kysymyksiä teille

me, muoti, ootd, pohdintaa

Heippa! Oon jo kauan miettinyt, että haluaisin tietää teistä enemmän ja jotain sellaisia ei niin oleellisia asioita. Monesti on tullut kyseltyä millaista työtä/opiskeluja lukijani tekevät tai ovatko he isosta perheestä, onko lapsia jne. Ajattelin toteuttaa teille kysymyslistan ja voitte kopsata sen kommenttiboksiin sekä vastata mikäli tahdotte. Olisi ihanaa lukea <3! Ajattelin, että voisin postata pian sitten omat vastaukset listaan ja sitten olisi hauska katsoa meneekö mieltymykset monien kanssa yhteen vai olemmeko vastakohtia. 🙂 Nyt itse kysymyksiin! Ja hei jos et jaksa vastailla tai tää tuntuu siltä ettei anna sinulle niin mitään, niin ymmärrän paremmin kuin hyvin! Oon itse ollut aina aika laiska kommentoimaan pidemmin, vaikka tykkäisin ja seuraisin. Teette niinkuin itsestä tuntuu. Aurinkoa päivään! <3Sara ps.Täällä vähän erilainen aamu menossa, kun kirjoittelen bussissa postausta matkalla töihin. Onnistuuhan tämä näinkin! 😉

Mikä on lempivärisi?

Mikä on lempiruokasi? 

Korkkarit vai lenkkarit? 

Tykkäätkö sisustaa? 

Oletko jouluihminen? 

Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?

Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?

Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?

Iphone vai joku muu puhelin?

Jäätelö, suklaa vai karkki?









mekko & korvikset / NA-KD / saatu

kello / tämä / CLUSE / saatu

kengät / New Balance / saatu / Polhem

arskat / rayban

Vastaa käyttäjälle Suvi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

193 kommenttia

  1. Olivia Keinänen 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Mikä on lempiruokasi?
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Tykkäätkö sisustaa?
    Oletko jouluihminen?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Suomen top50 listaa kuuntelen paljon ja tykkään myös klassisesta musiikista! 🙂
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä kanteleen soittoa, pianon soittoa, musiikkileikkikoulua, kuvataidekoulua ja taekwondoa. Nykyään vedän seurakunnan kerhoa kaverini kanssa ja maalailen kotona.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    kaikki! mutta jos yksi pitää vastata niin sanon suklaa koska se on mun pahin heikkous.

    Vastaa
  2. Olivia Keinänen 16.08.2017

    oho ekasta kommentista jäi osa pois joten tässä loput vastaukset!
    Mikä on lempivärisi?
    Punaine
    Mikä on lempiruokasi?
    Makaroonilaatikko
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Joo!
    Oletko jouluihminen?
    Todellaki!! joulu on parasta aikaa
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Joo! molemmissa

    Vastaa
  3. Milja 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? -niinkin tylsä kuin musta! Jossei musta niin sinisen eri sävyt
    Mikä on lempiruokasi? -sushi
    Korkkarit vai lenkkarit? -ehdottomasti lenkkarit 🙂
    Tykkäätkö sisustaa? -oi, rakastan
    Oletko jouluihminen? -en ole, vaikka en myöskään skippaisi joulua
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? -joo!
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? -suomalaiset! Niinkin laidasta laitaan kuin haloo helsinki/cheek
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? -pianonsoitto, baletti, taitoluistelu.. nykyisin valokuvaaminen ja salilla käynti
    Iphone vai joku muu puhelin? -iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki? -jäätelö! oatlyn suklaa- ja mansikkajätskit on herkkua 🙂

    Vastaa
  4. NMS 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Pidän maanläheisistä, lämpimistä sävyistä (pukeutumisessa ja sisustamisessa) ja puhtaan valkoisesta. Musta säväyttää myös aina. Nyt keväällä/kesällä vanha roosa on iskenyt trendiväreistå.
    Mikä on lempiruokasi?
    Oon kaikkiruokainen! 😀 mutta jos täytyisi yksi valita, niin se olisi varmaan poikaystävän tekemä pestokanapasta raikkaalla salaatilla.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Arkielämässä lenkkarit, jos on viihteellä pienikin syy laittaa korkkarit niin ehdottomasti jalkaan
    Tykkäätkö sisustaa?
    Sisustaminen on ihan parasta! Ja haaveilu, nettikauppojen koluaminen, lehdistä ja pinterestistä inspiksen haku…
    Oletko jouluihminen?
    Olin ennen todella kova, nykyään nautin tunnelmasta ja perheen yhdessäolosta, mut lahja-, siivous- ja kokkaushärdellit edeltävillä viikoilla nykyisin aina syö vähän sitä fiilistä.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Meressä, saaristossa mieluiten
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Spotifysta Nousussa-soittolistaa tai Suomen top50 tulee kuunneltua pääosin.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Harrastin joukkuevoimistelu, balettitanssia ja meripartiota, nykyään valmennan (show)tanssia eri ikäisille.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Nyt kesällä jäätelö. Suklaajäätelö 😉

    Vastaa
  5. Terhi Tauriainen 16.08.2017

    on lempivärisi?
    Mikä on lempiruokasi?
    -Lasagne tai kanasalaatti
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -Tykkään käytää molempia
    Tykkäätkö sisustaa?
    -Todellakin!
    Oletko jouluihminen?
    -Kyllä
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -Meressä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -Lempparini ovat Alex Mattson ja Haloo Helsinki
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -En ole harrastanut mitään
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -Suklaa ehdottomasti

    Vastaa
  6. Daniela 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? : Punainen
    Mikä on lempiruokasi? : Lasange
    Korkkarit vai lenkkarit? : lenkkarit, koska mukavemmat
    Tykkäätkö sisustaa? : Tykkään, sisustin juuri ekan oman kämppäni.
    Oletko jouluihminen? : Olen jouluihminenn, tykkään viettää aikaa perheeni kanssa ja lauleskella joululauluja.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? : Tänä kesänä olen uinut sekä meressä, että järvessä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? : Tällä hetkellä lempiartistit ovat Antti Tuisku, Irina ja Tiktakista tuttu Petra, ketä on nykyään soolouralla.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? : Harrastin partiota, jumppaa, salibandya ja teatteria, nykyään harrastan yksin kotona laulamista ja kiertelen paljon eri artistien keikoilla.
    Iphone vai joku muu puhelin? : Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki? : suklaa

    Vastaa
  7. Iida 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    -Musta, valkoinen ja sininen
    Mikä on lempiruokasi?
    -tortillat ehdottomasti
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    -tykkään
    Oletko jouluihminen?
    -tavallaan, pidän joulusta, mutta en rupea jouluvalmisteluihin kovinkaan ajoissa.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -uin
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -twenty one pilots, mutta kaikki musiikki menee 🙂
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -jalkapalloa olen harrastanut pienestä pitäen. Lisäksi kirjoittaminen on tullut todella vahvasti osaksi mun arkea.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -Huawei mieluiten 🙂
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -suklaa
    // Olipas kiva idea kysyä lukijoilta välillä 🙂

    Vastaa
  8. Nea 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? – Korallin sininen tai liila
    Mikä on lempiruokasi? -Bataattiranskikset ja kana-vuohenjuustohamppari
    Korkkarit vai lenkkarit? – Joskus korkkarit, mutta useimmiten lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? – Kyllä, ehdottomasti.
    Oletko jouluihminen? – Kyllä, ehdottomasti
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? – Järvissä paljon, merissä en.
    Mikä on lempibändisi / lempparimusiikkia? – Maailman ja Suomen top 50 listaa tulee kuunneltua aika paljon.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? – Pienestä pitäen olen harrastanut yksinluistelua. Nykyään kilpailen siinä nuorempien SM-tasolla.
    iPhone vai joku muu puhelin? – iPhone, niistä mä oon vaan alkanut jotenkin tykkämään. Enkä kyllä enää osta muita puhelimia.
    Jäätelö, suklaa vai karkki? – Rakastan kaikkia, mutta jos pitää valita niin se on…. hmm… karkki ja jäätelö kyllä on aika tasoissa, mutta varsinkin näin loppukesästä mä kyllä vielä valitsen jäätelön.

    Vastaa
  9. Henrika 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Vaihtelee niin fiiliksen mukaan, välillä valkoinen, harmaa ja muut haaleat värit ja toisinaan kirkkaat värit, tykkään oikeestaan kaikista väreistä ☺
    Mikä on lempiruokasi?
    Sekin vaihtelee. Mutta lemppareita on pulled pork-tortillat, kiinalainenruoka, pastat.. jne näitä voisi luetella loputtomiin ?
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit, ehdottomasti. Vaikka ihailenkin naisia jotka osaavat hienosti kävellä korkkareilla ja viihtyvät niissä.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään, aina tuntuu olevan joku projekti meneillään.
    Oletko jouluihminen?
    Olen, etenkin tykkään ostaa/tehdä lahjoja ja miettiä mistä juuri joku tietty pitää. Ja muutenkin tietenkin joulun tunnelma ja jouluruoka on ihanaa
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En kummassakaan.. pelkään mutaa, vesikasveja ja kaloja. Tässä on vähän työtä että en siirrä lapsille pelkoja. Kahlailen vesissä kun uivat, sanomatta että äitiä pelottaa ?
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Suomi pop varmaankin, mutta kuuntelen kyllä laidasta laitaan kaikkea
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Vaikka mitä! Kaikkea jalkapallosta, kuvataidekouluun. Nyt ohjaan naperojumppaa 2vuotiaille ja satujumppaa 3-5vuotiaille.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone. En millään jaksaisi opetella käyttämään enää mitään muuta. Tekniikka ei ole vahvuuteni.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Kaikki ?

    Vastaa
  10. Julia 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Vihreä, sininen ja turkoosi
    Mikä on lempiruokasi?
    Lohi
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Kyllä
    Oletko jouluihminen?
    Olen! <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Kastauduin saunasta päin laiturilta järveen, mutta uimisesta ei voi puhua?
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Haloo Helsinki, Sanni
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä kansantanssia ja pianonsoittoa. Pianonsoitto jatkuu edelleen enemmän tai vähemmän, mutta tanssi vaihtunut ryhmäliikuntaan ja kuntosaliin.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Pidän enemmän androidista, tällä hetkellä käytössä huawei ?
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa!! Nyt kesän aikana menee kyllä myös suklaajäätelö 😉

    Vastaa
  11. Silja 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Valkoinen, tumman harmaa ja hopea
    Mikä on lempiruokasi? Paistetut kasvikset tai joku ihana kasviskastike pastan tai nuudeleiden kanssa
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? Tykkään. Kyllästyn nopeasti ja siitä johtuen haluaisin useasti pistää sisustuksen uusiksi ?
    Oletko jouluihminen? Ehdottomasti! Joulufiilistelyn aloitan aina hyvin aikaisin
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Jonkin verran, mieli tekisi enemmänkin mutta aina se jostain syystä jää vähäiseksi
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? ’Vanhemmat’ artistit, kuten Frank Sinatra, Elvis Presley jne..
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Pienenä yleisurheilu, tanssi, erilaiset kerhot ym.. nykyään yritän käydä uimassa ja lenkkeillä
    Iphone vai joku muu puhelin? Joku muu, itsellä tällä hetkellä huawein puhelin
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Jäätelö

    Vastaa
  12. Millis 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Harmaa yhdessä vanhan roosan kanssa
    Mikä on lempiruokasi?
    Savusiika tai muu savustettu kala.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit, korkkareissa tulee jotenkin feikkiolo eikä itseään osaa kantaa samalla tavalla.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Hiljalleen uuden talon suunnittelun myötä olen alkanut lämmetä sisutamiselle. Nyt asumme mieheni omistamassa asunnossa, joka on täysin hänen käsialaansa.
    Oletko jouluihminen?
    En erityisemmin.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Välttelen uimista viimeiseen asti.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Kuuntelen paljon radiota, mutta jos sitä ei ole saatavilla uppoaa kaikki vanhmmasta Anna Puusta, Milla Rumiin ja Studiokillersiin, The Soundsia unohtamatta.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Aivan pienenä harrastin telinevoimistelua, varhaisnuoruuden vietin partiossa ja nyt repertuaariin kuuluu kuntosalin lisäksi joukkuelajit, kuten jalkapallo ja salibandy.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsungilla mennään, vaikka LG on ollut pitkäaikainen suosikki.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    En voi vastustaa salmiakkia, joten vastaan karkki. Jäätelöä kyllä niin ikään syön kuin leipää, varisinkin kesäisin 🙂

    Vastaa
  13. Laura 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    * harmaa&turkoosi
    Mikä on lempiruokasi?
    *lohikeitto
    Korkkarit vai lenkkarit?
    *lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    *jepjep kyllä vain 🙂
    Oletko jouluihminen?
    *olen
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    *en 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    *kaikki mikä kuulostaa hyvältä 😀 ei lempparia.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    *pienenä tanssia, nykyään en juurikaan mitään.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Huawei itsellä, enkä ole kyllä iphonestakaan haaveillut 😀
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    * voiks sanoo kaikki ??
    Mukavaa päiväää! <3

    Vastaa
  14. Sansku 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? : v.pun & musta & v.sin
    Mikä on lempiruokasi? : tällä hetkellä bataattiranskalaiset 😀
    Korkkarit vai lenkkarit? : lenkkarit! (ulos mennessä korkkarit jalassa ja lenkkarit kassissa jos jalat kuolee ;))
    Tykkäätkö sisustaa? : tietysti
    Oletko jouluihminen? : nykyään enemmän ja enemmän, tykkään laittaa kodin joulun näköiseksi, antaa lahjoja ja nauttia perheen kanssa yhteisestä ajasta ja tietysti syödä hyvin 🙂
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? :järvessä, uimiset alkaa heti kun jäät lähtee (välillä jäiden seassakin käynyt) ja loppuu kun rupeaa tulemaan ensimmäiset pakkaset
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? : Ed Sheeran on yksi suosikkeja nyt
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?:pienenä harrastin taitoluistelua ja kerhossa käymistä. Nykyään en mitään.
    Iphone vai joku muu puhelin? : Sony Xperia X
    Jäätelö, suklaa vai karkki? : paha valinta! Otan kaikki 😀 jos PAKKO laittaa järjestykseen niin suklaa, karkki, jäätelö..

    Vastaa
  15. Sonja 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Luonnonvärit ja siellä erityisesti ruskan sävyt; oranssi, punainen ja keltanen
    Mikä on lempiruokasi?
    Vaihtelee, mutta tällä hetkellä varmaan itse tehdyt falafeleilla täytetyt pitaleivät, jossa sisällä itsetehty salsa ja tsaziki, sekä vihanneksia.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit. Korkkareita olisi ehkä kiva opetella käyttämään enemmän, sillä tykkään pukeutua mekkoihin.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään, opiskelijana rahatilanne ei aina vaan anna periksi toteuttaa kaikkea. Odotan että päästään opiskelujen jälkeen muuttamaan pitkäaikaisempaan asuntoon, mitä raaskii enemmän sisustaa.
    Oletko jouluihminen?
    Ehdottomasti. Alan laittamaan joulujuttuja kotiin jo hyvissä ajoin.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Molemmissa koska Pori/Jyväskylä, sekä uin kaikissa mahdollisissa myös joet ja lammet.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Kuuntelen kaikkea. Hyvän ja keveän fiiliksen luo parhaiten Latino-musiikki, mutta eniten arvostan sanoituksia joten yksi parhaista on Juha Tapio
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Ennen harrastin monta vuotta uintia, kuvataidetta ja erilaisia jumppia, myös melontaa ym. Nyt lenkkeilen ja silloin tällöin käyn ryhmäliikuntatunneilla.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Sony
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Parhaiten uppoaa suolaiset herkut, en pysty syömään paljoa kerrallaan makeaa. Näistä ehkä suklaa.

    Vastaa
  16. NiinaP 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Riippuu missä asiassa. Vaatteissa musta, punainen, vaaleanpunainen ja metsänvihreä. Sisustuksessa musta, valkoinen ja sininen. Pelkkänä värinä keltainen.
    Mikä on lempiruokasi?
    Savulohi ja katkarapu ceviche
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit!
    Tykkäätkö sisustaa?
    Kyllä 🙂
    Oletko jouluihminen?
    Olen. Rakastan sitä tunnelmaa. Odotan jo marraskuussa milloin saa laittaa jouluvalot, että saa vähän piristystä siihen pimeyteen 😉
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En ole uinut varmaan pariin vuoteen. Olen varmaan tullut vanhaksi 😀 ei vaan tarkene!
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Kaikki latinalainen musiikki, erityisesti reggaeton
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä harrastin kaikenlaista. Hiihtoa, yleisurheilua, kuvataidekerhoa, pianon soittoa, jalkapalloa, tanssia. Nykyään juoksua ja crossfitiä.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Kaikki 😀 mutta jos pakko valita niin suklaa.
    Olipas kivan erilainen postaus. Ihanaa syksyn alkua 🙂

    Vastaa
  17. Jutta 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – ei oikeestaan oo yhtä lempparii,kaikki perusvärit
    Mikä on lempiruokasi?
    -tortillat, kana & riisi ja lohipasta
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    -Tykkään mutta en kunnolla osaa
    Oletko jouluihminen?
    – Kova jouluihminen
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – Ainakin kerran kesässä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -Suomalainen musiikki
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -Jalkapalloa, nykyään lenkkeilyä koirien kanssa
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -Jäätelö

    Vastaa
  18. Martta 15v. 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    +musta&valkea, vaaleanpunainen, pastellinsävyt
    Mikä on lempiruokasi?
    +salaatit,tortillat,lohi
    Korkkarit vai lenkkarit?
    +lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    +tykkään, mutta en ole ”sisutus hirmu”
    Oletko jouluihminen?
    +olen, mutta tässäkin en mene ihan överiksi?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    + uin ja olen yrittänyt mahd. paljon tänä kesänä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    +Espanjalainen/suomipop/nykymusiikki
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    +Olen harrastanut tyttökuoroa 8 vuotta, partiota kohta neljä vuotta, salilla käyntiä kesästä asti.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    +Iphone varmasti hyvä mutta minulla nyt honor 7 lite
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    +Ehdottomasti karkit! Irtokarkit varsinkin?

    Vastaa
  19. Anna 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Aina ja ikuisesti musta, mutta myös kirkkaan keltainen tällähetkellä lähellä sydäntä.
    Mikä on lempiruokasi?
    – Kanaruuat kaikki super hyviä!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – Lenkkarit … ehdottomasti. Tykkään lenkkeillä ja kaikenlisäksi olen 180cm pitkä, en osaa kävellä edes korkkareilla. 😀
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Tykkään. Tulee hyvä mieli, kun asunto näyttää hyvältä.
    Oletko jouluihminen?
    – En ole.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – Meri … ❤️
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Gasellit, Stepa, Chebaleba, Younhearted …
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – Pienenä tanssia, nyt valokuvausta.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – Iphone! Niin selkeä!
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – Suklaa …

    Vastaa
  20. Helena 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Vaaleanpunainen. ? Muutenkin kaikki pastellisävyt
    Mikä on lempiruokasi?
    – Vaikee sanoo lempparia, ne vaihtelee niin paljon.. Hyvä pihvi kelpaa aina!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -Arjessa lenkkarit, jos on hienompi tilaisuus niin korkkareita on kiva käyttää!
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Tykkään, mutta nykyiseen kotiin ei juurikaan ole panostettu ? Odotan oman asunnon ostoa, jonka saa sisustaa omanlaiseksi!
    Oletko jouluihminen?
    – Olen! Näin elokuussa en kyllä vielä joulua odota, mutta heti kun syksyn nätti ruska on ohi ?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – Uin, en tosin kovin usein
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Paula Vesala on ihana. Ja Coldplay! Oon kylläkin aika radionkuuntelija -ihminen enkä erikoisempi musahifistelijä ?
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – pienenä ratsastusta ja hiihtoa. Nykyään lähinnä lenkkeilyä ja muuta liikuntaa fiiliksen mukaan.. Ja syksyisin tykkään tehdä käsitöitä 🙂
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – Muu! Oneplus 2 tällä hetkellä
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – Hankalaa, kaikki on hyviä.. Ehkä suklaa, tai kaikki tosi suklaiset leivonnaiset 🙂

    Vastaa
  21. Satu 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    *liila, pinkki, viininpunainen
    Mikä on lempiruokasi?
    *makaroonilaatikko, kanaruuat
    Korkkarit vai lenkkarit?
    *juhlissa korkkarit, muuten lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    *todellaki ?
    Oletko jouluihminen?
    *khyl, mut ei kuitenkaan ihan vielä. Nautitaan syksy ensin ?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    *tänä kesänä en (mikä kesä, vai alkoiko vasta) ?? jos olisi lämmin kesä molempi parempi
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    *kaikki musiikki menee kotimaisesta ulkomaalaiseen (ei kuitenkaan jazz, classinen)
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    *pienenä luistelua nykyään vuodesta 2000 ratsastusta (ei ole omaa hevosta kuitenkaan)
    Iphone vai joku muu puhelin?
    *samsung tällä hetkellä
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    *kaikki käy! ???? jos pakko päättää suklaa

    Vastaa
  22. 2x 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Musta
    Mikä on lempiruokasi?
    Pihvi!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Tennarit. Korkkarit juhlissa.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Joo ja en. Oon pihi ostamaan mitään, mutta hamstraan kavereilta juttuja. En jaksa rueta tuunailemaan koskaan, joten jos joku ei miellytä niin hommaan uuden tilalle.. 😀
    Oletko jouluihminen?
    Oon, ihanaa koristella ja kuunnella joululauluja MUTTA en syö jouluruokia ja inhoon sitä kaupassa pyörimistä kun yrittää keksiä lahjoja..
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Järvessä jos tarkenee. Tänä kesänä ei oo tarennu..
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Suomalaista musaa, varsinkin naislaulajat: Jannika B, Jenni Vartiainen, Irina, Kaija Koo, Cheek, Elastinen, Haloo Helsinki.. Jonkun verran myös kuuntelen Roope Salmista, Antti Tuiskua, Robinia..
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    En mitään! 😀
    Iphone vai joku muu puhelin?
    En muista mikä mulla on?? 😀 Kunhan kuuluu, on netti ja kamera.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaaaa!

    Vastaa
  23. Juulia 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? × oranssi
    Mikä on lempiruokasi? × kesäkeitto
    Korkkarit vai lenkkarit? × lenkkarit ofc
    Tykkäätkö sisustaa? × kyllä vaikkakin opiskelijabudjetilla ^_^’
    Oletko jouluihminen? × khyllä
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? × kamalaa mutta en uinut kertakaan tänä kesänä..
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? × jazz
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? × pelasin lentopalloa ja nyt en oikein mitään
    Iphone vai joku muu puhelin? × oneplus
    Jäätelö, suklaa vai karkki? × suklaa

    Vastaa
  24. Jenny 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Punainen
    Mikä on lempiruokasi?
    Sushi
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Ehdottomasti lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Oman asunnon myötä oon tykästynyt, en kauheen hyvä oo vielä mut onneks pinterestistä saa inspistä, haha
    Oletko jouluihminen?
    Rakastan joulua <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Mökillä lammessa, parasta on juosta suoraan saunasta veteen
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Kaikenlainen musiikki menee, ehkä tällä hetkellä eniten kuuntelen suomalaista
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Tanssia, oli myös huima parin kuukauden "jalkapalloura" 😀 nykyään urheilu jäänyt vähän vähemmälle, salille kyllä taas kaipailisin
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Jäätelö

    Vastaa
  25. Marianne 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Vaalean punainen
    Mikä on lempiruokasi?
    Katkarapu pasta
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Kyllä ! ?
    Oletko jouluihminen?
    Todella! Meillä alkaisi joulun vietto jo syys-lokakuussa jos se olisi musta kiinni, mutta mies vähän hidastaa vauhtia.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Molemmissa.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Cheek ! Ja Suomiräppiä tulee eniten kuunneltua.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Lapsena harrastin salibandya ja kilpauintia.
    Nykyään harrastuksiin kuuluu uinti, lenkkeily ja kuntosali.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    iPhone
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Ehdottomasti suklaa ?

    Vastaa
  26. Netta 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    • Vihreä! Tykkään todella paljon luonnosta niin tulee varmaankin siitä
    Mikä on lempiruokasi?
    • Tää on kyllä aika vaikee, hah! Ihan perus kotiruuat taitaa ola lemppareita.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    • Oon niin mukavuudenhaluinen ihminen että täytyy sanoa ehdottomasti lenkkarit! Korkkareita tulee käytettyä tosi harvoin vaikka ne onkin tosi kivan näkösiä 😀
    Tykkäätkö sisustaa?
    • Tykkään ?
    Oletko jouluihminen?
    • Kyllä! Joulussa on vaan sitä jotain omaa taikaa joka tekee siitä niin ihmeellisen.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    • Järvessä tuli uitua moneen otteeseen mutta meressä en uinut kun Kroatiassa, Adrian merellä!
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    • Muutama vuosi sitten olin ihan myyty punk popille mutta nykyään tykkään ihan laidasta laitaan.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    • Pienenä tuli kokeiltua yleisurheilua, jääkiekkoa, telinevoimistelua ja vaikka mitä lyhyemmän aikaa. Jalkapalloon ihastuin kyllä käysin ja sitä pelasinkin sitten 7vuotta. Nykyään urheilen oman mielen mukaan mitä sattuu, valokuvaan sekä reissaan 🙂
    Iphone vai joku muu puhelin?
    • Samsung 😀
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    • Suklaa ehdottomasti!

