sillä, että olisikaan kauhean likaista, mutta se tulee vain luonnostaan ja raikkaan pesuaineen tuoksu todentotta virkistää ja saa hyvälle mielelle !

    Vastaa
    • pampula 06.02.2017

      Ja siis mukana arvonnassa 🙂

      Vastaa
  263. Annika 06.02.2017

    Mukana!?

    Vastaa
  264. Pia 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Itselläni myös musta lattia, jonka kanssa tuskailen ikävien kalkkitahrojen vuoksi, jotka eivät ota lähteäkseen. Jollain toisella kommentoijalla sama tuska. Olisiko tähän sinulla vinkkejä tai ottaisiko Sinin edustaja tästä kopin tai joku lukijoista. Apua on yritetty löytää ja kaikki mahdolliset pesuaineet testattu, mutta tuloksetta. Mikä neuvoksi?

    Vastaa
  265. Jonna 06.02.2017

    Mukana ollaan! Kiireisen arjen keskellä on ihanaa, että koti on puhdas. Sotkuinen/likainen koti lisää stressiä ja erimielisyyksiä ainakin tässä taloudessa;D Harvoin tulee uusittua siivousvälineitä, vaikka niitäkin olisi hyvä välillä uusia. Toivottavasti onni nyt suosii! 🙂

    Vastaa
  266. Maarit 06.02.2017

    Mukana ?? kylppärisetti tulisi tarpeeseen!

    Vastaa
  267. Saara 06.02.2017

    Siivoaminen on ihanaa ja se tunne kun tietää että paikat ovat siistissä kunnossa!
    Mukana ?

    Vastaa
  268. Pauliina 06.02.2017

    Mukana arvonnassa ollaan 🙂

    Vastaa
  269. Marjo 06.02.2017

    Mukana! siivousvälineille on aina käyttöä! 🙂

    Vastaa
  270. Mariia 06.02.2017

    Mukana ollaan! Siivoaminen on myös mun juttu,mieli lepää puhtaassa kodissa! 🙂

    Vastaa
  271. Iina 06.02.2017

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  272. Elina 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  273. memmu 06.02.2017

    Mukana❤✋

    Vastaa
  274. Katja 06.02.2017

    Mukana ehdottomasti! Meillä kans remppa hommat käynnissä uuteen kotiin niin tulis enemmän kunntarpeeseen 🙂 ?

    Vastaa
  275. Pinja 06.02.2017

    Mukana?

    Vastaa
  276. S 06.02.2017

    Mukana!:)

    Vastaa
  277. Noora 06.02.2017

    Mukana ehdottomasti. Tykkään kanssa kun on siistiä, mutta siivousvälineet kyllä kaipais päivitystä. 🙂

    Vastaa
  278. sr 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! Kaunis kylppäri teillä.:)

    Vastaa
  279. Emma 06.02.2017

    Mukana

    Vastaa
  280. Ulla Lehtonen 06.02.2017

    Uudet konstit ovat mielenkiintoisia ja halukkuuttaa kokeiluun on .

    Vastaa
  281. Kati 06.02.2017

    Ehdottomasti mukana! 🙂

    Vastaa
  282. Katariina 06.02.2017

    Hyviä vinkkejä pitääpä kokeilla,varsinkin tuota liinaa sillä saa varmaan hyvin kiilotettua hanatkin. Itse olen käyttänyt ihmesientä ja normi liinaa. Tuskaa ovaan nuo mustat saumat, jotka imee kalkin, meillä ainakin ? jos voisin päättää uudestaan lattian sävyn laittaisin jotain vaaleanharmaaseen taittavaa! Seuraavaan asuntoon sitten ?

    Vastaa
  283. Hannele 06.02.2017

    Mukana olen!

    Vastaa
  284. Minttu 06.02.2017

    Mukana! Syksyllä todennäköisesti muutto ekaan omaan kotiin edessä, joten mielelläni tuommoisen ottaisin vastaan ?

    Vastaa
  285. Laurakuja 06.02.2017

    Mukana ollaan! Täälläkin mies hoitaa kaivot ja itse hoidan loput?Meillä on tuo suodatin ja ihan huippujuttu kun lähtee paljon hiuksia!

    Vastaa
  286. Ada 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! Itsekin tykkään pitää paikat puhtaina ja siivoamisessa kyllä auttaa paljon laadukkaat välineet ?

    Vastaa
  287. Jenu 06.02.2017

    Mukana arvonnassa! Tulisipa uusi moppi tarpeeseen tähän lapsiperheeseen!

    Vastaa
  288. Jessica 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  289. Petra 06.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  290. Katri_L 06.02.2017

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  291. Krista Lindelöf 06.02.2017

    Tykkään siivota usein joten olen mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  292. Sanna 06.02.2017

    Mukana. Siivous on arkipäivää lapsiperheessä ja tulisi todellakin tarpeeseen. 🙂

    Vastaa
  293. Pörri 06.02.2017

    Mukana arvonnassa!
    Lapsiperheessä aina jotain siivottavaa 🙂

    Vastaa
  294. Pauliina 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  295. Paprika 06.02.2017

    OI kyllä mukaan! Siivousjuttuja meille, niihin en raaski ikinä sijoittaa 😀

    Vastaa
  296. Linda vuorisalo 06.02.2017

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  297. Johku 06.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  298. Jensku 06.02.2017

    Toimivat siivous tarvikkeet tekee siivouksesta sujuvampaa! Sinin tuotteet on tuttuja ja hyväksi havaittuja! Taloudessamme asuu kaksi aikuista ja kaksi lasta,pian syntyy kolmas! Siivottavaa riittää!

    Vastaa
  299. Heidi 06.02.2017

    Siivousintoilija on mukana! ?

    Vastaa
  300. Tanja 06.02.2017

    Mukana arvonnassa. Kylpyhuoneen siivous kohta edessä!!! ?

    Vastaa
  301. Laura 06.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂 itsekin himosiivoja, paikat oltava siistinä. Kerran kk pesen kylppärin lattian, sitä kun käyttää vain minä ja puoliso

    Vastaa
  302. Henriikka 06.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  303. Tanja 06.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  304. Airiina 06.02.2017

    Mukana, tykkään siivota ja pitää kylppärinkin puhtaana.

    Vastaa
  305. Petri 06.02.2017

    Mukaan arvontaan ilmoittaudun.

