m i n ä

design, koti & sisustus, me, pohdintaa

Moi! <3 Oon miettinyt tätä aihetta jo pidemmän aikaa ja siitä on pitänyt kirjoittaa blogiin, mutta jotenkin se on yllättävän vaikeaa. Nykyään tuntuu, että kaiken tämän self help trendin myötä ihmiset ovat alkaneet hahmottamaan omia haaveitaan ja sitä mihin suuntaan haluaa elämän menevän. Tämä on mielestäni aivan mahtavaa ja olen itse myös ahkera pohdiskelemaan milloin mitäkin. On hienoa jos on perillä omista haaveista ja saa vahvistusta sille millainen on.
Kuitenkin välillä tuntuu, että ne omat toiveet, ajatukset ja tarpeet menee kaiken muun yli. Luin juuri erästä blogia jonka kommenttiosiosta löytyi kommentti ”Sydämen ääntä on syytä kuunnella, mutta osa meistä sekottaa sen itsekkyyteen.” Tässä lauseessa kiteytyy hyvin se ydin! Nykyään meitä kannustetaan kaikkialta kuuntelemaan omaa ääntä (ja tiedän, että monelle ihmiselle se on todella hyväksi, eikä kaikilla johda toisten laiminlyöntiin) ja siinä samalla saattaa unohtua ottaa ne läheiset huomioon. Yhä useammin kuulee sanottavan, että ”Mulla on vaan tää yks elämä” ja sen varjolla tehdään ratkaisuja millä on vaikutusta monen läheisen elämään. Myös pienemmässä mittakaavassa unohdetaan useammin kuunnella, kun oma suu käy ja jätetään se toinen ihminen varjoon.
Lasten myötä oma tahtini unelmien suhteen on hidastunut ja tiettyjä juttuja en voisi kuvitella tekeväni nopeassa syklissä. Toisaaltaan taas ajattelen todella vahvasti, että itseä pitää kuunnella ja kaikki lähimmäisetkin voi hyvin jos toteuttaa itseään ja on onnellinen.
Saatteko yhtään kiinni ajatuksesta mitä haen takaa? Ehkä se on taas kerran balanssi mikä pitää löytää. Kuunnella omaa itseään, mutta kuunnella myös muita, rakkaita, lähimmäisiä… Olla aidosti läsnä lähimmäisille ja antaa kaikille tilaa. Näihin tunnelmiin hyvää lauantaita! <3 Me lähdetään rundaamaan.. Ensin Mummin ja Vaarin luokse, sieltä yhden parhaimman ystäväni valmistujaisiin ja illaksi vielä äidilleni jonne siskoni on luvannut valmistaa illallisen. Toisten pöydissä siis tänään pyöritään ja huominen rauhoitutaan kotona. Halaus! <3Sara
ps. eikö ole sympaattinen pikku lasi.. se on habitatista ja meiltä löytyy niitä kahtaa kokoa 🙂 



Vastaa käyttäjälle Laura Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

18 kommenttia

  1. Kaarnalaiva 13.05.2017

    Kirjoitit taas niin asiaa! Minä lähes inhoan tuota hokemaa: Mulla on vain tää yksi elämä. Ikäänkuin se antaisi oikeuden tehdä mitä haluaa. Okei, jos ihminen elää yksin, ei ole perhettä, lapsia, niin tottakai silloin voi ja saa olla itsekäs. Mutta mielestäni jos olet perustanut perheen, itsekkyys ei enää saisi olla se ensisijainen toimintamalli. Silloin pitää teoissa ja päätöksissä ottaa huomioon myös ne läheiset ja miettiä, mitä seurauksia omilla valinnoilla voi heille olla. Tottakai omaa hyvää oloa ja hyvinvointia pitää myös vaalia, eli kuunnella sydäntä, mutta em usko että se sydän koskaan käskee aiheuttamaan pahaa mieltä läheisille ja rakkaille. Jos sitä sydämen ääntä oikein tulitsee ? Mukavaa viikonloppua sinulle ja perheellesi ja oikein ihanaa äitienpäivää!❤

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.05.2017

      Kiitos tästä :)<3 Todella hyvin sait kirjoitettua asian esille, ajattelen juurikin samoin <3 Kiitos, samoin sinne 🙂 <3