    Vastaa
  27. Salla 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Valkoinen, harmaa, vaaleanpunainen ja turkoosi
    Mikä on lempiruokasi?
    Kaikki pastan eri muodot 😀
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit!!
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään! Tällä hetkellä vaan tiedän, että ollaa vuoden sisään muuttamassa niin ei tee mieli porailla uusia reikiä seiniin ym.. Oon kyllä muutenkin aika maltilla sisustava ja vielä vähän etsin omaa tyyliä.
    Oletko jouluihminen?
    Kyllä! Tykkään valmistella joulua, suunnitella lahjoja, leipoa jne. Ennen joulua on aina pakko pitää pari päivää vapaata jotta saa rauhassa tehdä leipomuksia lahjapaketteihin. Viimevuonna tein sokeroituja cashewpähkinöitä jouluisiin lasipurkkeihin ja piparkakkujäädykettä (sun resepti) sekä mallasleipää 😀
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Noo muutamia kertoja, mutta silloin pitää olla oikeasti lämmin 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Radiosta kuuntelen yleensä Suomipoppia, spotifystä kaikkia hitti biisejä, sekä good Morning, hyvä fiilis soittolistoja ja välillä on niin kiva kuunnella vanhoja hitti biisejä. Kuten britney 😀
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Jalkapalloa ja tanssia. Nykyään lenkkeilyä ja salilla sekä jumpassa käyn aina kun ehdin/ jaksan.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung/honor
    Jäätelö, suklaa vai karkki
    Suklaa sekä karkki! Parhaita irttarit niin saa kaikkea mahdollista. Jäätelöstä Ben & Jerry tai Ainon suklaa unelma 🙂

    Vastaa
  28. Tintti 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Violetti
    Mikä on lempiruokasi?
    -Tonnikalakiusaus
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – Jos jalat kestäisi, niin korkkarit. Muuten lenkkarit 🙂
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Tykkään, mutta olen huono siinä.
    Oletko jouluihminen?
    – Olen ?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – Järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Suomalainen pop.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – 8 vuotta harrastin lentopalloa, nykyään ei kerkeä harrastamaan, kun omistan 3 vuotiaan uhmataaperon ja 3 kk vanhan vauvan 😀
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – Samsung Galaxy s7
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – Ehdottomasti suklaa 🙂

    Vastaa
  29. Heta 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? – musta ja keltainen
    Mikä on lempiruokasi? – tortillat
    Korkkarit vai lenkkarit? – lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? – aivan ehdottomasti yksi lempparijutuistani
    Oletko jouluihminen? – kyllä, pidän perinteistä, ja jouluna niitä on paljon.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? – järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? – enimmäkseen kuuntelen suomenkielistä musaa ja lyriikat ovat minulle tärkeimmät. Täytyy olla jotain, mihin samaistua ja jotain omaperäistä.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? – pienenä tuli kokeiltua paljon erilaisia juttuja, kuten tansseja ja ratsastusta ja jumppia. En ole koskaan ollut harrastajaihminen, minulle ne tuovat enemmän stressiä kuin iloa. Nykyään harrastan sisustusta, luontoa ja ruuanlaittoa. Rakastan myös sarjoja.
    Iphone vai joku muu puhelin? – ei väliä
    Jäätelö, suklaa vai karkki? – karkki

    Vastaa
  30. Hookoo 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    3v tyttäreni mielestä oranssi, mutta itse sanoisin turkoosi ?
    Mikä on lempiruokasi?
    Mieheni tekemä kanttarellirisotto tai grillattu lohi- nigiri, nomnom!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Tilanteesta riippuen! Mutta useammin jalkaani eksyvät conssit tai lenkkarit!
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkäisin kyllä, mutta odotan edelleen muuttoa siihen meidän perheen unelmakämppään. Nykyisin sisustusinspis tulee kausittain.
    Oletko jouluihminen?
    Olen! Joulussa parasta kalaruuat ja se ihana tunnelma sekä kynttilänvalo!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Oman perheen mökillä kirkasvetisessä järvessä uin oikein mielelläni, jos lämpötila on siedettävä ?
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Olen melko kaikkiruokainen! Tällä hetkellä kuuntelen paljon suomalaista musiikkia. Mutta esim. Coldplay ollut pitkään suosikki.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Balettia tanssin pitkään. Myöhemmin näytteleminen oli tärkeä harrastus. Nykyisin liikuntaa, esim. Joogaa. Lasten myötä (1,5v ja 3v) liikunnasta tullut henkireikä ja omaa-aikaa ?
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Minulle ei niin väliä, ollut Iphone, nyt Honor.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa

    Vastaa
  31. PV 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Sininen
    Mikä on lempiruokasi? 
    Kaikki pastaruoat <33
    Korkkarit vai lenkkarit? 
    Lenkkarit!
    Tykkäätkö sisustaa? 
    Oon totaalinen sisustusfani, mutta harmikseni en oo siinä kovinkaan hyvä…
    Oletko jouluihminen? 
    Joulu <3 mun lemppari aika vuodesta! Eli siis kyllä.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Mökillä saatan käydä uimassa, mutta oon nykyisin aikamoinen vilukissa.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Ei oikeestaan oo mitään lempi bändiä. Kun on hyvä fiilis tulee kuunneltua menevänsä musiikkia (Mikael Gabriel- Riippumatto oli viime kesänä kova) ja rauhallisempana päivänä kaikkea kaunista. Yhet lemppareista on Younghearted – Hetkeksi ja Anna Puu – Mestaripiirros
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä harrastin kerhoja, futista, tanssia ja salibandya. Nykyään mukana vaan salibandy.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    joku muu. IPhonen hintalaatusuhde on mielestäni erittäin huono.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    JÄÄTELÖ!!! Ai että kun alkoi tehdä mieli jäätelöä:D

    Vastaa
  32. Anu 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Tykkään murretuista sävyistä, mut päälle laitan melkein aina mustaa? ja sisustuksessa tykkään taas vaalean, harmaan ja mustan yhdistelmästä.
    Mikä on lempiruokasi?
    Enää ei taida olla mitään yhtä tiettyä herkkuruokaa, tykkään erilaisista erikoisita salaateista ja no, äidin tekemä thaikeitto on kyllä hyvää. Sitä vaan saa harvoin. ?
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit, en oo koskaan tullu juttuun korkkareiden kans, välillä annan niille mahdollisuuden johonkin juhliin.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään, mut silti tuntuu et oon aina jumissa oman kodin sisustamisessa eikä mikään oikein toimikaan niinkuin haluaisi.
    Oletko jouluihminen?
    Joo ja en. Tykkään tunnelmasta, mut en perinteisestä jouluruuasta.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Pienempänä kyllä, nyt mua ei oo pariin vuoteen saatu veteen uimaan. Viimeksi ehkä neljä vuotta sitten.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Tässäkään ei oo enää yhtä tiettyä, monta hyvää suomalaisartistia ja paljon mennään fiiliksen mukaan! Mut esimerkkeinä Jenni Vartiainen, anna puu, Antti Tuisku
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Tanssin hiphopia, nykyään lenkkeilen, kuntoilen kotona minkä ehdin ja lasten kanssa touhua. Käsityöt on ehkä se harrastus.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Tää taitaa olla Moto x, ennen oli iPhone, mut ku erottiin niin enää en ottaisi. ?
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Kesällä maistuu jäätelö. Suklaata menee irtokarkkien seassa ja Karkkikin maistuu silloin tällöin.
    Siinäpä mun sekalainen vastaus, oonkohan tullu jo ”vanhaksi” kun ei löydy lempparijuttuja enää? ?

    Vastaa
  33. Emmi 16.08.2017

    -Lempiväri: valkoinen
    -Lempiruoka: itsetehdyt burgerit
    -Korkkarit vai lenkkarit: lenkkarit
    -Tykkäätkö sisustaa: joissain määrin
    -Oletko jouluihminen: RAKASTAN!!!
    -Uitko kesällä järvessä tai meressä: järvessä
    -Lempi bändisi/lemppari musiikkia: Ei ole lemppari bändiä, POP-musiikkia kuuntelen ja yksi biisisuositus Aviciin without you <3
    -Mitä harrastit pienenä,entä nykyään? Ihan pienenä monet jumpat tuli tutuksi, ala-asteiässä se siirtyi tanssiin ja samalla aloitin 8 vuotta kestäneen yleisurheiluharrastuksen. Nykyään lähinnä lenkkeilen ja pidän yllä lihaskuntoa fiiliksen mukaan!
    -Iphone vai joku muu puhelin? Itselläni on Samsung, mutta silti pidän enemmän Applesta ?
    -Jäätelö, suklaa vai karkki? Nyt tuli paha, oon sellanen sokerihiiri että huh mutta jos pakko valita niin suklaa!!

    Vastaa
  34. Minna K. 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Pinkki, musta, valkoinen
    Mikä on lempiruokasi?
    Öööö pizza! Kotiruoista spagetti ja jauhelihakastike
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    En osaa ja laitan rahani mieluummin vaatteisiin.
    Oletko jouluihminen?
    Noo tykkään kyllä joulusta ja leivon lasten kanssa ja tykkään jouluruoista ja antaa lahjoja jne… mutta en erityisesti koristele joulua tai polta kynttilöitä tmv mitä monet tekevät jo paljon ennen joulua.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En mielellään kummassakaan kun vesi on niin kylmää.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Despacito on tällä hetkellä aika kova
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Lentopalloa, partiota, kuoroa… nykyään salia&lenkkeilyä.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Oon nyt ehkä kuukauden omistanut ekan iphonen. Ihan jees mutta voisin ottaa jonkun muunkin puhelimen, en ole fanaattinen omppufani.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Jos on pakko valita niin suklaa, tokana karkki!
    OMG toi sun mekko on niin ihana!! <3<3

    Vastaa
  35. jensku 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    vaaleenpunanen, valkonen, harmaa eli pastellit + tummansininen 🙂
    Mikä on lempiruokasi?
    lohi on mun all time favourite <3
    Korkkarit vai lenkkarit?
    lenkkarit/tennarit, juhlissa korkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    tykkään todellakin 🙂
    Oletko jouluihminen?
    kyllä! se tunnelma <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    uin! rakastan merta
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Ehdottomasti Coldplay. Ed Sheeran myös hyvä <3
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    pienenä harrastin jazz- ja kansantanssia sekä telinevoimistelua
    Iphone vai joku muu puhelin?
    iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    irtokarkit, erityisesti lakritsi/salmiakki <3

    Vastaa
  36. Jessika 22v 16.08.2017

    Lempiväri; valkone, musta, harmaa ja peige
    Lempiruoka; Tonnikalapastasalaatti ja kookosmaitoon tehty kanakeitto
    Korkkarit vai lenkkarit; molemmat mut jos pakko valita, niin lenkkarit
    Sisustaminen; Mun yks pahimmista taipumuksista, eli KYLLÄ
    Jouluihminen; en/ei olla
    Uinti; Juu molemmissa
    Musiikki; oikeestaan kaikki suomipopista Englannin kieliseen tanssimusiikkiin
    Harrastus; pienenä vaikka ja mitä, tanssista pika juoksuun ja nykyään kuntosali+mitä koiran ja lasten kanssa tulee liikuttua 🙂
    Puhelin; iPhonen käyttäjä henkeen ja vereen 😀
    Herkku; ei oikeen mikään uppoo, mut jos joku niin (vanilija)jäätelö 🙂

    Vastaa
  37. Noora 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Tykkään kaikista väreistä, mutta usein päädyn varsinkin pukeutumisessa mustaan.
    Mikä on lempiruokasi?
    Tuore (esim. kaura)leipä kaikilla herkuilla.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Ehdottomasti, mutta muutettuani nyt elokuussa ensimmäiseen omaan asuntooni olen huomannut, että sisustushaaveiden toteuttaminen on huomattavasti haastavampaa kuin pelkkä ideoiminen.
    Oletko jouluihminen?
    KYLLÄ! <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Hävettää myöntää, mutta talviturkki on tältä kesältä vielä heittämättä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Tämä vaihtelee fiiliksen mukaan, joskus innostun kuuntelemaan vaikka jazzia, arkisin kuulokkeissa soi Suomen suosituimmat 😀
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä harrastin hiihtoa. Nykyään tulee käytyä vain lenkillä. Lukuharrastus sen sijaan on säilynyt niiltä ajoilta asti kun opin lukemaan.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone. Tykkään sen estetiikasta, vaikka omani alkaakin sanoa itsensä irti.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Jäätelö, suklaa & karkki 🙂

    Vastaa
  38. Meeri 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Mikä on lempiruokasi?
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Tykkäätkö sisustaa?
    Oletko jouluihminen?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Jäätelö, suklaa vai karkki?

    Vastaa
    • Meeri 16.08.2017

      Juu vastaukset unohtui.. :’D
      Lempivärini vaatteissa musta, sisustuksessa valkoinen ja villinä korttina pidän myös harmaasta.
      Voisin elää kana-feta salaatilla.
      Lenkkarit arjessa, korkkarit juhlassa. Loppuelämäksi jos pitäisi valita, ottaisin lenkkarit.
      Rakastan sisustamista. Koti ei ole koskaan valmis. Etenkin kun yhdistelmä on tarkkaa makua + käytettynä ostamista, voi kestää helposti puoli vuotta että löytää juuri sen oikean maton/pöydän/lampun.
      Olen todellakin jouluihminen! Ensimmäiset joulu/kausi valot syyskuussa, marraskuun alussa viimeistään meillä soi joululaulut.
      Innostuin viime kesänä järvessä uimisesta, ennen kävin vain mökillä saunasta. Tänä vuonna kävinkin ensimmäistä kertaa järvessä toukokuun alussa. Kesäkuun puolivälistä tähän päivään olen pulahtanut 1-2kertaa joka viikko.
      Jos kuuntelisin yhtä bändiä loppuelämäni se olisi Coldplay. Jos yhtä biisiä se olisi Yellow.
      En ole ikinä ollut hyvä harrastamaan. Rakastan liikuntaa mutta en pysty sitoutumaan tekemään vain yhtä asiaa. Riippuu päivästä.
      Minulla on Sony, olen ollut tyytyväinen. En ole merkkiuskollinen.
      Jäätelö!! Viimeaikoina olen mussuttanut proteiinijäätelöitä.

      Vastaa
  39. Milla 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Turkoosi ja keltainen
    Mikä on lempiruokasi?
    -Pasta Carbonara
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – Ehdottomasti lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Tykkään tosi paljon ja mielelläni vaihtelen vuoden aikojen mukaan esimerkiksi olohuoneen värejä.
    Oletko jouluihminen?
    Minusta on pikku hiljaa kasvanut jouluihminen, pienenä meillä kotona ei niinkään vietettyä joulua kuin aattona mutta kun tapasin avopuolisoni niin heidän perhe on aina viettänyt suuresti joulua ja kaikki paikat kortistellaan ja välipäivät vietetään perheen ja ystävien kesken syöden ja seurustellen. Rakastan sitä!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Molemmissa, appiukolla on huvivene ja hän kesäisin aina ajelee sillä Luvialta Uuteenkaupunkiin tai Turkuun. On ihanaa päästä välillä reissuun mukaan ja pulahtaa pienten saarten välissä viileään meriveteen. Minun vanhemmilla on taas mökki järven rannassa ja siellä käymme joka kesä perheen ja sukulaisten kesken viettämässä ihania kesäpäiviä!
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Olen oikeastaan kaikki ruokainen musiikin suhteen paitsi että Cheekkiä en kyllä kuuntele. Rakastan raskasta rokkia mut toisaalta kuuntelen yksin autossa iskelmää ja laulan mukana vanhoja kappaleita.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä harrastin aika paljon, jääkiekkoa, jalkapalloa ja olin partiossa. Jääkiekko kuitenkin niistä jäi ja pelasin sitä aina pari kymppiseksi asti. Nykyään käyn koti kuntani järjestämillä jumppatunneilla ja lenkillä.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Huawei
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa!

    Vastaa
  40. Irkku 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Keltainen
    Mikä on lempiruokasi?
    Tulinen ruoka, kasvisruoka ja sushi
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit! Urheillessa ja vapaa-ajalla:)
    Tykkäätkö sisustaa?
    Todellakin:) mut en laittaa joka sesonki kaikkea uusiksi vaan etsiä pieniä juttuja, jotka sopii jo valmiiseen sisustukseen. Mielummin panostaa vähän kalliimpaan ja harvemmin kuin ostaa ”kertakäyttötavaraa”
    Oletko jouluihminen?
    Tavallaan joo, en kyllä juurikaan osta kotiin mitään joulukoristeita..ja joka vuosi olen yleensä ainakin jonkun joulun pyhän töissä, silti yleensä saa hyvin nautittua joulusta perheen kanssa:)
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Molemmissa:)
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    The Sounds, MO, Lorde
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä pianon soittoa, nykyisin potkunyrkkeilyä ja kaikenlaista ulkona retkeilyä ja liikuskelua
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone. Kohta varmaa tarvii ostaa uusi, kolme vuotta vanha kutonen sekoilee nykyisin..:D
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Jätski! Jymyn lakujäde:) ja karkeista kirpeät

    Vastaa
  41. Taskuapinat 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Mulla on monia lempivärejä, kesäsin yleensä käytän hempeitä pastilli sävyjä, syksyllä voiton vie ehdottomasti tumman/luumun lila, talvisin tummanpunainen, ja musta sekä keväällä keltainen vaalean vihreä 😀
    Mikä on lempiruokasi? 
    Lempi ruokani on kanssa aina vaihteleva, Pizza on yks suosikkini 😀
    varsinkin itsetehty nams, sitten tykkään pasta ruuista oikeastaan kaikki ruoka on hyvää 😀 paitsi keitot ei oo mun kovia suosikkeja…
    Korkkarit vai lenkkarit? 
    Lenkkarit, ehdottomasti.
    Ennen lapsia rakastin korkkareita, en varmaan osannut edes kävellä muilla kengillä kun korkkareilla, no nyt asia on ihan päinvastanen. kuten äitini on sanonut ”jos et osaa kävellä korkkareilla, älä käytä niitä, näytät hölmöltä” =)
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään kyllä, jotenkin tuntuu että tavarat ei muutenkaan ole omilla paikoilla koskaan niin sisustaminen saa odottaa siihen että lapset rupeavat itse siivoomaan niin voin kaunistella ihan rauhassa 😀 
    Oletko jouluihminen? 
    Kyllä vain <3 Joulu on niiiiiin ihanaa ja rauhoittavaa aikaa..
    Tässä huomaan että tyttö on tullut minuun, okei koko meidän perhe rakastaa Joulua. Mieheni lauleskelee jo syyskuussa joululauluja 😀 Tänä vuonna pyydettiinkin jouluksi meidän vanhemmat meille viettämään joulua, muulloin olemme reissanneet molempien vanhempien luona aattona. (luit oikein, ollaan siis jo kutsuttu jouluksi meille vieraat) ;D
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    hmmm… Varmaankin enemmän järvessä, ei meressäkään kyllä mitään vikaa ole.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Tällä hetkellä Profeetat menee kovaa edessä.
    Cheek:iä olen kuunnellut 2003-2004 vuodesta asti, silloin tosin oli vielä 5th Element ja Herrasmiesliigassa.
    Ollaankin naureskeltu kavereiden kanssa että oon ihmeellinen "fani" kuunnellut musaa jo vaik kuin pitkää, mutten yhdelläkään keikalla ole käynyt 😀
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Lapsena harrastin mm: balettia, ratsastusta, koripalloa, karatea.
    Nyt aikuisena treenaan jonkin verran kotona (rakastunut selättimeen) ja lasten kanssa ulkoilua
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Tällähetkellä Honor joku, en tykkää,mut tosiaan ku samsungin S6 päätti hajota,niin minkäs teet…
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Jos näistä pitää valita niin jäätelö.
    Ite oon enemmän suolasen perään, sipsit popcornit ja kaikki suolanen pikkupurtava kyllä häviää nopeasti jos olen paikalla 😀

    Vastaa
  42. Minna 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    -turkoosi ja pinkki
    Mikä on lempiruokasi?
    -rakastan istua pöytään mummuni luona, hän ei ikinä epäonnistu. Lemppari taitaa olla hänen tekemänsä pottukukko ja haaveeni on oppia tekemään sitä itse!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    -tykkään, mutta olen liian arka tekemään rohkeita ratkaisuja
    Oletko jouluihminen?
    -henkeen ja vereen! Rakastan joulua niin paljon, että mun mies on kieltänyt mua alkamasta viettää sitä ennen joulukuuta, koska ei kestä muuten jouluun asti sitä laulujen määrää 😀
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -olen uinut tänä kesänä vain kerran, järvessä mökillä ja sen jälkeen juoksin äkkiä saunaan!
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -olen aika kaikki ruokainen musiikin suhteen. Lemppareita ovat Kaija Koo, Anna Puu, Younghearted, Bon Jovi, Ellie Goulding……
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -pienenä kävin kuorossa ja nykyään 9kk ikäisen tyttäreni kanssa muskarissa
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -android-käyttöjärjestelmä minulle, en hallitse Iphoneja ja kömpelyyteni takia näyttö olisi koko ajan rikki 😀
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -suklaa tai karkki… Tai jäätelö… Kaikki käy! 😀

    Vastaa
  43. Riikka 16.08.2017

    Aivan ensiksi täytyy todeta, etten oo ikinä kommentoinut sun postauksiin mitään, vaikka oon varmaan jo vuoden päivät lukenu. Sun blogi on tosi aito ja se saa aina paremmalle mielelle. Kiitos sara! 🙂
    Mikä on lempivärisi? Sanoisin että kaikki tosi hempeet pastellit, kuten oikein hennon vaaleenpunanen
    Mikä on lempiruokasi? Ehdottomasti itsetehty juuri uunista otettu pizza! 🙂
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit eksyy useimmin jalkaan ku liikun päivän mittaan paljon, tykkään kyl tosi paljon myös korkkareista!
    Tykkäätkö sisustaa? Tykkään joo, mutta nyt syksyllä muutan ekaa kertaa omilleni (tai no soluasuntoon..) ni rahatilanne ei sitä salli 😀
    Oletko jouluihminen? Todellakin oon, ei kai ees tarvi perustella? 😀
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Harvemmin.. nyt juhannuksena ekaa kertaa 9 vuoteen 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Lempibiisi on forever young! <3
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Pienenä kaikenlaista liikuntaa yleisurkasta hiihtoon ja showtanssiin, nykyään käyn lenkillä ja teen käsitöitä 🙂
    Iphone vai joku muu puhelin? Ei oo ikää ollu varaa iphoneen, mut haluisin joskus sitä testaa 🙂 itellä samsung
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Raskaan kouluviikon jälkeen parasta ikinä on irtokarkit ja hyvä leffa parhaassa seurassa 🙂
    Ihanaa päivänjatkoa kaikille! <3

    Vastaa
  44. Emssu 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – punainen ja pinkki.
    Mikä on lempiruokasi?
    – Mummelin tekemä nakkikastike/lihakastike ja perunamuussi.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – lenkkarit, paljon mukavammat jalassa.
    Tykkäätkö sisustaa?
    – tykkään, mutten koe omaavani kovin hyvää sisustussilmää ja se turhauttaa.
    Oletko jouluihminen?
    – tykkään joulusta ja lahjojen antamisesta plus hyvästä ruuasta, mutta vanhemmalla iällä se on alkanut hieman ahdistaa. Koko
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – enemmän tulee uitua meressä, koska se on lähellä, mutta järvestä tykkään enemmän.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – linkin park, system of a down, sanni.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – oon harrastanu korista, ratsastusta, pianon soittoa ja tanssia. Viime vuonna jouduin lopettamaan jefun, mikä harmittaa. Tällä hetkellä käyn lenkillä ja harkitsen ostanko salikortin.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – miulla on Huawei.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – irtokarkit.

    Vastaa
  45. Sofia H 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Tällä hetkellä ehdoton lempparini on baby pink, mutta lemppareiden joukossa pysyy aina harmaa ja beige!
    Mikä on lempiruokasi? Kanarisotto on lemppari ollut ihan pienestä asti.
    Korkkarit vai lenkkarit? Ehdottomasti lenkkarit yleensä, mutta välillä on kiva laittaa korkkarit jalkaan, mutta tätä tapahtuu todella harvoin 😀
    Tykkäätkö sisustaa? Joo, rakastan miettiä pieniä ja vähän suurempiakin palasia sisustukseen liittyen.
    Oletko jouluihminen? Kyllä, joulun aikaan on ihana rauhallinen, rakastava ja lämmin fiilis aina, mistä tykkään!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Jos uin, niin se on yleensä mökillä meressä. Tänä kesänä tosin tultu kerran pulahdettua vaan kylmien säiden takia.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Lempi musiikkini vaihtelee paljolti fiiliksen mukaan. Mulla ei oo yhtä lemppari yhtyettä tai laulajaa.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Baletti oli rakas harrastus 3-vuotiaasta aina 15-vuotiaaks asti.
    Iphone vai joku muu puhelin? Joku muu
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Karkki

    Vastaa
  46. Hannamari 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Tällä hetkellä tykkään pastellin sävyistä. Vuoden aikojen mukaan menee värimieltymykseket.
    Mikä on lempiruokasi?
    Kotiruoka, oli se sitten mukailtu makaronilaatikko tai perunamuusi lihapullilla! nam!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Mukavuus edellä. Tykkään kulkea nilkkureissa ja lenkkareissa. Työssäni käytän päiväittäin nilkkureita, mutta päivänpäätteeksi on kiva laittaa lenkkarit jalkaan.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään, tämäkin on sellainen vuoden aikojen mukaan menevä villitys. Keväällä hempeää/vaaleaa ja ”kevyttä” ja syksyn tullen ”tummempaa” ja ”paksumpaa”. 😀
    Oletko jouluihminen?
    Kyllä! Odotan joulua jo marraskuusta lähtien, mutta ennen uutta vuotta joulu on putsattu jo pois 😀
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Meressä tänä kesänä uin. Suomessa sekä Espanjassa.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Ei mitään tiettyä, milloin mitäkin.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Lapsena harrastin yleisurheilua ja ratsastusta. Nykyään käyn salilla sekä tanssimassa salsaa sekä reggaetonia.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    HuaweiP9! Tässä on todella hyvä kamera.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Kesällä jäätelöä, muuten suklaa!

