sosiaaliset tilanteet

me, muoti, ootd, pohdintaa

Moikka! Aika random aihe.. 😀 Mutta mulla tuli siis mieleen sosiaaliset tilanteet, nyt kun oon palannut töihin ja tapaan enemmän ihmisiä/uusi ihmisiä joka päivä. Vaikka oon tehnyt kuluneet vuodet töitä myös bloggajana, niin oon pääosin pysytellyt lasten kanssa kotona ja osallistunut todella vähän mihinkään kekkereihin/tilaisuuksiin/esittelyihin tms. Suurin syy tähän on ollut lapset ja se että olen halunnut käyttää vapaa-aikamme ystävien parissa. Mikään blogitilaisuus kun ei ole millään tavalla “pakollinen”. Voisin kuitenkin, että yksi syy siihen miksi on ollut luontevaa olla kotosalla on sosiaaliset tilanteet ja uudet ympyrät. Siinä pitää tehdä aika paljon töitä kun tapaa uusia ihmisiä, vaikka olisikin vain oma itsensä.. Oon jännittäjä tyyppiä ja haluan kohdella kaikkia kivasti. Mulle on tärkeää ottaa kaikki ihmiset samalla tavalla vastaan.. Joskus mua vaivaakin jos ihmisillä on musta ennakkokäsityksiä ja jos sanon jotain niin ymmärretäänkö mut oikein ja mitähän tuo ajattelee musta, puhuuko noi nyt tuolla musta???? Hahaha, tällaisessä mielenviidakossa tekee usein itsestään paljon tärkeämmän kuin onkaan.. 😀 Olen todennut, että ehei yhtään kukaan ei puhu minusta. 😀
Millaisia te olette sosiaalisesti? Mä ehkä kuvailisin itseäni hymyileväksi, suht hilaiseksi, mutta tarvittaessa todella puheliaaksi.. 😀 Sillisalaatti siis! Riippuu myös todella paljon seurasta ja omasta päivästä.
Kokosin alle vinkkejä sosiaalisiin tilanteisiin ja sellaisia asioita joita itse pidän tärkeänä. Kuvituksena palanen kotoa! Halaus päivään! <3Sara
Täsmällisyys: Mä vihaan olla myöhässä ja tästä syystä olen lähes aina pikkuisen ajoissa. Olen muutenkin töiden suhteen täsmällinen ja hoidan ne hommat mitkä mulle kuuluu/ olen luvannut. Mun perään ei tarvitse kysellä..
Iloisuus: Iloisuus on mielestäni supertärkeää kun tapaa uusia ihmisiä tai ylipäätään on sosiaalisessa tilanteessa. Hymy tarttuu ja tekee ihmisestä miljoona kertaa helpommin lähestyttävän.
Kysy: Ihmiset rakastaa, että niiltä kysellään kysymyksiä ja ollaan aidosti kiinnostuneita. Kyselemällä tutustuu nopeasti ja keksii heti monta aihetta mistä voi jutella.
Kuuntele: Yhtä tärkeää kuin kysyminen on kuunteleminen. Kun kuuntelee, pystyy esittää jatkokysymyksiä ja seuraavalla kerralla on helpompi aloittaa keskustelu kun muistaa edelliseltä kerralta asioita. ihmiset myös aistii helposti kuunnellanko heitä vai ei. Mielestäni small talk on paljon parempaa jos siinä ollaan puolin ja toisin aidosti kiinnostuneita ja kuunnellaan.
Ole rohkea ja pysy virkeänä: Mä en lähtökohtaisesti ole sellainen ihminen joka viittaa kun pyydetään vapaaehtoista. 😀 Mutta pyrin aina olemaan virkeä ja osoittaa kiinnostusta, vaikka en olekkaan äänekkäimmästä päästä. Jos istuu jossain puhelimen kera, tylyllä ilmeellä ja kyllästyneen oloisena ei välttämättä anna parasta kuvaa itsestään.
Lähde ennemmin ajoissa: Tämä on varmasti täysin makukysymys, mutta mä oon sellainen kotihiiri, että hilpaisen usein ensimmäisten joukossa kotiin. Musta on hyvä olla tilannetajua ja huomata koska ihmisten olisi hyvä siirtyä jatkamaan päivää muualle. On kurjaa jos muut joutuvat odottelemaan tai kauniisti hätyttelemään pois.
Älä huoli: Tämä kohta on varmasti myös ihmiskohtainen ja tiedän, että suuri osa ihmisistä ei taatusti mieti niin paljon näitä, kuin minä. Usein saatan jälkeenpäin miettiä sanomisiani, ihmisiä ketä olen kohdannut ja päiväkulkua. Joskus mietin, että ymmärrettiinkö mut oikein, oliko ulosantini omituinen ja ajatteleeko joku musta pahaa.. On vaan pakko unohtaa tuollaiset ajatukset ja luottaa siihen, että oma itsensä riittää. Jos joku ajattelee jotain tai tekee tikusta asian, niin mitä siitä? Luultavasti sellainen henkilö tekee niin jatkuvasti muidenkin kohdalla ja hänen lähipiiri tietää että värikynää on luultavasti luvassa.. ja tietysti kaikkien ei tarvitse tykätä kaikista, vaikka se niin ihanaa olisikin. 😉
Tärkeintä kaikista on kuitenkin olla oma itsensä! <3


