sadepäivä

me, muoti, ootd

Moikka! Eilen oltiin koko päivä ulkona joten tänään ei sadekuurot haittaa. Ollaan tutustuttu lähialueiden puistoihin ja lenkkeilty välillä myös kauemmas puistoon. Tuplarattaiden työntäminen käy kyllä treenistä ja pyrin keskittymään tosi paljon siihen, että työnnän vaunuja hyvässä asennossa. Pahimmillaan vaunujen työntely voi saada selän huonoon kuntoon ja kipeäksi. Tästä syystä erkonomia ennen kaikkea 🙂
Saadaan tänään siskon perheen koira meille kylään muutamaksi päiväksi ja se on aina kivaa kun Lila saa koirakaverin seuraksi. Lila on vähän kranttu koirien suhteen, mutta lähiperheen koirien kanssa se tulee onneksi toimeen. Selkeästi Lila on enemmän ihmisten perään ja aina innoissaan ottaa uusia tuttavuuksia vastaan. Mimosa sen sijaan rrrrakastaa kaikkia karvaisia eläimiä ja etenkin koiria sekä kissoja. Hän huusi innoissaan korkeasaaressa viime lauantaina kun eteen sattui erilaisia elämiä. <3
Tänään oon aamun-aamupäivän kotosalla ja hoidan muutamia asioita.. Päivällä Mikko lähtee töihin ja sitten mä siirryn leikkimään/olemaan tyttöjen kanssa. Odotetaan innokkaina meidän trampoliinin lähetystä, jospa se tulisi tänään!! Homattiin aika pieni 2,44m ja ympärivuotinen tramppa pihalle ja tarkoituksena on, että koko perhe liikuttaisi siinä. Tytöt etu nenässä, mutta toivottavasti myös mä! 🙂
Ihanaa päivää! Kesäsadepäivissä on jotain siistiä, vaikka nyt kyllä aurinko kelpais kolean kevään jälkeen. Tytöt viihtyy hyvin ulkona sadevaatteissa, rännien ympärillä ja vesilätäköissä. Vielä kun itse omistaisi kunnon sadevaatteet 😀 Teen tänään mun tämän hetken lemppari pastaa joten siitä viimeistään huomenna reseptiä. <3Sara
(Kaikki vaatteet JC Jumbo/saatu, sieltä löytyy tosi kivoja Crocker merkkisiä vaatteita, kuten nämä on)



Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 kommenttia

  1. Jade 08.06.2017

    Moikka! Itsekin olin eilen koko päivän ulkona ja oli kyllä todella ihana sää <3
    Trampoliinit on ihania, niillä pomppiminen on mukavaa 😀 Pidän peukkuja, että se saapuisi teille tänään.
    Ihanaa päivää myös sinne! <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.06.2017

      Niin on!!! 🙂 hitsit tramppa ei tullut, mutta jospa tänään 🙂

      Vastaa
  2. Mimmi 08.06.2017

    Heeeei mistä hankitte trampan? Mä oon kans katsellu nyt 2,5-3m halkasijaltaan olevia trampoliineja ja niiiiin tahtoisin lapsille sellasen pihalle ?? ja ehkä vähän itsellekin ? kesän sadepäivissä on kyl oma hohtonsa. Varsinkin jos pitkään on ollut kuivaa, niin silloin odottaakin jo sadetta ? lapsia ei paljon sateet haittaa, ovat onnessaan vaan ulkona sateessa leikkien. Täytyis myös itekin joskus koittaa muistaa panostaa omiin sadevaatteisiin, ois mukavampi lasten kanssa pihalla sateessa olla ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.06.2017

      Joo siis mulla on ittellä niin onnettomat sadekuteet 😀
      Ostettiin semmosesta kun TASAPELI ja sieltä semmonen 2,44m tramppa ja sillä tosiaan pystyy hyppimään läpi vuoden.. Tämä oli meille iso plussa, ettei tarvii laittaa talveksi säilöön, kun meillä ei oikein olisi siihen tilaa 😀
      Ihanaa viikonloppua <3

      Vastaa
  3. Nonnu 08.06.2017

    Sadepäivät on kyllä ihania välillä ja sateen jälkeinen tuoksu! ❤️Se on jotain niin ihanaa!
    Huomiselle tosin en toivo sadetta, koska meidän pitäis suunnata särkänniemeen 🙂
    Trampat on kyllä ihania! ja niin hyvä liikuntamuoto :)!

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.06.2017

      totta <3
      Voi miten kiva päivä tiedossa, pitäkää kivaa :)<3

      Vastaa
  4. NNiina 08.06.2017

    Kyllä Trampoliinit on ihania, niillä pomppiminen on tosi mukavaa ? Oltiin eilen mökillä koirani kanssa kun olin todella kaunis sää. Mutta kyllä sadepäivät on kyllä ihania välillä ? Minun koirallani on sama juttu kun Lilalla että se tulee toisen koirien kanssa toimeen ja välillä ei, kai siellä on oma juttu kenen se ottaa koira kaveriksi.

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.06.2017

      Kuulostaa ihanalta 🙂 Niinpä taitaa koiratkin valita tarkoin lähipiirin ;)<3

      Vastaa