    Vastaa
  47. Pinja 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    -Turkoosi/Violetti
    Mikä on lempiruokasi?
    Makkara-kastike ja perunat +tuore salaatti ?
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    -En ole sisustusintoilija,mutta kyllä se kiinnostaa. Ja haluaa panostaa toki oman kodin asioihin.
    Oletko jouluihminen?
    – Ehdottomasti! Joulu on odotetuinta aikaa meidän perheessä. Lapset rakastaa joulun aikaa ?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – Tänä kesänä en uinut ollenkaan. Lapsena sitä oli innokkaampi.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Tämä eka on helppo. 1. Haloo Helsinki! 2. Roope Salminen & Koirat 3. Antti Tuisku 4. Reino Nordin 5. Sanni. Tässä viisi ensimmäisenä mieleen tulevaa kotimaista mielestäni parasta artistia.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -Sählyä ja Juoksua. Nykyään vähemmän tulee harrastettua mitään,mutta ajatuksena aloittaa jotain liikunnallista oman perheen ja lasten kanssa.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung ehdottomasti.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    En ole kovin paljoa makeiden perään,mutta kyllä jäätelöä söisin mieluiten jos herkuttelemaan ruppee 🙂

    Vastaa
  48. jiii 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    VanhaRoosa. Harmaa. Musta.
    Mikä on lempiruokasi?
    Lohta ja perunaa tai lihapullat
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Rakastan
    Oletko jouluihminen?
    Todellakin
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Harvoin uin ja jos uin niin järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Suomenkielinen pop/rock/iskelmä/rap. Kaikkiruokainen ?
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Soittanut erilaisia soittimia.
    Tällähetkellä en juuri mitään, olen ajatellut aloittaa joogan
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung galaxy s5
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa

    Vastaa
  49. Jnn 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Monia suosikkeja, mutta kyllä musta taitaa olla se ykkönen.
    Mikä on lempiruokasi?
    – Sushi, etenkin kaikki lohiversiot.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – Tennarit.
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Jonkun verran. Isoin into taitaa olla syksyn kynnyksellä.
    Oletko jouluihminen?
    – En oikeastaan. Lasten saamisten jälkeen oon kyllä yrittänyt petrata ja heidän takiaan tuleekin nykyään panostettua enemmän.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – No näillä nykyajan kesillä en kyllä mieluusti kummassakaan, kun on onni ettei jääpaloja lillu vastaan 😀 mutta jos noista kahdesta jompikumpi täytyy sanoa, niin meressä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – HIM since 2004! Muita tän hetken kuunnelluimpia on mm. Pariisin Kevät, Apulanta, Mokoma, Linkin Park, Ed Sheeran.. Oon musiikin suhteen aika kaikkiruokainen, mutta suomirap on semmonen mikä ei oo oikein ikinä iskeny.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – Nuorempana on tullu harrastettua ratsastusta, partioo, afrikkalaista tanssia, latinoo, kuntotanssia, kokkikerhoa.. Nykyään harrastan jääkiekkoo penkkiurheilijan muodossa, lenkkeilyä ja lukemista. Haaveissa olis alottaa jooga ja uinti.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – Sony. Itellä tällä hetkellä Sony xperia z5 compact. Aivan huikee luuri!
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – Salmiakki tai laku, eli karkki! 🙂

    Vastaa
  50. NNiina 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – no kaikki menee mutta tällä hetkillä on punainen ja keltainen
    Mikä on lempiruokasi?
    – lohipasta sun tekemillä resepti:llä, lihamureke ja bataattimuusi/ bataattiranskalaiset.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – lenkkarit, paljon mukavammat jalassa mutta välilä käytän korkkarit jos on juhlia.
    Tykkäätkö sisustaa?
    – joo tykkään.
    Oletko jouluihminen?
    – Kyllä olen (:
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – kumpikin käy paisi että tännän vuonna olen enemmän uitu enemmän järvestä kun meressä paisi jos olen isoäidin luona.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – kuuteleen tällä hetkillä kaija koo, Antti tuisku, sanni mutta mun musiikki menee laidasta laitaan.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – Pienenä oon harrastanu ratsastusta kun olin mutta se on jäänyt pois pitäsi mietiä sitä uudestaan,tanssia. Tällä hetkellä käyn lenkillä/ juoksemassa koirani kanssa ja kuntosalilla
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – mulla on Apple iPhone 7
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – irtokarkit on parasta mutta suklaa ja jäätelö menee myös.

    Vastaa
  51. Johanna 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? – Mulla ei ole oikein ikinä ollut mitään tiettyä lemppariväriä, mutta tykkään sellasista aika vaaleista väreistä.
    Mikä on lempiruokasi? – Mykykeitto on yks vahva suosikki 😀
    Korkkarit vai lenkkarit? – Lenkkarit ehkä enemmän arjessa vaikka tykkäänkin tosi paljon korkkareista.
    Tykkäätkö sisustaa? – Sisustaminen on ihanaa! Kokoajan tekis mieli uudistaa kotia.
    Oletko jouluihminen? – En mitenkään erityisemmin, mutta on joulu ihanaa aikaa.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? – Meressä kävin tänä kesänä uimassa. Viime uintikerrasta olikin varmaan 5 vuotta aikaa 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? – Tällä hetkellä enimmäkseen kuuntelen sellasia suomihittejä ja räppiä.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? – Pienenä vähän aikaa partiota ja tanssillista voimistelua, yläaste ikäisenä karatea ja nyt lähinnä lenkkeilyä ja jossain vaiheessa olisi kiva aloittaa kuntonyrkkeily. Ja sit tietty blogin pitäminen on yksi harrastus tällä hetkellä.
    Iphone vai joku muu puhelin? – Iphone e h d o t t o m a s t i 😀 en vois vaihtaa mihinkään muuhun.
    Jäätelö, suklaa vai karkki? – karkki / suklaa
    PS. Ihana Sara miten kiinnostunut olet myös meistä lukijoista. Tulee aina niin hyvä fiilis kun olet niin aito ja ihanan oloinen ihminen <3

    Vastaa
  52. Sannukka 16.08.2017

    Ihana idea! Ja mukavaa että jaksat tämmöisiä keksiä. :)<3
    Lempivärini on tylsät valkoinen ja musta, mutta pidän myös sinisen rauhoittavasta vaikutuksesta.
    Lempiruokaani en osaa valita! Mutta esim. Pastat, itsetehdyt burgerit ja merenelävät kuuluvat lemppareihin!
    Lenkkarit todellakin 😀
    Rakastan sisustamista ja olen hullu jouluihminen :D<3
    Suomessa pulahdin kerran järvessä, muuten uitu vain ulkomailla.
    Ja lopuksi vielä; iPhone ja jäätelö ehdottomasti<3

    Vastaa
  53. Sanna 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Pinkki
    Mikä on lempiruokasi?
    Sushi
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Kyllä, en vain ole siinä erityisen hyvä tai luova 😀
    Oletko jouluihminen?
    Vähän, ehkä sitten enemmän kun on omia lapsia 🙂
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Linkin Park <3
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Jalkapalloa 15vuotta! Nykyään tulee käytyä salilla puntilla tai ryhmäliikunnassa.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Kaikki kelpaa! Jos pakko valita niin suklaa.

    Vastaa
  54. Jesu 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    En osaa sanoa, käytän paljon eri värejä ?
    Mikä on lempiruokasi? tomaattikeitto
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkari
    Tykkäätkö sisustaa? Kyllä
    Oletko jouluihminen? Olen, pyrin mm. Tekemään kaikki lahjat aina itse, mies tekee ruoat niin jää hyvin aikaa ?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? kyllä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Kuuntelen tanssimusiikkia.. mutta en fanita mtn bändiä kaikki paitsi rokki menöö
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Hiihtoa, lenkkeilyä, eläimiä ja samalla mennään + puutöitä ja käsitöitä
    Iphone vai joku muu puhelin? Honor
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Jäätelö kesällä, suklaa muuten ?

    Vastaa
  55. Jessica 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?turkoosi ja lila 🙂
    Mikä on lempiruokasi? Pastat, pizzat, makaronilaatikko 🙂
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit ehdottomasti!
    Tykkäätkö sisustaa? Tykkään!
    Oletko jouluihminen? Todellakin! Rakastan joulua! Ja joululahjatoiveita jo kirjoitellut ylös ?Nyt oma poika on joulun aikaan 1 vuotias joten se tekee joulusta viel kivemman 🙂
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?järvessä koska se on usein lämpimämpää 🙂
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Tykkään kaikesta ajankohtaisesta , esim profeetat, bruno mars, evelina, justin bieber jne
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Telinevoimistelua! Nykyään lenkkeilen ja käyn salilla 🙂
    Iphone vai joku muu puhelin? Iphone 6s
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Tykkään kaikista 🙂

    Vastaa
  56. Senja 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Tosi vaikea vastata tähän.. mutta sanotaan että pastellin sävyissä turkoosi ja vaaleanpunainen
    Mikä on lempiruokasi? All time lemppariruokaa mahdoton valita, koska rakastan ruokaa. Lempi arkiruoka ehdottomasti kulho jossa kanaa, bataattia, avokadoa, kirsikkatomaatteja, chilihummusta sekä keitetty kananmuna.. random?
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? KYLLÄ
    Oletko jouluihminen? Ehdottomasti! Muutaman kuukauden jo fiilistellyt tulevaa syksyä ja erityisesti talvea koska joulu <3 Parasta joulussa ruoka, läheiset, tunnelma sekä klassikko joululeffat.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? En. En kylläkään tiedä miksi, sillä kun satunnaisesti harvemmin pulahtanut järveen, olen nauttinut siitä kovasti.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Spotifystä suomen top 50, sekä hyvän fiiliksen listat ja ihanat akustiset listat.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Pienenä harrastin balettia, nykyään tykkään leipoa ja kokkailla, treenaan myös säännöllisesti.
    Iphone vai joku muu puhelin? Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Suklaa. Ja jäätelö.

    Vastaa
  57. Heidi 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? =turkoosi
    Mikä on lempiruokasi? =Lihakeitto
    Korkkarit vai lenkkarit? =lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? =rakastan
    Oletko jouluihminen? =todellakin?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? =järvi
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Haloo helsinki/Kaikki suomipop
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?=koripalloa ja nyt juoksua
    Iphone vai joku muu puhelin?=HONOR
    Jäätelö, suklaa vai karkki?=Jäätelö

    Vastaa
  58. Elisa 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Harmaa 🙂
    Mikä on lempiruokasi? Makaroonivelli ?
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit ehottomasti , en osaa ees kävellä korkkareilla
    Tykkäätkö sisustaa? Jonkin verran
    Oletko jouluihminen? En
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Suomalainen
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Lentopalloo pienenä ja tanssia, nykyää salia ja lenkkeilyä??
    Iphone vai joku muu puhelin? Iphone 6?
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Jätski?

    Vastaa
  59. Emmi 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Harmaa 😀
    Mikä on lempiruokasi?
    Joku aasialainen kasvisruoka. Sushi ?
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit, no doubt.
    Tykkäätkö sisustaa?
    TYKKÄÄN! Lapsuuden haaveammatti oli sisustussuunnittelija. Ennemmin laitan rahat sisustamiseen, entä vaatteisiin.
    Oletko jouluihminen?
    Oon, mutta en silleen överisti. Tunnelma on parasta.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Yleensä joessa 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Kuuntelen enemmän yksittäisiä biisejä, mutta esim. edm:sta Haloo Helsinkiin, housesta Celine Dioneen ja Coldplaysta Kauriinmetsästäjiin!
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Tanssia, jalkapalloa ja salibandya. Nyt taas jalkapalloa ja ryhmäliikuntaa. Pienestä asti myös lumilautaillut perheen kans.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Pohdin tässä just eka iPhonen ostoa! Nyt on huawei.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Karkki! Suklaaki on karkki hehee.

    Vastaa
  60. Susanna 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – viininpunainen
    Mikä on lempiruokasi?
    – kaikki tulinen esim. Meksikolainen 🙂
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    – kyllä !
    Oletko jouluihminen?
    -olen ! Joulu on ihana !
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – niitä on niin monia
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -pienenä harrastin tanssia ja tykkäsin kovasti koulun näytelmä kerhosta. Jos en väärin muista oltiin samassa näytelmäkerhossa ylä asteella 😀 nykyään harrastan vaan satunnaista lenkkeilyä
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -huawei
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -suklaa

    Vastaa
  61. Janina 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Kaikki punaisen sävyt on kivoja! Myös turkoosi ja pastellisävyt kuuluu lemppareihin.
    Mikä on lempiruokasi?
    Pastat, lohi ja vanha kunnon makaronilaatikko.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Riippuu aika paljon tilanteesta. Molemmista tykkään, mutta jos täytyis valita, niin varmaan lenkkarit, mukavuudenhaluinen kun olen 😀
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään! Kovin luova sisustamisessa en ole, siksi on kiva ottaa ideoita blogeista tai vaikkapa lehdistä.
    Oletko jouluihminen?
    Ehdottomasti! Kuulun niihin jouluhössöttäjiin, jotka aloittavat joulusta puhumisen jo lokakuussa..
    Uitko kesällä järvessä vai meressä (Suomessa)?
    Useimmin tulee uitua järvessä. Meressä pulikoinnista pidän kyllä myös, harvemmin tulee vaan mahdollisuutta siihen.
    Mikä on lempi bändisi/lemppari musiikkia?
    Musiikin suhteen olen myös aika kaikkiruokainen. Yhtä tai kahtakaan lempparia ei ole, fiiliksen mukaan mennään. Haloo Helsinki on yksi monista lemppareista.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Lapsena kokeilin useampaakin harrastusta. Niistä mainittakoon vaikkapa ratsastus ja yleisurheilu. Nykyään ulkoilen, heitän frisbeegolfia ja kudon villasukkia 😀
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone!
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Saako sanoa kaikki? 😀 Ihan ehdoton on kyllä varmasti suklaa. Suklaa toimii aina.

    Vastaa
  62. Laura 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Sininen on kestosuosikki ja tällä hetkellä myös vaaleanpunainen!
    Mikä on lempiruokasi?
    – Avokadopasta! Tykkään kyllä myös sushista, kiinalaisesta ja nepalilaisesta ruoasta ja pizzasta ja burgereista!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – Lenkkarit. Tykkään korkkareistakin, mutta jalat ei kestä niitä kovin kauaa.
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Tykkään, tällä hetkellä asumiskuvio on vaan niin väliaikanen, että en oo viittiny sisustaa ja odotan kuin kuuta nousevaa sitä, että muutan!
    Oletko jouluihminen?
    – En. Periaatteessa tykkään jouluun liittyvistä asioista, mutta se on usein niin stressaavaa aikaa, että nykyään mieluummin skippaisin sen vieton…
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – Uin, jos on tarpeeksi lämmin sää ja vesi 😀
    Mikä on lempibändisi/lempparimusiikkia?
    – Coldplay on yks lemppareista ja kuuntelen myös paljon kaikkea laidasta laitaan, ihan fiiliksestä riippuen.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – Pienenä harrastin telinevoimistelua ja yleisurheilua ja soitin pianoa, nykyään käyn ryhmäliikuntatunneilla ja salilla ja lenkkeilen.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – Iphone.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – Suklaa! Voisin syödä sitä joka päivä mut pakko vähän rajottaa 😀

    Vastaa
  63. 2 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Hmm tää on aika paha mulla lemppari väri vähän riippuu missä suhteessa, mutta sanotaanko näin että lila on kiva väri mutta en esim seiniä sillä maalaisi samoten moni muu 😀
    Mikä on lempiruokasi? lempiruoka tääkin vaihtelee mutta tällä hetkellä varmaan erillaiset kasvis ruuat
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? tykkään joo, mutta enemn tykkään isommista sisutus projekteista kun pienistä koriste esineistä
    Oletko jouluihminen? rakastan joulua
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Mielummin järvessä mutta meri kelpaa myös
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Tykkään suomalaisesta musiikista, ns. Lemppari bändiä ei ole, mutta tässä muutamia esimerkkejä, vesala, kymppilinja, erin
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    pienenö harrastin koripalloa 6vuotta, nykyään en oikeastaan mitään lasten kanssa puistoilua 😀
    Iphone vai joku muu puhelin?
    huawei <3
    Jäätelö, suklaa vai karkki? hmm tää on paha jäätelö kesällä, talvella suklaa, karkista en pahemmin välitä paitsi salmiakista.
    Sä voisit ite kans vastata samaan 😀

    Vastaa
    • 2 16.08.2017

      Ainiin kävin myös ylä-asteella teatteri kerhossa ja ala-asteella kokkikerhossa

      Vastaa
  64. Milka 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Oikein tumma sininen sekä hento vaaleanpunainen.
    Mikä on lempiruokasi?
    Lasagne
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Todellakin! Opiskelen tällä hetkellä sisustus-ja kalustesuunnittelualalla.
    Oletko jouluihminen?
    Osittain kyllä ja osittain en. En tykkää siitä joulukiireestä ja stressistä, mutta se joulurauha ja se tietty tunnelma on sit jees.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Molemmissa, jos on turvallista seuraa mukana, koska pelkään uida yksin…
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Kaikki käy!
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Harrastin muunmuassa: 4H:ta, ratsastusta, jalkapalloa, laulua, tanssia, partiota ja nykyään vain lenkkeilen sekä toimin Oriflamen parissa.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung on iha jees, koska se on tuttu ja turvallinen.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    ♡ Suklaa ♡

    Vastaa
  65. Matty 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    ♡ Ihan ehdottomasti vaaleanpunainen (!) Ja valkoinen tulee hyvänä kakkosena.
    Mikä on lempiruokasi?
    ♡ Pastat on ihan supereita, nam
    Korkkarit vai lenkkarit?
    ♡ Oon näitä lenkkari/tennari typyjä. En edes osaa kävellä korkkareilla, hups.
    Tykkäätkö sisustaa?
    ♡ Se on mun intohimoni <3
    Oletko jouluihminen?
    ♡ Ehdottomasti, paras juhla vuodesta sillä se on perhe juhla.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    ♡ Järvessä tulee yleensä uitua. Tänä kesänä uiminen on jäänyt väliin masuasukin vuoksi.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    ♡ Ellinoora, Suvi Teräsniska ja Juha Tapio <3 Suomimusa uppoaa muutenkin paremmin.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    ♡ Pienenä tuli käytyä kuoroharjoituksissa, baletissa ja kitaratunneilla. Nykyään voisi sanoa että harrastuksiin lukeutuu käsitöiden teko ja kaiken vanhan duunailu/entisöinti.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    ♡ Samsungeista tykkään enemmän. Tälläkin hetkellä on Samsung S6
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    ♡ Suklaa ja etenkin Fazer, oih <3

    Vastaa
  66. Siru 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    -musta harmaa ja valkoinen
    Mikä on lempiruokasi?
    -makaronilaatikko
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    -en
    Oletko jouluihminen?
    -oi kyllä, joulu on justiin paras
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -en kummassakaan, pelkään että hukun ?
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -kaikenlainen musiikki menee
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -ratsastusta ja edelleen ratsastan
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -huawei
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -ehdottomasti suklaa

    Vastaa
  67. Reetta 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Mun lempparivärit on aika maanläheisiä.Ruskeen sävyt & harmaansävyt. Lähiaikoina oon tykästyny vanhaanroosaan/maalaisromanttiseen roosaan 🙂
    Mikä on lempiruokasi?
    Lasagne & pastaruuat
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Vapaa ajalla käytän lenkkareita ja tennareita lähes siihen asti kun ne alkaa repsottamaan,korkkareita tulee käytettyä tosi vähän.Olis kiva opetella käyttämään,mutta ei jotenkin osaa yhdistellä korkkareiden ympärille asuja.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Rakastan sisustamista ylikaiken.Kokoaika on uusia diy-projekteja suuniteltu mitä haluais vielä toteuttaa 😀
    Oletko jouluihminen?
    Joulu on ihan ok,mutta en mitenkään superisti innostu joulu aiheesta.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En oo moneen vuoteen uinu kummassakaan 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Vaihtelee popista iskelmään ja rokkiin.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä kävin paristi koripallo treeneissä,aikalailla kuvataide painotteisia harrastuksia ollut.Nykyään harrastan valokuvaamista ja kiertelen luontopolkuja ja kansallispuistoja,välillä tulee heiteltyä frisbeegolfia.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Honor8
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Ehdottomasti irtokarkki 😀

    Vastaa
  68. Meri 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Sisustuksessa ja pukeutumisessa tulee suosittua mustaa, valkoista ja harmaata. Violetti, kulta ja hopea toimii pieninä ripauksina.
    Mikä on lempiruokasi?
    Hmm. Täytyy sanoa että vaikka tortillat toimii aina. Tykkään ihan perus kotiruoasta.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään<3
    Oletko jouluihminen?
    Sisimmiltäni olen. Uskon, että joulu saa taas erilaisen merkityksen kun saa lapsia.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Tänä kesänä oon käynyt kerran, mutta uin 🙂
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Younghearted on ollut kova viime vuoden ajan. Muutenkin tykkään suomalaisesta musiikista, jossa on osuvat lyriikat.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Nuorempana uin kilpaa, tanssin ja soitin eri soittimia.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung on osoittautunut omassa käytössä kestävämmäksi kuin iphone.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa<3

    Vastaa
  69. Heidi-Maria 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Roosa
    Mikä on lempiruokasi?
    Pizza
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään tosi paljon!
    Oletko jouluihminen?
    En ole
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En uinut
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Hmm. Ei ole yksittäistä mutta Amy macdonald
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Ratsastusta pienenä ja nykyään ulkoilen koirien kanssa.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Honor
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Karkki =)

    Vastaa
  70. Minna 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? vaaleanpunainen ja tummansininen
    Mikä on lempiruokasi? vaikea vastata yhtä…itse tehty pizza 😀
    Korkkarit vai lenkkarit? Tennarit 😉
    Tykkäätkö sisustaa? Jonkin verran
    Oletko jouluihminen? Ehdottomasti!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Järvessä mökillä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Ikisuosikki BSB 😀 ja Cheekiä tykkään kuunnella. Kesä on mennyt lasten lempparia Robinia kuunnellessa.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? En oo koskaan oikeestaan harrastanut mitään erityisesti, enkä nyt aikuisiälläkään. Perus lenkkeilyä. Kokkailua ja leipomista.
    Iphone vai joku muu puhelin? Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Irtokarkit

    Vastaa
  71. Laura 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Viininpunainen ja harmaa, välillä on vaaleanpunaisia päiviä.
    Mikä on lempiruokasi?
    – Kunnon paahdettu ruisleipä päälisillä, avokado, tomaatti, salaatti ja kalkkunasiivu, herkkua!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -Nivelsiteet kerran rikkoneena vastaan, että lenkkarit. Usein on myös kiire ja pitää juosta milloin minnekin.
    Tykkäätkö sisustaa?
    -Tykkään, vaikka rahaa ei ole hirveästi. Käytettynä löytyy onneksi halvalla!
    Oletko jouluihminen?
    – Ehdottomasti.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – Uin jos tulee mahdollisuus.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – PMMPstä tykkäsin aikoinaan paljonkin, harmi kun lopettivat. Suomalainen menee nykyäänkin. Kuuntelen paljon sanoituksia.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – Ratsastusta. Pk-seudulla niin kallista, että nykyään lenkkeilen. Satunnaisesti käyn kyllä myös virkistämässä ratsastustaitoja.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – Honor
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – Jääätelö, sitruunalakritsi erityisesti <3

    Vastaa
  72. Sini 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Hmm.. se vaihtelee aika usein, mutta ehkä tällä hetkellä turkoosin ja sinisen sävyt. Sitten taas sisustuksessa valkoinen ja vaalea puu.
    Mikä on lempiruokasi?
    Pastat ja seitä koskenlaskiakastikkeessa.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit, mut viel enempi oon tennari ihmisiä. Conssit! Käy missä vaan millon vaan
    Tykkäätkö sisustaa?
    Liikaa. Välillä pysähyn siihen että hei, hellitä välillä ja että eiköhän tää ole jo ihan hyvä ?
    Oletko jouluihminen?
    Olen! Rakastan joulun tunnelmaa, valoja ja sitä miten se tuo perheet yhteen. Ehkä vielä enemmän tykkään joulun odotuksesta kuin itse joulusta.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Tänä kesänä jäi yhteen kertaan järvessä uinti, mutta normaalisti jos olis lämpösempää ja esim hyvät mökkikelit, uisin enempi.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Lempi bändiä ei oo, mutta mieluiten kuuntelen vanhaa rockia tai suomipunkkia. Kaikkee iloista myös! Aina jos illanistujaisissa multa kysytään ”sano joku biisi?” Vastaan että ööm en tiiä, jotain iloista!
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä kävin jumpassa (esiinnyttiinkin isolla porukalla helsingissä jossain urheilukentällä) ja partiossa. Hetken myös ratsastin, soitin pianoa ja kitaraa. Ainiin ja jalkapallookin kokeilin. Mitään en siis super kauan, en oo ollut sillai harrastus ihminen, varsinkaan porukkaharrastus. Nyt aikuisena oon käyny jo vuoden ohjatussa salissa (siis punttiksella, meitä on sielä monta naista ja henki on hyvä). Jos vaunulenkkeilyä voi sanoo harrastukseks niin sitä! ?
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone. Kaikki muut mulla on aina laginu ja menny järki, tää ei oo tuottanu ongelmia. On siis iphone 5.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa. Ja suukot! Vaniljasuukot. Ai että.