 




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

31 kommenttia

  1. Avatar Petra 22.08.2017

    Heips:) Ihana postaus, musta on kyllä aina vaan ihanaa se kuinka susta huokuu tekstien läpi vilpittömyys ja aitous :). Ja oli tosi mielenkiintosta lukea, että vaikka työsi on ns. julkista blogin ja näyttelyn ym. osalta niin silti uskallat myöntää että olet jännittäjä-tyyppi ja hiljaisempi varsinkin uudessa seurassa. Helposti kun ihmismieli stereotypisesti ajattelee, että työ ja sen luonne kertoisi myös ihmisen luoteesta automaattisesti jotain millainen tyyppi on kyseessä; esim tässä tapauksessa itselläni on ollut käsitys ennen kuin olet alkanut bloggailemaan, että jos on vaikka näyttelijä niin ei silloin jännittäisi niin paljoa uusia tilanteita ja on perusluonteeltaan aina rohkea, vaikka tilanne voi olla myös ihan päinvastoin ja jollain jokainen työpäivä voisi olla yksi iso itsensä ylittäminen 😀 Itsekin lukeudun mielestäni vieläkin vaikeampaan kategoriaan; jännittäjä-punastelijoihin. Varsinkin nuorempana tämä oli iso asia, kun vielä enemmän kuin esiintymistä niin jännitin sitä, että naamani vaihtaa väriä ja kaikki huomaavat sen ja saattavat siitä kiusata. Iän myötä (25v.) vaiva on hieman ehkä hallittavammissa, mutten siltikään tykkää esiintyä tai pidä siitä, jos kaikkien huomio on kohdistunut muhun.. Pian tulossa isäni juhlat, joissa olisi tarkoitus pitää puhe 100 hengelle. Jaiks!! Todennäköisesti vielä tulen palaamaan tähän postaukseesi useampaan otteeseen silloin, kun kaipaan rohkaisua lähenevään koitokseen :D.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 23.08.2017

      <3<3<3<3 Kiitos tästä viestistä! Hei mäkin oon muuten punastuja.. siis tosi herkästi.. Se jäikin kokonaan mainitsematta postauksen yhteydessä.
      Ihanaa jos kirjoitus auttaa/auttoi sinua... KIITOS kun kommentoit ja jaoit mietteitäsi :)

      Vastaa
  2. Avatar Hansu 22.08.2017

    Puhut niin asiaa! Tunnistin itseni tekstistä, ihan liikaa tulee välillä ajateltua että mitä muut ajattelee 😀
    Aiheesta poiketen, mistä on tuo ns. nojatuoli, joka on pyöreällä jalalla?

    Vastaa
  3. Avatar H 22.08.2017

    Perheen kesken kaikki on niin helppoa. Sen kyllä tuntee ja huomaa kenen seurassa voi olla oma itsensä ja silloin höpötystä riittää. Sellaisessa porukassa kun on vahvoja persoonia muutun hiljaiseksi eikä ole tarvetta pitää itsestäni meteliä. Useasti kyselen muiden kuulumisia ja automaattisesti ajattelen ettei muita kiinnosta aidosti omat kuulumiseni ? helpompaa miellyttää muita ?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 23.08.2017