      Vastaa
  2. Alice 13.05.2017

    Hyvää lauantaita Sinullekin ja ihan ensiksi kiitos hyvää mieltä tuovasta blogistasi! 🙂 Yleensä vain luen postauksia, mutta nyt päätin kommentoidakin, sillä tekstisi osui ja upposi. Minua vähän harmittaa se, etten ole vielä tämän ikäisenäkään (32) löytänyt työrintamalla sitä ”omaa juttuani”, josta nykyään myös niin vahvasti puhutaan. Olen kyllä opiskellut itseäni kiinnostavaa alaa ja tykännyt työpaikoistani milloin erityisesti työtehtävien ja milloin hyvän työyhteisön vuoksi, mutta koska koulutus- ja työtaustani on melko generalistinen, niin en oikein osaa lokeroida itseäni mihinkään tiettyyn osioon, jos ymmärrät mitä tarkoitan :). Ihailen ihmisiä, joilla on suuri palo johonkin tiettyyn juttuun, mutta itselleni nämä jutut eivät tunnu olevan kovin selviä, uramielessä siis. Työhän on vain yksi osa elämää, ja on toki asioita, joista haaveilen ja joita kohti pyrin, ja paljon asioita (niin pieniä arkisia kuten esim. kevätkukkien bongailu lenkkipolulla kuin suurempiakin), joista nautin elämässäni. Sitten toiseen ajatukseen, jonka tekstisi nosti esiin, eli ihmisten itsekkyyteen oman elämän toteuttamisen varjolla. Ihan kuten kirjoitit, niin tärkeää olisi löytää tasapaino, mutta välillä tämä voi olla todella vaikeaa. Mielestäni se on pakko hyväksyä, että millään ei kaikkia muita pysty aina miellyttämään, ja koska meillä tosiaankin on vain tämä yksi elämä, niin sitä ei kannata tuhlata toisten pillien mukaan tanssimiseen. Toisaalta kuitenkin ainakin itselleni läheiset ovat elämäni tärkeimpiä asioita (tuntuu kummalta nimittää läheisiä ”asioiksi” :D), joten haluan pyrkiä ottamaan heidät huomioon eläessäni tätä omaa elämääni. Tästä tuli nyt pitkä jaarittelu, mutta kuten aluksi totesin, tekstisi kolahti, ja pystyn samaistumaan mielipiteisiisi.

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.05.2017

      Heippa! Kiitos todella paljon tästä viestistä.. Oon täysin samassa veneessä tuon ura homman suhteen ja voin niin samaistua fiiliksiisi.. Ihan samoja ajatuksia ja tunteita olen myös kokenut/koen. Mutta jotenkin oon yrittänyt rauhoittaa itseni sen suhteen ja hyväksyä että ehkä koskaan ei löydy mitään yhtä paloa urarintamalla..
      Oon kyllä samaa mieltä myös tuosta ”toisten pillien mukaan” menemisestä.. Olen itse todella kiltti ihminen ja varsinkin nuorempana tehnyt paljon valintoja vain toisten tunteiden pohjalta.. tämä ei ole kauhean hyvä.. 😀 Mutta just se että ihmiset löytäisi oman voiman, äänen ja rohkeuden ilman että kadottaisi toisten kuuntelemista.. Huh nää on kyllä tämmösiä varsinaisia asioita joita vois vaan käännellä ja ikuisesti pohtia 😀
      Hei ihanaa viikonloppua ja kiitos vielä <3

      Vastaa
      • Suvi 15.05.2017

        Pakko kommentoida, että itsekään en ole löytänyt ”yhtä selvää paloa johonkin tiettyyn työhön”, mutta loppujen lopuksi tarvitseekokaan? Kun olen hyväksynyt asian, niin sen jälkeen ahdistus on kaikonnut ja olen oppinut paremmin nauttimaan sekä nykyisestä työstäni että koko elämästäni, kun koko ajan joku asia ei ahdista takaraivossa. 🙂 Olen myös huomannut, että itse asiassa hyvin monella ihmisellä on sama ”ongelma” (joka ei oikeastaan edes ole ongelma, siitä on vaan väännetty sellainen nyky-yhteiskunnassa), ettei löydy yhtä suurta paloa ja selvää visiota mistä luoda työuransa. Opetellaan olemaan armollisempia itsellenne! 🙂

        Vastaa
  3. Laura 13.05.2017

    Toi ”kuuntele sydämesi ääntä”,on usein aika itsekäs ajattelutapa.Ellei sitä ajattele monimuotoisemmin,jos oman sydämen ääneen kuuntelemiseen kuuluu myös muiden sydämeen äänien kuuntelu ja huomioon ottaminen.. Mun mielestä perhe-elämään sekä elämään yleensä kuuluu kompromissit ja joskus omista haaveista irti päästäminen tai se, että lykkää kauemmas niitä..
    Silloin kun odotin esikoistani ajattelin, että mitä jos minulla ei olisi lasta,mitä kaikkea voisikaan tehdä,mistä jään paitsi(Silti lapsi oli toivottu,vaikka näin ajattelin)..Nyt 2vuotta myöhemmin,en edes osaisi kuvitella elämää ilman häntä.. Harmi että,tähän maailmaan silti mahtuu itsekkäitä ihmisiä jotka kuuntelevat vain omaa sydämen ääntään. Onneksi elämässä on kauniita asioita,sekä niitä ihmisiä jotka pyyteettömästi ajattelevat muidenkin hyvää?. Kaunista viikonloppua teille!