    Vastaa
  73. Sanna 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Violetti
    Mikä on lempiruokasi? Itsetehty pizza
    Korkkarit vai lenkkarit? Tennarit
    Tykkäätkö sisustaa? Tykkään ja mielellään sisustaisin enemmänkin, mut tulee rahatilanne esteeks 😀
    Oletko jouluihminen? Nykyään oon.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Harvemmin tulee uitua, mut jos uin niin uin järvessä. Uisin mielelläni enemmänkin jos vaan löytyis joku kiva rantsu missä ei ois miljoonaa ihmistä 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Ehdoton lemppari on Antti Tuisku! Ollu siis jo sen 14 vuotta 😀 Mut yleisesti oon hyvin kaikkiruokanen musiikin suhteen.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? En oo ikinä harrastanu oikeestaan mitään. Välillä tulee käytyä lenkillä ja sit tulee väritettyä ja piirrettyä ku inspiraatio iskee. Nii ja tykkään myös laulaa.
    Iphone vai joku muu puhelin? Tällä hetkellä Samsung, vaihtuu Huaweihin ens kuussa.
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Nyt on paha 😀 Kaikki herkut uppoo välillä vähän liianki kanssa, mut ehkä mä nyt valitsen sit jätskin.

    Vastaa
  74. Sonja 16.08.2017

    Lempiväri?
    Ehdottomasti turkoosi<3 sistustuksessa tykkään suosia musta-valko-harmaata linjaa mutta turkoosit yksityiskohdat tuovat ihanaa pitistystä. Myös vaatteissa tykkään turkoosista, esimerkiksi lempparimekkoni on turkoosi!
    Lempiruoka?
    Itsetehdyt hampurilaiset!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit on nykyään jalassa melkein joka päivä! Korkkareita en omista edes kuin kahdet tai kolmet..ja niitäkin tulee käytettyä vain juhlissa.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään! Haaveilen omasta kodista, jotta voisin sisustaa vielä vapaammin.
    Oletko jouluihminen?
    Olen ehdottomasti<3 joulu on ihaninta aikaa ja nautin jos saan viettää rauhallisen joulun koko perheeni kanssa (vanhempani sekä siskot perheineen)<3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä?
    Tänä kesänä olen uinut vain kerran järvessä. En kyllä muutenkaan enää ole sellainen vesipeto kuin lapsena/nuorempana 😀
    Lempibändisi / lemppari musiikkia?
    Tällä hetkellä ehdottomasti Mikko Harju, hänen biisit on tuoneet niin paljon lohtua tämän hetkiseen elämäntilanteeseen<3
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä kävin erilaisissa kerhoissa, esim. seurakunnan tyttökerhossa. Nykyään käyn ryhmäliikuntatunneilla (zumba ja muut tanssitunnit on omia lemppareita), lenkkeilen, rullaluistelen, teen kotitreenejä, pyöräilen..eli liikun monipuolisesti 🙂
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone on ollut luotettava jo 5 vuoden ajan 🙂 Tosin uudet maksaa nykyään niin paljon että en tiedä onko seuraava puhelin Iphone vai uskaltaisinko kokeilla jotain muuta merkkiä.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Jäätelö on ihan ykkönen! Puolen litran paketti menee helposti yhdellä kerralla, haha 😀

    Vastaa
  75. Ida 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Sininen ja musta
    Mikä on lempiruokasi? Lasagne
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? Usein
    Oletko jouluihminen? Joulu on ihanaa aikaa kun saa nauttia läheisten seurasta ja polttaa kynttilöitä
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? En ui paljoa, mutta jos uin niin jörvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Suomipop/rock
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Ratsastusta/partiota ja nyt käyn teatterissa
    Iphone vai joku muu puhelin? Honor7
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Jäätelö ja karkki

    Vastaa
  76. Nina 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Vihreä
    Mikä on lempiruokasi?
    Perunamuusi ja lihapullat
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Korkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Kyllä, lämpimästi mutta minimaalisesti
    Oletko jouluihminen?
    Joo!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Pantera
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Valokuvausta 4-vuotiaasta saakka
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Eräilyn kestävä samsung
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa 🙂

    Vastaa
  77. Johanna 16.08.2017

    Hauskaa ? Tulee mieleen ala-asteen ”slämäri” ?
    Mikä on lempivärisi?
    Pastellisävyt+kirkuva pinkki. Tykkään kyllä useista väreistä tilanteesta riippuen. Helpompi olisi sanoa, ettei oranssi ja puhdas vihreä tai sininen ole suosikkeja. Kun taas sitten petrooli ja laivastonsininen ovat ?
    Mikä on lempiruokasi?
    Tää on vaikee, koska rakastan ruokaa! Kanabasilika-pasta ja kalaruuat. Monet lempiruuat tulee myös siitä, että niihin liittyy kivoja muistoja.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Vapaa-ajalla ehdottomasti lenkkarit, mutta korkkareilla on ihana viimeistellä juhlailme tai muuten tylsältä tuntuva toimistolook ?
    Tykkäätkö sisustaa?
    Kyllä siitä on tullut rakas harrastus sen jälkeen, kun lasten myötä kotona oleminen lisääntyi niin paljon.
    Oletko jouluihminen?
    Olen siis yliöverijouluhöperö ? Minulle saattaa nousta jouluaattona jopa kuumetta (mikä muutoin on tosi harvinaista) ihan vain sen takia, että olen niin paljon odottanut joulun tuloa ?? Rakastan sitä tunnelmaa, rauhaa, ruokaa, lasten riemua, tuoksuja jajaja…ainoa vain, että meinaan herkästi murehtia sitä, että kaikille joulu ei ole yhtä ihana ja suojaisa ? Vaikka olen jouluihminen, en kokkaile itse laatikoita jne, mutta rakastan perinteitä ja haluan luoda niitä omille lapsille mm. paistamalla pipareita yms. Jouluaattona tarjoamme perhepiirille aamupuuron ja siitä on tullut viime vuosina rakas hetki. Noniin, voisin siis kirjoittaa tästä joulusta ihan liian pitkän tekstin. Olishan tähän voinut vastata vain kyllä tai ei ? ?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Asumme järvenrannalla ja vaikka inhoan kylmää vettä, olen päättänyt, että aloitan uinnin joka kesä ajoissa ja jatkan sitä syksyyn saakka. Eikä se niin kylmältä tunnukaan, kun siihen totuttautuu. Kumpa uskaltaisin aloittaa joskus vielä avantouinnin, vaikka tänä kesänä se melkein siltä monesti tuntuikin ?
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Kuuntelen mieluiten kotimaista musiikkia. Sanoitukset ovat tärkeitä ja jotenkin niitä on sitten helpompi kuunnella. Sytyn myös ikivihreille ja ulkomaalaisille klassikoille. Onneksi minulla on nuorempia sisaruksia, joiden kautta pysyn edes vähän ajan tasalla siitä, minkälaista musiikkia nykyään tuotetaan. Autossahan meillä pauhaa vain Titi-nalle ?
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pesäpalloa ja tanhuamista. Lapsuudesta asti piirtäminen ja maalaus on ollut se rakkain harrastus. Yritän järjestää aikaa myös pilatekseen.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone, en jaksaisi alkaa opetella minkään muun käyttöä. Puhelimessa on tärkeintä kamera ja riittävän iso muisti!
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Karkki. Ja suklaa. Ja jäätelö. ?

    Vastaa
  78. Suvi 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Musta ja pinkki
    Mikä on lempiruokasi?
    Pizza
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Joskus iskee sisustusvimma. 😀
    Oletko jouluihminen?
    Olen <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Ainakin kerran yritän. 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    En osaa sanoa mitään tiettyä..
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Yleisurheilua ja nykyäänkin liikuntaa.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa

    Vastaa
  79. Katri 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Punainen
    Mikä on lempiruokasi?
    Makaronilaatikko
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit todellaki ?
    Tykkäätkö sisustaa?
    Joo!
    Oletko jouluihminen?
    En mikään himojoulufani mutta kyllä tykkään siitä ?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En?
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Aika moni, mm. Linkin park?
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Urheilua, kaikenlaista. Nykyään lenkkeilen ja luen
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone7
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Sipsi??

    Vastaa
  80. Heidi 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    -Lempivärit ovat musta,valkoinen ja kirkkaan vihreä.
    Mikä on lempiruokasi?
    -Lempiruokani on kanasalaatti, josta tuli juuri suosikkini. Sitä ennen lempiruokani oli monta vuotta lasagne.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -Lenkkarit.
    Tykkäätkö sisustaa?
    -Sisustaminen on ihanaa. Ja kuinka hyvä fiilis siitä tulee kun saa pienellä jutulla muutettua koko asunnon olemusta!
    Oletko jouluihminen?
    -Olen.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -Meressä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -Kaikki kasarimusiikki, toki kuuntelen myös paljon muuta. Mutta jos yksi lemppari pitää valita, niin ehdottomasti Guns N’ Roses!
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -Pienempänä harrastin palokuntaa. Tällä hetkellä ei aikaa ole harrastuksille.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -Samsung.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -Suklaa <3

    Vastaa
  81. Oona 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    -musta ja pinkki
    Mikä on lempiruokasi?
    -ehkä spagetti, mutta tykkään monesta muustakin
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -en osaa kävellä korkkareilla, joten lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    -joo se on kivaa?
    Oletko jouluihminen?
    -olen!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä? (Suomessa)
    -uin järvessä
    Mikä on lempi bändisi/lemppari biisi?
    -tykkään paljon monipuolisesta musiikista, joten en oikein osaa sanoa
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -pienenä harrastin yleisurheilua ja tanssia, nykyään en enää harrasta paljoa mitään
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -huawei
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -kaikki, jossa on suklaata?

    Vastaa
  82. Jasmin 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Kirkkaan keltainen ?
    Mikä on lempiruokasi?
    Paistettu lohi, muusi ja tattikastike + raikas salaatti!?
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Jooo,todellakin!!?
    Oletko jouluihminen?
    Olen.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä
    (Suomessa)?
    Useimmiten järvessä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Vaihtelee tooosi paljon, mutta tällä hetkellä repeatillä soi The Weeknd, Zara Larsson, Migos.. Ja suomalaisista Ida Paul& Kalle Lindroth ainakin ?
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä muskaria, balettia, uintia, pallokerhoa ?Nykyään koripalloa.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Honor 7, ihan paras! ?
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Hmm.. Kyllä suklaa vie voiton ?

    Vastaa
  83. Kahen äippä 16.08.2017

    Täällä yksi kahden lapsen (3v&1v) äiti, oon lukenu sun blogia jo kauan, mut oon tosi laiska kommentoimaan ?
    Kiitos ihanan positiivisesta ja rennosta blogista, parasta viihdettä näin päikkäriaikaan!
    Ps. Ihanaa kun tuut takas salkkareihin, salkkarit on mun ja miehen yhteinen ”pahe”, pakko kattoa joka jakso aina, kun lapset on saatu nukkumaan ?
    Mikä on lempivärisi?
    -harmaa, tummansininen
    Mikä on lempiruokasi?
    – kasvislasagne
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    – joo
    Oletko jouluihminen?
    – ennen en niinkäön, mutta lasten myötä JOO! ?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – en oo uinut pariin vuoteen, mutta meri
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Anna Puu, Juha Tapio
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – pienenä kuvataidekoulua, nyt kuntosalilla käynti
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – raakasuklaa

    Vastaa
  84. Enna 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Viininpunainen.
    Mikä on lempiruokasi?
    Kaikki vanha kunnon kotiruoka. Esim. Makkarakastike ja perunamuusi.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Nykyään mukavuus menee edelle, joten lenkkarit. Niitä onkin tullut hamstrattua oikein urakalla viimeaikoina.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Mulla ei ole hirveästi sisustussilmää, mutta kyllä mä värejä valitsen mielelläni.
    Oletko jouluihminen?
    Nykyään joulu tuntuu jotenkin teennäiseltä… mutta rakastan viettää jouluaattoaamun töissä vanhusten parissa <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Jos pääsee saunasta uimaan niin kyllä!
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Michael Jackson! Radiosta tulee kuunneltua Novaa eli vanhaa ja uutta.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Harrastin partiota ja tanssia. Tällähetkellä ei ole harrastuksia. Lähinnä käyn kävelyllä kun vointi sallii.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Olen vannoutunut Samsungin käyttäjä, mutta ostettuani keväällä Ipadin on alkanut Iphonekin houkuttelemaan
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa.

    Vastaa
  85. Miia 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Pidän vaatteissa kaikista väreistä, mutta usein tulee laitettua se tumma vaate päälle. Sisustuksessa vaalea, harmaa ja musta.
    Mikä on lempiruokasi?
    – Broileripastapaistos ja oma tekemä pitsa.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – Lenkkarit tai tennarit.
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Tykkään sisustaa.
    Oletko jouluihminen?
    – Olen ehkä vähäsen jouluihminen, tykkään laittaa joulua. Pidän siitä kun jouluvalot valaisee pimeää pihaa ja sisätiloja.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – Uin järvessä, meillä on mökki ja kotitalo järven rannalla.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Kuuntelen paljon suomalaista musaa. Autossa ja kotona soi usein Suomipop.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – Pienenä harrastin suunnistusta, mutta se vähän jäi. Nykyään tykkään lukea ja kuunnella musaa. Talvisin hiihto ja luistelu, kesäisin pyöräily.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – Huawei honor7
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – Kaikki menee, suklaa on ehdoton ykkönen kuitenkin ja suurin heikkous. 🙂

    Vastaa
  86. Aida 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Tykkään monestakin väristä, mutta riippuu vähän. Sisustuksessa tykkään tällä hetkellä pehmeistä harmaan ja beessin sekä roosan sävyistä. Pukeutumisessa tykkään sellasesta graniitin vihreästä(en muuten tykkää ollenkaan melkeinpä vihreästä) ja korallista. Tulipa pitkä?
    Mikä on lempiruokasi?
    – Riisi ja munakoiso-papukastike tai riisi ja hyvä kanakastike, sekä kummassakin tapauksessa kylkeen hyvää tsatsikia. Nam!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -Lenkkarit! Tykkään tosi paljon koroista, jotenkin ne on niin kauniita ja ihania mutta oon kyllä aika mukavuudenhaluinen sekä tykkään rennosta pukeutumisesta arjessa. Korkkarit on kyllä nannaa sitten juhlissa.
    Tykkäätkö sisustaa?
    -Kyllä.
    Oletko jouluihminen?
    -Kaippa mä oon, jouluntunnelma on niin ihana <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -Järvessä, täällä päin ei oo merta lähellä, ja muutenkin nautin ehkä enemmän järvestä tai lämpimästä lammesta. 🙂
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Vaihtelee, kulutan aina kaikki loppuun. 😀 Tällä hetkellä Younghearted, Mikko Harju, Kim Herold, Sakari Heikkilä ja uusimpana North.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -Tanssia (street dance, show ja reggae) harrastin pitkään ja lisäksi lentopalloa. Kumpaakin olisi ihana vielä harrastaa, lentopallo houkuttelisi. Tällä hetkellä juoksen ja pyöräilen joskus säännöllisesti ja joskus epäsäännöllisesti. 😀
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -Iphone, mutta akunkestoata pitkä miinus.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -Karkki!!

    Vastaa
  87. Jessica 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Kyllä se on punainen. Sillä värillä on mulle merkitystä, joka tulee lukion vaikeista ajoista. Se tuo sellasen turvallisuuden tunteen.
    Mikä on lempiruokasi?
    Melkeenpä voisin sanoa, että makaronilaatikko. Tosin kesällä parasta on iskän tekemät jauhelihapihvit(hiiligrillillä grillattuna), uudet perunat, maissi ja salaatti. Mikäs sen parempaa 😛
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Oon aina ollu lenkkarityyppi. Oon vasta viimisen vuoden aikana käyttäny korkkareita juhlissa. Korkkarit on ihan kivoja, mut kyllä mä olen tennarityttö 🙂
    Tykkäätkö sisustaa?
    Muutin juuri viime kuussa ensimmäiseen omaan kämppään ja nyt on kyllä pistänyt sisustuspörriäinen muhun! Sitten kun rahat vielä riittäis kaikkeen sisustamiseen ’:D
    Oletko jouluihminen?
    Ehdottomasti olen! Joulu on ihan mun lemppari juhlapyhiä. Meillä on ollu aina isän tykönä iso porukka mukana joulunvietossa ja se on se paras osa joulussa. Saa viettää joulun rakkaitten kanssa<3 Ja se on aina niin kiva nähdä toisten ilmeet kun ne avaa pakettinsa 🙂 parasta on meijän mamma ja pappa kun ne sanoo ettei heille tarvii antaa lahjoja, mut aina neki saa kauheen kasan lahjoja ja sit ne on sillee "ootte te ihan mahdottomia!" 😀
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En oo käyny uimassa varmaan viiteen vuoteen, koska en oo halunnu pukeutua uimapukuun. Häpeän liikaa kroppaani. Tänä kesänä olin suunnitellu meneväni uimaan, mut se oli liian iso kynnys. Mutta jos menisin uimaan niin ehdottomasti järveen! Joskus uin meressä kun oltiin leirikoulussa ja se oli jotenki niin kauheeta ku meni vettä nenään ja suuhun, et sen jälkeen en oo meressä uinu 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Ehdottomasti Vesala ja Robin on mun lemppareita<3 Olin jo pienenä PMMP-fani ja mua harmitti niin paljon ku en päässy koskaan niitten keikalle. Nyt pääsen marraskuussa ekaa kertaa elämässäni näkemään Paula Vesalan, henkilön, jota olen pikkutytöstä asti jumaloinu<3 Robinin fani olen ollut ihan siitä frontside olliesta asti ja olen ollut kerran hänen keikallaan<3 Sanon aina, että meen Robinin kanssa vielä naimisiin, mut Robin itse ei sitä vielä tiiä XD Mut Vesalan ja Robinin lisäks kuuntelen Petraa, Anna Abreuta, Ed Sheranii, vain elämää -biisejä… ja sit tykkään myös paljon kuunnella Yiruman pianomusiikkia<3
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä en kauheesti harrastanut mitään. Kävin ala-asteella lähinnä vain liikuxissa, jossa siis pelattiin jalista, säbää, pesistä.. ja liikuttiin erikeinoilla. 🙂 teininä alotin valokuvaamisen kun sain järkkärin rippilahjaks, mut nyt on lähteny jotenki into. Mikä on kyl tosi harmi koska se on aina ollu mulla sellanen rentoutumiskeino. Oon kunnon stressaaja.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Olin pitkään Nokian luottokäyttäjä, mut sit vaihdoin samsungiin ja siitä pian honoriin ja nyt mulla onki honor 7 lite, enkä kyllä vaihda varmaan enää pois honorista 😀
    Jäätelö, suklaa vai karkki
    Vaihtelee. Välillä tekee mieli jäätelöö, välillä suklaata ja välillä ihan vaan karkkia 😀 karkkia syön varmaan vähiten kun alkaa usein hampaat vihlomaan pian sen jälkeen kun on syönyt niitä. Suklaa on ihan parasta, mut siitä tulee aina finnejä 🙁 ja jäätelö on aina hyvää! Pahimpina päivinä voi syödä useemmanki jäätelön/mehujään XD
    Tuli kauheen pitkät vastaukset kaikkiin, sorry! ':D

    Vastaa
  88. Opiskeleva kotiäiti 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Vihreä, oranssi, keltainen
    Mikä on lempiruokasi?
    Kanasalaatti
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit todellaki!
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään, mutta yleensä sisustan omaperäisesti. Kirpparilta lähes kaikki sisustushommelit ostettu, tykkään ostaa erilaista ja käytettyä! 🙂
    Oletko jouluihminen?
    Todellaki! Joulun odotus alkaa jo marraskuun alussa ja silloin koristellaan jo muovikuusi meille kotiin, jotta lapsi saa nauttia minun kanssa siitä pitkään. Joulu vietetään aina perinteisesti vanhempieni luona, koska he ovat yhtä jouluihmisiä kuin minä. Mieheni vanhemmat ei niinkään joulua vietä 🙁
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En tykkää uida likaisissa vesissä 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Ellinoora, eppu normaali ym. Muu suomalainen
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Minulla oli pienenä enemmän harrastuksia kuin aikaa,joskus jopa säntäsi toisesta harrastuksesta toiseen koska ne olivat samaan aikaan, joten kävin aina 15 min toisessa ja sitten taas 15 min toisessa ja sitä rataa 😀 nykyään kotiäitiys on se mikä aikani vien, toki kaverit ja lenkkeilyt pysyy, mutta ei niinkään harrastuksia ole.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Honor 8
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa

    Vastaa
  89. Eerika 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Lempivärit… Oikeastaan. Violetti, vaaleanpunainen & vaalean harmaa.
    Mikä on lempiruokasi?
    Lohi & perunamuusi. Grilliruoka!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit. Tai oikeastaan, tennarit.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Unelmissa joo kun rahaa ei oo.
    Oletko jouluihminen?
    Todellakin, rakastan joulua.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Molemmissa jos vaan on mahdollista!
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Haloo Helsinki! <3
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Partiota & tanssia pienenä ja nyt pienen 9kk tytön kanssa puuhaamista.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Sony
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Kaikki. Mutta kyllä se suklaa on kaikista isoin heikkous, ollut aina..