      Hei ihan sama juttu.. tunnistan hyvin itseni tekstistäsi 🙂
      Kiitos <3

      Vastaa
  4. Avatar Maiju 22.08.2017

    Niin kiva postaus! Ja kiitti vinkeistä! 🙂
    Alakouluikäsenä oon ollu todella todella ujo, niin etten uskaltanut aina osallistua edes luokan yhteisille liikuntatunneille. Koko peruskoulun aikana en uskaltautunut luokan eteen puhumaan tehdyistä esitelmistä. Lukion kakkosella rohkstuin esitelmien pidossa. Käteni vapisi ja en ottanut katsekontaktia, mutta tein sen kuitenkin. Ujostelin myös poikia hirveästi. Nyt kun oon 23 vuotias niin ujous on kaikonnut. Jännitän esiintymistä ja uusien ihmisten tapaamista edelleen. Isommassa porukassa olen sieltä hiljasemmasta päästä, mutta myös hyvin hymyilevä. Muhun vaikuttaa hirveesti ne muut ihmiset. Joidenkin seurassa pystyn olemaan täysin oma itteni, joka on erittäin puhelias, avoin ja joskus jopa äännekäskin. Joidenkin ihmisten seurassa sitä sit vaan on pidättyväisempi. Ja toisten seurassa näyttää sen puheliaan puolen heti, toisille taas vasta sitten kun on heihin tutustunut paremmin. Koulussakin sain monta kertaa kuulla kavereilta ja muilta, että kun ne on kahen kesken tai pienessä porukassa ollut mun kanssa ni ne on yllättyny siitä millanen pälpätin olenkaan 😀
    Ensivaikutelma musta on aika usein varmaan rauhallinen ja ujo/hiljainen, mutta yllätän ihmiset hyvin usein, kun yhtäkkiä keskustelen aktiivisesti ja avoimesti asisoita naurun ja kovan äänen kera 😀 Joskus jännitys purkautuu niin että puhun hirveästi ja jälkeenpäin aina mietin että miksiköhän kerroin senkin asian ja vitsi mä hölötin iha päättömästi asiasta joka sivus aihetta mistä ois ollu tarkotus puhua…

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 23.08.2017

      KIIIIIITOS kun jaoit ajatuksiasi ja tarinaasi, oli aivan ihana lukea 🙂 Pystyn kyllä samaistumaan <3

      Vastaa
  5. Avatar Olivia 22.08.2017

    Tosi mielenkiintoinen postaus! Oon ite aika samanlainen, mikä on monien mielestä ristiriidassa sen kanssa kuinka puhelias oon tuttujen kesken. Mulla ehkä pahin tapa on just kans toi et mietin mitä muut musta ajattelee, vaikka tiedän, ettei sillä pitäis olla väliä. Mulla on myös tullut mieleen yks postaustoive, mikä nyt ei liity tähän juttuun, mutta kysyn silti. Millaisia iltarutiineja teillä on tytöille? Onko kaikki illat samalaisia? Oon ollut niin monessa eri perheessä lapsenvahtina, että oon nähnyt monia erilaisia tapoja laittaa lapset nukkumaan ja musta oli aina mielenkiintosta kokeilla ja nähdä eri tapoja, sen takia tätä kyselen, mutta ite tietty päätät haluutko tästä aiheesta kirjottaa. 🙂 Esim luetko lapsille iltasadut, jos luet niin minkä pituiset, jääkö joku nukuttamaan huoneeseen lapsia vai osaako lapset nukahtaa yksin jne. Kiitos vielä ihanasta blogista!

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 23.08.2017

      Heippa <3 Kiitos paljon, ihanaa kun löytyy vertaistukea tähän "mitä muut ajattelee" hommaan 😀
      Hei joo, voin ehdottomasti tehdä erillisen postauksen iltarutiineista, kiitos vinkistä <3

      Vastaa
  6. Avatar E 22.08.2017

    Kylläpä nyt mätsää tämä kirjoitus mun kanssa? Jännitän uusia tilaneita, uusien ihmisten kanssa olen melko ujo ja hiljainen, mutta läheiset kaverit tietää että oon aivan seko papupata…! Mietin aivan liikaa mitä muut ajattelee tai sitä, että puhuukohan toi porukka tuolla just musta. Sosiaalisissa tilanteissa iloinen ja tasavertainen kaikkia kohtaan ? täähän kuulostaa että olisin vaan kopsannut sun tekstin tähän, eli vaikuttaa että ollaan aika samanlaisia hahah?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 23.08.2017

      hahahhaa, ihanaa <333 tai siis kiva kuulla, että muutkin pähkäilee samojen juttujen kanssa, eikä ole yksin asian kanssa 😀
      Kiitos viestistä <3