    Vastaa
  306. Henna H 06.02.2017

    Mukana. En omista liikaa siivoustarvikkeita joten palkinto olisi tervetullut.

    Vastaa
  307. Johanna 06.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  308. Maija 07.02.2017

    Mukana arvonnassa! Voipi olla, että pääsen kohtapuoliin muuttamaan jopa omaan kotiin :p Sinne olisi tuo kätevä!

    Vastaa
  309. Katja 07.02.2017

    Koiranpentutaloudessa ei ole luutuja koskaan liikaa…. ☺

    Vastaa
  310. Marja 07.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  311. Jenna 07.02.2017

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  312. Rina 07.02.2017

    Mukana arvonnassa! En kamalasti tykkää siivota, erityisesti vessan lattiakaivo kaipaisi parempia välineitä.

    Vastaa
  313. Riikka 07.02.2017

    Kiva arvonta, siivousintoilija mukana! 😀

    Vastaa
  314. Suni 07.02.2017

    Oi mukana! Siivoaminen on paljon kivempaa kun on hyvät välineet! 🙂

    Vastaa
  315. Niina 07.02.2017

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  316. maikki 07.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  317. Riikka 07.02.2017

    Mukana

    Vastaa
  318. Milla 07.02.2017

    Mukana:)

    Vastaa
  319. Sonja 07.02.2017

    Oi! Mukana 🙂 Nolottaa vähän myöntää mutta me emme omista vielä moppia..jotenkin sitä on aiemmin ajatellut että pelkkä imurointi riittää, mutta nykyään haaveilen siitä, että saisi siivottua kodin perusteellisesti vähintään kerran kuussa. Imurointi tapahtuu tietysti useammin 😀

    Vastaa
  320. Katja 07.02.2017

    Ehdottomasti mukana arvonnassa. Omat mopot kaipaisivat jo päivitys ja Sinin tuotteet ovat tosi laadukkaita. Millä saat lasiseinän pidettyä puhtaana kallkkijäämistä?

    Vastaa
    • Sara Parikka 07.02.2017

      Kalkkia meillä ei jostain syystä kerry lasiseinään.. enemmänkin sitten lattiaan :/

      Vastaa
  321. Mira 07.02.2017

    Heipsan!:) Mulla kyllä kans ahdistaa jos varsinkaan juurikin kylppäri ei oo puhtaan näköinen eteinkin jos on vieraita tulossa ja meillä ainoastaan tuo yksi kylppäri. Luit kyllä minun ajatukset ku kirjoitit aiheesta kun juurikin mietin että miten sais kokonaisvaltaisemmin ja helpommin sen pestyä. Hyviä vinkkejä! Ja tuo liina täytyy kyllä laittaa hankintalistalle 🙂

    Vastaa
  322. Riina 07.02.2017

    Mukana ollaan 🙂

    Vastaa
  323. Hanna 07.02.2017

    Hei, minua kiinnostaisi lisäksi tietää MITÄ PUHDISTUS-/PESUAINEITA käytät kylpyhuoneen pesuun? Itselläki pieni lapsi joten pohdin aina ”millaisilla aineilla uskaltaa pestä?” vai olenko vain liian arka vahvempien aineiden kanssa.. ? Tuota lasipinnoille tarkoitettua lastaa täytyy itsekin kokeilla ja viemärisuodatin toinen kokeiluun menevä vinkki! ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 07.02.2017

      http://www.method.fi Meillä on käytetty mm noita pesuaineita.. ne on myrkyttömiä ja biohajoavia.. lisäksi taivaallisen tuoksuisia 🙂 kandee koittaa 🙂

      Vastaa
  324. Merit Maala-Kumar 07.02.2017

    Mukana! Uusia siivousvälineitä tarvitaan.

    Vastaa
  325. Vikke 07.02.2017

    Siivoomineen on kyllä mälsää hommaa, mutta hyvillä välineillä mukavampaa 🙂 mukana!

    Vastaa
  326. Saana 07.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  327. Mari 07.02.2017

    Mukana ehdottomasti! : )

    Vastaa
  328. marjut 07.02.2017

    mukana

    Vastaa
  329. Lettu 07.02.2017

    HMMM… meidän vanha moppi on sen näkönen, että joutais roskiin, mutta se vaatis ensin tilalle uuden. Mun jäätyä työttömäks sen uudenkin raha menee toistaiseksi meillä ruokaan ja laskuihin. Eli uusi moppi tois helpotusta. 🙂

    Vastaa
  330. Katja Toivola 07.02.2017

    Mukana. 🙂

    Vastaa
  331. MariH 07.02.2017

    Mukana ollaan! 🙂

    Vastaa
  332. Marih 07.02.2017

    Mukana ollaan! Tykkään siististä kodista, vaikka siivous ei aina niin nappaakaan. Uusilla välineillä olis kiva aloitella kevätsiivousta 🙂

    Vastaa
  333. Milli 07.02.2017

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  334. Taru 07.02.2017

    Mukana ollaan! Meillä kahden pienen käytössä kaksi kylppäriä, joten siivousta riittää ;D

    Vastaa
  335. Np 07.02.2017

    No mukana! Jospa pääsisi uutta asuntoa näillä siivoamaan ?

    Vastaa
  336. Ninnu 07.02.2017

    Mukana arvonnassa! Siisteys on yksi kodin tärkeimmistä jutuista ? itse en ainakaan viihdy sotkun ja lian keskellä.

    Vastaa
  337. Elisa 07.02.2017

    Mukana?

    Vastaa
  338. Laura 07.02.2017

    Kyllä uudet siivousvälineet kelpaisivat, saisi motivaation siivota kotonakin, kun olis hyvät välineet. Tällä hetkellä ei millään jaksaisi kotona siivota, kun sitä tekee työkseen 8h päivässä ??

    Vastaa
  339. Elli 07.02.2017

    Ehdottomasti mukana! Inhoon kylppärin siivoomista mutta ehkä oikeilla välineillä siitäki tulis mukavaa 😀

    Vastaa
  340. Päivi 07.02.2017

    Ehdottomasti mukana,tulisi niin tarpeeseen, jos kylppärin siivoamisesta tulisi mielekkäämpää 🙂

    Vastaa
  341. Reija 07.02.2017

    Tarpeeseen tulisi täälläkin! : ) Kivaa viikkoa teidän perheelle!