    Vastaa
  90. Johanna 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Valkoinen.
    Mikä on lempiruokasi?
    Ehkäpä makaroni ja kanakastike kera vihannesten ja salaatin.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Ehdottomasti lenkkarit.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Todellakin tykkään! Asun vielä vanhempieni luona, mutta innolla odotan omaan kotiin muuttamista, kun saa tehdä kodista omannäköisen.
    Oletko jouluihminen?
    Olen jonkin verran. Joulusta tekee joulun se tunnelma.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En valitettavasti kerennyt uimaan, en tainnut viime vuonnakaan uida.. No jos ei enää tänä vuonna, niin ensi kesänä on pakko. 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Ed Sheeran ja Vance Joy! Juha Tapiosta tykkään myös.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä harrastin koripalloa, tanssia ja golffia. Nykyään lenkkeilen.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Hmm, vaikea kysymys. Sanon kyllä molemmat suklaan ja jäätelön. Liian vaikea valita niistä kahdesta 😀

    Vastaa
  91. Tiia 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Turkoosi
    Mikä on lempiruokasi?
    – Tortilla (siihen mitä siihen laittaa täytteeksi on niin paljon ja aina se on hyvää)
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit. Pidän rennoista vaatteista ja varsinkin kengät tulee olla mukavat jalasssa ja lasten kanssa täytyy saada juosta. Korko kengillä se ei olisi mahdollista joka tilanteessa. Välillä on tosin mukava söpöstellä kivoilla korkokengillä.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään
    Oletko jouluihminen?
    Olen, joulun odotus alkaa 1.12
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En ole viitsinyt, ettei tissit saisi liiaksi kylmää ja tulehtuisi (imetän)
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Cheek, Juha tapio, kaikki suomipop tyylinen
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pesäpalloa. Salibandyä. Nykyään lenkkeilen ja käyn kuntosalilla
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung ❤️
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Jäätelö ❤️ ja ehdottomasti Ainon eri maut ❤️

    Vastaa
  92. Enni 16.08.2017

    Sulla taitaa riittää luettavaa näissä 😉
    Mut jos vaan ehdit joskus tänne asti, niin tässä meikäläisen vastaukset:
    Mikä on lempivärisi?
    -tällä hetkellä vanha minttu
    Mikä on lempiruokasi?
    -helppo, pizza! Forever and ever ?
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -lenkkarit ehdottomasti
    Tykkäätkö sisustaa?
    -tykkäisin sisustaa enemmänkin kuin nykyään jos aikaa riittäisi
    Oletko jouluihminen?
    -KYLLÄ! Koko perhe ollaan.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -järvessä, ja sielläkin noin kerran kesässä..
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -en osaa sanoa yhtä. Tänä kesänä on tullut kuunneltua paljon mm Haloo Helsinkiä.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -pienenä: en oikein mitään ja vähän kaikkea. Eli en varsinaisesti mitään mutta kyläkoululla oli jalis/jäkisiltoja, hiihdin perheen kanssa, leivoin, piirsin..
    Nykyään: kuntosali, sh’bam, lenkkeily, käsityöt kun ehdin.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -honor7
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -karkki

    Vastaa
  93. Ama 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Eipä ole oikeastaan yhtä tiettyä lempiväriä, vaan suosikit muuttuu aina kausittain. Mutta noin yleisesti pidän luonnollisista väreistä, esimerkiksi vaatteista ja sisustuksestani löytyy paljon, luonnonvalkoisen, harmaan ja ruskean sävyjä.
    Mikä on lempiruokasi?
    Voi näitä on niin monia!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Monesti haluaisi laittaa korkkarit jalkaan, kun niiden kanssa tuntee itsensä jotenkin naisellisemmaksi. Tässä varressa on kuitenkin mittaa jo valmiiksi 180 cm, niin useimmiten laitan jalkaan ne kaikkein matalimmat kengät eli tässä yhteydessä sanotaan siis lenkkarit.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään kyllä! Opiskelija kun vielä olen, niin ihan hirveästi ei vaan ole aikaa tai rahaa sisustaa :/
    Oletko jouluihminen?
    Haluaisin olla, mutta perheellämme ei ole ollut tapana viettää joulua mitenkään erityisesti. Joulupyhät ei juuri eroa tavallisista päivistä. Odotan kovin sitä, että saisin oman tulevan perheeni kanssa muodostaa omat perinteet.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Olen meren lähettyviltä alun perin kotoisin, joten meressä uin mieluusti. Nyt ympärillä on paljon järviä, joten niissäkin tulee kyllä uitua.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Pidän hyvin monenlaisesta musiikista. Kotioloissa tykkään kuunnella lyyrisempiä kappaleita.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä tuli harrastettua kaikenlaista aina partiosta kuoroon ja pianon soitosta voimisteluun. Nykyään pyörin edelleen hyvinkin tiiviisti voimistelun parissa.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone. Enpä enää osaa edes käyttää muita käyttöjärjestelmiä.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Kaikki käy 😀

    Vastaa
  94. Saana 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Harmaa-musta-valkoinen toistuu niin sisustuksessa kuin vaatteissakin, joten ne taitavat olla 🙂 Roosan väri myös ihana!
    Mikä on lempiruokasi?
    – Noutoruokana kiinalainen, nam 🙂 Kotiruokana pasta ja jauhelikastike, lohikeitto.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    -Tykkään suunnitella/haaveilla, toteutus vaan monesti jää turhan vähälle :/
    Oletko jouluihminen?
    -Ehdottomasti!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – Harmi kyllä en.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -Ei mitään tiettyä, vain elämää myötä tykästyin taas Irinan musiikkiin, mutta kaikki oikeastaan menee.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -Pienenä partio, nykytanssi, kokkikerho 😀 Nykyään kuntosali ja ryhmäliikuntatunnit.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -Tällä hetkellä omistan sonyn xperian, haaveilen huaweista 🙂
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -Suklaa <3
    Ps. Olen kerran pari aikaisemmin kommentoinut, mutta pitkään taustalla lueskellut! Blogisi on ihana, hyväntuulinen. Arkiasioita, tuoteesittelyjä, ruokajuttuja yms kaikkea sopivasti 🙂

    Vastaa
  95. Annika 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – kyllä se vaaleanpunainen mahtaa olla, mutta vaatetuksessa tulee käytettyä enemmän neutraalimpia värejä
    Mikä on lempiruokasi?
    – makaroonilaatikko ehdottomasti!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – riippuu asusta, lenkkareita tulee käytettyä paljon enemmän, mutta korkkarit ovat ehdottomat kun ollaan vähän hienommin 😀
    Tykkäätkö sisustaa?
    – tykkään! Olen 18 ja asun vielä vanhempieni luona, mutta innolla ootan että pääsen omaa kotia sisustamaan kun sen aika koittaa!
    Oletko jouluihminen?
    – olen, pienestä asti joululauluja on tullut laulettua vielä heinäkuussakin 😀
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – tähän mennessä olen joka kesä uinut Suomessa, vaikkei kelit ole aina olleet ne parhaimmat 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – kaikenlainen musiikki menee, klassisesta rokkiin. Silti suomipop on kovalla kulutuksella 😀
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – olen kuusi vuotiaasta asti harrastanut kilpacheerleadingiä! 🙂
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – tällä hetkellä minulla on honorin puhelin, mutta suunnitteilla olisi iphoneen vaihto.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – jäätelö <3

    Vastaa
  96. Alina 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Lempivärini on ehdottomasti sellainen vaalea liila, eli varmaankin laventeli?
    Mikä on lempiruokasi?
    Pizza on suosikki! <3
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit! Mukavat jalassa ja enemmän mun tyyliset!
    Tykkäätkö sisustaa?
    Rakastan sisustamista! Selaan jatkuvasti sisustusaiheisia instagram tilejä ja haen niistä inspiraatiota. DIY-jutut on lähellä sydäntä.
    Oletko jouluihminen?
    Pidän joulusta, mutta jostain syystä mulla on aina tosi surumielinen/haikea fiilis silloin.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Mielummin järvessä, en osaa sanoa miksi.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Tykkään aika laidasta laitaan musiikista, heh klisee. Muutamana tän hetken lempparina nimettäköön Heikki Kuula, Laineen Kasperi, Caravan Palace ja The Weeknd.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä harrastin yleisurheilua, tanssia, lentopalloa sekä nyrkkeilyä. Tällä hetkellä en varsinaisesti harrasta mitään, mutta tykkään valokuvata. Haaveena olisi aloittaa tanssi uudestaan.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Huawei Honor7
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Irtokarkit, ei ole olemassa mitään parempaa!

    Vastaa
  97. Sara 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Haalea vaaleanpunainen. Vaatteissa rakastan sellaista haaleaa vaaleansinistä/minttua.
    Mikä on lempiruokasi?
    Pizza <3 Voisin elää lopun elämäni päivät sillä 😀
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Todellakin!
    Oletko jouluihminen?
    Olen. Aloitan yleensä jo lokakuussa joulusoittolistojen kuuntelun ja saatan tehdä ekan satsin joulutorttuja. Joulu merkitsee mulle läheisimpien ihmisten kanssa yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja herkkuja, kynttilöiden lämpöä, ja jouluntuoksuista kahvia. Viime vuonna tykästyin Senaatintorin Joulumarkkinoihin, ja raahasin elämäni ensimmäisen kuusen kotiin.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Meri on kyllä lemppari! Suomessa tulee kyllä harvoin uitua kummassakaan.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Musikaali-musiikilla on sydämessä paikka, mutta kaikenlainen radio-musa soi myös päivittäin. Klassiselle, oopperalle ja heville sanon ei 😀
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä rytmistä voimistelua ja kotona pianonsoittoa ym. musiikkia. Myös muskaria, trampoliinivoimistelua ja kirjoittamista sekä lukemista tuli harrastettua. Tanssin aloitin 12-vuotiaana, ja jonkin verran harrastan sitä edelleen. Nykyään vapaa-aikana luen kirjoja ja soitan pianoa/laulan. Liikunta on aika vähissä, mutta onneksi koirien lenkittelykin on jotain 😀
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone <3
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa! Oon kokoajan menossa veganismiä päin, mutta suklaasta en varmaan ikinä voi luopua :'(

    Vastaa
  98. Pia 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? -lempivärit on vaalea sävyt ja musta
    Mikä on lempiruokasi? – lempiruoka on erilaiset pastat
    Korkkarit vai lenkkarit? – lenkkarit 🙂
    Tykkäätkö sisustaa? – Tykkään sisustaa
    Oletko jouluihminen? – rakastan joulua 🙂
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? – en ui 🙂
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? – kuuntelen oikeastaan vähän kaikkea laidasta laitaan 🙂
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? – pianonsoittoa pienempänä. Nykyään lenkkeilen ja touhuan lasten kaa 🙂
    Iphone vai joku muu puhelin? – iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki? -hmmm…:) jäätelö tai suklaa,vaikea valinta 🙂

    Vastaa
  99. Tintti 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    -Vaaleanharmaa
    Mikä on lempiruokasi?
    -Lohi
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -Mukavuudenhaluinen kun olen niin lenkkarit 😀
    Tykkäätkö sisustaa?
    -Tykkään <3
    Oletko jouluihminen?
    -Ehdottomasti!! Marraskuussa viritellään valot ja joulukuun 1.päivä kuusi <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -Meressä, mut harvakseltaan tulee käytyä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -Ei oikeastaan ole lempparia! Radiota tulee kuunteltua paljon.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -Uimista pienenä ja nykyään ihan vaan arkiliikuntaa.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -iPhone!
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -Jäätelö ja suklaa!

    Vastaa
  100. Laura 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Rosa/vaaleanpunainen
    Mikä on lempiruokasi? Sushi ??
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? Jonkin verran, haaveilen kyllä aina sisustamisesta, mutta raha ja aika on välillä kortilla niin kaikkea ei voi toteuttaa.
    Oletko jouluihminen? Olen! Kohta pääsee jo suunnittelemaan joulua, kenties saa viettää sen uudessa kodissa.?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Järvessä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Cheek
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Pienenä harrastin uimista, nykyään kuntosali+lenkkeily ja kirjojen lukeminen.
    Iphone vai joku muu puhelin? Honor 7 lite
    Jäätelö ehdottomasti!
    PS. Ihana toi sinun mekko noissa kuvissa! ?

    Vastaa
  101. PetraS 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    tällä hetkellä tummansininen ja kupari
    Mikä on lempiruokasi?
    erilaiset ruokaisat salaatit (esim. savulohi-juusto) ja pastat
    Korkkarit vai lenkkarit?
    ehdottomasti mukavuus edellä eli lenkkarit <3
    Tykkäätkö sisustaa?
    tykkään, varsinkin keväällä ja syksyllä iskee kamala uudistamisvimma 😛
    Oletko jouluihminen?
    ehdottomasti, juuri mietin yksi päivä että joko voi keittää riisipuuroa 😀
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    järvessä aina mahdollisuuden mukaan, meressä en ole tainnut ikinä Suomessa uida
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    olen todella kaikkiruokainen mutta viimeaikoina on soinut aikapaljon mm. Anna Puu, Laura Närhi, Juha Tapio, PistePiste..
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    en ole pienenä harrastanut mitään, en kuulemma halunnut vaikka vanhemmat yritti ehdotella 😀 nykyisin harrastuksiin kuuluu lenkkeily, kuntosali ja ryhmäliikunnat sekä uutena tämän vuoden harrastuksena moottoripyöräily 😛 että aikuisena nyt sitten enemmän kun lapsena ei harrastellut 😉
    Iphone vai joku muu puhelin?
    sony
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    paha ! salmiakki ja lakritsi ovat lempparini ja toimii kaikissa kategorioissa (salmiakki-suklaa <3) 😀 mutta siis karkki

    Vastaa
  102. Sofia 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Punainen
    Mikä on lempiruokasi? Isän tekemät ruuat tai pitsa
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? Kyllä
    Oletko jouluihminen? Todellakin! Rakastan kun saa viettää aikaa läheistensä kanssa ja syödä hyvin.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa). Järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Haloo Helsinki!
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Tanssia, lenkkeilen ja käyn salilla
    Iphone vai joku muu puhelin? Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Karkki

    Vastaa
  103. Wilma 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? – vaaleanpunainen
    Mikä on lempiruokasi? – liian vaikea valita vain yhtä
    Korkkarit vai lenkkarit? – lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? – kyllä
    Oletko jouluihminen? – en
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? – järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? – yleensä kuuntelen suomalaista
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? – lapsena luistelin, nykyään käyn salilla, ryhmäliikunnoissa ja lenkkeilen
    Iphone vai joku muu puhelin? – joku muu, ei liian kallis
    Jäätelö, suklaa vai karkki? – jäätelö

    Vastaa
  104. Nelli 16.08.2017

    1. Lempiväri vaihtelee aina vuoden ajan mukaan. Tällä hetkellä se on vihree tai keltanen
    2. Kanakastike ja pasta ehkä?
    3. lenkkarit
    4. Aina vähän väliä haaveilen sisustamisesta. Varsinkin nyt, kun muutto omaan ekaan kämppään pian edessä. 28 neliössä ei oo kyllä paljon sisustettavaa 🙂
    5. Olen! Rupean aina kuuntelemaan joulumusaa jo lokakuussa ja odotan innolla aina ensimmäisiä joulutorttuja. Joulun aikaan lempiväri on taas punainen
    6. Meressä!
    7. Ed Sheeran ja Disneymusiikki! ❤️
    8. Pienenä jo alotin teatterin ja se kulkee edelleen mukana ja syö suurimman osan vapaa-ajasta
    9. Huawei
    10. Suklaa! ❤️❤️❤️

    Vastaa
  105. Niina 16.08.2017

    Lempiväri : keltainen ja viininpunainen, maastonvihreä Lempiruoka: pizza, sushi & caecarsalaatti Korkkarit!! Tykkään sisustaa välillä, mut ei mielipuuhaa :). Tykkään joulusta, mutta en kutsuisi itseäni ”jouluhössöttäjäksi”. Melko vähän tullut aikuisiällä uitua Suomessa, melko ”vilukissa” oon. Harrastukset: pienenä lukeminen ja kävin välillä ratsastamassa. Nykyään kuntosali ja tarkoitus uskaltaa lähiaikoina hevosen selkään ja viritellä lukuinto uudelleen. iPhone 7 käytössä ja jäänyt näihin koukkuun. Olen aina ollut suklaahullu 🙂

    Vastaa
  106. Olipakivaavastailla_ 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Sisustuksessa harmaa, ruskea, pastellisävyt, muuten vaaleanvihreä.
    Mikä on lempiruokasi?
    – Lihapullat ja muusi.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – Ehdottomasti lenkkarit!
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Tykkään ehdottomasti, mutta yritän olla ympäristöystävällinen ja ostaa uusia huonekaluja ja juttuja tarkkaan harkiten ja mahdollisimman harvoin.
    Oletko jouluihminen?
    – Lapsena joulu oli todella tärkeä ja on nykyäänkin tärkeä, mutta sillä ei ole enää uskonnollista merkitystä, koska en enää kuulu kirkkoon.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – Kaksi kertaa järvessä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Lähes kaikki menee.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – Samaa yhä kuin lapsena eli suunnistusta.
    Iphone vai joku muu puhelin? Samsung
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Karkki!

    Vastaa
  107. Katri 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? sähkönsininen
    Mikä on lempiruokasi? Tortillat
    Korkkarit vai lenkkarit? Ehdottomasti lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? Jonkin verran joo
    Oletko jouluihminen? Tykkään joulusta ja joo mutta se härdelli ennen ei oo mukavaa.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Järvessä mökillä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Sanni ja suomalainen musiikki yleensäkkin
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Pesäpalloa ja ratsastusta,nykyään vain pesistä
    Iphone vai joku muu puhelin? Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Jäätelö !

    Vastaa
  108. Oona 16.08.2017

    Onpa ihana tapa ottaa lukijat huomioon ❤️
    Mikä on lempivärisi?
    – Rakastan ehkä eniten keltasta. 🙂
    Mikä on lempiruokasi?
    – Lasagne
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – Lenkkarit, oon onnettoman surkee korkkareiden käyttäjä, vaikka haluisin käyttää.
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Kattelen aina ihaillen kaikkien upeita koteja ja tekis mieli poimia kaikkia ideoita sisustukseen, mutta se usein jää ajatuksen tasolle… Ajatuksen tasolla siis kyllä. ?
    Oletko jouluihminen?
    – Oon! hirvittää jo nyt, jos joutuu olemaan joulun töissä…
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – En, ja se harmittaa ihan älyttömästi, koska rakastan uimista!
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Oon musiikin suhteen aika kaikkiruokanen. Lemppareita muun muassa Avicii, Sanni ja Linkin Park.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – Koskaan ei oo ollu mitään ”kunnon” harrastusta. Nykyään ”harrastan” ryhmäliikuntatunneilla käymistä.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – Joku muu, en ikinä uskaltas ostaa iPhonea koska oon sellanen tohelo et rikkosin sen varmasti… Tällä hetkellä on käytössä Huawei ja tästä tykkään kovasti!
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – Tää on paha! Kesällä tulee valittua jätski, joinain viikonloppuina karkki ja pimeitä iltoina suklaa. Suklaata kuitenkin kuluu eniten. ?

    Vastaa
  109. Noora 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – tummanpunainen, violetti, musta, valkoinen…
    Mikä on lempiruokasi?
    – makaronilaatikko
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – korkkarit, mutta enempi tulee käytettyä lenkkareita 😀
    Tykkäätkö sisustaa?
    – ei oikeen löydy tuota sisustussilmää 😀
    Oletko jouluihminen?
    – ehdottomasti!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – melkein kaikki menee, mutta lempparit on HIM, Ax7, FFDP
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – pienenä harrastin jalkapalloa, tällä hetkellä en harrasta mitään, mutta olisi kiva aloittaa joku harrastus arjen vastapainoksi
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – joku muu
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – laku ja salmiakki on lempparit, eli karkki, mutta suklaa on myös yksi heikkous 😀

    Vastaa
  110. Elina 16.08.2017

    LEMPI VÄRI?
    punainen
    LEMPIRUOKA?
    broileri
    KORKOKENGÄT VAI LENKKARIT?
    lenkkarit
    TYKKÄÄTKÖ SISUSTAA?
    kyllä, aina vuodenaikojen mukaan vaihdan sisustusta.
    OLETKO JOULUIHMINEN?
    Olen, mutta en pidä turhasta/liian aikaisesta hössöttämisestä. Aloitan jouluvalmistelut vasta virallisista pikkujouluista.
    UITKO KESÄLLÄ MERESSÄ VAI JÄRVESÄ?
    uin todella harvoin en edes joka kesä.
    Mutta meri on paras paikka uida.
    MIKÄ ON LEMPI BÄNDISI/ MUSIIKKISI?
    ehdottomasti antti tuisku
    MITÄ HARRASTIT PIENENÄ ENTÄ NYT?
    pienenä en halunut harrastaa mitään, mutta aikuisiällä ulkoilu etenkin käveleminen on minun juttu.
    IPHONE VAI JOKU MUU PUHELIN?
    olen ehdottomasti samsungin kannalla.
    JÄÄTELÖ,SUKLAA VAI KARKKI?
    2vuotta sitten sain päähänpiston ja aloin syödä terveelliseti josta jätin turhat ruoat pois kuten makeiset. Joten ennen olisin sanonut suklaa.
    Blogisi vaikuttaa kivalta, jota olen seurannut jo muutaman vuoden.

    Vastaa
  111. Moona 16.08.2017

    Lempiväri?
    ~valkoinen tai punainen
    Lempiruoka?
    ~Ei mitään tiettyä, monet on hyviä
    Korkkarit vai lenkkarit?
    ~kyllä varmaan lenkkarit vaikka Korkkarit on myös ihanaa luksusta välillä
    Tykkäätkö sisustaa?
    ~todellakin, se on ihanaa ajanvietettä♡
    Oletko jouluihminen?
    ~tykkään joulun tunnelmasta ja omista perinteistä, mutta ei joulu enää niin erikoiselta tunnu kuin lapsena
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    ~joo, järvessä mökillä
    Lempi bändi/musiikki?
    ~ei ole oikein mitään tiettyä, kaikki muu menee paitsi hevi ym. ”huuto musiikki”
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    ~pienenä kävin telinevoimistelussa, eri jumpissa ja käsityökoulussa. Nykyään lumilautailu ja lenkkeily/juoksu kuuluu harrastuksiin.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    ~Samsung Galaxy s7 edge
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    ~suklaa ja karkki on kyllä aika tasoissa, mutta jos pakko toinen olisi valita niin kyllä suklaa veisi voiton 😀
    Ps. Vaikka harvemmin kommentoin, niin sun blogi on aivan ihanaa luettavaa ?

    Vastaa
  112. Kata 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – vaaleanpunainen
    Mikä on lempiruokasi?
    -makaronilaatikko
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -lenkkarit (mukavuus ennen kaikkea vaikka rakastan myös korkkareita
    Tykkäätkö sisustaa?
    – tykkään varsinkin nyt kun on oma koti
    Oletko jouluihminen?
    -todellakin
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -joessa 🙂
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Elias Kaskinen ja päivänsankarit & happoradio
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – pianonsoittoa ja laulua nuorempana ja nykyään liikuntaa eri tavoin
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -honor 8
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – ennen allergiaa suklaa mutta nykyään kolmen kaverin pähkinä kinuski suklaa.(suosittelen!!)

    Vastaa
  113. Heidi 16.08.2017

    1. Lempivärini on Turkoosi, Musta & Valkoinen 2. Lempiruokani on Kiinalinen ruoka & Pizza. 3. Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit. 3.En hirveästi tykkää sisustaa. 4. Oletko Jouluihminen? Olen ehdottomasti! 5. Uitko kesällä järvessä tai meressä? (Suomessa) Joo Järvessä sekä Meressä. Rakastan uimista! 6. Mikä on lemppari bändisi/ lemppari musiikkia? En oikeen tiedä, mutta tykkään eniten englannin kielisestä. 7. Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Olen harrastanut Ratsastusta, mutta nykyään en mitään. 8. Iphone vai joku muu puhelin? Huawei 9. Jäätelö, suklaa vai Karkki? Todella vaikea päättää, mutta tällä hetkellä ehkä jäätelö! Tykkään kyllä myös Karkista ja suklaastakin.

    Vastaa
  114. Suvi 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Burgundy, lila
    Mikä on lempiruokasi? Bolani, sambusa
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? En osaa?
    Oletko jouluihminen? En
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? En
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Lana del rey, weeknd, selena
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Pienenä ratsastusta, nykyään ravintoloita, kahviloissa tyyliin joka päivä, leffassa käyntiä.
    Iphone vai joku muu puhelin? Iphonen hymiöt on parhaat mut sony experia xz premium
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Suklaa ? all day everyday❤️

    Vastaa
  115. Kata 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Keltainen! 🙂 Tulee mieleen kesä ja aurinko.
    Mikä on lempiruokasi?
    Vaikka mikä, mutta sanotaan tällä kertaa vaikka sushi.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit, mukavuus ennen kaikkea enkä ole koskaan oppinut kävelemään luontevasti korkkareilla.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Ehdottomasti! Mieheni on varmaan jo ihan kyllästynyt kaikkiin uusiin ja huikeisiin ideoihini 😀
    Oletko jouluihminen?
    Oi kyllä <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Hmm, järvessä on ehkä lämpimämpää eli se.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Fiiliksen mukaan mikä milloinkin 🙂
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Erilaisia urheilulajeja olen harrastanut läpi elämäni.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Omppu on paras!
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Kaikki 😀

    Vastaa
  116. Annariina 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Pinkki
    Mikä on lempiruokasi?
    Lohiruuat
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit, juhliinkin valitsen aina matalapohjaiset kengät jos mahdollista
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkäisin, mutta en ole siinä kauhean hyvä 😀 Inspiroidun aina kavereiden asunnoista mutta jotenkin en saa siirrettyä näitä ideoita omaan kotiin
    Oletko jouluihminen?
    Rakastan joulua, kun koko perhe kokoontuu saman pöydän ympärille syömään hyvää ruokaa ja viettämään aikaa yhdessä <3 Jouluna on aina niin hyvä mieli
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Kerran tänä kesänä, viime kesänä en kertaakaan 😀 En tiedä, miksei vaan tule mentyä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Haloo Helsinki. Fanitan ylipäätään suomen kielistä musiikkia hirveästi.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Harrastin lapsesta aina aikuisuuden kynnykselle asti yleisurheilua. Liikunnallinen elämäntapa on jäänyt päälle, ja käyn viikottain juoksemassa ja ryhmäliikuntatunneilla, joista etenkin hiit on viime aikoina kolahtanut.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Joku muu 🙂
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Näistä vaihtoehdoista suklaa. En hirveästi välitä makeasta, vaan tykkään enemmän suolaisista herkuista.

    Vastaa
  117. Emmi 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Vaihtelee useasti, tällä hetkellä hennot pastellisävyt lemppareita. Hento vaalenapunainen viehättää silmää aina <3
    Mikä on lempiruokasi?
    Riistaruuan ystävänä ehdottomasti äidin tekemä peuranlihakastike ja muusi!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Joo, jää yleensä vain suunnitelun ja haaveilun tasolle.
    Oletko jouluihminen?
    Isolla K:lla kyllä! Aloitan joulun fiilistelyn kuitenkin vasta marraskuun ja joulukuun taitteessa, kun taas jotkut odottavat sitä ympäri vuoden, mikä ei uppoo muhun 😀
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Pyrin aina eroon talviturkista. Järveen yleensä pulahdan.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Tykkään kaikenlaisesta musasta. Eniten kuitenkin tykkään "lavatanssi" musiikista,Kyösti Mäkimattila ja Varjokuva on ihan huippu!
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Enpä oikeastaan mitään erikoista. Isos- ja kerhonohjaajatoiminassa olen ollut mukana, jonkun verran tehnyt kesäteatteria. Nykyään tykkään lukea paljon ja kulttuuri houkuttaa. Lenkkeily on kanssa sen mun juttu, oon huono käymään salilla..
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Tällä hetkellä on Huawei. En niinkään itse välitä Iphonesta.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Kaikki… mutta jos pitää valita niin suklaa ja siitä ehdottomasti Fazerin lontoon rae <3
    Mä olen lukenut sun blogia jonkin aikaa. Löysin sine varmaan joskus alkuvuodesta instan kautta. Ihanaa, että joku jaksaa vielä KIRJOITTAA! Sulla on ihan äärettömän kivoja postauksia ja kirjoitustyyli uppoo muhun. Itse täytän vasta marraskuussa 20.v, mutta on ihana lukea sun perheestä <3 Itse pääsin nyt opiskelemaan lastentarhaopettajaksi yliopistoon välivuoden uurastuksen jälkeen, joten sun blogin aiheet on niin parasta! Ja muutenkin oot niin sympaattinen ja se välittyy sun tekstien kautta <3 Paljon tsemppiä syksyyn!