      Vastaa
  7. Avatar Nora 22.08.2017

    Minä olen myös jännittäjätyyppi ja uusien ihmisten seurassa yleensä hiljaisempi. Samoin, jos koen ihmiset jotenkin erilaisemmiksi kuin minä olen hiljaisempi. Esim kovaääniset ihmiset ym. Olen aina ollut todella herkkä ja ujo, ja itseluottamukseni on kokenut kovan kolauksen koulukiusaamisen myötä. Tämän takia myös sosiaaliset tilanteet ovat erittäin vaikeita minulle. Minulla on myös paniikki- ja ahdustuneisuushäiriö. Yllättävää on kuitenkin ollut se, että kun olen uusille ihmisille puhunut tästä, niin he ovat sanoneet etteivät olisi uskoneet sitä! Ettö olen niin iloinen ja sosiaalinen. Itse koen kuitenkik usein toisin. Ja etenkin jos toiset ihmiset ovat ilkeitä/kohtelevat ikävästi esim. Työpaikalla, niin silloin yleensä koen, että en uskalla kommunikoida millään tavalla ja tuntuu, että haluaisin vain päästä pois tilanteista, missä toiset ihmiset on ikäviä. Huomaan myös eniten jännittävän sitä, että mitä toiset ajattelee minusta ja sitä että teen toisten edessä mokia yms. Kiva huonata, että on toisiakin samanlaisia! 🙂 Ja monesti on tullut ajateltua, että näyttelijäntyö on niin sosiaalista, että näyttelijät eivät jännitä. Vaikka eihän se pidä paikkaansa, kuka vaan voi jännittää erilaisia tilanteita ja se on luonnollista. 🙂 Kiva, että otit asian esiin!

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 23.08.2017

      Kiitos paljon viestistä ja siitä että kerroit ajatuksiasi sekä kokemuksia <33
      Mulla on muuten ihan sama, että meen ihan lukkoon jos joku on ilkeä/inhottava tms.. haluun vaan pois tällöin 😀
      Kiitos vielä ja ihanaa viikonjatkoa! <3

      Vastaa
  8. Avatar Sini 22.08.2017

    Tässä asiassa ollaan kyllä erittäin samanlaisia, jokanen kohta tuntu kun että olis voinu ite kirjottaa 😀
    Pidän ite myös tosi tärkeenä sitä, että on iloinen, hymyilevä, aidosti kiinnostunut toisen kuumimisista ja kuuntelee, on oikeesti läsnä.
    Yritän olla mahdollisimman ennakkoluuloton kaikista, perustaa oman mielipiteeni ihmisistä sitten, kun olen itse heidät tavannut ja vähän tutustunut. Ja koitan olla aina kiva ja ystävällinen kaikille.
    Kun opin olemaan ennakkoluuloton ja olemaan juurikaan välittämättä muiden mielipiteistä itsestäni, vieraiden ihmisten tapaaminen ja kanssakäyminen helpottui huomattavasti.
    Ennen ahdistuin esim koulun pääsykokeistakin niim etten voinut niihin välttämättä mennä. Tai koulussa en käynyt syömässä koska ruokala ahdisti, ihmispaljous ja kaikkien “tuijotus”.
    Oon onnellinen että oon nyt itsevarmempi ja päässyt tuosta yli!

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 23.08.2017

      Voi miten ihanat arvot sulla on <3 ja vitsit miten mahtavaa että itsevarmuus on vahvistunut. GO SINÄ! 🙂
      Kiitos paljon viestistä <33

      Vastaa
  9. Avatar Lenita 22.08.2017

    Ihana postaus, ja ihana toi paita mikä sulla on alimassa kuvassa. 🙂 mistä oot hankkinu ton paidan?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 23.08.2017

      Kiitos 🙂 Hehhe, se on Matilda ja paita on Zara Kids 🙂

      Vastaa
  10. Avatar Sanni 22.08.2017

    Hyvä postaus, samaistun ihan täysin kaikkeen, mitä kirjoitit! Mukava myös lukea muiden kommentteja, joista tunnistan itseni myös. Olen lähes aina pitänyt ujouttani ja tietyissä sosiaalisissa tilanteissa pidättyvää luonnettani negatiivisena piirteenä itsessäni ja ollut siitä välillä hyvinkin harmissani. Haluaisin olla sosiaalisesti lahjakkaampi ja välillä tuntuu, että “pitäisikin” olla, ettei minua pidetä etäisenä ja välinpitämättömänä muita ihmisiä kohtaan, koska sitä en todellakaan ole! Nautin ihmisten seurasta, vaikka itse en aina osallistuisikaan keskusteluun. Kuten kirjoitit, niin minullakin puheliaisuus riippuu hyvin paljon päivästä ja seurasta. Tutussa seurassa juttua tulee vaikka ja kuinka, mutta sitten on myös niitä päiviä, kun ei vaan jaksa puhua. 😀 Viime vuosina minusta on kuitenkin tullut paljon rohkeampi ja olen saanut itsevarmuutta, enkä koe olevani enää ihan niin epävarma itsestäni kuin nuorempana (nyt olen 25-vuotias). Toisaalta olen myös oppinut vähitellen hyväksymään sen, että olen etenkin uusissa tilanteissa enemmän sivustaseuraaja kuin äänessä oleva ja se on osa persoonaani. 🙂

