kesällä kotona

design, koti & sisustus, me

Huomenta! <3 Pidin eilen lähes tulkoon koko päivän vapaata somesta ja vietin aikaa vain lasten kanssa. Usein vastailen pitkin päivää maileihin, suunnittelen tulevia kuvia, hahmottelen postauksia jne, mutta välillä on ihanaa vain olla ja vaikka siivota. 😀 Eilen nimittäin siivottiin alakerta ja yläkerta, mopattiin lattioita, pestiin pyykkiä sekä järjesteltiin leluja. Tytöt oli siivoilussa mukana ja yllättävän hyvin ne jaksoi motivoitua pikku apureina. Matilda on jäänyt nyt kesälomalle ja koko porukka päästään lomailemaan muutaman viikon päästä.
Kotona tuntuu hyvältä, kodilta, omalta ja tykkään kovasti toteutuneista ratkaisuista + pintavalinnoista. Sementtipinnat ovat tuoneet kotiin sopivaa rouheutta ja luonnetta. Vaikka sisustus muuttuu pienesti koko ajan, niin pää linjat alkaa olla valmiina. Yksi murheenkryyni on telkkariseinä ja siihen onkin tapahtumassa iso muutos. En kuvannut sitä edes tällä kertaa, kun se ei tosiaan ole yhtään valmis. Monta juttua mitkä ei toimi ja uudet suunnitelmat ovat jo vetämässä. Tv-taso etsinnässä, uudet teokset kehyksiin ja uusi telkkari tulee kruunaamaan kaiken. 🙂 Meillä on ollut nyt 8 vuotta sama telkkari ja en ole koskaan sitä sen kummemmin ajatellut ennen tätä kotia. Täällä se vaan jotenkin pistää silmään isolla, mustalla ja kömpelöllä olemuksella. 😀 Sanoin Mikolle jo muutto päivänä, että hei toi telkkari menee muuten sitten vaihtoon! Haluan jotain sirompaa ja mieluusti seinään kiinnitettävää. Iso viherkasvi on myös etsinnässä ja se tuo varmasti toivottua raikkautta kulmaukseen. Toivottavasti saan pian teille kuvia uudesta olkkarin seinästä. Nyt kuvia vain siis sohvaan päin kuvattuna.. 🙂
Viikonloppu on meillä tällä kertaa pidennetty ja meinataan vain olla yhdessä, käydä jätskillä ja ehkä Korkeasaaressa. Valmistujaisia meillä ei ole tiedossa, mutta tulevina viikonloppuina juhlia on monin kappalein. Ihana kesäkuu kaikinpuolin tiedossa ja vielä loppukuusta suunnataan matkalle. Kunhan ilmat saataisi vielä ainakin 10 astetta ylös päin. 😀 Hei ihanaa viikonloppua, O N N E A kaikille viikonlopun Sankareille & Valmistuville <3 Halaus! <3Sara
 













 

Vastaa käyttäjälle Mira Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

17 kommenttia

  1. Jasmin 02.06.2017

    Niin upea tuo kello ? mistä se on ?

    Vastaa
  2. Mari 02.06.2017

    Vau, teillä on niin kaunista. 🙂 Mistä olet nuo mustat seinähyllyt ostanut ja Entäs tuon harmaan ruukun ja pienen jalallisen kukkapöydän noilla hyllyillä ? Sinulla on kyllä silmää sisustuksessa <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.06.2017

      Kiitos paljon 🙂 mustat hyllyt ovat MAZE, ruukku = Granit ja jalallinen pöytä on Habitatista 🙂
      Ihanaa viikkoa <3

      Vastaa
  3. Manteli 02.06.2017

    Minulla pisti silmään reilunkokoinen teline posteille, mistäs se on? 🙂

    Vastaa
  4. Lady 02.06.2017

    Ihana kun nuo pienet varpaat näkyy viimeisessä kuvassa ❤

    Vastaa
  5. Mm 02.06.2017

    Onko teillä uusi matto olohuoneen lattialla? Kivan näköistä teillä on ja kivoja pieniä yksityiskohtia!

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.06.2017

      Joo on 🙂 se on ruugs.fi ja tämän kuun loppuun toimii koodi -15% Parikka15 🙂 Kiitos paljon <3 ihanaa viikkoa!!

      Vastaa
  6. S 02.06.2017

    Voi ei, mistä mahtaa olla peräisin tuo valkoinen ”seinähylly”? Olen kaipaillut juuri tuollaista eteiseen!

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.06.2017

      Se on house doctorin 🙂 On kyllä kätsä ja sitä saa eri väreissä 🙂

      Vastaa
  7. Emmi 03.06.2017

    Jos ehdit joskus, olis kiva kuulla teidän sohvasta?
    Sen toimivuudesta, laadusta jne.
    Itselle pitkään ollut harkinnassa sama sohva nimittäin. ?
    Ps. Teillä on ihana koti! ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 06.06.2017

      Sohva on ihan huippu, ei mitään valitettavaa 🙂 voisin tietty postailla tarkemmin joku päivä 🙂
      Kiitos ihana <3

      Vastaa
  8. Anni 10.07.2017

    Hei, minuakin jäi kiinnostamaan mistä tuo kello mahtaa olla? 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.07.2017

      Se on stockalta 🙂 hinta taisi olla 30 luokkaa ja on ihan kiveä 🙂

      Vastaa
  9. Mira 12.07.2017

    Moi,pakko oli tulla tänne ja kysyä että mistä ovat teranssilla olevat isot kukkaruukut? Näin ne instan puolella ja olen itse metsästänyt juuri sellaisia??

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.07.2017

      Ne on IKEASTA 🙂 ihan mahtavat!! Maksaa joku 20-30e ja on kevyet, mutta näyttää betonille 😉 Tosi monilta saanu kehuja niistä 🙂

      Vastaa