kotona on parasta olla

koti & sisustus, me, muoti, ootd

Huomenta! Ostin Tukholmasta kaksi vaatetta.. Neuleen BikBokista 7e alelöytö (jee!) ja t-paidan Hollisterista. Molemmat nappivalintoja ja luulen että varsinkin neuletta tulee käytettyä tosi paljon. Eilen vietin päivän näissä kuteissa ja villasukat oli ihan pakolliset, koska taisin vilustuttaa itseni Tukholmassa. Oon ollut tiistaista lähtien syväjäässä ja kurkkua alkoi myös vähän kiristää.Nyt aattelin kuitenkin voittaa tämän jo heti alkuunsa. 🙂
On muuten hassua miten sitä suhtautuu valmiiksi matkan pituuteen ja juuri se tuntuu oikealta. Oli tosi ihanaa tulla kotiin ja mini matkan pituus tuntui hyvältä. Toisaalta jos oltaisi oltu pidempi aika niin sitten siihen olisi suhtautunut sen mukaan. Meili on kyllä taitava luomaan fiilistä suuntaan ja toiseen. 🙂
Matto on näissä kuvissa väliaikainen. Päätettiin laittaa olkkarin paksu valkoinen matto reissun ajaksi yläkertaan, koska tytöt oli kotona ja jos matolle olisi kaatunut jotain niin Mummin olisi ollut hankala saada sitä kannettua, pestyä jne. Ei ole muuten mikään kevyt matto kyseessä! 😀 Noin muuten kuvioinen matto ei mielestäni mätsää kovin hyvin, koska seinällä roikkuu kuviomatto.. Ootte ehkä samaa mieltä?
Ihanaa pääsiäistä kaikille! Onko teillä mitä suunnitelmia? Meillä on perheen kanssa yhdessä oloa, syömistä, kinderkakun leipomista ja leppoisaa ajanviettoa. <3Sara



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 kommenttia

  1. Avatar Martta 13.04.2017

    Hei! Tuo matto kyllä käy hyvin sohvan ja pöydän kanssa, mutta silmä ei tiedä kumpaa mattoa katsoa. (Toivottavasti saat käsityksen mitä tarkoitan) minulla luvassa mummola käyntiä, kotona oloa, pari koulu hommaa pääsiäisenä. Oikein mukavaa pääsiäistä! (Ps. Voitko laittaa kinderkakun ohjeen jos koet hyväksi?)

    Vastaa
  2. Avatar kaisu 13.04.2017

    Moi 🙂 Toivottavasti ei tule pahempaa flunssaa sulle, koita levätä <3 Ne teidän uudet puutarhakalusteet oli muuten tosi kivan näköset, ja vaikka se pöytä oli melko iso niin semmosen kevyen olonen kuitenkin jos ymmärrät mitä tarkotan 🙂 Mulla pääsiäiseen taitaa kuulua nukkumista, kahvittelua, syömistä ja ystävien sekä perheen kanssa yhdessä oloa ilman kiirettä 🙂 Ihanaa pääsiäistä koko teidän perheelle <3

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 14.04.2017

      Kiitos <3
      Joo tykkäsin kyllä ite kovasti 🙂
      IHANIA SUUNNITELMIA, aaah miten leppoisaa, nauti <3
      Kiitos samoin, sinne 🙂

      Vastaa
  3. Avatar Sonja 13.04.2017

    Hei,itse sain flunssan häviämään tuorepuristetulla appelsiinimehulla, sekaan lime mehua. Jota join muutamia päiviä aamuisin. Toivottavasti flunssa ei saavu vierailulle.hyvää pääsiäistä.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 14.04.2017

      loistava vinkki, kiitos 🙂
      Ihanaa pääsiäistä sinnekkin <3

      Vastaa
  4. Avatar NNiina 13.04.2017

    Toi Neule ja sukat on niin nätit, ne sopii hyvin yhteen! ? Toivottavasti ei tule pahempaa flunssaa sulle, koita levätä <3 Mulla pääsiäiseen taitaa kuulua nukkumista, perheen kanssa yhdessä. ? Sulla on instagramssa kuvassa semmoinen sininen/ valkoinen raita kauluspaita niin mistä olet ostanut sen? Kun se on ihana näköinen ?Voitko laittaa kinderkakun ohjeen tänne joku päivä ja super oikeen ihana pääsiäistä sinulle ja perheellesi! ?❤️

    Vastaa
  5. Avatar Jade 14.04.2017

    Voi ei, toivottavasti paranet nopeesti <3
    Me mennään huomenna syömään isomummolle pääsiäisateria & sitten vielä maanantaina mummolle ja vaarille syömään. Muuten tiedossa vaan rentoilua <3
    Ihanaa pääsiäistä! <3

    Vastaa
  6. Avatar Laura 14.04.2017

    Mummolaan mennään isolla porukalla 🙂 leivotaan mokkapaloja ja juustokakkua. Syödään hyvää ruokaa ja vähän suklaata ja namia 😀 sokeriähkyn saa kun syö kaikkea herkkua.
    Hyvää pääsiäistä sinne!

    Vastaa