    Vastaa
  342. Noora 07.02.2017

    Ehdottomasti haluan olla mukana arvonnassa! Tulisi meille tarpeeseen 🙂 kolmen pienen lapsen kanssa siivottavaa riittää 😀

    Vastaa
  343. Minsku 07.02.2017

    Oo hienoo, mukana !! 🙂
    Onpas ihanan näköinen toi saunan lasiseinä. Joku kylppäri postaus olis kiva, ja varmaan sit tuleekin kuhan olette saunan maalaus projektin saanut päätökseen :). Jos en nyt väärin muista, että kirjoittelit sellasista aikeista ?

    Vastaa
  344. Mirva 07.02.2017

    Kyllä tulisi tarpeeseen uudet siivousvälineet ?

    Vastaa
  345. Kirsi Hongisto 07.02.2017

    Ehdottomasti mukana 🙂 Kylppäri varsinkin on se paikka mitä tulee pidettyä erityisesti silmällä että pysyy siistinä 🙂

    Vastaa
  346. Petra 07.02.2017

    Tämä tulisi enemmän kuin tarpeen tähän lapsiperheeseen! Mukana arvonnassa. 🙂

    Vastaa
  347. Tiia 07.02.2017

    Mukana<3
    Nämä ois hyvät uudet motivaattorit siivoamiseen

    Vastaa
  348. Ronja Pernu 07.02.2017

    Mukana! 🙂
    Mekin just vuodenvaihteessa muutettu uuteen asuntoon ja kunnon siivousvälineet kelpais kun on nuita nelijalkaosoa karvakamuja täällä kans, niin pölyä etenkin riittää 😀

    Vastaa
  349. Helli Nyman 07.02.2017

    Helli
    Mukana 🙂 Olisivat todella hyvä uudet siivousvälineet! Sini tuotteita olen käyttänyt 🙂 Kevättä myöten kaikki pöly näkyy !

    Vastaa
  350. Inka Laaksonen 07.02.2017

    Mukana ! ❤️

    Vastaa
  351. Jasu 07.02.2017

    Tarpeeseen tulisi ?

    Vastaa
  352. Kia 07.02.2017

    Mukana! 🙂 Itselläkin muutto juuri edessä ja aika panostaa hyviin tuotteisiin!

    Vastaa
  353. Meri 07.02.2017

    Kiinnostaa! Tykkään siivota ja pitää kodin siistinä, niin nämä sopis kyllä hyvin! 🙂

    Vastaa
  354. Saara 07.02.2017

    Mukana

    Vastaa
  355. Matilda 07.02.2017

    Ehdottommasti mukana! 🙂 Edessä kuitenkin pian muutto ekaan omaan kotiin ja oon pakkomielteinen mitä siisteyteen tulee! 😀

    Vastaa
  356. Iida 07.02.2017

    Mukana. Tykkään pitää kotia siistinä, vaikka siihen ei aina motivaatiota löydy.:) Uudet välineet vois kyllä kiva piristys siivoamiseen.:)

    Vastaa
  357. JennaM 07.02.2017

    Olisi kyllä tarpeen, opiskelija kun olen ja muuttamassa omaan kotiin näille tulisi käyttöä ?

    Vastaa
  358. Elise H. 07.02.2017

    Hyvä postausaihe ja hyödyllinen arvonta. Olen ehdottomasti mukana 🙂

    Vastaa
  359. Mette 07.02.2017

    Ehdottomasti mukana!

    Vastaa
  360. pia 07.02.2017

    Ehdottomasti mukana. Aurinko paljastaa nyt keväällä niin helposti kaikki pesemättömät paikat.

    Vastaa
  361. Ellu 07.02.2017

    Ehdottomasti mukana! ?

    Vastaa
  362. Maria 07.02.2017

    Mukana arvonnassa! Tarvis itsekin hankkia kunnon siivousvälineet, niin tulis varmasti useammin tehtyä kunnon siivous kylppärissäkin!

    Vastaa
  363. Kati 07.02.2017

    Mukana, ois tarvetta todellakin kunnon siivousvälineille, kun kahden lapsen taloudessa asutaan ?

    Vastaa
  364. Kirsi 07.02.2017

    M U K A N A 🙂

    Vastaa
  365. Tuula 07.02.2017

    Mukana arvonnassa. Sinillä siivous sujuu !!

    Vastaa
  366. Suvi H 07.02.2017

    Mukana arvonnassa! (:

    Vastaa
  367. Noora 07.02.2017

    Tykkään niin siivouksesta, mukana arvonnassa! ?

    Vastaa
  368. NK 07.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  369. Anne 07.02.2017

    Ilman muuta mukana arvonnassa

    Vastaa
  370. Sofia 07.02.2017

    Mukana ollaan:)

    Vastaa
  371. Kaisa 07.02.2017

    Mukana!! Muutan jossain vaiheessa ekaan omaa kämppään ja olisi siistiä voittaa ?

    Vastaa
  372. Anni Saarela 07.02.2017

    Olisi ihana saada uusia välineitä helpottamaan siivousurakkaa. Mukana arvonnassa!?

    Vastaa
  373. Emmi 07.02.2017

    Mukana ? ?

    Vastaa
  374. Kati 07.02.2017

    Kyllä ois käyttöä noille.. Meillä mikrokuituliina ei puhdista peiliä täysin puhtaaksi, varmaan vaihdon paikka ois.

    Vastaa
  375. Arja 07.02.2017

    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  376. Laura 07.02.2017

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  377. Eveliina 07.02.2017

    Todellakin mukaan arvontaan! Ehkä siivous tuntuis vähemmän nihkeeltä ku ois kunnon välineet 🙂

    Vastaa
  378. Tuula Partanen 07.02.2017

    Mukana arvonnassa. Tarvitsisin uudet tuotteet siivoukseen.

    Vastaa
  379. Jansku 07.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  380. Nepu 07.02.2017

    Mukana ollaan! Kylppärin siivous ei todellakaan ole lemppari puuhaani, mutta olen todennut että kun sen tekee usein ja ottaa rutiiniksi niin homma menee mukavammin ☺?

    Vastaa
  381. Jenni Kerälä 07.02.2017

    Minä myös mukana arvonnassa! Olisi kiva saada uudet siivousvälineet tähän melko uuteen kotiin 🙂

    Vastaa
  382. Miiq 07.02.2017

    Mukana. Tulisi tarpeeseen.

