hiusten hyvinvointi / Swiss Clinic *

kauneus, me, yhteistyö

*Kaupallinen yhteistyö / SWISS Clinic

Heippa! Vakkarilukijat varmaan jo tietää, että kokeilen kaikkia hiuksiin liittyviä hoitoja innokkaana. En ole niinkään kova stailaamaan tai muotoilemaan hiuksia, mutta hoitoja ja hellimistä voisin tehdä vaikka maailman ääriin. Tuntuu, että hiukseni ei vain pysy hyvänä jos annan niiden olla, vaan niitä täytyy hoitaa sisäisesti sekä ulkoisesti.
Olen nyt muutaman kuukauden käyttänyt Hair Renewal Serumia joka hierotaan hiuspohjaan ja jonka ainesosat aktivoivat lepotilassa olevat karvatupet uudelleen. Tuotetta voi käyttää ennaltaehkäisevästi niin, että hiukset kasvavat maksimaalisesti, tai sitten tuotetta voi käyttää esim ohentuneiden hiusten hoitoon. Olin todella innoissani kun kuulin tuotteesta, koska tiedän että nimenomaan hiuspohjani vaatii erityistä huolenpitoa. Olen ollut superlaiska hoitomaan päänahkaa ja helpommin tulee sipaistua seerumia latvoihin. Kuitenkin kaikki varmasti tietää, että hiukset eivät kasva latvasta vaan nimenomaa tyvestä. Tällöin tyven ja hiuspohjan hoito on äärimmäisen tärkeää. Mulle on myös vuosien varrella huomautettu töissä (maskeerauksessa istuessa), että päänahassani on ajoittain punaisia läikkiä ja että se kaipaisi kosteutusta. Kaksi raskautta putkeen ja siihen päälle vielä imetykset, niin voin kertoa että hiustenlähtö on ollut ajottain melkoista. 😀 Se fiilis kun suihkun jälkeen pitää aina puhdistaa lattiakaivon päällys ei ole kovin kiva.. :/
Mulla on myös ollut sellainen ongelma, että hiukseni eivät kasva tiettyä mittaa pidemmiksi.. Luulen, että tämä johtuu juuri siitä, että hiukseni siirtyvät lepotilaan eivätkä jaksa enää kasvaa. En malta odottaa millaisia tuloksia saan pidemmän ajan käytöllä, sillä Hair Renewal Serum herättelee juurikin ne lepotilassa olevat karvatupit jotta kasvaminen pääsee jatkumaan. Tuotteen ihanne käyttöaika on 4kk ja minulla on nyt puolet takana. 🙂 Säilytän Hair Renewal Serumia hammasharjani vieressä (jotta muistan varmasti laittaa sitä päivittäin) ja laitan muutaman tipan päänahkaani aina aamuisin. Hieron tipat hellästi päähän ja sen jälkeen harjaan hiukset läpi kauttaaltaan. Tuote on todella helppokäyttöinen ja tykkään siitä kuinka pipetin avulla tuotetta ei tule läträttyä turhaan. Olen saanut viime aikoina paljon kehuja hiuksistani, niiden väristä sekä kasvaneesta pituudesta. Lisäksi syyllistyn toistuvasti vilkuilemaan hiuksiani kaupungilla kävellessäni liikkeiden ikkunoista :D.. En jotenkin osaa uskoa, että hiukseni ovat jo suht PITKÄT!
Hair Renewal Serumia kannattaa ehdottomasti kokeilla jos haluaa ennaltaehkäistä hiusten lähtöä, tahtoo hiuspohjan hyvinvointia tai lisätä volyymia kutreihin. 🙂 Tuote sopii hyvin myös miehille ja tarjoaa samalla tavalla apua hiustenlähtöongelmiin. Saan onnekseni jakaa teille ainutlaatuisen alennuskoodin ”SARAHAIR” minkä avulla voit tilata Hair Renewal Serumin hintaan 55€ (norm.75€) tai kaksi hiusseerumia hintaan 79€. Toivon, että hiusseerumi tuo teille yhtä paljon iloa kuin minulle! Huomaatte varmasti kuvista kuinka uutta ”babyhiusta” pukkaa todellisella vauhdilla! Ihanaa päivää! <3Sara











Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

28 kommenttia

  1. Satu 09.07.2017

    Leikkaatko koskaan hiuksiasi? Latvat meinaan näyttää todella haperolta ja kuivalta?

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.07.2017

      Joo leikkaan!! Juuri kampaaja kehui latvoja.. 😀 ehkä kuvissa ei sitten tule oikeuksiin, kun ovat vaaleat ja valottuu.. vai mikähän siinä on 😀 Kyllä mun täytyy tasasesti napsasta latvoja koska ne juurikin kuivuu nopsaa.. :/

      Vastaa
  2. NNiina 09.07.2017

    tosi kiva blogi taas kertaan! Tykkään ? Hmm.. ? Pitääkin koittaa tätä Hair Renewal Serumia! ?kun mulla on sama juttu kun hiusten kanssa kun sulla Sara.

