k e s ä suunnitelmia

lapset, loma, me, pohdintaa

Heippa! Nyt oon kyllä uskaltanut ensimmäistä kertaa alkaa fiilistelemään kunnolla kevättä ja kesää. Iltalenkit ovat taittuneet lämpimässä tuulen vireessä ja muutenkin ilmassa tuoksuu tuleva kesä. Meillä on totuttu pitkä kesäloma, mikä on kyllä ihan mahtava juttu pitkien kuvausjaksojen vastapainoksi. Tai no mullahan blogi kulkee koko ajan mukana ja syksyllä sitten työkuviot säännöllistyy. Mutta joo, noin muuten pitkät lomat katkaisee työputken ja silloin ehtii kunnolla palautumaan. Olen ehdottomasti niiden kannalla, vaikka palkka ei koko ajan juoksisikaan! 🙂
Nyt ollaan mietitty, että mitä kaikkea kesällä olisi kiva tehdä ja listaan teille suosikit:
Pihan ja parveke/terassin laittaminen
Suomenlinna & Pihlajasaari & Korkeasaari & Linnanmäki
Uimaretket lähirannalle
Haukilahti – Matinkylä – Eira – kaikki rannan tuntumassa olevat kahvilat, raflat ovat parasta ottaa haltuun kesällä.
Maauimalassa uinti & hengailu
Mökkeilyä.. ainakin juhannuksena ollaan porukalla mökillä.
Päädyttiin myös pitkän pohdinnan jälkeen varaamaan matka ja suunnataan juhannuksen jälkeen Kreikkaan. Tällä kertaa reissataan ihan nelisteen, mikä on aika spessua kun aiemmin ollaan reissailtu lasten kanssa isommalla seurueella.
Tässäpä tärkeimmät ja just eilen kuvailin videota youtubeen missä pohdin kesäksi tekemistä ja hieman haastan itseäni. 🙂 Julkaisen videon viimeistään viikonloppuna, huikkaan siitä sitten täälläkin. Ihanaa päivää, me suunnataan kaverin luo brunssille! Kuvituksena Kreetan matkan välimeren tunnelmaa! <3Sara





Vastaa käyttäjälle Taskuapinat Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

12 kommenttia

  1. Laura 31.05.2017

    Hyvät suunnitelmat 🙂 tulisi vaan se kesä, nytkin vettä sataa ja kylmää :/ vielä on kesää jäljellä onneksi.

    Vastaa
  2. Taskuapinat 31.05.2017

    Eikä, Kreikkaan ?
    Mul on hirvee matkakuume ja kattelin just matkoi kreikkaan. Aivan ihanalta kuulostaa kesä suunnitelmat.

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.06.2017

      Joo siis mietittiin niin pitkään, mutta lopulta päädyttiin satsaamaan ulkomaan reissuun.. En usko että jää kaduttamaan 😀 Kreikkaan löytyy kyllä paljon hyviä pakettimatkoja 🙂 jospa tekin löydätte omanne 🙂

      Vastaa
  3. NNiina 31.05.2017

    Teillä on aivan ihana kesä suunnitelmat! ? ? Toi Kreikkaan reissu kuulostaa super ihanalta. ❤️? Noi kuvat näyttää niin mahtavalta. ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.06.2017

      Kiitos 🙂 <3 kunhan nyt säät paranisi 😀
      Ihanaa viikonloppua <3

      Vastaa
  4. Nonnu 31.05.2017

    Oi kuulostaa ihanilta teidän suunnitelmat ! 🙂
    Itsekin odotan kun miehen kesäloma on heinäkuu, ihana päästä kierteleen ja kaarteleen pitkin suomea ilman kiirettä 🙂
    Pitäisi aloittaa itsekin kirjottaan blogia kesän aikana, pitkään ollut haave ja nyt tuntuu oikealta toteuttaa se.
    Ihanaa kesää sinulle <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 02.06.2017

      Kiitos 🙂 Kuulostaa hyvälle!
      Hei joo, aloita ihmeessä!!! Tsemppiä hurjasti <3 Samoin sinne ja tuu linkkailemaan blogia kun alat kirjoittaa!

      Vastaa
  5. katakuronenn 01.06.2017

    Kuulostaapa kerrassaan ihanalta ! Mahtavaa kesää teidän porukalle, toivotaan hyviä säitä! <3

    Vastaa
  6. Jade 01.06.2017

    Oi, aivan ihania suunnitelmia teillä! 🙂
    Tein tänä vuonna ensimmäistä kertaa Summer Bucket list:n, kun kaveri ehdotti että tehtäisiin sellaiset toisillemme. Niinhän me sitten tehtiin ja siinä onkin kivaa haastetta miulle koko kesäksi 😀
    Ihanaa kesäkuun ensimmäistä! <3

    Vastaa