arkiruokaa

koti & sisustus, lapset, me, resepti

Heippa! Sain tämän reseptin lukijaltani joka oli yhdistänyt kolme kappaletta tämän postauksen kommenttien resepteistä. Tätä oli pakko testata ihan jo siitä syystä, että raaka-aineita ei ollut montaa ja tiesin että ruuan saisi nopeasti pöytään. Meille tämä pasta maistui älyttömän hyvin. Mikko tokaisi vain, että tätä saat tehdä kyllä useammin :D.
Tarvitset:
kirsikkatomaatteja (laitoin itse paketillisen)
paketti pekonia
chili koskenlaskijajuusto
pastaa (käy nauhapasta, tai mikä vain)
pakaste pinaattia (minä laitoin yhden pirkka pussin ja lukija oli laittanut 5 palaa, mulla siis lopputulos oli aikasen pinaattinen, mutta toimi myös niin)
Laita pasta kiehumaan ja pekonit, tomaatit sekä pinaatti pannulle. Kun pastat valmistuu heitä ne pannulle seoksen joukkoon ja lisää koskenlaskija. Sekoittele ja tasaa ruuan lämpö. Vola! 🙂
Tänään mennään Mimosan kanssa treffaamaan kaveria ja kummipoikaa. Ajateltiin mennä lounastamaan Etelä-Helsingin rantsuun ja ihastella keväistä kaupunkia. Matilda pakkasi jo kamppeet ja suuntasi iloisena päiväkotiin. Hän on kyselee aina kotipäivien jälkeen, että koska pääsee leikkimään kavereiden kanssa. Ihanaa, kun viihtyy! 🙂 Kivaa ja aurinkoista päivää! <3Sara
psst. Kiitos Milla kun jaoit reseptin<3.





Vastaa käyttäjälle Taskuapinat Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

22 kommenttia

  1. Juulia 04.05.2017

    Kiitos ruokavinkistä! Tätä tehdään tänään meilläkin.

    Vastaa
  2. Liina 04.05.2017

    Nam, näyttää herkulta 🙂 Pitääkin koittaa kyseistä reseptiä jo tänään :)!

    Vastaa
  3. Laura 04.05.2017

    Oi toi koakenlaskija on niin hyvää ruuanlaittoon.Laitan monesti nii, että keitän makaronit,sit koskenlaskijaa, mausteita ja sit paistan lohta sekaan. Miksei vaikka kirsikka tomaattia vois laittaa kans sekaan :). ? Niin hyvää?.

    Vastaa
    • Laura 04.05.2017

      Miten muuten onnistui se sun Chia-vanukas? Miltä muuten se maistuu,onko neutraali maku? 🙂

      Vastaa
      • Sara Parikka 06.05.2017

        se oli aika neutraali.. ja ei niin erikoinen 😀 pitäisi varmaan yrittää tehdä uudestaan, jotta vois jakaa teillekkin reseptiä 🙂

        Vastaa
    • Sara Parikka 06.05.2017

      en oo ikinä laittanut 🙂 Hyvä vinkki kyllä ja jatkossa käytän! 🙂

      Vastaa
  4. Taskuapinat 04.05.2017

    ❤ oiii, ihanaa että maistui teillekin.
    Sä Sara jaat meille lukioille niin kivoi juttui et kiva vaan välillä ”tehdä vasta palvelus” ?

    Vastaa
  5. Emilia 04.05.2017

    Onpa ihanan helppo arkiresepti, tämä menee takuuvarmasti testaukseen!! Just tällaiset noin viiden aineksen reseptit on parhaita kiireen keskellä. Ja maku on usein vähintään yhtä hyvä kuin hifistelyresepteissä 🙂

    Vastaa
  6. Emilia 04.05.2017

    Sopivan yksinkertainen resepti, heti testaukseen!
    http://elamantuoksuinenkoti.blogspot.fi

    Vastaa
  7. Westend Mum 05.05.2017

    Pinaatti tekee siitä aika mielenkiintoisen..!
    http://westendmum.fi

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.05.2017

      Joo sitä voi laittaa vähemmän 😉 mä tykkään pinaatista PALJON! 😀

      Vastaa
  8. Essimm 05.05.2017

    Aah chilisukatejuusto on kyl niin super, et pakko ite kans kokeilla lisätä tota pinaattia! Helpot pastareseptit on kyl niin supereita! ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.05.2017

      kandee 🙂 Joo samaa mieltä! Helppo pasta on parhautta! 🙂 Ihanaa viikonloppua!

      Vastaa
  9. Katariina 06.05.2017

    Kiitos paljon kun jaoit tän reseptin! Testaukseen menee varmasti. Pinaatti on hyvää ja terveellistä ja kaikki helpot ja nopeet pastaruuat on kyl parhautta. ? ihanaa ja aurinkoista viikonloppua sinne koko perheelle! ❤

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.05.2017

      Ihana kuulla, toivottavasti maistuu <3
      Sitä samaa sinne, Kiitos <3 🙂

      Vastaa
  10. Sinna 07.06.2017

    Tätä on syöty meillä jo monta kertaa 🙂 joten kiitos!!

    Vastaa