    Vastaa
  383. Minna 07.02.2017

    Mukana arvonnassa! Meidän perheessä opetellaan uusia arki- ja siivousrutiineja nyt kun uusi perheenjäsen (3kk:n ikäinen tyttö) alkaa viihtyä muuallakin kun äidin sylissä 😀 on jäänyt siivoukset jonkun aikaa taka-alalle. Ois mahtavaa saada uusi siivoussetti jolla alkaa pitämään paikkoja puhtaana! 🙂

    Vastaa
  384. Katja 07.02.2017

    Mukana! Oon alkanut iän myötä ymmärtää siivouksen päälle ja vaikka muuten en oo välineurheilija niin tässä oon :D. Pitää olla hyvät vehkeet nii siivous sujuu mukavasti 🙂

    Vastaa
  385. Jessica J 07.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  386. Sofia 07.02.2017

    Mukana ?

    Vastaa
  387. Laura 07.02.2017

    Mukana arvonnassa ? Uudet siivousvälineet tulisi todella tarpeeseen ja auttaisi ehkä jopa innostumaan siivouksesta ?

    Vastaa
  388. Suvi 07.02.2017

    Mukana arvonnassa ❤ Ei tarvi meidän 9kk pojan olla (ryömiessään) siivousliinana pölyjä pyyhkimässä ? äiti voi hoitaa hienoilla välineillä kaiken ☺

    Vastaa
  389. Ansku 07.02.2017

    Mukana arvonnassa. Arkikin tuntuu helpommalta, kun koti on puhdas ja siisti. Laadukkailla siivousvälineillä siivoamisestakaan ei tarvitse tehdä numeroa. 🙂

    Vastaa
  390. Sara 07.02.2017

    Mukana ?

    Vastaa
  391. Tiina 07.02.2017

    Suodattimet meilläkin käytössä ja ovat parasta! Itellä pitkä tukka, jota lähtee, niin hyvin stoppaa suodattimeen.

    Vastaa
  392. Ennau 07.02.2017

    Mukana! Mulle kylppärin pesu on kaikista vastenmielisin kotityö:D ehkä uuet välineet vähä jelppais;)

    Vastaa
  393. Miia 07.02.2017

    Mukana,tietenkin!

    Vastaa
  394. pauliinas 07.02.2017

    Mukana arvonnassa!:)

    Vastaa
  395. Noora 07.02.2017

    Mukana ?

    Vastaa
  396. minis 07.02.2017

    Mukana. Lisämotivaatiota siivoukseen ?

    Vastaa
  397. noora 07.02.2017

    Mukana arvonnassa! Työssäkäyvänä yhden (2v11kk) lapsen yh äitinä koen ajan olevan usein vähissä sen suuremman siivouksen suhteen. Vietetään usein ylimääräinen aika ulkoiluun ja kyläilyyn. (tekosyy???) Olen aika huoleton enkä välitä niin tavaroiden lojumosesta, mutta likaa en siedä! Ratkaisuksi olen meille löytänyt että usein siivoan vain huoneen kerrallaan. Yli innokas apulainen jaksaa myös tämän verran odottaa?

    Vastaa
  398. Anniina 07.02.2017

    Mukana

    Vastaa
  399. Kati 07.02.2017

    Mukana.

    Vastaa
  400. Mariaa 07.02.2017

    Ois ihanaa voittaa sinipiian setti. Toki olen mukana, ihanaa!!

    Vastaa
  401. Jasmine 07.02.2017

    Mukana ollaan arvonnassa! 🙂 Sujuis tuo siivouski paremmin uusilla jutuilla. 😀

    Vastaa
  402. Emmiina 07.02.2017

    Mukana arvonnassa! Olis niin kätsy paketti meille ?

    Vastaa
  403. Miia E 08.02.2017

    Mukana ?

    Vastaa
  404. MiiaH 08.02.2017

    Mukana ?

    Vastaa
  405. Jaana 08.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  406. Krista 08.02.2017

    Mukana arvonnassa ehdottomasti!

    Vastaa
  407. Anne 08.02.2017

    Mukana! ??

    Vastaa
  408. Jasmin 08.02.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  409. Inka 08.02.2017

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  410. Mira 08.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂 tulis todella tarpeeseen!

    Vastaa
  411. Miiu 08.02.2017

    Mukana! Kylppärin pesu on aina aluksi tympeää mutta kuten sanoit, puhdas kylppäri palkitsee! En myöskään pidä sotkusta vaan yritän pitää kodin puhtaana 🙂

    Vastaa
  412. Anu 08.02.2017

    Mukana!
    Meillä kans kylpyhuoneen siivous tapahtuu suihkukäynnin yhteydessä. Niin paljon helpompaa! 🙂

    Vastaa
  413. Riina 08.02.2017

    Mukana ehdottomasti!?

    Vastaa
  414. Essi 08.02.2017

    Mukana

    Vastaa
  415. miia 08.02.2017

    Mukana ehdottomasti 🙂

    Vastaa
  416. Susse 08.02.2017

    Kiva postaus. Tykkään et kylpyhuone ja wc aina tip top mutta nyt pojan2kk takia ollu pakko joustaa..ehdottomasti mukana!

    Vastaa
  417. E 08.02.2017

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  418. Alina 08.02.2017

    Mukana ! 🙂

    Vastaa
  419. Jaana 08.02.2017

    Ehdottomasti mukana ?

    Vastaa
  420. Heini 08.02.2017

    Ehdottomasti uudet välineet saisi soivouskärpäsen iskemään kunnolla. Mikä kumma siinä on että niillä vanhoilla välineillä yritetään saada siivous tehtyä ja joka kerta tympäännytään siihen!
    Ehdottomasti mukana.

    Vastaa
  421. Satu hellberg 08.02.2017

    Siivous on intohimoni, kunhan siihen on aikaa näin 3 lapsen äitinä. Hyvät välineet kruunaa kaiken ?

    Vastaa
  422. Emilia 08.02.2017

    Siivoominen on kivaa, varsinkin jos on kunnon välineet siihen tarkotukseen. Niin olis tosi ihanaa voittaa kunnon moppi <3

    Vastaa
  423. SK 08.02.2017

    Mukana 🙂 Sinin tuotteisiin voi aina luottaa!