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.07.2017

      Kiva kuulla 🙂
      Joo kannattaa!! Mä oon tosi paljon tykännyt seerumista mikä laitetaan hiuspohjaan ja täytyy myöntää että on kyllä mielekkäämpi tapa hoitaa hiuksia, kuin esim niellä tabletteja 🙂

      Vastaa
  3. Minna 09.07.2017

    Tuleeko tästä hiukset likaisen näköiseksi/oloiseksi? Itsellä irtoaa tosi paljon hiuksia, vaikuttaisi hyvältä tuotteelta tämä 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.07.2017

      Ei ollenkaan! Tykkään usein laittaa seerumin aamulla, ja se tuntuu noin 10 min ajan ihanasti hiuspohjassa.. Seerumi ei ole yhtään öljyistä ja sitä saa pipetin avulla laitettu todella vähän.. Joten sitä ei tule liikaa ja se ei jää inhottavasti pyörimään 🙂 Tykkään tosi paljon 🙂 jopa Mikko on innostunut kokeilemaan 😀

      Vastaa
  4. Sofia 09.07.2017

    On kyllä hurjasti kasvanu sun hiukset ja aivan ihanan näköset ? kun kerrot sun ”hiusongelmista” nii ihan ku kertoisit mun hiuksista ? ihan samat haasteet 🙂 käytät tota siis päivittäin, ootko kokenu et se rasvottais hiuksia kun päänahkaan laittaa?
    Täytyy ehdottomasti vakavasti harkita tuon putelin ostoa! ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.07.2017

      Oi ihanaa että mulla on kohtalotovereita.. <3 Tai no siis kurjaa että kärsit samoista ongelmista, mutta onneksi tosiaan näille on apua saatavilla 🙂 Päivittäin laitan seerumia hiuspohjaan ja en ole kokenut että se rasvottaisi, päin vastoin, tuntuu että hiuspohja voi paremmin ja ei rasvoitu niin helposti.. Ennen ehkä ollut joku kuivuuskierre, mikä sitten lietsonut rasvoittumista..
      Voin kyllä vilpittömästi suositella 🙂 ja pipetin avulla on helppo laittaa juuri sopivan vähän tuotetta, joten pullo on todella riittoisa 🙂

      Vastaa
      • Sofia 10.07.2017

        Kiitos vastauksesta! ? täytyy laittaa tää ostoslistalle ?

        Vastaa
  5. Aida 09.07.2017

    Oho ompa ne kasvanu jo paljon! Ja hei iso suositus Vitalisityn sampoolle ja hoitsikalle. Heillä löytyy valikoimasta tuotteita, jotka on ensisijaisesti suunniteltu hoitamaan hiuspohjaa. Heiltä löytyy tuotteita erilaisille hiuspohjille. Kannattaa tsekata josko löytyy jostain kampaamosta! ? mutta opeet hiukset kyllä <3

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.07.2017

      Hei kiitos älyttömästi vinkistä, pitää mennä kurkkimaan :)<3

      Vastaa
  6. Martta 09.07.2017

    Moi!
    Oon miettiny jo pitkään kun olen lukenut näitä ”hiusaine” postauksia,että pitää sulle vinkata Argan care-sarjaa. Minun tuttavan kampaamossa myydään tätä sarjaa, ja olen kokeillut ”smoothie” sekä ’miracle elixir oil treatment” tuotteita. Toinen on naamio, ja käytän sitä kerran viikossa, öljyä silloin tällöin, ainakin silloin kun kuivaan hiukset kuivaimella 🙂
    Tuoksu on aivan älyttömän ihana, ja tuotteet pitävät hiukset paremmassa kunnossa. Mitään järkyttävän super suurta eroa en ole hiuksissani nähnyt, mutta kuivuutta ainakin vähentää?
    https://sim.fi/fi-argancare-old

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.07.2017

      Hei huippua, KIIIIITOS vinkistä <3 meen heti kurkkimaan 😉

      Vastaa
  7. Heidi 09.07.2017

    Hei, ihanat hiukset sinulla ja näyttävät vaaleammilta nyt kun aikaisemissa kuvissa 🙂 minullakin vaikea saada hiukset kasvamaan tietyn pituuden jälkeen ja tällä hetkellä oman hiusvärin kasvatusprosessi käynnissä noin vuoden verran nyt ja olisi ihana saada hiukset nopeammin kasvamaan kokonaan omaksi väriksi. Ehkäpä tästä tuotteesta olisi apua…

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.07.2017

      joo siis tuntuu että joka kuvassa nämä hiukset aina vaihtaa väriä 😀 Kai se valo merkkaa vaan niin paljon ja tietty aurinko on nyt vaalentanut 🙂
      Jep, kuulostaa niin tutulta.. Toivotaan että Hair renewal auttaa suakin <3