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 23.08.2017

      Mustakin on ihana lukea teidän kommentteja ja kokemuksia. KIIIITOS myös Sinulle <333
      Joo, ehkä se on niin että vuodet auttaa ja tuo lisää itsevarmuutta 🙂
      ja hei nimenomaan se ei ole mikään huono juttu, vain osa persoonaa kuten sanoit <3

      Vastaa
  11. Avatar Laura 23.08.2017

    Perheen ja ystävien kanssa olen ihan puhelias mutta sitten kun on tuntematon henkilö niin ujo olen sen seurassa. Mullakin on tuo juuri mitä muut ajattelevat minusta ? sen takia en ole kovin sosiaalinen ihminen.

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 23.08.2017

      <3 kiitos viestistä.. hauskaa, että näin moni kokee samoin.. Ei tosiaankaan olla yksin ujouden kanssa uusissa tilanteissa :)

      Vastaa
  12. Avatar Essimm 23.08.2017

    Mulla on toi sama, et kotona kelaan vaan niitä juttuja, joista puhuin ja et oliko niissä mitään järkeä. Saatan muistaa jopa muutaman vuoden takaisia keskusteluja, kuinka sanoin jtn outoa. Mulla on “ongelmia”, et saatan sanoa ihan väärän sana, mitä on tarkoitus. Mut näin iän myötä on tajunnut, ettei se haittaa, koska kyllä nyt kaikki tietää, et mitä tarkoitin. Ei se yksi väärä sana muuta koko sanomaa. ?
    Kiitos taas ajatusta herättävästä kirjoituksesta! Ja kiitos myös hyvin reagoidusta Turun tapahtumista. Näin turkulaisena arvostin sun tapaa hyvin paljon. ?

    Vastaa
    • Sara Parikka Sara Parikka 23.08.2017

      Joo hei mullakin on käynyt noin, että sanon jotain ihan randomia :D:D Mutta toi on niin totta, että ei muut ihmiset sitä ajattele samalla tavalla 🙂
      Mäkin aika paljon jätän ottamatta kantaa tai sivuutan tapahtuvia asioita.. Mutta Turun tapahtuma oli mahdotonta sivuuttaa.. <33
      Kiitos paljon viestistä!! 🙂

      Vastaa
  13. Avatar Minsku 23.08.2017

    Oon ihan samanlainen sosiaalisissa tilanteissa.. Paljon pyörii aina mielessä mitäköhän muut ajattelee enkä halua olla kellekkään töykeä. Mutta iän myötä oom hyväksynyt sen ja en ota itseäni enää niin vakavasti vaikka noloja tilanteita sattuu.

    Vastaa
  14. Avatar Tytti 23.08.2017

    Hyvä postaus, samaistun :)mutta aiheesta toiseen, mistä tuo suloinen “kynttiläpöytä” on?

    Vastaa
  15. Avatar Nelli 24.08.2017

    Mäkin oon perusluonteeltani ehkä vähän ujo ja kuuntelen joskus mielummin, kun osallistun keskusteluun (riippuu fiiliksestä ja päivästä), vaikka nautin kyllä älyttömästi ihmisten seurasta ja vaan kuunnella 🙂 Olin alkuvuonna tyäharjoittelussa koulussa, jossa luonnollisesti ohjasin ryhmiä ja puhuin paljon, silloin juttelin myös siellä työskentelevän opettajan kanssa, joka kertoi mulle että häntä jännitti aluksi niin paljon tulla töihin, että kävi oksentamassa jännityksestä ja meinasi pyörtyä kun piti ekoja tunteja, eikä sitä todellakaan huomannut ulospäin, koska hän oli niin pirtsakka ja puhelias 😀 Iän myötä varmaan rohkeutta tullut, mutta tästäkin opittiin että ei pidä olettaa/tehdä ennakkokäsityksiä että opettajat, niin kuin näyttelijätkin, olisivat kaikki rohkeita ja ulospäin suuntautuneita. Oman itsetunnon ja itsevarmuuden kautta on kamppailtu niiin paljon, mutta nyt pikku hiljaa on ihana huomata että voin olla oma itseni ihmisten seurassa eikä kukaan tuomitse tai katso oudosti, jos niin tekee niin hän ei ole arvoiseni ihminen 🙂 Ihana oot Sara, super inspiroiva <3 Hyvää alkavaa viikonloppua sulle <3