    Vastaa
  424. Katariina 08.02.2017

    Mukana ehdottomasti! 🙂

    Vastaa
  425. Helena Tamminen 08.02.2017

    Mukana – olisi ihana voittaa kunnollisia siivoustarvikkeita! Tuota kylppäriliinaa täytyy kokeilla!

    Vastaa
  426. Sari 08.02.2017

    Uudet siivousvälineet tulisi tarpeeseen. Viikkosiivous varmasti helpottuisi.
    Kylppäriliina kuulostaa hyvältä. Täytyy testata.

    Vastaa
  427. Minna 08.02.2017

    Itse tykkään kanssa et paikat on siistissä kunnossa, tosin on joutunut rimaa laskemaan alas kun taapero saa kunnon sekamelskan aikaa 🙂 tosi hyvä vinkki tuo saunan/kylppärin pesu peseytymisien yhteydessä, ei ole kyllä käynyt mielessä. Sinin tuotteet on kyllä huippuja siivouksessa ja vielä kotimaisia, tulisi kyllä uusi moppi tarpeeseen! Kiva viellä kun olisi suomi 100 teemaa kun itsekin täytän tänä vuonna pyöreitä .

    Vastaa
  428. Elina 08.02.2017

    Mukana arvonnassa!
    T.siivoushullu 😀

    Vastaa
  429. Hannuli 08.02.2017

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  430. Kirsi 08.02.2017

    Mukana arvonnassa:) Kahden pienen lapsen äitinä näppärät siivoustuotteet tulevat tarpeeseen. Yritin sivuillesi instan kautta mutta linkki biossa ei toimi.
    Mukavaa talven jatkoa!

    Vastaa
  431. Lotta 08.02.2017

    Mukana! Siivoaminen on ihanan terapeuttista, kun vaan sais itsensä kanssa sovittua jonkun tietyn siivouspäivän..;)

    Vastaa
  432. Hanne vahtera 09.02.2017

    Mukana

    Vastaa
  433. ANULII 09.02.2017

    Mukana 🙂 Sinillä siivous sujuu 😀

    Vastaa
  434. Nina 09.02.2017

    Mukana! ?

    Vastaa
  435. Sari 09.02.2017

    Tarpeellinen olisi tuollainen setti kyllä! Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  436. Katja 09.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  437. Pirjo 09.02.2017

    Mukana

    Vastaa
  438. Tiina Virta 09.02.2017

    Mukana 🙂 !!

    Vastaa
  439. sirpa nordström 09.02.2017

    kyllä olisi kiva jos voitto osuisi kohdalle mukana

    Vastaa
  440. Laura T. 09.02.2017

    Mukana! Lapsiperheessä tulee tarpeen. 🙂

    Vastaa
  441. Jenni Laitinen 09.02.2017

    Mukana??

    Vastaa
  442. Maiju 09.02.2017

    Kylppärinsiivousfriikki mukana kisassa! ?

    Vastaa
  443. Ss 10.02.2017

    Tuli ostettua kaikkein halvin moppi, nyt ois tarvetta uudelle paremmalle. Kyllä
    vaan kannattais satsata Siniin heti 😀

    Vastaa
  444. Hetuli 10.02.2017

    Mukana arvonnassa! Olisi jo aika vaihtaa nykyiset mopit ja muut siivousvälineet, joten nämä tulisivat nyt kyllä tarpeeseen! 🙂 Minäkin tykkään siististä kodista !

    Vastaa
  445. Teija 10.02.2017

    Kyllä tulisi niin tarpeeseen nämä 🙂

    Vastaa
  446. Outi 10.02.2017

    Mukana arvonnassa ? Vinkkejä otetaan vastaan siitä, miten suihkun lasiseinän/saunan lasioven saa pidettyä puhtaana kalkkitahroista?

    Vastaa
  447. Marru 10.02.2017

    Joo varppi mukana tarvis päivitystä.

    Vastaa
  448. jopira 10.02.2017

    Ehdottomasti mukana 🙂

    Vastaa
  449. anna s. 10.02.2017

    Kyllä kiinnostaa!

    Vastaa
  450. hilkka 10.02.2017

    mukana tarpeellisessa arvonnassa.

    Vastaa
  451. Maikki 10.02.2017

    Mukana toki!

    Vastaa
  452. Julia 11.02.2017

    Kiva arvonta, mukana ehdottomasti! 🙂

    Vastaa
  453. Laisa 11.02.2017

    Sinillä siivous sujuu. Kunnon välineillä on ilo työskennellä.

    Vastaa
  454. Sirpa 11.02.2017

    Mukana aevonnassa. Kylpyhuonetta on erityisen vaikea pitää siistinä ja löytää oikea pesuaineet eri pintamateriaaleille. Mukava postaus. 🙂

    Vastaa
  455. Eve 12.02.2017

    Itse en kovin innokas siivooja ole, mikä osin varmaan johtuu alkeellista ja huonoista Siivous välineistä. Joten ehdottomasti mukana arvonnassa jos Siivous into tarttuisi tähänkin huusholliin ?

    Vastaa
  456. Anna 12.02.2017

    Mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  457. Minna 12.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂 Siivous on rentouttavaa, kun näkee työnsä jäljen heti ja on suuri ilo itselle, kun on siisti ja puhdas koti.

    Vastaa
  458. Hanna 12.02.2017

    Mukana! Kissa mm. kaverina sotkemassa joten uusia välineitä tarvitaan! 🙂

    Vastaa
  459. Outza 12.02.2017

    Laatu tuotteet kiinnostaa aina.
    Kiva , kun arvontoja, vähän jännitystä normi arkeen

    Vastaa
  460. Outza 12.02.2017

    Laatutuotteita
    Kiva, kun järjestätte arvontoja

    Vastaa
  461. Ellu 12.02.2017

    Mukana arvonnassa! Lemmikkitaloudessa siivoaminen on päivittäistä ja paremmat välineet tekisivät siivoamisen varmasti helpommaksi sekä kivemmaksi :3

    Vastaa
  462. Hanna N 12.02.2017

    SINI ON IHAN PARAS!

    Vastaa
  463. Mari 12.02.2017

    Mukana

    Vastaa
  464. Raija 12.02.2017

    Sini-tuotteet olen hyviksi havainnut. Minulla monta kuvissa näkyvää tuotetta, mutta vielä jotain tarvitsisin. Tykkään myös, että koti on siisti ja paikat kunnossa. Jospa onni suosisi arvonnassa.