      Vastaa
  8. Jade 10.07.2017

    Itselläni irtoilee myös tosi helposti hiuksia ja kaiken lisäksi hiukseni ovat todella ohuet :/ tätä varmaan kannattaisi kokeilla, kiitos vinkistä!
    Kivaa maanataita! <3

    Vastaa
  9. Anna 10.07.2017

    Moikka! Katsoin jo noita teidän kreikan matkan kuvia ja ajattelin että näyttääpä sun hiukset hyviltä!
    Mä alotin viime syksynä uudessa työpaikassa jossa olin tosi altis pöpöille koko ajan ja söin vuoden aikana about 11 antibioottikuuria kun olin koko ajan kipeä. Se sairastelukierre alko tosi rajusta korvatulehduksesta, jolloin mulla lähti kuulo kokonaan kummastakin korvasta ja söin tuolloin 2viikon sisällä 4 antibioottikuuria jotka oli tosi vahvoja. Ne laukasi mulla sellaisen autoimmuuni sairauden kuin alopecia ja mun hiukset ja kaikki ihokarvat lähti. Siihen ei oikein ole minkään näköstä hoitoa löydetty. Lääkärit selitti asian niin, että karvatuppi menee uinumistilaan. Itse olen koittanut hieroa päänahkaani päivittäin jotta pintaverenkieeto toimisi ja nopeuttaisi niiden karvatuppien ”heräilyä” ja kosteutan sitä päivittäin. Toi SwissClinicin tuote kuulostaa hyvältä ja mietinkin että voisikohan se tepsiä! Täytyypä ehkä kokeilla! Kiitos siis vinkistä! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.07.2017

      Heippa!! <3 Voi miten kurja kuulla, että sulla on sairastelua takana.. Meillä on itseasiassa lähipiirissä muutamakin henkilö joilla on myös alopecia joten se on tuttu entuudestaan mulle.. Se ihanuus että tulee ainakin koklattua erilaisia peruukkeja jne. Onneksi myös karvat eivät ole ihmisille välttämättömiä <3 Toivottavasti asia ei vaivaa sinua, koska kauneus ei ole tosiaankaan karvoista/hiuksista kiinni 🙂 Kannattaa ehdottomatsi kokeilla, koska voisihan kuvitella että karvatupet herää uudestaan ajan kuluessa. IHanaa ja aurinkoista kesää <3 🙂

      Vastaa
  10. Emmi 10.07.2017

    Vautsi, sun hiukset näyttää tosi upeilta! Itsellä vähän samat ongelmat hiusten kanssa kuin sulla. Houkuttaisi kyllä ostaa tämä tuote! Mitenköhän kauan yksi pullo kestää?

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.07.2017

      Joo taitaa olla nämä ongelmat aika yleisiä 🙂 Mulla ainakin kestänyt jo monta kuukautta ja tuotetta on niin helppo annostella pipetin avulla 🙂

      Vastaa
  11. Annu 11.07.2017

    Just luin että myös päänahkaa täytyisi kuoria toisinaan, se tuli mulle ihan yllätyksenä mutta ihan järkeen käypää hommaa! 😀
    On olemassa hiuspohjalle tarkoitettuja kuorinta-aineita ja myös missä on shampoo ja kuorinta yhdessä. Mutta varmaan siinäkin täytyy olla tarkka että mahdollisimman hellävaraisia tuotteita käyttää. En tiedä onnistuisiko ihan sokeri/kahvinpuru/kananmuna/oliiviöljy (tai muu öljy ) jollakin sekoitus hässäkällä…

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.07.2017

      Hei äärimmäisen hyvä pointti ja KIITOS vinkistä.. pitääpä ehdottomasti tutustua aiheeseen 🙂 ja tosiaan varmaan onnistuis ihan keittiöstä löytyvillä tuotteilla 🙂
      IHanaa päivää <3

      Vastaa
  12. Suvi H 12.07.2017

    Moikka. Toivottavasti vielä huonaat kommenttini.
    Sun postaukset on aina niin kivoja. Tykkään lukea kaikkiin hiuksiin liittyviä postauksia. Olisi kiva lukea hiusrutiineistasi ja hiusten hoidosta ja mitä tuotteita käytät, mikä hiusjarja jne 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.07.2017

      KIITOS <33 Ihana kuulla että ajattelet noin 🙂
      Hei joo, hyvä vinkki, kiitos!!

      Vastaa
  13. Susanna 20.07.2017

    Hei kuinka laitat kyseisen tuotteen hiuspohjaan? Laitatko koko hius pohjaan vai vaan tiettyyn osaan. Ja kyllä minulla on mahdoton hiustenlähtö ?

    Vastaa
    • Sara Parikka 20.07.2017

      tiputan pään päälle ja siitä se lähtee valumaan.. hieron sormen päillä tuotteen ympäriinsä hiuspohjaan 🙂
      jep.. tuttu fiilis tuo hiustenlähtö.. Tämä tuote ja sen hierominen päänahkaan auttoi kyllä 🙂

      Vastaa