    Vastaa
  16. Avatar A- 25.08.2017

    Itse olen jo kolmekymppinen ja lohdutukseksi voin sanoa että ujous helpottaa todella paljon iän myötä! 🙂 Itselläkin taustalla koulukiusaamista/ruokaloiden välttelemistä, ahdistusta/paniikkihäiriötä, parikymppisenä työelämässä oli välillä hankalaa, mutta pikku hiljaa se on helpottanut. En edelleenkään viihdy huomion keskipisteenä enkä paljon puhu isommassa porukassa esim. työpaikalla, pyrin välttämään näitä tilanteita. Mutta kyllä sitä rohkeutta on tullut uusien ihmisten kanssa älyttömästi. Tärkein asia minkä olen oppinut itsestäni viime aikoina on se ettei mua vaan kiinnosta rupatella kaikkien kaa ja olla kaikkien “kaveri”. Kyllä jotkut työpaikalla katsoo vinoon kun en puhu niille koskaan mitään 😀 Joidenkin kaa oon ystävystynytkin, mutta kaikkien kaa ei vaan synkkaa eikä kiinnosta tutustua, eikä tarvitsekaan. Tämän kun oon oivaltanut ja hyväksynyt niin sen jälkeen muiden mielipiteillä ei ole ollut enää samalla tavalla väliä. Kyllä mietin miten paljon mietin omia mielipiteitä nuorempana, niillä kun ei ole mitään väliä, tärkeintä että tuntee kuka on ja kyväksyy itsensä sellaisena kun on. Kun tiedän etten ole mitään pahaa kenellekään tehnyt niin on ihan sama jos joku puhuu musta selän takana, jos mulla on puhdas omatunto. Jos mun luonnetta kritisoidaan tai mun tekemisiä jotka ei liity niihin henkilöihin, niin kertoo enemmän niistä ihmisistä ja antaa niiden juoruilla 🙂 Ei fiksut ihmiset siihen syyllisty. (Oon paljon joutunut todistaa työpaikalla juoruamista, eli kyllä ihmiset vaan puhuu kun antaa aihetta) Ei kenenkään tarvitse muuttua siksi kun joku ei tykkää, aina voi hakeutua siihen seuraan josta itse tykkää.
    Tuohon paniikkiin/punastumiseen piti vielä sanoa että itsellä se alkoi kofeiinin liikakäytöllä (energiajuomat, kahvi), eli jos noista kärsii niin kahvi kannattaa jättää pois (varsinkin paniikkihäiriöisen/ahdistuneen) samoin alkoholi, ne oireet voi johtua aivojen välittäjäaineiden epätasapainosta, itse juon vaan vihreää teetä ja alkoholia harvoin kohtuudella, sekä tarpeeksi laadukasta unta, ulkoilua ja liikuntaa, sekä terveellistä puhdasta ruokaa (sokeri ja höttöhiilarit minimiin), näillä oon saanut omat oireeni kuriin!

    Vastaa
    • Avatar A- 25.08.2017

      “Kyllä mietin miten paljon mietin omia mielipiteitä nuorempana” tulipa paljon kirjoitusvirheitä, mutta tosiaan muiden mielipiteitä murehdin, en omia 😀 Kunhan vaan ymmärtää sen että on itse arvokas sellaisena kun on, eikä se oma arvo ole kiinni siitä hyväksyykö joku puolituttu itseäni vai ei, eli mitä enemmän itse hyväksyy itsensä ja myös ne heikommat puolet itsessä (onkohan ujous välttämättä huono puoli ihmisessä?) ja tykkää itsestä niin sitä vähemmän muiden mielipiteillä on väliä ja uskaltaa olla enemmän oma itsensä. Se on kyllä aikamoista ajanhukkaa miettiä mitä muut ajattelee musta, siihen kun ei aina voi vaikuttaa, riitää tosiaan ettö on oma itsensä ja kohtelee ihmisiä hyvin.

      Vastaa