kuulumiset & Hanko

lapset, loma, me, muoti, ootd

Moikka! Aloitettiin eilen Mimosan kanssa päiväkotiin tutustuminen ja tuntui että neiti oli jo aikalailla valmista kauraa jäämään sinne. Hän lähti niin reippaasti heti tutkimaan ja tutustumaan ympäristöön. Jatketaan vielä loppuviikko harjoittelua ja ensi viikolla molemmat neidit jäävät päiväkotiin muutamaksi päiväksi. Arki tosiaan alkaa ja on kyllä sellainen fiilis, että ”alkaispa jo”. 😀 Mulla on tosi luottavainen fiilis koko syksystä vaikka liikkuvia palasia taitaa olla enemmän kuin koskaan ennen. Toisaalta taas palaset mahdollistavat myös koko perheen arkivapaita ja kevyitä päiviä.
Lähdettiin eilen lounasaikaan Hankoon, kun oli vihdoin luvattu hyvää säätä. Meillä oli muutama asia hoidettavana ja samalla käytiin leikkipuistossa, syömässä, kahvilla, jädellä ja kävelemässä. Ihana päivä! Meille piti eilen tulla kaveripariskunta lapsen kera kylään ja kaapit notkui täynnä sapuskaa. Hangon keikka tuli tielle, joten valmistan tänään lounaan isommalle porukalle. Meinaan tehdä kasvispastaa.. Laitan teille reseptin mikäli tulee hyvää :).
Täällä päivät menee odottavissa tunnelmissa ja samalla valmistautuen arkeen. Oon ollut viimeksi kaksi vuotta sitten päiväduunissa, joten innolla odotan uutta arkea. Millainen loppukesä teillä on? Olisi ihana kuulla! Voisin muutenkin pian toteuttaa jonkun kysely postauksen teidän suuntaan.. 🙂 Utelias minäni nostaa päätään! 😀 Hei ihanaa päivää! <3Sara

(Tyttöjen mekot / Pomp De Lux, kengät/Cienta // Minun haalari /NA-KD/saatu, kengät / converse, laukku/urban outfitters, Arskat/specsavers/saatu, kello/danielwellington/saatu)















 

Vastaa käyttäjälle Sini Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 kommenttia

  1. Annina 09.08.2017

    Sulla on aivan ihana vaatetyyli, tykkään tosi paljon! ?

    Vastaa
  2. Nea 09.08.2017

    Haha, mun on pakko kysyä ihan mielenkiinnosta vaan, että onko ihan sattumaa, että tytöillä on mekkoihin matchaavat jäätelöt? 😀 Vaaleanpunainen mekko ja mansikkajäätelö, valkoinen mekko ja vaniljajäätelö 😀

    Vastaa
    • Sara Parikka 09.08.2017

      hahaha, ei nyt sentään 😀 😉 Molemmilla oli vanilja jädet.. kuvat varmaan vaan hämää 🙂 Olis kyllä ollut hyvä 😀

      Vastaa
  3. NNiina 09.08.2017

    Oi miten ihana kuvia hangosta oot saanut! ? ja noi tyttöjen mekkot ovat niin super suloisia! ??

    Vastaa
  4. Laura 09.08.2017

    Varmaan ihan rento meininki tulossa, mies menee töihin parin viikon päästä ja mä jään kotiin päivisin lapsen kanssa 🙂

    Vastaa
  5. Sini 10.08.2017

    Ootan innolla että pääsen lukemaan teidän uudesta arjesta! Vähän ehkä myös ”vertaistuki” mielessä, kun just pähkäilin kauan, että lähenkö nyt syksyllä kouluun vai jäänkö vielä kotia muksujen kans. Koti voitti, ehkä vuoden päästä sitten ? vaikka nyt välillä tuntuu, että olisko sittenkin pitänyt lähtee jo.. ?
    Meillä on loppukesäks suunnitteilla asuntovaunuilua sään salliessa, uutta sisustusta, mummulointia maalla ja syyslomalla reissu titi-nalle taloon!
    Ihanaa loppukesää teille! <3 nautitaan säällä kuin säällä!

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.08.2017

      Heippa <3 Uskon että sitä kotona oloa ei tuskin koskaan kadu, on se niin ainutkertaista. Ihanaa jos siihen on mahdollisuus 🙂
      Voi miten kivoja suunnitelmia, kuulostaa tosi kivalta <3 Nauttikaa!

      Vastaa
  6. Piiu 10.08.2017

    Meidän tytöllä on tuo sama pomp de luxin mekko ja voi apua kun meinas mennä hermot sen takana olevan pikkunapin kanssa 😀 taitaa jäädä meillä vähälle käytölle ihan sen vuoksi.. Meidän loppukesä ja syksy menee töissä raataessa ja valmistautuessa äitiyslomaan, joten aikalailla päinvastoin kuin teillä 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.08.2017

      Ääk, joo tiiän mitä meinaat.. meillä ne on löystyneet käytössä!
      Ooh ihanaaaa, äitiysloma edessä, hyviä vointeja ja jaksamista sinne <3

      Vastaa
  7. Inka 10.08.2017

    Täällä hyvin sama meininki. Tää viikko tutustutaan päiväkotiin ja ens maanantaina alkaa sitten se arki. Molemmat on ollut tosi innoissaan päikyssä ja tänä aamuna jäivät 4h jo hoitoo. Vilkuttivat vaan perään ja menivät leikkimään ? Hakiessa tuli vaan palautetta että näähän on ku ois aina täällä ollu. Tsemppiä teille uusiin kuvioihin ja arjen järjestelyyn! ☺️

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.08.2017

      Voi miten kuulostaa ihanalta <3 Pienet heti sopeutuu! Meillä kyllä vaikuttaa ihan samalta 🙂 Hei tsemppiä hurjasti uuteen arkeen ja tarhakuvioon! 🙂

      Vastaa
  8. Milja 10.08.2017

    Hei, mitä huulituotetta sulla on sun instastoryissa? Tosi kivan värinen! 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 13.08.2017

      Moi 🙂 Oli itseasiassa kahta päällekkäin.. punasta matta huulipunaa ja nude kiillettä 🙂

      Vastaa