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.05.2017

      Voi miten ihana viesti <3 Oon sun kanssa samaa mieltä ja ihanasti osasit jäsennellä ajatuksiasi tästä 🙂
      KIIITOS samoin sinne, kaunista viikonloppua <3

      Vastaa
  4. Äiti kolmelle 13.05.2017

    Hyvä postaus! Itsekkyys on päivän sana. Ja jos ajattelet joskus muita ennen itseäsi, olet uhrautuja. Näin kärjistetysti. On hyvä välillä ajatella itseään, mutta eikö sitä tee lähes jokainen luonnostaan? Jos kaikki aina ajattelisi vain itseään, ei mikään toimisi. Esim. Puolisoiden välillä, kun toinen ajattelee itseään, pitää toisen joustaa. Ainakin itse huomaan kolmen pienen lapsen äitinä tämän. Usein itsestäni tuntuu, että olen nyt niin väsynyt. Mun pitää saada nukkua. Ja samalla en tajua, että mieheni on ihan yhtä väsynyt. Eli jos kaikki ajattelisi aina enemmän toisia, kuin itseä saisi itselleenkin enemmän. Jos minä ajattelisin ensin miestäni, että annan hänen nukkua pidempään, kun hän on varmaan väsynyt. Ehkä miehenikin ajattelisi samoin minua. Itselleni ainakin itsekästä ajattelua ei tarvitse mitenkään harjoitella, tulee luonnostaan. Toki lasten kanssa on eri. Niiden puolesta tekee mitä vaan, ja laiminlyö itseään. Vaikka pakko myöntää, että edellistä lausetta kirjoittaessa tajusin, että lastenkin kanssa tulee itsekkäitä ajatuksia. Kuten, miksi en saa edes tätä kahvia juoda rauhassa/ käydä koskaan vessassa rauhassa. Ja muutaman vuoden päästä kaipaa niitäkin hetkiä. 😀 Toivottavasti ymmärsit edes puolet siitä mitä yritin sanoa. 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.05.2017

      toi on niin totta.. <3 ja hyvin kuvasit tuon puolisoiden väliset tilanteet.. been there 😀
      Kiitos tästä <3
      Aurinkoa loppuviikkoon!

      Vastaa
  5. NNiina 13.05.2017

    Aivan kiva blogi! ? Sä kirjoitit taas niin asiaa ? sillä tekstisi osui ja upposi. Pakko sanoa että mä ihailen sua miten kirjoitat oma blogia, miten suhtautut eri asioihin ja sun iloisuuden! ?
    Mukavaa viikonloppua sinulle ja perheellesi ja oikein super ihanaa äitienpäivää! ??

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.05.2017

      Kiitos sinulle <3 Aivan ihanaa kuulla että ajattelet noin 🙂
      Kaikkea hyvää loppuviikkoon 🙂

      Vastaa
  6. kaisu 13.05.2017

    Mä ajattelen, että jokaisella on oikeus elää niin kuin haluaa siihen asti kun se ei satuta tai loukkaa muita. Mutta ajattelen myös niin, että jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan eikä sitä vastuuta voi sysätä jonkun muun harteille. Eli jos jonkun toisen toiminta satuttaa minua, niin minun itseni on myös tehtävä sellaisia päätöksiä että se loppuu. Toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitan <3

    Vastaa
  7. Johanna 13.05.2017

    Hieno kirjoitus ja pohdintaa aiheen ympärillä tosiaan riittäisi! Minä kyllä suoraan sanoen en voi sietää ihmisten itsekkyyttä, mutta sitä on niin monenlaista. Juuri se itsekkyys, mikä ei satuta tai loukkaa muita, on tietty hyväksyttävää ja siihen kai tosiaan tulisi kaikkien jollain tasolla pyrkiä. Olen itse ollut nuorempana oikein ärsyttävän itsekäs ja oikeastaan vasta lasten saamisen myötä muuttunut siinä asiassa lähestulkoon toiseen ääripäähän. Nykyään voisin varmasti olla enemmänkin itsekäs ? Mutta ei liene sattumaa, että koen tämän suuren muutoksen myötä olevani PALJON onnellisempi. Onnellisuus kun tulee myös sitä kautta, että saa tehdä toiset onnelliseksi, mikä taas vaatii aika paljon epäitsekkyyttä. ”Rakkautta on se, kun jonkun toisen onni on sinun onnesi.”. Pysyinköhän enää edes aiheessa ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 18.05.2017

      <3<3<3 ihanaa kuulla että olet onnellisempi! Voi miten mahtavaa :) kiitos kun kirjoitit ajatuksistasi! <3

      Vastaa
  8. Laura 16.05.2017

    Aivan ihanasti kirjoitettu, ja puhuitkin kyllä asiaa. Sun tekstit on aina niin asiallisia ja tärkeitä ja ne saa hyvälle mielelle. <3

    Vastaa