    Vastaa
  465. Heidi 12.02.2017

    Mukana! Näin opiskelijana on aina plussaa, mitä paremmat välineet siovoukseen on,sillä totuushan on ettei siivous kuulu niihin lempparipuuhiini. 🙂

    Vastaa
  466. Tiia 12.02.2017

    Kiinnostaa kyllä kovasti tämä setti 🙂 Juurikin tuohon kylppärin siivoukseen kaipaan helppoutta. Haluan myös, että se olisi aina puhdas ja raikas. Siivoaminen huomattavasti miellyttävämpää kun välineet ovat kunnossa!

    Vastaa
  467. riina 12.02.2017

    mukana 🙂

    Vastaa
  468. Bea 13.02.2017

    ehdottomasti mukana 😀

    Vastaa
  469. Vierailija 13.02.2017

    Mukana! ?

    Vastaa
  470. Kiparis 13.02.2017

    MUkana, jos saisi vaikka innoostusta kevätsiivoukseen :o)

    Vastaa
  471. jari E 14.02.2017

    kiinostaa, mukana arvonassa…

    Vastaa
  472. Terttu Kaleva 14.02.2017

    Lottovoitto jos voittaisin, siis mukana koko sydämestä♥️♥️♥️♥️♥️

    Vastaa
  473. Sarianna 14.02.2017

    Mun sisäinen siivousfetissi nousi heti pintaan kun luin tän postauksen, pitää heti mennä siivoamaan kylppäri ja pitää peukkuja et tä voitto osuisi kohdalleni!
    Mukavaa ystävänpäivää! ☺️

    Vastaa
  474. Heli Wessman 14.02.2017

    Kiiknnostaa. Itsellä myös käytössä joitain Sini tuottteita ovat kyllä laadukkaita.

    Vastaa
  475. Maiju 14.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  476. SariH 14.02.2017

    Tunsin piston sydämessäni, koska nykyinen lattialiina niin vanha☺ Siispä innolla mukana!

    Vastaa
  477. niina 15.02.2017

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  478. Frida 15.02.2017

    Messissä

    Vastaa
  479. Tarja 15.02.2017

    Mukana kisassa.

    Vastaa
  480. Sirkku Ahlberg 15.02.2017

    Jos innostuisi siivoamaan?

    Vastaa
  481. heidi 16.02.2017

    Mukana, kylppärin varustus kaipaa uudistusta 🙂

    Vastaa
  482. Riitta 16.02.2017

    Kylppäriliina näyttää isolta, onkohan hankala käyttää?

    Vastaa
  483. Hannele 16.02.2017

    Siivousjutut kiinnostaa aina. Sinin tuotteita käytän itsekin. Tuollainen moppi olisi kätevä

    Vastaa
  484. Ansku 16.02.2017

    Kiinnostaa tietty!
    …ai hitsi, nyt muuten ihan varmasti jäi loppupäiväksi päähän soimaan korvamato ”Sinillä siivous sujuu!”

    Vastaa
  485. Pauliina 16.02.2017

    En edes omista moppia, joten tämä voitto tulisi enemmän kuin tarpeeseen! :o)

    Vastaa
  486. Suzy 16.02.2017

    Osallistun arvontaan 🙂

    Vastaa
  487. Pirjo 16.02.2017

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  488. Riitta Forsman 16.02.2017

    Hyvät siivousvälineet tekevät siivoamisesta siedettävää 🙂

    Vastaa
  489. Susa 16.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  490. Janne 16.02.2017

    Kelpaisi tämmöset! Vahvasti mukana arvonnassa!

    Vastaa
  491. niina s 16.02.2017

    jeees! tästä potku mun hieman laiskaan takalistoon!

    Vastaa
  492. jorma 16.02.2017

    mukana

    Vastaa
  493. Laura 16.02.2017

    Entiset siivousvermeet veteleekin jo viimeisiään…

    Vastaa
  494. oonis 16.02.2017

    Oi, aina olen pitänyt Sinituotteita todella kätevinä ja valikoimaan tulee aina uusia, ajankohtaisia tuotteita esim. pintamateriaalien kehittyessä/ suosion muuttuessa.

    Vastaa
  495. Marja Helena 16.02.2017

    Esittelemiäsi tuotteita on meilläkin käytössä ja olen ollut tyytyväinen Sinin tuottesiin. Sinillä siivous sujuu ?

    Vastaa
  496. Tiina 16.02.2017

    Kylpyhuoneen siivoukseen kaipaa aina uusia välineitä helpottamaan työtä.

    Vastaa
  497. Piia 16.02.2017

    Mukana, jospa sitä innostuis useammin siivoamaan, uusilla välineillä!

    Vastaa
  498. Taija 16.02.2017

    Todellakin kiinnostaa!

    Vastaa
  499. Lilli 16.02.2017

    Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  500. Sus 16.02.2017

    Mukana 🙂 Laadukkaat siivousvälineet tekee siivouksesta paljon mukavampaa ja helpompaa.

    Vastaa
  501. Ritva Keskinen 16.02.2017

    Mukana. Pitääpä kokeilla tuota kylppäriliinaa 🙂

    Vastaa
  502. Maria 16.02.2017

    Mukana kisassa. Kiitos

    Vastaa
  503. Ilona 16.02.2017

    Hyvillä välineillä siivous sujuu eikä ole niin ikävä aloittaa. Hyviä välineitä arvonnassa.

    Vastaa
  504. Minna 16.02.2017

    Sini-tuotteet on kyllävtosi laadukkaita ja onkin niistä paljon kokemusta! Ja siivouksen sujumisen kannalta on aivan ehdottoman tärkeää, että välineet ovat kunnolliset, muuten siivous ei inspiroi eikä suju 🙂 Olisi aivan mahtavaa saada tällainen paketti siivousta helpottamaan!

