blogi / instagram

me, pohdintaa

Moiii! <3 Oli aivan superkiva päivä eilen Tallinnassa, koko 7 tuntia maissa meni nopeasti ja samalla tuntui, että kerettiin tehdä vaikka mitä. Eilisen hulinan jälkeen on kyllä entistä ihanampaa olla päivä kotona. Tai no kotona ja kotona mä käväisen aamupäivästä kaupungilla ja Mikko puolestaan menee iltapäivästä ajamaan vesiskoottereilla. Loppuilta ollaan sitten ainakin ihan rauhassa ja meinataan grillata ensimmäistä (vasta nyt!!) kertaa tänä kesänä pizzaa. 🙂
Lupailin teille listata mun suosikkeja tällä hetkellä instassa ja blogirintamalla. Välillä on ajanjaksoja, että en kerkeä paljoakaan lukea blogeja tai selata instaa, mutta välillä taas seurailen pävittäin tiettyjä tilejä ja sivustoja. Tärkeintä mulle on, että heistä ketä seuraan tulee mulle hyvä fiilis. En halua seurata tilejä tai ihmisiä kenen tekstit tai kuvat saa syystä tai toisesta mieleni apeaksi (enkä siis tarkoita tällä sitä, että pitäisi jakaa vain positiivisia juttuja, aitous on se mitä haen takaa). Vaikka kuinka yritän olla vertaamatta tai ajattelematta negatiivisia ajatuksia, niin silti olen huomannut että kaikki ei sovi kaikille. Kannattaa kuunnella itseään somen suhteen, etenkin kun siellä tulee vietettyä niin paljon aikaa. Mielestäni somen tulisi kohottaa mieltä, toimia vertaistukena tai ajatuksen herättäjinä. Eniten mä fanitan niitä aitoja tyyppjeä, jotka inspiroi kuvillaan ja ajatuksillaan. Ymmärrän, että somessa on esillä pintaraapaisu, mutta silti uskon haistavani aika pitkälle onko pinta aitoa vai pikemminkin teeskenneltyä. Alla näkyy sekalaisessa järjestyksessä tämän hetken suosikkejani! Ihanaa torstaita! <3Sara

BLOGIT

Design Wash

Monday To Sunday Home

Jonnamaista

Coffee Table Diary

INSTAGRAM

Vanelja

Bearkoti

Lindahillfish

Coffeetablediary

Annalaulumaa

Darufio

Kuutis

Sallaoona

Designwash

Jonnalepp

Kanervanjenni

.. Mitkä ovat teidän suosikkeja?? Olisi ihana kuulla ja löytää lisää hyviä tyyppejä <3
ps. kuva Kreikan helteestä.. voi että sitä lämpöä tai pikemminkin kuumuutta! uikkari/Forever21, shortsit/urban outfitters, kengät/stadium 

 
 

Vastaa käyttäjälle Sara Parikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

17 kommenttia

  1. Jade 03.08.2017

    Pitääkin käydä kurkkimassa noita siun suosikkeja 🙂
    Aloin nyt miettiä, että mitkä käyttäjät onkaan suosikkejani Instassa. En oo oikeestaan aiemmin miettinyt niitä, joten en osaa yhtään sanoa. Seuraan aika paljon fanisivuja, taidekäyttäjiä & kirjotuskäyttäjiä, mutta mukana on myös paljon näyttelijöitä, vlogaajia, bloggaajia… En osaa kyllä yhtään sanoa lemppareita! 😀
    Ihanaa päivää! <3

    Vastaa
  2. Nina 03.08.2017

    Blogeissa lempparit:
    (satunnainen järjestys)
    Sinä tietty 😉
    Kalastajan vaimo
    Oi Mutsi Mutsi
    Minäkö keski-ikäinen?
    Yhtä luontoa
    Enkelit
    Salamatkustaja
    Elisaerikablog
    Valkoisen Talon Reetta
    Suokkareina instassa läheisten lisäksi näiden seuraamieni blogien sivut 🙂
    http://merikapteeninvaimo.blogspot.fi/

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.08.2017

      Hei pitääpä kurkata nuo mitkä ovat listassa tuntemattomia. 🙂 Kiitti <3

      Vastaa
  3. Miia P. 03.08.2017

    Mä en lue muita blogeja kuin sinun Sara 🙂 en yksinkertaisesti ole saanut aikaseksi etsiä/tutustua blogeihin. Sun blogi vaan on niin ihana! Jokakerta kun on lukenut uusimman jutun, odottaa millon tulee taas uus juttu!<3 instassa tulee seurattua monia julkimoja, sinua ja sit seuraan vahvasti instassa ja tubessa mmiisas:ia. Täytyy varmaan vilkaista noita sun suosikkeja, jos sieltä löytyisi mukavaa luettavaa/seurattavaa 🙂 ihanaa päivää!!<3

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.08.2017

      Ihana kuulla että tykkäät seurailla 🙂 Kiitos ihanasta viestistä <33 Samoin sinne, kivaa viikkoa!!

      Vastaa
  4. H 03.08.2017

    Ihania kuvia noissa insta jutuissa. Kauniita kuvia on kiva katsella, mutta saattaa tulla ehkä vähän sisustuskuume ?? Mulla on tapana laittaa jotain arkisia juttuja instaan enkä oikeastaan harkitse niitä sen enempää ??

    Vastaa
  5. Laura 04.08.2017

    Minäkin luen aika harvoin blogeja, sun blogi on ehdoton :d olen jäänyt koukkuun tähän.

    Vastaa
  6. Juulia 04.08.2017

    Seuraan sinun ja -äitijamelukylänlapset-blogia?

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.08.2017

      Hei tuo äitijamelukylänlapset on kyllä huippu 🙂
      Ihanaa viikkoa <3

      Vastaa
  7. Salla/OLLIE 04.08.2017

    Ihana asu, varsinkin nuo shortsit! Odotan niin, että mahdun itsekin taas normaaleihin vaatteisiin? Mä olen todella laiska yleensä kommentoimaan, mutta pakko sanoa että tämä sun blogi ja insta on sellaisia mistä huokuu sellainen pirteys, elämänilo ja hyväntekijä joka herkästi tarttuu<3 itse luen nykyään vähän blogeja, mutta juurikin niitä aitoja ja elämän(sekä arjen?)makuisia jaksaa aina selata.

    Vastaa
    • Salla/OLLIE 04.08.2017

      Oikein hyväntekijä ?? hyväfiilis

      Vastaa
    • Sara Parikka 08.08.2017

      kiitos <3 Ihana sinä, kiitos ihanasta viestistä! Sun insta ja blogi myös tuovat paljon iloa, vertaistukea ja tykkään NIIN paljon siitä millä tavalla olet somessa. Super aitoa menoa! Kiitos! <3

      Vastaa
  8. Emmi 04.08.2017

    Itse en pahemmin blogeja lueskele vaan jos vietän puhelimella aikaa, menee se aika lähinnä instassa…:D pitäs kyllä alkaa vähän rajottamaan senkin käyttöä kun välillä oikeesti havahdun siihen että selaan sitä ns ihan turhaan:/ mutta mulle nousi heti kaksi lemppari instan pitäjää mieleen: laurarosilla ja kristinsundberg 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 08.08.2017

      Hei pitää heti mennä kurkkimaan. 🙂 Kiitos vinkeistä <3 Ihanaa viikkoa!

      Vastaa