    Vastaa
  118. Katrianna 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Tällä hetkellä hento vaaleanpunainen (jonka värinen on muuten eilen saapunut wanhojenmekkoni, oon niin innoissani 😀 ) ja vaalean sininen.
    Mikä on lempiruokasi? Ehkäpä sellanen kurpitsanauhapasta tai sitten perunat ja jauhelihakastike.
    Korkkarit vai lenkkarit? Tykkään korkkareista, mutta pitkänä ihmisenä ja maalla asuessa lenkkarit.
    Tykkäätkö sisustaa? Rakastan sisustamista ja ideoiden etsimistä esim. pinterestistä.
    Oletko jouluihminen? Todellakin, ehkä vähän jopa liikaa 😀 Olen monessa jouluryhmässä facessa, jotka herää jo heinäkuussa eloon taas.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Asun järven rannalla niin vähintään kolme kertaa viikossa kyllä tulee ainakin saunasta uitua.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Pogues, yleensä kuuntelen poppia/iskelmää/ja sellasii lauluja, joita tulee radio Novalta ja Aallolta.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Pienenä harrastin taitoluistelua, lasten jumppaa ja yhden syksyn ratsastusta. Nykyään soitan pianoa, kotona treenaan milloin ”kuntosalimaisesti” milloin ulkona säiden puolesta mm. hiihdän, luistelen, kävelen, potkukelkkailen, uin…
    Iphone vai joku muu puhelin? Iphone.
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Aika paha, ei karkki… Jäätelö, koska sitäkin voi saada suklaisena 🙂

    Vastaa
  119. Maiju 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – ehdottomasti valkoinen
    Mikä on lempiruokasi?
    – tortillat! ja kaikki äitin tekemä perus kotiruoka.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Rakastan sisustamista
    Oletko jouluihminen?
    – todellakin, joulu on mun lempijuhla.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä? (Suomessa)
    – no en! mut viel ei oo liian myöhästä 😀
    Mikä on lempi bändisi/lempi musiikkiasi?
    – suosikki artistia ei oo..tällä hetkellä kuuntelen aika paljon ed sheerania mutta kuuntelen kyllä kaikenlaista, ulkomaalaista ja suomalaista. Younghearted, IHANA.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – tanssia, jumppaa, kuvataidekerhoa ja pianon soittoa tuli harrastettua lapsena. Nykyään monipuolisesti erillaista liikuntaa, kirjoittamista.
    iPhone vai joku muu puhelin?
    – iPhone
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – karkki, etenkin irtokarkit. Heikkous. Suklaa tulee tosi hyvänä kakkosena, hehe.
    Ihana tää juttu, oli kiva vastailla 🙂 Ja näytätpä kauniilta noissa kuvissa! Ihanaa päivää sinne!

    Vastaa
  120. Katariina 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Vaihtelee aina kauden mukaan, mutta tällä hetkellä oon erityisen rakastunut keltaiseen. <3
    Mikä on lempiruokasi? All-time-favourite lapsuudesta asti ehdottomasti perus makaronilaatikko. 😉 <3
    Korkkarit vai lenkkarit? LENKKARIT!!!
    Tykkäätkö sisustaa? Joo, rakastan! Asun vielä porukoilla, mutta en malta odottaa että pääsen muuttamaan omaan kämppään ja laittamaan sitä.<3
    Oletko jouluihminen? Ehdottomasti<33 En niinkään välitä siitä kulutushysteriasta ja materialismipaljoudesta ja siitä hirveestä stressistä ja hössötyksestä :DD mutta se yhteinen aika perheen kanssa, rauhoittuminen ja sellainen pieni juhlavuus; vähän hienommat vaatteet ja hyvää ruokaa + paljon kynttilöitä!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Olen kotoisin Savosta, ja mulle Suomessa se kaikkein rakkain asia on järvet. Vaikkakin viime vuosina en hirveesti ole uinut, koska vaadin et pitää olla lämmintä ja vesikin riittävän lämmintä. 😀 Mutta järven äärellä olen kyllä muuten viettänyt aikaa, mm. veneillen, kalastaen ja patikoiden. <3
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Äh, tää on niin vaikee kysymys, koska tykkään niin laajalti kaikenlaisesta. Erityisesti suomalaisesta musiikista. Ehkä suomipop on se juttu! 🙂 Antti Tuisku, Sanni, Janna, Jenni Vartiainen jnejne…
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Pienenä vaikka ja mitä: jalkapalloa, tanssia, sirkusta, teatteria… Nykyään ei ole mitään sellaista säännöllistä; lenkkeilen ja tykkään leipoa sekä kuunnella musiikkia(silloin, kun on sellanen fiilis) Luonnossa liikkuminen stressin keskellä on ihan parasta, pää tuulettuu.<3
    Iphone vai joku muu puhelin? Mulla on android, ja koen että tää on mun tarpeisiin just hyvä. En lähtis nyt vaihtamaan, mut voi olla että parin vuoden päästä tilanne ihan toinen. 😉
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Jäätelö ja suklaa on ne jutut! En oo koskaan ollu karkinsyöjä! Suklaa taas on kyl mun heikko kohta, jos sitä on tarjolla niin vaikee kieltäytyä. 😀

    Vastaa
  121. SaraK 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Sininen
    Mikä on lempiruokasi? Tortillat
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? Tykkään <3
    Oletko jouluihminen? Olen erittäin paljon!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Järvessä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Coldplay ja radiohitit laidasta laitaan
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Ratsastusta ja telinevoimistelua sekä nyt että pienenä
    Iphone vai joku muu puhelin? Samsung
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Karkit

    Vastaa
  122. Marianne 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Viininpunainen ja kesällä pastellivärit
    Mikä on lempiruokasi?
    Uunilohi
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Rakastan korkkareita, mutta polvivaivan takia täytyy käyttää lenkkareita
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään! Alan ihmisenä sisustan kotia jatkuvasti 🙂
    Oletko jouluihminen?
    Olen 🙂 joulu on parasta aikaa vuodessa!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Harvemmin… Lapset uivat enemmän
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Laidasta laitaan! Meidän tytöt tykkää Antti Tuiskusta niin tällä hetkellä Antti on paras 😀
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Salibandy oli se juttu nuorempana ja nykyään aika kuluu salilla
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Kaikki <3 mutta suklaa on numero 1!

    Vastaa
  123. Satu 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – valkoinen, musta ja vaalea vihreä
    Mikä on lempiruokasi?
    – Kanaa vuohenjuustoa ja paholaisenhillolla
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Joo! ?
    Oletko jouluihminen?
    – Jos joulu ei aiheuttaisi joka vuonna niin suurta stressiä töissä, olisin ehdottomasti jouluihminen.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – Järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Ei ole yhtä suosikkia, kuuntelen lähinnä poppia ja räppiä ?
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – Partio, judoa,jalkapalloa ja tanssia vahtelevasti
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – Tällä hetkellä Sony
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – Kaikki! ? Tällä hetkellä tosin 2kk herkuttomuutta takana. ?

    Vastaa
  124. Suvi 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Musta ja pinkki
    Mikä on lempiruokasi?
    – Lohi ja perunamuusi tai poronkäristys ja perunamuusi
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Kyllä!
    Oletko jouluihminen?
    – No juu ja en. En kestä hössötystä montaa kuukautta ennen joulua mutta muuten kyllä tykkään joulusta 😀
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – Järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Hmm suomalaisista kuuntelen esim. haloo helsinkiä, jenni vartiaista, sannia ym. Aika lailla laidasta laitaan tulee kuunneltua metallista ja rockista poppiin sekä räppiin 😀
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – telinevoimistelua, poikkihuilun soittoa, askartelu- ja kokkikerhoa. Nykyään ryhmäliikuntatunnit, kuntosali ja koiran kanssa touhuilu
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – Oneplus
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – karkki!

    Vastaa
  125. Heidi 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Limen vihreä erityisesti ja vihreän eri sävyt.
    Mikä on lempiruokasi?
    Itse tehty avodacodippi ja bataattiranskalaiset, kanawokkipastasekoitus kaurachilikermalla 🙂 siinä nyt pari tämänhetken ykköstä.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Ehdottomasti lenkkarit !
    Tykkäätkö sisustaa?
    Oi kyllä! Ensiasunto etsinnässä niin pääsee toteuttamaan kaikkia tallennettuja pin-lisäyksiä ja screenshotteja 😀
    Oletko jouluihminen?
    En valitettavasti hirmuisen paljon, vanhempien luokse kyllä aina mennään ja muutama sukulainen tulee syömään. Joulu on minulle loma-aikaa rauhoittua, syödä, valvoa ja nukkua.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Molemmissa.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Kotimainen, ulkomainen, suomeksi, englanniksi, espanjaksi, rockia, poppia, räppiä, metallia, uutta, vanhaa, aika lailla ihan kaikkea 🙂
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Aiemmin joukkuevoimistelu ja tanssi, nykyään kuntosali ja ulkoilu, koiran hankinta tullut ajankohtaiseksi.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    KAIKKI !
    Tosin en juurikaan kotiin osta mitään sillä tiedän herkuttelun lähtevän käsistä, mutta kyllä muistan ruokavalion noudattamisen ohella myös herkutella jos siltä tuntuu 🙂

    Vastaa
  126. Essimm 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Punaisen kaikki sävyt
    Mikä on lempiruokasi?
    Kaalilaatikko ja lasagne
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit ehdottomasti!
    Tykkäätkö sisustaa?
    Juu, varsinkin jos olis paljon rahaa. Tällä hetkellä käytän rahat muuhun, joten kodissa yhdistyy ikea ja kaikki saadut huonekalut. Mut kivassa kodissa on kivempi asua, et kivat verhot ja kasvit löytyy. Vihaan kaikkea, joka kerää pölyä, joten kaikki asetelmat sun muut ei kuulu mun kotiin. ?
    Oletko jouluihminen?
    Joo! Tykkään perinteistä ja perheen kanssa kiirettömästä ajasta. Paras perinne on lautapelit!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Saunasta välillä, ennen kävin tosi paljon, nykyään oon ihan pelkuri… ?
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Suomalainen poppi, etenkin Olavi Uusivirta, Elias Gould, Vesala ?
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Koripalloa, nykyään koiran kanssa lenkkeilyä
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Oneplus!
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Herkkuperseelle käy kaikki, mut sanotaan et karkki! ?
    Olipas kiva kysely! Kiitos! Ja tsemppiä huomiseen pressipäivään! ?

    Vastaa
  127. Anna-Kaisa 16.08.2017

    Olipa hauska postaus! 🙂
    Mikä on lempivärisi?
    Hmm, tää on vaikea. Sisustuksessa harmaa ja musta, omissa vaatteissa tumman sininen ja lasten vaatteissa vaaleanpunainen ja vaalea minttu!
    Mikä on lempiruokasi?
    Joku hyvä pasta, ehkä lohipasta.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit, ehdottomasti!
    Tykkäätkö sisustaa?
    Kyllä!
    Oletko jouluihminen?
    Olen, tortut, glögi ja kynttilät<3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Järvessä, mielellän saunasta.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, mutta erityisesti suomenkielinen musa on just nyt in.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pikkutyttönä taitoluistelua, teininä kilpatennistä ja nykyään vaunulenkkeilyä. 😀
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Juuri vaihdoin iphonesta honoriin. 🙂
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Näin viimeisillä raskaana ollessa vastaan kaikki. 😀 mutta kesällä ehdottomasti jäätelö!

    Vastaa
  128. nooraas 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Pastellisävyt sekä beige.
    Mikä on lempiruokasi?
    Kanarisotto!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Kyllä!
    Oletko jouluihminen?
    Oi kyllä! <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Molemmissa, enemmän järvessä. 🙂
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Mitä radiosta sattuu soimaan:)
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Kuoroalaulua:)
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone ehdottomasti!
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Vaikee valinta, kaikki tietty! 😀 mutta jos vain yksi niin ehkä sitten suklaa:)

    Vastaa
  129. Alma 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Tykkään niin monista, valkoinen ja pinkki on varmaan ne lempparit.
    Mikä on lempiruokasi?
    Rakastan niin äidin tekemiä kotiruokia. Erilaiset lasagnet on lempiruokaani.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit. Oon niin mukavuuden haluinen ja niitä löytyy niin arkeen kuin hienompaakin tilaisuuteen.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Rakastan! Asun vielä vanhempieni kanssa ja oon aina sanomassa mielipiteeni ja sisustamassa äidin kanssa. Odotan innolla oman asunnon sisustamista.
    Oletko jouluihminen?
    Kyllä! Jouluna saa viettää aikaa perheen kanssa ja olla ja nauttia.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Joo. Meressä, kun kävin hangossa.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Tykkään tosi monesta, mutta haloo helsinki on yksi lemppari. Ikinä ei pety uuteen biisiin!
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienestä pitäen siskon opetuksella soittanut pianoa. Nyt isompana oon alkanut pyöräilemään.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Honor 7. Tosi tyytyväinen oon ollu mutta pian on aika ostaa uusi.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Kaikki on mun mieleen 😀 jäätelö vie kuitenkin voiton.

    Vastaa
  130. M 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Musta
    Mikä on lempiruokasi?
    Kaikki missä on pinaattia ja fetaa
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Joo! Tykkään teijän kodin tyylisestä, mustaa ja rouheeta vaaleen kanssa
    Oletko jouluihminen?
    En enää niin paljon
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Järvessä kun en meren lähellä asusta
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Regina Spektor on ikisuosikki, niin taitava!
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Musiikkia pienenä ja edelleen
    Iphone vai joku muu puhelin?
    One plus
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Salmiakkijäätelö

    Vastaa
  131. Moona 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    keltainen ?
    Mikä on lempiruokasi?
    itsetehty pizza tai tortillat ?
    Korkkarit vai lenkkarit?
    lenkkarit ??
    Tykkäätkö sisustaa?
    kyllä! rakastan sisustamista ❤️ pinterest taas täynnä uusia ideoita syksyä ajatellen ?
    Oletko jouluihminen?
    olenko? tänään on 130 päivää jouluun ja lahjojen suunnittelu on alotettu ? pinterestissä oon eksyny myös joulu juttujen selailuun ?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    kyllä uin ymräri vuoden ??
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    haloo helsinki!
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    partiota harrastin tooooosi pitkään ? nykyään pyöräily, ji ti, juoksu, lukeminen, käsityöt, sisustus jne.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    iphone ?
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    irtokarkit ja siellä seassa suklaata ??
    tosi hauskoja kysymyksiä! ?

    Vastaa
  132. Katja 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Musta, vaikka ei se oo väri.
    Mikä on lempiruokasi?
    – Lasagne. Tai tortilla.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – Niket jalassa aina! Eli lenkkarit.
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Kyllä! Kohta taas muutto ja oon niin innoissaan!
    Oletko jouluihminen?
    – Joo ja ei. En tykkää saada lahjoja, mut rakastan jouluruokaa, sitä tunnelmaa ja lahjojen antamista!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – En ui Suomessa luonnonvesissä, ainoastaan meressä ulkomailla.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Tää on paha. Rakastan Demi Lovatoa ja Anna Puuta, myös 1D.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – Kilpa-aerobic ainut harrastus jota harrastanu. Nykyään lenkkeilen ja pyöräilen.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    iPhone – ja Apple kaikessa muussakin 😀
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – Jäätelö!! Kesät ja talvet.

    Vastaa
  133. Nelli 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Vihreä
    Mikä on lempiruokasi?
    Itsevalmistetut lihapullat ja muusi
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Ehdottomasti lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Enemmän kuin minulla on aikaa ja mahdollisuuksia. Siis kyllä!
    Oletko jouluihminen?
    Kyllä, jotenkin se ”meidän joulu” hakee vielä muotoaan lasten myötä. Enää juokseminen sukulaisissa ei houkuttele..
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Järvessä kyllä. Mikään ei voita kunnon naku uintia mökin suojaisassa rannassa..
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    En ole koskaan fanittanut mitään tai ketään :/ kuuntelen sitä, mitä muut 🙂 tällä hetkellä siis paljon titinallea ja muumeja ?
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Teatteria ja koiria. Jälkimmäistä edelleen, tokoa.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa

    Vastaa
  134. Laura 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Viininpunainen, harmaa ja laivastonsininen.
    Mikä on lempiruokasi? 
    – Sushi! Harmi vaan ettei opiskelijabudjetti ole samaa mieltä tämän mieliteon kanssa 😀
    Korkkarit vai lenkkarit? 
    – Korolliset nilkkurit tuo ryhtiä asuun, mutta välillä mukavuus ja lenkkarit vie voiton…
    Tykkäätkö sisustaa? 
    – Tykkään! Mutta taas kerran opiskelijabudjetti pistää kapuloita rattaisiin 🙁
    Oletko jouluihminen? 
    – Olen <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – En juurikaan, vihaan kylmää. Saunasta joskus harvoin tilaisuuden tullen…
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Ei mitään erityistä lempparia. Välillä iskee jotkut biisit ja seuraavana päivänä taas toiset. Olen kova kuluttamaan hyvät biisit puhki 😀
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – Pienenä ravasin kaikenlaisissa taidekerhoissa ja kuoroissa. Nykyään käyn ryhmäliikunnoissa ja lenkillä. Tykkään myös lukea ja neuloa!
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – Honor8!
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – Karkki, erityisesti hopeatoffee!!
    Olipas kiva postausidea! Kivaa syksyn alkua <3

    Vastaa
  135. Inka 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Rosa/vaaleanpunainen
    Mikä on lempiruokasi?
    Niitä on monia! Ite tehty pizza on aika hyvä
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Korkkarit viihteellä, lenkkarit muulloin
    Tykkäätkö sisustaa?
    Kyllä
    Oletko Jouluihminen?
    Kyllä. Perinteinen joulu on ihan parasta
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?

    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä oon käynyt satujumpassa ja ala-asteella pelasin korista.
    Nykyään tykkään käydä vaihtelevasti salilla, uimassa, ryhmäliikuntatunneilla yms
    Iphone vai joku muu puhelin?
    iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Jäätelö! (Etenki Aino jäätelöt)

    Vastaa
  136. Hennaa 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Musta ?
    Mikä on lempiruokasi?
    Pestopasta kanalla taii kanarisotto
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Aivan mielettömästi. Mutta se harrastus saa nyt hetken odottaa lasten takia. Sitte kun kuopus ei oo enää sylivauva niin palaan taas sisustamisen pariin.
    Oletko jouluihminen?
    Olen.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä
    (Suomessa)? En, järkyttävä luonnonvesikammo jostain syystä
    ? oma allas onneksi.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Laidasta laitaan
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Ringetteä pienenä nyt kuulun naisten jääkiekkojoukkueeseen.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung a5 (2017)
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa?

    Vastaa
  137. Emilia 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Vaaleanpunainen
    Mikä on lempiruokasi?
    Varmaan joku kermanen sienipasta, tortillat tai joku kasvishamppari!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Ehdottomasti lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään joo, mut ei oikein tuu ikinä jostain syystä sitä harrastettua
    Oletko jouluihminen?
    Ehottomasti!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En kummassakaan 😀 Oon niin vilukissa etten uskalla mennä kylmään veteen 😀 mut jos jossain niin todennäköisesti järvessä, koska merta ei ole ihan kotikulmilla.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    All time favorite on ehdottomasti Green Day!!!
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Yleisurheilua muutaman vuoden, jalkapalloa pelasin 10 vuotta.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone 6S
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Jäätelö!! Varsinkin nyt kun ben and jerry vegejätskit on rantautuneet suomeen!!

    Vastaa
  138. Jade 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Laventelinvioletti, viininpunainen, musta ja valkoinen.
    Mikä on lempiruokasi?
    Kanapasta, kanasalaatti ja bataattiranskalaiset.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään! Sisustaminen on tosi ihanaa, nytkin paljon ideoita mielessä tätä huonettani ajatellen.
    Oletko jouluihminen?
    Olen! <3 Rakastan joulua, sitä perheen yhteistä aikaa, tunnelmaa, joululauluja, ihan kaikkea!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Uin.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Lemppariartisti on ehdottomasti Sanni ja lempibändi taas Haloo Helsinki. Sen lisäksi tykkään paljon myös eri artistien erinäisistä biiseistä, mutta yleensä kuuntelen heiltä vain sitä tiettyä biisiä, kun taas Sannin ja Haloo Helsingin kaikki tuotanto iskee.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Pienempänä harrastin kuvataidekoulua ja harrastan edelleen, sen lisäksi myös kirjoittamista.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphonesta ei ole kokemusta, joten vastaan joku muu.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa, se on jotain sellaista mitä ilman en voi elää.
    Kivaa iltaa! <3

    Vastaa
  139. Niisku 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Turkoosi
    Mikä on lempiruokasi?
    Makaronilaatikko tai kanapasta
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit, oikeastaan tennarit, ehdottomasti. En oo yhtään korkkarityyppiä :p
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään! Se on ihan parasta 😀
    Oletko jouluihminen?
    Kyllä, joulunaika on niin ihanan tunnelmallista. On ihanaa laitella joulua jo hyvissä ajoin ja laskeutua siihen jouluiseen tunnelmaan. Mutta kun joulu on ohi, koti on äkkiä riisuttu kaikesta joulukrääsästä. Siinä vaiheessa se tuntuu jo krääsältä 😀
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En :/
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Aikalailla laidasta laitaan..
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Lukeminen on kulkenut lapsuudesta asti mukana.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Huawei
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa, vaikka kyllä noi muutkin menee :p

    Vastaa
  140. Eva 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Vaaleensininen ja valkonen
    Mikä on lempiruokasi?
    Sushi ja lohi eri muodoissa
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Oon kyllä aika lenkkarityttö 🙂
    Tykkäätkö sisustaa?
    Kyllä! 🙂
    Oletko jouluihminen?
    En yhtään. Kaupallisuus ja hössötys vie multa joulutunnelman.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Järvessä oon tänä kesänä uinut, en hirveesti tykkää kylmästä vedestä 🙂
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Tänä kesänä on uponnut kaikki lattarimusa (muukin kuin Despacito :))
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä kävin soittotunneilla, nykyisin pilates ja uinti on tärkeimmät. Mulla oli pienenä aika vähän harrastuksia.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Honor
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Jätski!

    Vastaa
  141. Sanna 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Väreistä pidän eniten violetista mutta sisustuksessa vaaleista/harmaista sävyistä ?
    Mikä on lempiruokasi?
    Olen aika kaikkiruokainen ja mausteita saa käyttää ?
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Pakko vastata lenkkarit, kun jotenkin lasten kanssa touhuilessa ei korkkarit oikein jalkaan sovi ?
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään mutta hillitysti
    Oletko jouluihminen?
    Olin ennen, mutta lapsille tärkeää. Joulua laitan, mutta monesti olen töissä jouluna nii se hieman latistaa.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Poppi kai ?
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Yleisurheilua..nyt en oikein mitään harrastukseksi luokiteltavaa
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Ehdottomasti suklaa

    Vastaa
  142. Jenna 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Vaikea valita yhtä tiettyä mutta vaatteissa maaston vihreä tai viinin punainen 😉 sisutuksessa tykkään kaikesta vaaleasta..
    Mikä on lempiruokasi?
    Ehdottomasti miehen tekemä kaikki Somalialaiset ruuat? muuten Kasvisosekeitto on lemppari ??
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit, mukavuus on tärkeetä ja korkkareista tulee päkiät aina tosi kipeeks 🙁
    Tykkäätkö sisustaa?
    Voi kuule…. Koti on ikuinen projekti?
    Oletko jouluihminen?
    En itse välitä hirveesti mutta lasten saannin jälkeen oon alkanut tykkäämään ?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)
    Kummatkin
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Sekalaista kuuntelen, fiiliksen mukaan 😀
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Tanssia pienenä pitkäään! Show,disco,hiphop 😀 nykyään kuntosali
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone, en voi kuvitella elämää enään ilman omenaa?
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa!?

    Vastaa
  143. Matilda 16.08.2017

    Lempivärini on sininen
    Lempiruoka vaihtelee kausittain.. perusvarma ehkä kuitenkin kalaruoat.
    Korkkarit!
    Tykkään sisustaa, varsinkin pienet ilmeet kodissa tuo paljon energiaa ja niitä on helppo muuttaa usein.
    Olen niin jouluihminen!
    Uin kesällä järvessä.
    Kuuntelen hiphoppia ja r&b
    Harrastin pienenä sellonsoittoa, nykyään ryhmäliikuntaa.
    Kaikista herkuista mieluisin, suklaa.

    Vastaa
  144. Maatuska 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Lila ja turkoosi, vaatteissa esim vaaleanharmaa, punainen ja musta.
    Mikä on lempiruokasi?
    Pizza tuli ekana mieleen, myös tortillat 🙂
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit! Tai tennarit 🙂
    Tykkäätkö sisustaa?
    Rrrakastan sisustaa ja sitä myös teen, miehen mielestä liikaakin 😀 Ihanaa itsensä toteuttamista, rentouttavaa, ihanan esteettistä puuhaa. Välillä tulee kova into, välillä en niin ajattele asiaa.
    Oletko jouluihminen?
    Olen kai tavallaan, ruoka ja lämmin tunnelma on ihanaa, joululaulut ja hautausmaalla käynti. Harvoja perinteitä joita vielä on 🙂 Se vain nykyään vähän harmittaa, että joulunaika menee usein juostessa sukulaiselta toiselle, mikä on tietysti itsestä kiinni.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Järvessä ? Mutta toki molemmat käy.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Years&years, Olavi Uusivirta, Ed Sheeran… toisaalta ihan listapoppikin menee hyvin esim ajaessa tai siivotessa.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Harrastin pienenä musiikkia, soittotunneilla käyntiä, lukemista, kirjoittamista. Nykyään lenkkeilyä metsässä, joogaa satunnaisesti, sisustamista, lukemista silloin tällöin ja aloitan nyt tanssitunnit. Musiikki olisi ihana saada takaisin elämään. Harrastukset on elämän suola ?
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphonesta en tykkää, miehellä se on. Itse olen ollut tyytyväisin ylivoimaisesti Samsungiin, mutta nyt käytössä Honor ja sekin on oikein hyvä.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Karkit ei, suklaa ja jäätelö senkin edestä, ah.