    Vastaa
  505. Heidi K. 16.02.2017

    Ensimmäisen kkerran kuulin lattiakaivoharjast! Todella kätevä keksintö ja sellaista olin kaivannutkin. Oli kiva lukea, varsinkin, kun aihe innostaa siivoamaan. En järin kovin ole innostunut puunaamisesta ja sen vuoksi olen alkanut opetella siivoamaan mm. wc-istuimen (juu, siis koko pytyn), lavuaarin ja kaikki hanat myös siivouspäivien välissä. Yleensä käytän pikasiivouksessa wc-harjaa, valmiita puhdistusliinoja ja mikrokuituliinaa. Vaihdan samalla pyyhkeet, eli kahdesti viikossa, mikä kuulemma on liian vähän, mutta toistaiseksi näin.
    Olen mukana arvonnassa. 🙂
    Vaikken voittaisikaan (tietysti olisin iloinen voitosta), niin uusilla vinkeillä on tulevaisuudessa käyttöä ja ainakin lattiakaivoharja on hankinnassa. Suodatin meillä on eri kuin Sinin; ostettu eläinkaupasta ja toimii erinomaisesti. Lavuaarissa oninen suodatin myös ja sekin on osoittautnut käytössä hyväksi. Toistaiseksi ei ole tarvinnut tilata ns. karvojenkerääjää. Em. on sellainen pitkä, jousentapainen mikä työnnetään lavuaarin sisään, siis putkeen, pyöräytetään ja vedetään ylös. Kuulemma kätevä. Kuten huomaat, niin minulla ei ole käsitystä eri nimityksistä, mutta toiminta onkin tärkeämpää kuin se, osaako nimittää etä siivousvälineensä oikein. Sen vuoksi kiitän erityisesti kuvista! aEnsimmäisen

    Vastaa
  506. Anne-Mari 17.02.2017

    Mukana arvonnassa! 🙂

    Vastaa
  507. Maija Kaarina 17.02.2017

    Mukana arvonnassa. On kiva olla puhtaassa kodissa siivouksen jälkeen.Nämä tuotteet kyllä kiinnostaisi saada itselle.

    Vastaa
  508. SariS 17.02.2017

    Kylppärin säännöllinen siivous on tärkeää, mutta ah, niiin tylsää että venytän sitä aina viimeiseen asti. Ei ehkä pitäisi :/

    Vastaa
  509. Tiia 17.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂 mun siivojapersoonassa yhdistyy järjetön laiskuus ja neuroottisuus. Kun lopulta saa aikaiseks, tekee naurettavan tarkkaa työtä. Tavaraa mulla ei ole, joten muiden mielestä mun luona on aina siistiä.. onneks eivät näe pölypalloja istumakorkeudelta.

    Vastaa
  510. Minna 17.02.2017

    Kyllä siivous on jopa kivaa ja helppoa kun on hyvät ja kunnolliset työvälineet <3

    Vastaa
  511. Emmi Helin 17.02.2017

    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  512. Heli Heinonen 17.02.2017

    Mukaan arvontaan minäkin!

    Vastaa
  513. Donja 17.02.2017

    Tuo kylppäriliina on uusi tuttavuus.

    Vastaa
  514. Marjo 17.02.2017

    Olisi kiva saada uudet siivousvälineet ☺

    Vastaa
  515. Elisa 17.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  516. Veronica 17.02.2017

    En ole ikinä tykännyt siivoamisesta mutta jos on hyvät välineet se menettelee. Hyvä arvonta!

    Vastaa
  517. Satuu 18.02.2017

    Mukana arvonnassa! Sinituotteille löytyisi käyttöä!

    Vastaa
  518. Sari Pettinen 18.02.2017

    Mukana ??

    Vastaa
  519. Reetta 18.02.2017

    Mukana!! Uudet siivousvälineet, valoisuus ja hyvä musa-siivous tuntuu paljon kivemmalta:-) ihanaa kevättä teidän perheelle!

    Vastaa
  520. Suvi 19.02.2017

    Mukana arvonnassa. Meillä ei taaperon toimesta pysy suodattimet kaivossa paikoillaan, ehkä uskaltaisi pian taas kokeilla uudestaan, jos saan ne vaan hänen huomaamattaan laitettua paikoilleen. Vähän aikaa on saanut olla jo kaivonkannet paikallaan. Uusin innostus 1v6kk neidillä on vessaharja, innoissaan harjaisi pönttöä vaikka kuin kauan, ja vaihtelevasti suuttuu tai on suunnattoman ylpeä itsestään kun äiti sanoo että nyt riittää ja puhdasta tuli 😀

    Vastaa
  521. Martti 19.02.2017

    Kyllä kiinnostaa, osallistun arvontaan 🙂

    Vastaa
  522. Sini 19.02.2017

    Mukana!

    Vastaa
  523. Marja 20.02.2017

    Mukana 🙂 Lattiakaivoharja on mulle uusi juttu – kiinnostaa.

    Vastaa
  524. Johanna 20.02.2017

    Mukana arvonnassa 🙂

    Vastaa
  525. Helena 20.02.2017

    Mukana

    Vastaa
  526. Elina 20.02.2017

    Mukaan arvontaan! En ole aiemmin kuullutkaan lattiakaivosuodattimista. Ne lähtevät testiin heti! Oma siivousvinkkini on levittää pesuaine laatoille, antaa sen vaikuttaa puolisen tuntia ja sitten siivota luutun kanssa. Tuoksu ja puhtaus on taattu. Muuten siivousrutiinini kylppärin suhteen ovat aika lailla samat kuin sinulla.

    Vastaa
  527. Taija 20.02.2017

    Mukana arvonnassa! Just valmistui kylppäriremontti ja puhdistusvälineet kaipaavat remontin myötä myös päivitystä.

    Vastaa
  528. Satu Kemppainen 20.02.2017

    Mukana! Kiva arvio 🙂

    Vastaa
  529. Tiina 20.02.2017

    Kiitos hyvistä siivousvinkeistä. Sinin mikrokuituliinalla on hyvä kiillottaa hanat. Lattiakaivosuodatin on käytössä ja se on hyvin näppärä pitämään viemärin puhtaana. Olen mukana arvonnassa ?

    Vastaa
  530. Anne Kaikkonen 20.02.2017

    Kyllä kiinnostaa kovasti. Edesmennyt äitini oli siivoja ja sieltä on periytynyt muistijälki kunnon siivousvälineet ovat A JA O.

    Vastaa
  531. Laura 21.02.2017

    Arvontaan osallistuminen kiinnostaa, sillä mielelläni kokeilisin olisiko tuo moppi parempi kuin nykyisin käytössämme oleva. Uutta ei kumminkaan tule itse ostettua niin kauan kuin vanha on hyvässä kunnossa 🙂

    Vastaa
  532. Unski 22.02.2017

    Kyllä kiinnostaa! Siivoaminen on kivempaa kunnon välineillä 🙂 Itsekin olen tottunut tuohon pesuaine + huuhtelu vedellä pesemiseen, mutta nyt olen alkanut miettiä vedenkulutustani tarkemmin, ja olen kokeillut siivota kylppäriä mikrokuituisilla liinoilla ns. nihkeäpyyhinnällä. Ihan yhtä puhdasta näyttää tulevan, eikä vettäkään kulu niin paljon!

    Vastaa
  533. susan 23.02.2017

    mukana arvonnassa,joka viikko huuhtelen kylppärin seinät ja lattian ja sen jälkeen pesen ne pesuaineella sekä suihku ,pesuallas,peilit,lattiakaivot ja wc-pönttö ,jonka jälkeen huuhtelen ne vedellä ja kuivaan seinät ja lattian kuivamella

    Vastaa
  534. ghita 23.02.2017

    ihania tarvikkeita

    Vastaa
  535. Emilia 23.02.2017

    Kylpyhuoneen siivousrutiinisi kuulostavat hyvin samankaltaisilta kuin minun. Lattiakaivosuodatin oli minulle uusi tuttavuus, joka täytyykin hankkia! Siivousvinkkejä on mukava lukea ja osallistun toki mielelläni myös arvontaan! 🙂

    Vastaa
  536. Katja 24.02.2017

    Kiinnostaa kovasti. Olen eläkeläinen, mutta toiminimellä teen siivouskeikkoja.

    Vastaa
  537. Annika 24.02.2017

    Kylpyhuoneen siivousrutiinit kuulostavat suhteellisen samanlaisilta. Tuo kaksipuolinen mikrokuituliina on minulle uusi tuttavuus, joka alkoi kiinnostamaan. Kunnon välineillä siivous sujuu sutjakkaammin ja on mukavampaa!

    Vastaa
  538. Hilu 24.02.2017

    Mukana arvonnassa. Välinepuoli on hyvä olla kunnossa. Naureskelin itselleni tällä viikolla kun innostuin ostamaan hyvästä tarjouksesta peräti 3 erilaista yleispesuainetta. Sitten siivosin koko illan onnellisena, koska pitihän niitä kaikkia kokeilla!

    Vastaa
  539. hansku 25.02.2017

    ¨mukana arvonnassa, kiinnostaa kovasti

    Vastaa
  540. tapsa 25.02.2017

    Tuotteille olisi käyttöä mukana arvonnassa!

    Vastaa
  541. Paula 25.02.2017

    Hyviä siivousvälineitä ei ole koskaan liikaa! Toivottavasti voitan. Olen mukana arvonnassa.

    Vastaa
  542. Liisi Jousimaa 26.02.2017

    Olen hankkimassa siivousväileitä uuteen kotiin, joten innolla mukana arvonnassa!

    Vastaa
  543. SS 27.02.2017

    Uusien tuotteiden myötä uudet ideat ovat tervetulleita.

    Vastaa
  544. Anne 27.02.2017

    Laadukkaat siivousvälineet ovat miellyttäviä käyttääkin. Siivousjutut kiinnostavat aina.

    Vastaa
  545. Kirsi Rokkanen 28.02.2017

    Kiinnostaa. Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  546. Pirjo 28.02.2017

    Ehdottomasti mukana <3
    Aivan upea ehdotus , et siivous saunan jälkeen ,
    meikäläinen , kun aina siivoillut kylppärin siivouspäivänä eli perjantaina vaatteet päällä ja kumisaappaat jalassa hikoilen…täytyy ehkä tuo siivouspäivä jättää lauantai-iltaan 😀 😉

    Vastaa
  547. Noora V 01.03.2017

    Mukana arvonnassa, mahtava blogi!:)

    Vastaa
  548. Päivi 01.03.2017

    Laadukkaat välineet helpottavat siivousta.

    Vastaa
  549. tt3 02.03.2017

    Mukana arvonnassa. 🙂 Siivousvinkkejä on aina kiva kuulla.

    Vastaa
  550. Anne 02.03.2017

    Universal Stone on ihanan myrkytön apu siivoukseen

    Vastaa
  551. Hanna Lilius 02.03.2017

    Mukana! Vaikka meillä onkin ”yleisö-wc” erikseen niin aika usein on kylppärikin siivottava kaksi- ja nelijalkaisten käyttäjien johdosta. 🙂

    Vastaa
  552. Riina 02.03.2017

    Mukana arvonnassa. Uusille välineille olisi tarvetta.

    Vastaa
  553. pirjo sihvola 03.03.2017

    olen mukana arvonnassa ja tarvisin uusia siivousvälineitä.teräväkuivainta en ole vielä kokeillutkaan

    Vastaa
  554. pirjo sihvola 03.03.2017

    mukana ja tarvisin uusia siivousvälineitä.teräväkuivainta en ole vielä kokeillutkaan

    Vastaa
  555. pirjo sihvola 03.03.2017

    mukana ja tosta sai hyviä vinkkejä

    Vastaa
  556. hanna 03.03.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa
  557. Tiina 03.03.2017

    Messissä!!

    Vastaa
  558. Nina Koskelo 03.03.2017

    Laminaattilattia löytyy, siivoustarvikkeita sille tilauksessa! ??

    Vastaa
  559. Pauliina Karppinen 04.03.2017

    Kiinnostaa tuo kylppäriliina. Teräväkuivain jo onkin. Moppi ois kiva voittaa. Huoneissa laminaatit.

    Vastaa
  560. Katriina Luoma 04.03.2017

    Kylppärin siivous olisi hyvä homma, kun saisi hyvät vehkeet siihen tarkoitukseen!

    Vastaa
  561. Birgitta 04.03.2017

    Kerran viikossa perussiivous.

    Vastaa
  562. Aina 05.03.2017

    Kiva arvonta näin keväällä, kun kaikki lika näkyy talven pimeyden jälkeen. Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  563. Marianne 06.03.2017

    Tois piristystä kevään pölyjen karkotukseen ja saisi ihailla kevätaurinkoa puhtaassa kodissa. Hiekkaa ja pölyä liikuttaa tehokkaasti kaksi koirakaveriakin, joten siivota saa tiheään ja hyvät välineet ois jees.

    Vastaa
  564. SaraV 06.03.2017

    Mukana! 🙂

    Vastaa
  565. molla 06.03.2017

    sini on kiva!

    Vastaa
  566. Sek 06.03.2017

    Mukana 🙂

    Vastaa