    Vastaa
  145. Tiia 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Sähkönsininen!
    Mikä on lempiruokasi?
    Kaalikääryleet!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit, korkkareilla ei tanssi suju kauhian hyvin..
    Tykkäätkö sisustaa?
    Vaihdan verhot ja huoneiden sisustukset 2xkk :DD
    Oletko jouluihminen?
    Olen!! Olen sitä mieltä että joulukuu on niin lyhyt, joten päätin pari vuotta sitten että mun jouluni alkaa marraskuun ensimmäinen päivä, jolloin laitan kaikki joulukamat esille <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En, käyn uimassa ylipäätänsä kerran viidessä vuodessa varmaankin, rakastan uimista mutta itsetunto ei salli sitä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Yölintu on mun lemppari bändi :D! musiikki yleensä kasari ja ysäri peräistä!
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Naisvoimistelua, nykyään en mitään. Painonnostoa tuli tehtyä mutta se jäi takaolalle.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Ei mikään noista :8

    Vastaa
  146. Mimmi 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    -Musta, harmaa, tykkään myös kirkkaan keltaisesta, turkoosista ja kaikista pastellisävyistä ja ja.. ?
    Mikä on lempiruokasi? 
    -Tää on kyllä vaikea. Tykkään niin paljon ruuasta, että vaikea valita jotain tiettyä ? voisin sanoa että lempiruoka on lämpimänä ja rauhassa syöty iltapala, lasten mentyä nukkumaan ??
    Korkkarit vai lenkkarit? 
    -Ehdottomasti lenkkarit. Tykkäisin pitää välillä korkkareita, mutta jalat huutaa hoosiannaa jo pienen hetken käytön jälkeen ?
    Tykkäätkö sisustaa? 
    -Todellakin! Välillä iskee kyllä sellanen sisustuskärpänen ja puoli kämppää pitäis saada uusittua tietty tässähetinyt ? nyt kun alkaa taas taittumaan syksyyn päin niin alkaa sisustusvimma nostaa päätään.. vielä on menty vaan kaappejen siivoilulla, tavaroiden järjestämisellä ja turhasta eroon pääsemisellä -kohta onkin hyvin tilaa hankkia jotain uutta ?
    Oletko jouluihminen? 
    -Lasten myötä kyllä. Jos oltais vaan kaksin niin tuskin jaksaisin panostaa enää jouluun. Matkattais luultavasti siinä tilanteessa vaan johkin lämpimään, kun kelitkin on nykyään jouluna suomessa ei niin jouluiset. Tykkäsin kyllä laittaa joulua sillonkin kun oltiin kaksin, mutta into hiipui muutaman joulun jälkeen. Heti ekana jouluna jirin oltua 6kk hurahdinkin taas jouluun, ostin kuusen, koristeet, leivoin piparkakkutalon ja panostin oikein urakalla. Nyt kun lapset on isompia ja ymmärtää joulusta, on aivan ihanaa seurata niiden jännitystä ja nähdä onnelliset ilmeet kun lahjapaketista löytyykin joku kauan toivoma lahja ?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -Aikuisiällä tulee enää harvemmin uitua, vesi on kamalan kylmää ja oon tullu nössöks ? pari kertaa kesässä on vähintään silti uitava. Lapsena kävin talvisin avannossakin, toista on nykyään ? mutta saunasta ainoastaan oon tänä kesänä uimaan mennyt ?
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -hmm.tykkään Cheekistä, Nikke Ankarasta (suomiräp yleensäkin ottaen uppoo hyvin), mutta kuuntelen myös laidasta laitaan. Tällä hetkellä spotify listalta löytyy esim biisejä Jenni Vartiaiselta, Antti Wiskarilta, Antti Tuiskulta (hanuri! Soi repeatilla mun polttareissa, samoina kun despacito ?), David Guettalta, Calvin Harrisilta yms.. kuuntelen aika paljon musiikkia biisien fiiliksen pohjalta, sellasia jotka saa hyvän fiiliksen ja laittaa tanssittaan ? Enemmän siis kuuntelen kappaleita eri artisteilta kun että kuuntelisin yhdeltä esittäjältä kokonaisen levyn. Paitsi esim Cheek ja Apulanta on sellasia ekana mieleen tulevia joilta usein kuuntelen koko levyn useaan otteeseen.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -Oon harrastanut lapsena balettia (ehkä yhden kauden), satunnaista ratsastamista ja tykkäsin paljon yleisurheilusta, varsinkin korkeushypystä. Jotain tansseja kokeilin aina välillä. Piirtää oon tykännyt aina todella paljon jo lapsesta asti. Myös maalaaminen ym luovat harrastukset on aina kiinnostanut urheilulajeja enemmän. Nykyään tulee harrastettua aivan liian vähän yhtään mitään ?
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -Liputan samsungin puolesta ?
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -Kaikki makea ?? oon melko perso kaikille herkuille ? mutta jos noista on pakko valita niin sanoisin että karkki ?

    Vastaa
  147. Olivia 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    -hmm ehkä tumman harmaa ja tietynlainen turkoosi
    Mikä on lempiruokasi?
    – lohi ja sen kanssa jotakin <3
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -ehdottomasti lenkkarit, ikinä en oo korkkareita käyttäny muutaku kotona testaillu 😀
    Tykkäätkö sisustaa?
    – joo tykkään kyllä mutta asun äidin kanssa nii ei pääse ihan täysin omia ideoita toteuttamaan paitsi tietty sit omaan huoneeseen 🙂
    Oletko jouluihminen?
    – olen<3 ja talvi myös lempi vuodenaika nii hyvin se joulu sitten siellä keskellä ihanaa talvee <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – kerran oon tänä kesänä uinu järvessä ja se oli vaan pika pulahus, ei oo mun juttu toi järvissä/merissä uiminen koska syvää ja kaloja 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – en kyllä osaa vastata oikeen mitään ku kuuntelen ihan fröbelin palikoista eminemiin ja kaikkea siltä väliltä, haha 😀
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – en oikeen pienenä mitään, ihan hetken tanssia ja harmittaa ettei sillon ollu mitää harrastusta, mut nyt onneks löytäny kuntosalin ja ryhmäliikuntajumpan!
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – iphone 😀
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – oi että nyt on vaikee, mutta kyllä se taitaa suklaa voittaa!
    Ps. Oon monesti meinannu kommentoida tän mut nyt tuli hyvä tilaisuus. Muistan vieläkin niin elävästi, kun kerran tässä kesällä näin unta että vietin teijän perheen kanssa aikaa ja näin ensimmäistä kertaa Matildan ja Mimosan kunnolla, en ihan usko että siltä näyttävät oikeassa elämässä vaikka söpöjä tyttöjä oli siinä unessakin! : D Ois niin ihana törmätä teihin ja jutskailla vaikka en lähellä Helsinkiä asukaan, joten haaveeksi jää. Mutta onneks sulla on tää blogi ja vielä parempaa se, että päivittelet instagramin storyyn aina!
    Pps. Aivan ihana mekko!!!

    Vastaa
  148. Minni 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – vaaleansininen, mintunvihreä ja valkoinen
    Mikä on lempiruokasi?
    -ruokaisat salaatit, tortillat
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -haluaisin sanoa korkkarit mutta ehkä realistisempi vastaus on lenkkarit ?
    Tykkäätkö sisustaa?
    -tykkään!!
    Oletko jouluihminen?
    -ehdottomasti?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -uin järvessä aina kun on mahdollista
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -Ellie Goulding, Tove Lo, Haloo Helsinki, Jenni Vartiainen
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -tanssia, partiota ja poikkihuilun soittoa. Nykyään en säännöllisesti mitään sen kummempaa, mikä harmittaa.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -iPhone, mutta harmittaa että näissä on niin vähän muistia ja akku huononee nopeasti! Joten voi olla että joudun muuttamaan mielipidettä seuraavan puhelimen kohdalla ?
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -SUKLAA!
    Tää oli kiva idea, sun blogi on kyllä ihan lemppari ja aina päivää piristää uudet postaukset❤️ Pitäis kommentoida tosiaankin useammin!

    Vastaa
  149. Hannaaak 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Violetti
    Mikä on lempiruokasi? Ruispasta-broilerivuoka
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? En
    Oletko jouluihminen? Jes
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Peräti kerran tänä kesänä 🙂 yleensä enemmän, mut tarvii lämpimämmät säät
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Suomipop ja Radio Novan retroperjantaimusa
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Liikuntaa vuodenaikojen mukaan ennen ja nyt, lukemista samoin, nykyään myös ruoanlaitto
    Iphone vai joku muu puhelin? Sony
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Hmm.. Vaikea valinta.. Jäde kuitenkin.
    Kiitos kivasta ja elävästä blogista! En lue muita blogeja ja someakin käytän vähän, mutta sinun pirteää ja energistä päivitystä päivistänne oikein innolla odottaa tällainen vajaa nelikymppinenkin 🙂

    Vastaa
  150. Aino 16.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Musta, vaaleanpunainen, valkoinen
    Mikä on lempiruokasi? Sushi, avokadopasta, ihan perinteiset arkiruoat(makaronilaatikko,spagetti) ja pizza 😀
    Korkkarit vai lenkkarit? Ehdottomasti lenkkarit, oon muutaman kerran kävelly korkkareilla mut jalat tulee kipeeks:D
    Tykkäätkö sisustaa?
    Oletko jouluihminen? Oon jouluihminen, joulu on parasta aikaa koska saa viettää aikaa perheen ja tuttujen kanssa <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Molemmissa <3
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Kuuntelen suomipoppia esim. Antti Tuiskua, Sannia, Robinia ja Eveliinaa:)
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Pienenä oon harrastanu vaikka mitä: tanssia,partiota,yleisurheilua,ratsastusta,telinevoimistelua, sirkuskoulua, harmonikan soittoa 9 vuotiaasta saakka ja ollu erilaisissa kuoroissa ja laulutunneilla! Nykyään harrastan edelleen harmonikan soittamista, oon harrastanu sitä 10 vuotta ja laulan, oon laulanu ihan pienestä pitäen! Musiikki on iso osa mun elämää<3
    Iphone vai joku muu puhelin? Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Suklaa

    Vastaa
  151. Laura 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi? – musta
    Mikä on lempiruokasi? – jauhelihakastike ja spaghetti
    Korkkarit vai lenkkarit? – lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? – välillä
    Oletko jouluihminen? – kyllä 🙂
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? – en koska liian viileää
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? – taitaa mennä hevin puolelle 😀
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? – ikinä ei ole ollut harrastusta mutta 3v sitten löysin tankotanssin ja koukussa siihen
    Iphone vai joku muu puhelin? – honor tai Samsung

    Vastaa
  152. Laura 17.08.2017

    *spagetti

    Vastaa
  153. Laura 17.08.2017

    Hups yksi jäi 😀
    Jäätelö, suklaa vai karkki? – suklaa <3

    Vastaa
  154. Sinna 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Keltainen! Mutta sisustuksessa ja vaatteissa aina valkoinen tai muu vaalea sävy.
    Mikä on lempiruokasi?
    Uunilohi ja perunamuusi. Ja siihen kermaviilikastike.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Hmmmm. Lenkkarit.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Rakastan! Oispa rajaton budjetti ??
    Oletko jouluihminen?
    Ai että olenko? Jopa mun synttärit on 25.12. joten se on mun veressä.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Keski-Suomalaisena järvessä!
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Kotimainen on tosi jees. Ulkomaisista ainakin MUSE.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Taitoluistelua ja showtanssia. Nykyään kuntosalia ja kaunokirjallisuutta.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    iPhone tällä hetkellä, seuraavaks varmasti honor9.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Jäätelö!!
    Tää oli tosi kiva 🙂 kiitos Sara kivasta blogista!

    Vastaa
  155. Annukka 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Valkoinen ja vaaleanpunainen, vaatteissa myös musta, vaalea harmaa, viininpunainen ja tumma sininen.
    Mikä on lempiruokasi?
    Kanasalaatti ja itsetehty pizza tuli ekana mieleen.
    Korkkarit vai lenkkarit? 
    Lenkkarit! En oo koskaan oppinut käyttämään korkkareita… ?
    Tykkäätkö sisustaa? 
    Tykkään tai ennemminkin rakastan! Ootan jo, että pääsen sisustamisen uutta kotia?
    Oletko jouluihminen? 
    Kyllä olen! Joulu on parasta aikaa vuodessa ?
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    En oo uinut Suomessa varmaan kymmeneen vuoteen… pitäisi ehkä uskaltautua uimaan järvessä ensi kesänä ?
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Haloo Helsinki on ehdoton lempparibändi, ja ulkomaisista bändeistä tykkään Musesta ja Linkin Parkista. Artisteista Antti Tuisku on ❤️!
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    En harrastanut pienenä oikeastaan mitään, mutta nykyään lenkkeilyä ja valokuvausta.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    iPhone ja oikeastaan kaikki Applen tuotteet ?
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa!?
    P.S. Olipas tää kiva postaus! Hauskaa päästä osallistumaan blogiisi ihan uudella tavalla ☺️ mukavaa loppuviikkoa!

    Vastaa
  156. Maiju 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Lempivärit tällä hetkellä on hyvin maanläheiset värit kuten vaalea, harmaa, musta, puuteri roosa.
    Mikä on lempiruokasi?
    Tämän hetki lempi ruoka taitaa olla kesäkurpitsalasagne 🙂
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit, niillä pääseee nopeampaa
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään ja myös inspiroitua muiden sisustuksista.
    Oletko jouluihminen?
    Olen kyllä, ennen koitin tätä piirrettä rajoittaa joulukuuhun mutta kyllä se tavallaan mielessä akna on. Yhdessä olo rauhassa, perinteet ja se
    Onnen ja rauhan tunne.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Uin, tosin viime vuosina harvemmin kuin haluaisin 🙂
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Näitä on monia mutta muutaman jos mainitsee niin Apulanta, Ed Sheeran, Samuli Putro, Samae Koskinen
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä harrastin partiota ja harrastus jatkuu edelleen, jo 19- vuotta takana 🙂
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Itsellä Iphone mutta muukin kävisi
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa 🙂
    Oli kiva täyttää tällaista ystäväkysely tyyppistä kyselyä 🙂

    Vastaa
  157. taru 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Kaikki käy ei oo mitään erityistä tai tavallaan kaikki sininen ja lilan sävyt
    Mikä on lempiruokasi? Pasta
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? Joo jos ois rahaa
    Oletko jouluihminen? En
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?kyllä volemmissa
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Kaikki käy
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Hevostelua ja nykyään valokuvausta ja käsitöitä
    Iphone vai joku muu puhelin? Honor 8
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Suklaa

    Vastaa
  158. Emmi 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Vaihtelee, just nyt kirkkaan ja ihan vaaleanpunainen.
    Mikä on lempiruokasi?
    Katkarapurisotto tai pizza
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit ehdottomasti
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkäisin mut oon tosi huono siinä 😀
    Oletko jouluihminen?
    En erityisemmin
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Uin järvessä aina pari kertaa kesässä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Suomipoppia, lemppareita mm. Antti Tuisku, Kaija Koo, Sanni, Olavi Uusivirta
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä ratsastin, nykyään koiralajeja
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Honor
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Tälleen kesällä jäätelö. Muuten yleensä suklaa on ollu se ykkösherkku.

    Vastaa
  159. Saana 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Vihreä,turkoosi ruskea ja nyt uutena keltainen 🙂
    Mikä on lempiruokasi?
    Melkein kaikki käy 😉 perus kotiruuat,nyt olen ihastunut Igorin kanaan
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit 🙂
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkäisin mutta toteuttaminen tuottaa vaikeuksia. Koti onkin välillä kuin kirpparille menis 😀
    Oletko jouluihminen?
    Joskus Olin paljon enemmän..nykyisin kolmivuorortyö hieman sanelee onko jouluna vapaalla vai töissä..sekin vaikuttaa joulu-moodiin 🙂
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Järvessä enimmäkseen
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Juha Tapio iskee ja kovaa..suomalaiset on?
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienenä laulu/esiintymisjuttuja ja nykyään yritän käydä salilla ja jumpissa 🙂
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Honori 😉
    Jäätelö, suklaa vai karkki
    Kaikki kolome 😀

    Vastaa
  160. Mikaela 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Kyllä se on turkoosi.
    Mikä on lempiruokasi? Perunamuusi, lohi ja pinaattikastike. Nam!
    Korkkarit vai lenkkarit? Ehdottomasti lenkkarit.
    Tykkäätkö sisustaa? Tykkään, todella paljon! Välillä mietin valmiiksi jo seuraava juttua, ennen kuin toinen idea edes valmis.
    Oletko jouluihminen? Ehdottomasti. Rakastan joulussa sitä tunnelmaa ja yhdessäoloa.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Kyllä. Muutaman kerran ja eripuolilla Suomea.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Hmm.. Ei oikeastaan ole yhtä lempparia. Melkein kaikki menee. Eniten kuitenkin kuuntelen suomalaista musiikkia.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Tanssia, partiota ja teatteria, vieläkin.
    Iphone vai joku muu puhelin? Iphone.
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Kyllä näistä vaihtoehdoista valituksi tulee tuo suklaa.

    Vastaa
  161. Miia P. 17.08.2017

    Lempiväri: vaihtelee, valkoinen,sininen,harmaa ja ruskea ainakin.
    Lempiruoka: olen todella kaikkiruokainen. Ei oikeestaan ole mitään ruokaa mistä en pitäisi..:D Äidin ja mummun ruoka voittaa aina<3
    Korkkarit vai lenkkarit: ehdottomasti lenkkarit.
    Tykkäätkö sisustaa?: Tykkään, rakastan sitä, kun vain olisi enemmän rahaa tehdä sitä! 😀 tulevaisuudessa sitten. (aloitin opiskelun juuri uudestaan, vaikka kaksi ammattia takana)
    Oletko jouluihminen?: todella jouluihminen! rakastan joulua ja tyyliin nyt jo alkaa mun joulun odotus!<3
    Järvi vai meri: järvi<3
    Lempi bändi/musiikki: kaikki ruokainen..oikeestaan kuuntelen mielialan mukaan. Oikeestaan kaikki käy paitsi sellanen karjunta hevi..? 😀
    Harrastukset: lapsena tanssi, nykyöön lukeminen, ruuanlaitto, koirat, lenkkeily, sali, maalaus.
    Puhelin: samsung on hyvä, mutta nyt omistan huawein. Sekin on hyvä!
    Jäätelö,suklaa vai karkki?: vaikea..kai se on karkki! kesällä ehkä jäätelö..

    Vastaa
  162. Sini 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – Kirkkaanpunainen!
    Mikä on lempiruokasi?
    – Vaikea kysymys! Ehdottomia lemppareita taitaa olla kuitenkin lohi, erilaiset pastat ja pizza.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – Lenkkarit, mutta haluaisin vielä joskus oppia käyttämään korkkareita jossain muuallakin kuin juhlissa!
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Ehdottomasti! Pidän modernista tyylistä: paljon valkoista, harmaata ja mustaa, mutta piristettynä jollain räikeällä. Tähän tyyliin sisustetusta opiskelija-asunnostani löytyy muun muassa kirkkaanpunainen tv-taso.
    Oletko jouluihminen?
    – Kyllä! Joulun tunnelma on parasta <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – Järvessä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – Ed Sheeran on yksi tän hetken lemppareista.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – Lapsena lentopallo ja huilunsoitto. Huilunsoitto ja musiikki ovat edelleen suuri osa elämääni, mutta lentispelit ovat vaihtuneet erilaisiin ryhmäliikuntatunteihin.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – Samsung.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – Karkki, ja ehdottomasti salmiakki!
    Ihanaa ja iloista syksyä teidän perheelle! 🙂

    Vastaa
  163. iitu 17.08.2017

    niin paljon kommentteja, hmmm tekee kyllä itsekkin mieli vastata…
    Mikä on lempivärisi?
    -kaikki pastellisävyt ja hennot värit! vaaleensininen, hiekka…
    Mikä on lempiruokasi?
    -tykkään kotiruuasta, mummon kalakeitto, poikaystävän äidin lihapullat, äidin muussi♡ vaikea valita parasta!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -en oo pienen eleämäni aikana kertaakaa käyttäny korkokenkiä (paitsi luotto kiilakorkoja), joten lenkkarit!
    Tykkäätkö sisustaa?
    -tykkään kyllä katsella lehdistä inspiraatiokuvia, erityisesti tykkään vanhoista huonekaluista: keinutuoleista,kehdoista, pirttikalusteista, pinnatuoleista (joita on muuten ihana maalata eriväreillä ja piristää huoneen ilmettä!)
    Oletko jouluihminen?
    -ennen en niinkään, mutta nykyään joo! parasta on koko perheen läsnäolo, yhdessä kirkossa ja haudoilla käyminen.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -uiminen on lähellä sydäntä, tänä kesänä olenki uinut paljon edellisiin verrattuna! järvissä uin:)
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -haloo helsinki, avicii, katy perry…
    Mitä harrastit pienenä, entä nyt?
    -pienenä pelasin lentopalloa, jalista, säbää,tennistä ja hiihdin! Kävin myös kuusi vuotta pianotunneilla, lauloin kuorossa ja olin kuviskerhossa. Nykyään hiihdän ja lenkkeilen säännöllisen epäsäännöllisesti 🙂
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -samsung!
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -lempiherkku on fatzerin suklaalevyistä se marjainen!

    Vastaa
  164. Melina 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Perus musta, harmaa ja valkoinen, lisäks vaaleanpunainen ihan ehdoton lemppari ollut pikkutytöstä asti!
    Mikä on lempiruokasi? Ihan normi kotiruuat ja salaatit.
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit ehdottomasti! Juhlissa kuitenkin ihana laittaa korot jalkaa.
    Tykkäätkö sisustaa? Kyllä! Lempipuuhaa, oon niin koti-ihminen <3
    Oletko jouluihminen? Vähän.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? En 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Semmosta suomipop & nrj radiokanavien tyylistä ehkä eniten.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Ratsastusta pienenä, nykyisin salitreeniä ja kaikenlaista ulkoilua.
    Iphone vai joku muu puhelin? Honor
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Karkki

    Vastaa
  165. Nelli 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Kaikki hempeät sävyt <3 turkoosi on ihana, mutta valkoinen, beige ja harmaa toimii myös 🙂
    Mikä on lempiruokasi?
    Tuorepasta lohi kermakastikkeessa. Lohi on myös hyvää laatikossa. Pakko mainita kans pitsa, ei oo voittanutta.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit.
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään, vaikka en oo koskaan omaa kotia (vielä) päässyt sisustamaan.. Tykkään kuitenkin suunnitella ja inspiroitua sisustusvinkeistä, lehdistä ym.
    Oletko jouluihminen?
    Ah, joulu <3 Sen odotus enemmänkin, ja koko joulukuu on <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Järvessä tulee uitua. Meressä uinnit on harvinaisia, mutta sit niistä osaa nauttia eri tavalla.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Semmonen musa mitä nrj soittaa eli aika sekalaista, fiiliksen mukaan.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Kävin pienenä jumpassa ja harrastin ratsastusta vuoden. En syttynyt sille, mutta nyt 19-vuotiaana oon aivan hurahtanu lenkkeilyyn, lihaskuntoiluun, kehonhuoltoon ja joogaan. Eniten teen pilates tyyppistä harjoittelua, lähinnä kehonpainolla nykyään.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung on ollut hyvä.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Kesällä jätski on ehdottomasti lemppari 🙂
    Sara oot huippu, susta huokuu aitous ja positiivisuus ja ihana että jaksat olla kiinnostunut lukijoista ja vastailla kommenteihin. Plussaa tiiviistä postaustahdista ja tykkään myös seurailla sua insta storiesin kautta.

    Vastaa
  166. noora 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi? -Kyllä se aina niin tuttu ja turvallinen musta on suurin suosikki 😀
    Mikä on lempiruokasi? -Yllättävän paha kysymys, kun on niin paljon lempiruokia! Suosikkeja muun muassa sushi, pitsa, hampparit, pastat ja aasialaiset ruoat. Kala- ja kasvisruoat on eniten mun makuun, lihaa syön harvoin.
    Korkkarit vai lenkkarit? -Ehdottomasti lenkkarit!
    Tykkäätkö sisustaa? -En erityisemmin. Koen, ettei mulla ole kovin kummoista ”silmää” tai visiota siihen.
    Oletko jouluihminen? -Olen!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? -Haluaisin uida luonnonvesissä joka kesä, mutta tänä kesänä olen uinut vain uima-altaassa. Vielä ehtis kyllä, jos vaan tarkenee.. 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? -Tykkään eniten raskaasta musiikista. Kuuntelen kuitenkin myös perus ”radiohittejä” jonkin verran.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? -En ole harrastellut kovinkaan paljon. Lähinnä omatoimisia juttuja, kuten lukemista ja kävelylenkkejä (ja joskus harvoin jumppaamista kotioloissa). Nykyään puuhailen koiran kanssa, enimmäkseen lenkkien muodossa.
    Iphone vai joku muu puhelin? -Suosin Angroidia. Tällä hetkellä käytössä OnePlus, sitä ennen oli Samsung. Iphonea en ole ikinä omistanut.
    Jäätelö, suklaa vai karkki? -Tää on paha! Suklaa ja jäätelö on molemmat niin hyviä! Ehkä sit suklaa, jos on ihan pakko valita. 😀 Karkeista en niin paljon välitä, paitsi salmiakkia on välillä pakko saada. 🙂

    Vastaa
  167. Pauliina Milla 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Hmm, ehkä vaaleenpunanen 🙂
    Mikä on lempiruokasi? Lasagne.
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit ehottomasti 😀
    Tykkäätkö sisustaa? Joo, mutta en kuitenkaan koe olevani hyvä siinä haha 😀
    Oletko jouluihminen? No jo sillee, tykkään kyllä joulusta ja laittaa joulujuttuja esille 🙂 Mutta en mitenkään överimäisesti 😀
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Meressä enemmän, koska asun rannikkokaupungissa. 🙂 Nyt tosin viime uinitkerrasta on jo muutama vuosi…
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Hmmm, tykkään vähän kaikenlaisesta! Suomalaisesta, popista, teknosta, tanssimusasta yms. Raskaampi hevi ei kyllä kiinnosta yhtään. JVG on kyllä yks lemppareista!
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Pienenä partiota ja taitoluistelua, nyt en enää oikein mitään.. 😀 Nyt ootan vaan että saan alkaa liikkumaan taas, esikoisen laskettu aika 20.9. 🙂 Tai ei se kiellettyä oo mutta ei toi liikkuminen enää kovin hääppöstä oo :’D Vaunulenkkejä ootan!
    Iphone vai joku muu puhelin? Iphone ehdottomasti ;D
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Nyt kesällä kyllä ehdottomasti jäätelö! 😀 Sitä saa mun mielestä syyä kesällä ihan luvan kanssa paljon 😉

    Vastaa
  168. Julia 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Musta
    Mikä on lempiruokasi?
    Tortillat ja pestopasta
    Korkkarit vai lenkkarit?
    lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tuntuu että tässä poikkean kaikista naispuoleisista kavereista, koska en välitä sisustamisesta yhtään 😀
    Oletko jouluihminen?
    Tiettyyn pisteeseen asti joo
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Joo!
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Kuuntelen tosi monenlaista musiikkia ihan iskelmästä metalliin ja 80-luvulta tähän päivään. Nykyään varmaan eniten suomipoppia 🙂
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Pienempänä tanssia ja ratsastusta, nykyään ryhmäliikuntaa, joista zumba on lemppari
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Sonyn oon todennu hyväksi
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Karkki!

    Vastaa
  169. Jonna 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi? – Lempivärini on roosa.
    Mikä on lempiruokasi? – lemppari taitaa selkeesti olla Broileri ruuat.
    Korkkarit vai lenkkarit? – haluaisin niin kovasti osata kävellä korkkareilla ja tykkäänkin niistä tosi paljon mutta taitaa nuo lenkkarit viedä voiton.
    Tykkäätkö sisustaa? – aivan älyttömästi!! 🙂
    Oletko jouluihminen? – todellakin olen!
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? – Rakastan uimista ja molemmat käy. Tänä kesänä ollaan päästy uimaan molempiin. 🙂
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? – Eurodance uppoo parhaiten ja poppia ja rokkia tulee kans kuunneltua.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? – nuorempana tanssin jonkunverran ja joogaisin. Nykyään tulee vain ulkoiltua ja bloggailtua.
    Iphone vai joku muu puhelin? – iphone on ehdoton suosikki <3
    Jäätelö, suklaa vai karkki? – ehdottomasti suklaa. Mä oon niitä hulluja suklaa ihmisiä. 😀

    Vastaa
  170. H 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Sisustuksessa valkoinen ja harmaa. Muuten ehkä tummansininen.
    Mikä on lempiruokasi? Savustettu kala. Jos teillä ei oo vielä sitä sähkö savustuspönttöä niin ehdoton suositus ??
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? Joo pikkuhiljaa harkiten, mutta kun innostun niin on heti pakko saada.
    Oletko jouluihminen? Joo sillai maltillisesti.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Kyllä etelän vedet on enemmän mun juttu ?
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Suomipop
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Vaihtelevasti sitä sun tätä.
    Iphone vai joku muu puhelin? Ehdoton omppu
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Suklaa karkki jäätelö ?

    Vastaa
  171. Johanna 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    -Tällä hetkellä ehkä vaaleanharmaa.
    Mikä on lempiruokasi?
    -Broilerikiusaus!
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – ehdottomasti lenkkarit!
    Tykkäätkö sisustaa?
    – Tykkäisin jos olisi varaa(kotihoidontuella ei paljoa sisustusta jatkuvasti muuteta)
    Oletko jouluihminen?
    -semisti 🙂
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -en! Tiedä mitä jalkojen alla liikkuu 😀 mä oon siis pelkuri..
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – tykkään ihanista miesäänistä jotka laulaa englanniksi. Jotain täydellistä. Ed sheeran ainakin 🙂
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -kävin musiikkiopiston aineena piano. Nykyään lasten kanssa oloa ja salia!
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -luulin olevani ikuinen IPhone-tyttö, mutta nykyään oonkin Sony-tyttö 🙂
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -suklaa!

    Vastaa
  172. Ira 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Keltainen, beige, harmaa, valkoinen
    Mikä on lempiruokasi?
    Perunamuusi ja lohi/lihapullat
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Tykkään
    Oletko jouluihminen?
    Kyllä oon 😀
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Voin uida molemmissa, jos vesi ei oo jäätävän kylmää, ehkä mieluummin meressä kuitenkin
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Ei oo yhtä lempibändiä ja pidän erilaisesta musiikista
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Oon kokeillut tanssia, viulun ja pianon soittoa, tennistä
    Tällä hetkellä harrastan vain lukemista
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Aiemmin oli iphone, nyt android 😀
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Jäätelö & suklaa 😀

    Vastaa
  173. Lenita 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Lila ja punainen
    Mikä on lempiruokasi?
    Uunimakkara ja perunamuussi
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Mieheni mielestä vähän liikaakin. 😀
    Oletko jouluihminen?
    En kauheesti
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Minulta jäi nyt toista kesää talviturkki heittämättä. Jos, vaikka ens kesänä. 😀
    Mikä on lempi bändisi/lemppari musiikkia?
    Rakastan poppia.
    Mitä harrastit pienenä? Entä nykyään?
    Pienenä harrastin kuvataide koulua. Minulla on kaksi pientä lasta, ja iltaisin tuuletan ajatuksiani lukemalla blogiasi. Kai sitäkin voi harrastukseksi sanoa. 😀 (minusta on mahtavaa se miten usein sinulta tulee uutta matskua blogiin. Ja rankankin päivän jälkeen jutuistasi tulee aina hyvälle mielelle).
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Ehdottomasti jäätelö. Oon oikea jäätelömonsteri.

    Vastaa
  174. Krista 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi? – Nykyään käytän aika paljon sinistä, punaista, oranssia.
    Mikä on lempiruokasi? – Makaroonilaatikko.
    Korkkarit vai lenkkarit? – Lenkkareita tulee käytettyä paljon, mutta Nilkkurit on myös kivoja.
    Tykkäätkö sisustaa? – Juu.
    Oletko jouluihminen? – Olen.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? – Järvessä, kyllä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? – Suomalainen pop musiikki.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? – En ole harrastanut mitään. Keikoilla olen käynyt kuitenkin aktiivisesti jo vuodesta 2005 asti.
    Iphone vai joku muu puhelin? – LG.
    Jäätelö, suklaa vai karkki? – Suklaa.

    Vastaa
  175. Krista 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi? – Nykyään käytän aika paljon sinistä, punaista, oranssia.
    Mikä on lempiruokasi? – Makaroonilaatikko.
    Korkkarit vai lenkkarit? – Lenkkareita tulee käytettyä paljon, mutta Nilkkurit on myös kivoja.
    Tykkäätkö sisustaa? – Juu.
    Oletko jouluihminen? – Olen.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? – Järvessä, kyllä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? – Suomalainen pop musiikki.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? – En ole harrastanut mitään. Keikoilla olen käynyt kuitenkin aktiivisesti jo vuodesta 2005 asti.
    Iphone vai joku muu puhelin? – LG.
    Jäätelö, suklaa vai karkki? – Suklaa.

    Vastaa
  176. S 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Mintunvihreä
    Mikä on lempiruokasi? Lasagne
    Korkkarit vai lenkkarit? Nätit lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? Joo! T. Sisustusarkkitehtuurin opiskelija
    Oletko jouluihminen? Joo
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Meressä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Olavi Uusivirta, Scandinavian Music Group
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Tanssia. Nykyään satunnaisesti joogaa, säännöllisemmin käsitöitä, lenkkeilyä, diy-projekteja
    Iphone vai joku muu puhelin? Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Suklaa, karkki ja sipsit (!!!). Ja sit jätski.

    Vastaa
  177. Siiri 17.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Sininen
    Mikä on lempiruokasi? Sushi
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? Olen kiinnostunut sisustusjutuista, mutta en asu vielä omassa kodissa joten en ole vielä päässyt sitä ihan omin päin toteuttamaan 😀 mutta ensi vuonna varmasti muutto omaan kotiin niin sitten saa sisustaa oman mielen mukaan 🙂
    Oletko jouluihminen? Tottakai, ihanaa kun saa rauhottua ja nauttia läheisten ihmisten kanssa.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Ehdottomasti, sauna ja uiminen kuuluu kesään 🙂
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Pop/rock
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Harrastin pienenä jalkapalloa 5 vuotta, mutta aloitin nyt 19-vuotiaana saman harrastuksen uudelleen 6 vuoden tauon jälkeen. Lisäksi käyn ryhmäliikuntatunneilla 🙂
    Iphone vai joku muu puhelin? Android puhelimet
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Suklaa

    Vastaa
  178. Nora 18.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Sininen!
    Mikä on lempiruokasi? Täytetyt paprikat tai makaronilaatikko
    Korkkarit vai lenkkarit? Tennarityttö henkeen ja vereen
    Tykkäätkö sisustaa? Tykkään! Just muuttamassa omilleen, ni ihana laittaa ekaa kertaa koko kämppä oman maun mukaan
    Oletko jouluihminen? Yes yes and yes! Se on oma vuodenaika
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? En tänäkään vuonna valitettavasti…
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Coldplay ja The Script tyylinen musa
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Harrastin koripalloa, nyt crossfittia
    Iphone vai joku muu puhelin? Iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki? jäääätelö!

    Vastaa
  179. Ida 18.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    valkoinen
    Mikä on lempiruokasi?
    riisi ja kana
    Korkkarit vai lenkkarit?
    lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    Joo
    Oletko jouluihminen?
    joo
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    järvessä
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Mikael Gabriel
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    voimistelua ja nyt lukemista
    Iphone vai joku muu puhelin?
    honor 8 lite
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    suklaa/karkki

    Vastaa
  180. Nonnu 18.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – hmm, pidän kaikista väreistä paljon mutta suosikiksi on tainnut tulla viininpunainen
    Mikä on lempiruokasi?
    – perunamuusi ja lihapullat ?
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – lenkkarit!
    Tykkäätkö sisustaa?
    – tykkään! Ja on ihana kun sun blogista saa hyviä ideoita
    Oletko jouluihminen?
    – olen! Rakastan joulua, sitä kun koko perhe on koolla❤️
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    – en? Viime vuonnakin jäi välistä nyt ajattelin skarpata, mutta ehkä sit ens kesänä??
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    – ei oo lempparia, tykkään suomalaisesta musiikista 🙂
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -paljin eri lajeja.. ringette,jalkapallo,salibandy, lentopallo… nykyään jääkiekkoa
    Iphone vai joku muu puhelin?
    – iphone
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – jäätelö ? Valion banaanisuklaa!

    Vastaa
  181. meagdalena 18.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Musta, harmaa ja valkoinen
    Mikä on lempiruokasi?
    Riisi & pippurikastike
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    RAKASTAN! Minua ei voi päästää sisustusputiikkeihin, koska haluan kaiken!
    Oletko jouluihminen?
    No tavallaan, minusta on kivaa viettää aikaa perheen kanssa, mutta osittain koen että joulu on nykyään materialismijuhla, oikea merkitys on jäänyt vähemmälle.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Jos on lämmintä, eli en 😀
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Tykkään Haloo Helsingistä & biiseistä, jotka löytyvät Spotifyn TOP 50 listalta.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Aloitin street/hiphop tanssin ala-asteella. Tanssin 8 vuotta, kunnes nyt keväällä lopetin jatko-opiskelujen takia.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Huawei
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Suklaa, se auttaa kaikkeen!

    Vastaa
  182. Anne 18.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    -pinkki
    Mikä on lempiruokasi?
    -pizza
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    -tykkään todellakin! 🙂
    Oletko jouluihminen?
    -jonkun verran joo
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -kesällä tulee uitua tosi paljon järvessä Mummolassa
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -Sanni
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -uintia ja lentopalloa, nykyään joogaa ja lenkkeilyä
    Iphone vai joku muu puhelin?
    -sony Xperia M5
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -karkki, salmiakki

    Vastaa
  183. J 18.08.2017

    Mikä on lempivärisi? Keltainen on all time favourite, mut tykkn ylipäätään monista väreistä, jotka vaihtelee niin vuodenajan kuin tilanteenkin mukaan 🙂 Jossain vaiheessa oli limenvihreäbuumi, muutaman vuoden jälkeen kyllästyin totaalisesti. Nyt taas alkaa miellyttämään pikkuhiljaa sekin uudelleen 😀 Tällä hetkellä voisin sanoa, että vaatteissa sellanen jännä tummempi punainen, jota on kaupoissakin paljon ollut monena syksynä.
    Mikä on lempiruokasi? Italialaiset ruuat pääsääntöisesti: Pizza, lasagne, pasta ym.
    Korkkarit vai lenkkarit? Lenkkarit!! En ees omista ku parit korkkarit ja niitäki käytän tositosi harvoin. Aina tulee jalat kipeeks ja oon tosi mukavuudenhaluinen, Lenkkarimuoti on parasta! 😀
    Tykkäätkö sisustaa? KYLLÄ! Haaveilen omasta kodista, jota pääsis kunnolla laittamaan.
    Oletko jouluihminen? Olen 🙂 Tykkään perinteistä ja joulun tunnelmasta sekä ruuista ja etenkin siitä, että perhe on koolla.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Uin ja nautin siitä (järvessä yleensä), tänä kesänä tosin jäänyt vähän vähiin… Parasta on mökkisauna + järvi 🙂
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? Kuuntelen tosi monipuolista, paljon myös radiota kotona ja autossa, sek sekalaisia Spotifyn listoja. Mutta jos joku genre pitäis sanoa niin sellanen menevä ja jollain tapaa rytmikäs tanssimusa (ehä se on rnb tai vastaava) ja sitte hitaammat kauniit biisit. Artisteja tai bändejä on tosi monia. Kuuntelen paljon myös suomalaista musaa: Antti Tuisku, Pete Parkkonen, Jenni Vartiainen, Anna Puu, Vesala, Chisu…. 😀
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Sirkusta ja ratsastusta sekä koirajuttuja 😀 Nykyään koirajuttuja ja liikuntaa eri muodoissa, satunnaisesti ratsastusta myös 🙂
    Iphone vai joku muu puhelin? Joku muu 😀 Mutta on miulla ollu myös iphone.
    Jäätelö, suklaa vai karkki? Suklaa kaikessa muodossa, myös jäätelönä etenkin kesällä 😀
    Jollain oudolla tavalla rakastan listoja ja kyselyitä 😀 Kiva postaus siis. P.S. Toi mekko/toi väri sopii tosin hyvin siulle 🙂

    Vastaa
  184. Julbs 18.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Kaikki vihreen ja sinisen sävyt, myös vaaleenpunasesta tykkään.
    Mikä on lempiruokasi?
    Oon ihan kaikkiruokanen, on vaan jotain yksittäisiä ruokia/asioita mistä en tykkää, esim ananas.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    Tilanteen mukaan mut rakastan korkkareita ja koska oon niin lyhyt, niitä voi aina käyttää huoletta:D
    Tykkäätkö sisustaa?
    Todellakin!
    Oletko jouluihminen?
    Ehdottomasti<3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    Harvemmin mutta rannalla tulee käytyä usein.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Vaikea valita vaan yhtä, kuuntelen tosi paljo laidasta laitaa kaikkea:)
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    Olin teinisirkuksessa noin 7 vuotta ja nykyään laulan ja harrastan musiikkia muutenki.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Itellä tällä hetkellä honor, Iphonea en ehkä haluais jostain syystä
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    Sipsit:'D

    Vastaa
  185. Noora 18.08.2017

    Viimeistä vuotta lukiota käyvä tyttö pohjoispohjanmaalta vastailee kysymyksiin 🙂 Blogia tulee seurailtua säännöllisesti ja aina tulee niin hyvä fiilis,selkeä ja aito kirjoitus ja ihanat kuvat nostaa hymyn huulille :)!
    Mikä on lempivärisi? musta ja valkoinen vaatteissa mutta muuten punainen 🙂
    Mikä on lempiruokasi? normaali kotiruoka ja sieltä jos joku pitää poimia niin kinkkukiusaus !
    Korkkarit vai lenkkarit? lenkkarit mutta juhliin ehdottomasti korkkarit vaikka ne aina aiheuttaakin jaloille tuskaa 😀
    Tykkäätkö sisustaa? tykkään ehdottomasti! On kiva että koti on sellainen jossa viihtyy ja että sisustus meiellyttää silmää 🙂
    Oletko jouluihminen? Kyllä ! Itselle tärkein juhla vuodesta, perheen tärkeys korostuu jouluna kun kaikki kokoonnutaan yhteen <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)? Järvessä todella paljon kun oma mökki sijaitsee järven rannalla ! Oma mökki erittäin tärkeä paikka ja siellä vietämme aikaa kesäisin erittäin paljon 🙂
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia? pop kuunnelluin 🙂
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään? Ala-aste ikäisenä harrastuksiin kuului tanssi ja kokkikerho 🙂 nykyään ihan vain lenkkeily ja salibandy
    Iphone vai joku muu puhelin? Itsellä ollut aina aiemmin samsung mutta nykyään honor ja itselle molemmat ollut aivan sopivia ja olen kovasti tykännyt 🙂
    Jäätelö, suklaa vai karkki? suklaa vie voiton <3

    Vastaa
  186. Tellu 18.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    Just kiva vastata kysymyksiin.. tulee ihan ala-asteen kaverikirja mieleen 🙂
    Eli…
    Mikä on lempiruokasi?
    Niitä on monta, oon tosi kaikki ruokanen, mut useimmiten syön tosi kevyesti et salaatit ja monet pastat.. toki myös pitsa ja lasagne 😀
     
    Korkkarit vai lenkkarit? 
    haluisin sanoo korkkarit, mut oon 175cm pitkä, joten 98% lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa? 
    En, RAKASTAN sitä!! aina kun luulen päässeeni lopulliseen maaliin sen suhteen, iskee uus inspis.. lompakko jarruttaa, .. ja mies 🙂
    Oletko jouluihminen? 
    Ehdottomasti! Perinteisen joulun! Perhe, hyvä ruoka, rauha ja toiveissa pieni pakkanen ja lumi.. aah, vielä kun olisi aina aikaa rauhoittumiselle. onneksi lasten riemu jouluna on parasta kaikessa <3
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    järvessä, ehdottomasti!
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    Tässäkin suhteessa hyvin kaikki ruokainen.. mut pop/rock.. ja suomalaista musiikkia enimmäkseen tulee kuunneltua.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    pianon soittoa nuorempana ja vieläkin ajoittain..
    nyttemmin kuntosalia ja vaunulenkkejä.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Tällä hetkellä nokia, mut en oo ehdoton 🙂
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    tossa järjestyksessä.. kaikki siis todellakin uppoaa, mut jäätelö ainakin näin kesäisin on todellakin ykkönen 🙂
    Ihanaa arjen aloittelua sinne ja pysykäähän terveinä :)<3

    Vastaa
  187. Tellu 18.08.2017

    oho.. hyppäsin lempivärin ohi..mut sekin riippuu missä ja koska.. sisustuksessa harmaa ja valkoinen (tällä hetkellä.. kuukauden päästä ehkä joku muu :D)
    kynsilakassa vaaleanpunainen.. vaatteissa sininen.. mut jos ois joku pakko valita ni roosa!

    Vastaa
  188. Emma 20.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    -Musta, punanen ja harmaa (huomaan valkkaavani näitä värejä ihan huomaamatta).
    Mikä on lempiruokasi?
    -Makaronilaatikko koskenlaskijalla, lohi kermaperunoilla, pizza.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    -Lenkkarit
    Tykkäätkö sisustaa?
    -Tykkään, mutta lasten kanssa oon laiskistunu 😀
    Oletko jouluihminen?
    -Ennen olin enempi, se odotus on ehkä parhainta. Itse jouluaatto on niin lyhyt aika, jolloin ei ehdi rauhoittua ja tehdä ajan kans mitä perinteisiin kuuluu. Lisäksi olisi ihana nähdä omia perheitä, mutta asuvat kaukana.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä (Suomessa)?
    -Molempi käy. Meillä on mökki saaressa, joten järvessä tulee käytyä.
    Mikä on lempi bändisi / lemppari musiikkia?
    -Tämä on biisikohtaista, mutta rakastan rokahtavaa musiikkia, grungea, alternative rockia. Musesta tykkään myös. Olen todella kaikkiruokainen, mutta pääosin se rock on se juttu.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    -Piirtämistä..samaa nykyään, mutta inpiraatio on ollut pitkään aikaa hukassa.
    Iphone vai joku muu puhelin?
    Huawei.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    -Kaikki! Jos ois ihan pakko valita…niin suklaa.

    Vastaa
  189. Maarit Petälä 26.08.2017

    Mikä on lempivärisi?
    – sininen, punainen ja vihreä.
    Mikä on lempiruokasi?
    – pizza ja makaroonilaatikko, myöskin kinkkukiusaus.
    Korkkarit vai lenkkarit?
    – lenkkarit tai muut vapaa-jan kengät. Mulla on niin huonossa jamassa nilkat etten voi korkkareita käyttää, vääntyy heti.
    Tykkäätkö sisustaa?
    – en oo sisustusihmisiä, mutta kyllä jotain tykkään sisustaa.
    Oletko jouluihminen?
    – en tykkää jouluhässäkästä ja siitä kauheesta ostetaan lahjat hyvissä ajoin. Mutta joulu on ihanaa aikaa viettää perheen kesken ja mulla on joulukuussa synttärit 15.12 eli viikkoa ennen joulua, ni joulu on hienoa aikaa.
    Uitko kesällä järvessä tai meressä? (Suomessa)
    – kyllä yleensä, mutta tänä kesänä jäi väliin.
    Mikä on lempibändisi/ lempimusiikkia?
    – protoni (jyväskylälainen exbändi), Mikaveli, Robin, mustarastas ja vähän laidasta laitaan.
    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    – en yhtään muista mitä oon pienenä harrastanut, mutta viime vuoteen asti pelasin jalkapalloa ja käytiin 2015 Los Angelesissa Special Olympics kesämaailmankisoissa ja sieltä coitettiin kultamitalit joukkueen kanssa, pelasin jalkapalloa 10 vuotta. Nyt aloitin muutama viikko sitten sählyn pelaamisen yhdessä mieheni kanssa. Sitä pelasin viimeksi joskus 6 vuotta sitten seurakunnan porukoissa.
    Iphone vai muu puhelin?
    – iphone 5s nyt, joulukuussa hommaan iphone 7 ja mulla on myös iPad air 2, niinkuin miehellänikin. Mul on ollu samsungii, mut enää en vaihda iPhonesta pois, niin paras mulle.
    Jäätelö, suklaa vai karkki?
    – tykkään kaikista mutta kesällä jäätelö, muuten karkki. Suklaata harvemmin koska mul on laktoosi-intoleranssi, niin en oo sitä nyt kauheesti syönyt. Sipsistä tykätään myös.

    Vastaa
  190. Venla Ylesmäki 11.03.2020

    Vähän jälkijunassa, mutta koska haluan päästä kunnolla blogisi ,maailmaan kiinni, niin olen alkanut lukemaan ihan alusta asti postauksiasi. JA KOUKKUUN OLEN JÄÄNYT! Vaikutat aivan ihanalta ihmiseltä ja kirjoitat niin mukavasti eri asioista ja avoimesti.

    Mikä on lempivärisi?

    sininen

    MIkä on lempiruokasi?
    kanapasta

    Korkkarit vai lenkkarit?
    lenkkarit

    Tykkäätkö sisustaa?
    RAkastan!

    Oletko jouluihminen?

    En niinkään, rakastan kyllä sitä tunnelmaa ja yhdessä oloa ja ruokaa.

    Uitko kesällä järvessä vai meressä (suomessa)?
    järvessä

    Mikä on lempi bändisi/lemppari musiikkia?
    Sanni, mikko harju, poppi ja disneymusa

    Mitä harrastit pienenä, entä nykyään?
    ratsastin ja luistelin pienenpänä, jalkapallon aloitin noin 6-7 vuotiaana ja se on edelleen pysynyt elämässä nyt 13 vuotta, agilityä koirani kanssa nyt parisen vuotta harrastettu 🙂

    Iphone vai joku muu puhelin?
    Samsung

    Jäätelö suklaa vai karkki?
    SUKLAA 😉

    Oli tosi kivoja kysymyksiä!

    Yst. Venla 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka 11.03.2020

      Hei, olipa ihana lukea, KIITOS <33 kaikkea parasta sinne ja tervetuloa messiin! 🙂

      Vastaa